Mikä meni eniten vikaan pihasuunnitelmassasi?
Ei olisi pitänyt istuttaa yhtä ainuttakaan piikkistä pensasta, ei ruusupuskia, ei vadelmia eikä etenkään karhunvadelmia!
Kommentit (1151)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka korkea on tatarisi? Onko sinulla ketään puutarhuriystävää, joka voisi tunnistaa kasvin? Japanintatar on tatareisra pahin. Englannissa kiinteistöt, joilla kasvaa tataria ovat menettäneet arvonsa, koska kukaan ei halua niitä ostaa. Siskoni sai 4 vuoden kaivamisella ja myrkytyksellä tuhottua japanintataren ostamaltaan tontilta. Se oli istutettu 80 luvulla. Onneksi ei ollut ehtinyt levitä naapuriin ja siinä oli kivetöntä täytemaata, niin kaivaminen onnistui käsin. Metrin syvyydeltä joutui kaivamaan. On ihan viattomia tatereita, esim. Suomentatar. Katsopa kuva ja tiedot siitä. Toivottavasti omasi on sitä.
Hei kiitos! Tämä tatar menee leiskuvan kauniiksi punaiseksi syksyllä, jotta olisikohan sitten sitä sallittua muotoa? Toisaalta luin että ainakin joku noista kielletyistä tatareista menee myös kauniin punaiseksi. On tämä korkea, mutta ei nyt kyllä ihan mitään 3 metriä. Toisaalta pitää nyt odotella kasvustoa jotta saa oikean käsityksen koosta. En löytänyt mitään kuvaparia jossa voisin verrata lehtiä sallittujen ja kiellettyjen välillä enkä kuvia missä kielletyt tattaret olisivat syysvärissä.
Taidan vain odotella että joku tulee kaupungin puolesta sanomaan että tuo pitää poistaa, jos se poistettava on. Maa jossa kasvi asuu on oikeastaan pelkkää nyrkinkokoista sorakiveä, joten millään lapiolla istä ei saa ylös.
Facebookissa on tunnista kasvi ryhmä. Laita sinne kuvia kunhan versot on auenneet. Tai puutarha netin keskustelupalstalle. Jos se oikeasti kielletty tatar, niin tilaa kaivinkone. Mitä pitemmälle se ehtii levitä, sitä vaikeampi sitä on saada pois. Jos menee perustuksiin, ei saa pois enää ollenkaan. Ette saa kohta taloanne myytyä kun Suomessakin tietoisuus kasvaa...
No joo. 🙄 Yks veikkaa voikukkaa, toinen kuusta, kolmas koivua ja neljäs jotain horsmaa. Nuo on kyllä semmosia Asijan Tuntija ryhmiä että kyllä kannattaa! Ja vaikka siellä joku sattuis tietämäänkin oikein, niin silti joku tulee vänkäämään et kyllä se voikukka on, koska kasvoi mummovainaan portin pielessä ja lapsena sitä aina siinä ihailin.
No yleensä siellä vastaa ne, jotka tietävät. Jos srvaa, niin sanovat että kyseessä on arvaus. Molemmissa on niin paljon harrastajia, että kyllä oikea nimi löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitsimme pihasuunnittelija, joka sitten teki suunnitelman väärässä mittakaavassa. Ostimme kaikki suunnitelman kasvit ja pensaat, jotka ei mahtuneetkaan pihaan kuin osittain. Kasvien palautus liikeeseen ei ollut mikään itsestäänselvyys, koska niihin oli kuulemma voinut jo pihastame tarttua tauteja, kun ne viikonlopun siellä ruukuissaan kököttivät.
Meillä on muuten vähän sama juttu. Ostettiin omakotitalo, jossa osa pihasta on "ammattilaisen suunnittelema" - mitä se sitten tarkoittaakaan. Mitään dokumentteja siitä ei ole, mutta kaikki on kauniisti aseteltu ja kasvupaikan mukaan valittu jne. Ongelma on vaan se, että osa pensaista kasvaa aivan liian lähellä toisiaan ja osa oksista onkin jo kuollut sieltä röykkiön sisäpuolella. Tämä ei sinänsä minua haittaa kun lopputulos on joka tapauksessa parempi kuin itse suunnittelemani olisi ;) Ensi keväänä joudun kyllä leikkaamaan paljon maan tasalle ja hankkimaan uusia kasvejakin.
Amatöörien yleinen virhe: istuttaa liian tiheästi mitä tahansa puskia. "Nuohan on ihan pieniä".
Pensaat saa aina matalaksi, mutta yleensä menee monta vuotta, ennen kuin pensaat ja puut on vähän isompia, joten aluksi istustusalue on ihan kalju, jos sinne ei laita puskia vähän tiheämpään.
No ihan hullua istuttaa liian tiheään. Ongelmahan siitä tulee kun ei joka toista välistäkään poistaa ilman, että jäävien taimienkin juuristo vaurioituu. Olen opiskellut puutarhuriksi enkä ole koskaan kuullut tällaista ohjetta, että istutetaan liian tiheään. Kyllä jokaisen kasvin etäisyyssuosituksia noudatettiin. Sehän on rahan hukkaamista myös.

Amatöörin yleisin virhe: liian tiheään istutetut puskat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumityöt!
Vatuttaa koko piha.
Olisi pitänyt pysyä kerrostalossa.
Onneksi kerrostaloon pääsee tosi helposti takaisin!
Mua harmittaa ettei tasoitettu pihaa rakennusvaiheessa. Siellä oli ihanaa vanhaa kasvillisuutta, jonka halusin jättää alkuperäiseen kuntoon. No eiköhän naapuritontti sitten tasoitettu rakennusvaiheessa toista metriä korkeammaksi, ja nyt naapurilla on omasta olohuoneesta suora näköala meidän olohuoneeseen ja notkelmaksi jääneelle pihalle. Toivottavasti naapurin pensasaita kasvaa nopeammin kuin meidän, koska tältä tontilta neljäkään metriä ei vielä riitä kunnon näkösuojaksi.
Istuta rajan lähelle isotuomipihlajaa, kasvaa korkeaksi ja on ihan kaunis ja marjoista saa hyvää hilloa.
Älä istuta isotuomipihlajaa. On ehdolla kansalliseen haitallisten vieraslajien luetteloon.

Oho! Ihanko totta? Onkohan sitten levinnyt luontoon? Taimistot kyllä myyvät edelleen.

Mikä siinä on, kun sireenit ei viihdy sitten millään; niistä tulee pitkiä honteloita luiruja, joissa päässä pienet lehtitupsut ja siellä voi joku kukkakin viihtyä. Mutta alemmat oksat ihan kuivat ja poisleikkattavia. Eivät ole lainkaan sen näköisiä kuin mainoksissa.
Meillä on nyt juuri tällainen aika ruma sireeni. Se on toki korkea ja siinä alkaa olla kauniita kukkia, mutta reilu metri alaosasta on ihan rankaa. Mitään uutta siihen ei ole tulossa. Maisemoin sen nyt isolla ruukulla ja katson syksymmällä uudestaan mitä sille tekisi. Muutimme keväällä joten tuo ei ole minun kasvattama.
Osa sireeneistähän on jätetty pikkupuiksi, eli silloinhan niissä on pitkä runko, ja ylhäällä vasta enemmän oksia ja niitä kukkia. Osa taas on pensasmaisesti leikattu, jolloin sireeni on tuuhea alhaalta asti, sellainen pallomainen. Varmaan kyllä olosuhteet vaikuttaa eniten: jos ei sireeni saa aurinkoa, niin ei se kyllä kovin tuuheaksi kasva ja kukkiminen jää muutamaan hassuun latvakukkaan.
Tätä mäkin mietin, että onko ollut tarkoituskin tehdä syreenistä pikkupuu? Meillä on ikivanha pihasyreeni ja sekin tuottaa uutta versoa jopa pitkin pihaa silloin kun ei nurmea leikata muutamaan viikkoon kun on kuivaa. Tässä on siis paksuja oksia viisi, ja sitten ohuoempaa. Tarkoitukselal jätän,ja kiinnitän empopuuhun niitä uusi hontelovrsoja koska syreeni peittää silloin naapuria enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka korkea on tatarisi? Onko sinulla ketään puutarhuriystävää, joka voisi tunnistaa kasvin? Japanintatar on tatareisra pahin. Englannissa kiinteistöt, joilla kasvaa tataria ovat menettäneet arvonsa, koska kukaan ei halua niitä ostaa. Siskoni sai 4 vuoden kaivamisella ja myrkytyksellä tuhottua japanintataren ostamaltaan tontilta. Se oli istutettu 80 luvulla. Onneksi ei ollut ehtinyt levitä naapuriin ja siinä oli kivetöntä täytemaata, niin kaivaminen onnistui käsin. Metrin syvyydeltä joutui kaivamaan. On ihan viattomia tatereita, esim. Suomentatar. Katsopa kuva ja tiedot siitä. Toivottavasti omasi on sitä.
Hei kiitos! Tämä tatar menee leiskuvan kauniiksi punaiseksi syksyllä, jotta olisikohan sitten sitä sallittua muotoa? Toisaalta luin että ainakin joku noista kielletyistä tatareista menee myös kauniin punaiseksi. On tämä korkea, mutta ei nyt kyllä ihan mitään 3 metriä. Toisaalta pitää nyt odotella kasvustoa jotta saa oikean käsityksen koosta. En löytänyt mitään kuvaparia jossa voisin verrata lehtiä sallittujen ja kiellettyjen välillä enkä kuvia missä kielletyt tattaret olisivat syysvärissä.
Taidan vain odotella että joku tulee kaupungin puolesta sanomaan että tuo pitää poistaa, jos se poistettava on. Maa jossa kasvi asuu on oikeastaan pelkkää nyrkinkokoista sorakiveä, joten millään lapiolla istä ei saa ylös.
Facebookissa on tunnista kasvi ryhmä. Laita sinne kuvia kunhan versot on auenneet. Tai puutarha netin keskustelupalstalle. Jos se oikeasti kielletty tatar, niin tilaa kaivinkone. Mitä pitemmälle se ehtii levitä, sitä vaikeampi sitä on saada pois. Jos menee perustuksiin, ei saa pois enää ollenkaan. Ette saa kohta taloanne myytyä kun Suomessakin tietoisuus kasvaa...
Tatar on ollut paikoillaan sen 30 vuotta, eikä ole levinnyt tuohon malliin minnekään. Facebookissa en ole, ja jäin sieltä lopullisesti poois 4 vuotta sitten kun mihinkään ryhmään ei oikein hyväksytty. Muutenkin se on vähän sellasta kaikki arvaa kuorossa- hommaa tuo kuvien laitto mihinkään, järkevämpää on kysyä niksejä millä tunnistaa, tai pyytää joku ammattialinen katsomaan. En kuitenkaan aio maksaa kenellekään ammattilaiselle kukan tunnistamisesta, enkä tosiaan pyydä ympäristövalvonnasta ketään katsomaan, jos se onkin kielletty niin sitten tulisi jotkut sakot ja pakkokaivaminen pois, eikä rahaa ole yhtään nyt laittaa kasveihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumityöt!
Vatuttaa koko piha.
Olisi pitänyt pysyä kerrostalossa.
Onneksi kerrostaloon pääsee tosi helposti takaisin!
Mua harmittaa ettei tasoitettu pihaa rakennusvaiheessa. Siellä oli ihanaa vanhaa kasvillisuutta, jonka halusin jättää alkuperäiseen kuntoon. No eiköhän naapuritontti sitten tasoitettu rakennusvaiheessa toista metriä korkeammaksi, ja nyt naapurilla on omasta olohuoneesta suora näköala meidän olohuoneeseen ja notkelmaksi jääneelle pihalle. Toivottavasti naapurin pensasaita kasvaa nopeammin kuin meidän, koska tältä tontilta neljäkään metriä ei vielä riitä kunnon näkösuojaksi.
Istuta rajan lähelle isotuomipihlajaa, kasvaa korkeaksi ja on ihan kaunis ja marjoista saa hyvää hilloa.
Älä istuta isotuomipihlajaa. On ehdolla kansalliseen haitallisten vieraslajien luetteloon.
Oho! Ihanko totta? Onkohan sitten levinnyt luontoon? Taimistot kyllä myyvät edelleen.
EHDOLLA.
Ja kyllä on totta. Ja tottakai taimistot myy niin kauan kuin se on mahdollista. Mutta sinä (te kaikki) kuluttajana voit tehdä omat valintasi. Toiseksi, puutarhaharrastajana sinulla on myös velvollisuus olla perillä asioista. Et voi sysätä omaa vastuutasi muille tahoille, vaikka ne muut tahot toimisi toisin. Joku tuolla tuon vieraslajit.fi-sivuston linkkasikin.

Ammattilaisen pitäisi tulla katsomaan, mutta mitään et maksa. Jep jep.
Ja siitä mitään sakkoja tule! 😄 Eikä tarvitse edes kaivaa. Niitä alas ja peität paksulla pressulla muutamaksi vuodeksi. Tai niität monta kertaa kesässä. Häviää kyllä lopulta.
Onko noita KIELLETTYJÄ vieraslajeja muitakin kuin nämä?
https://www.iltalehti.fi/piha/a/784def34-c455-477b-bb2f-357c4ec117e0
Tuolla vieraslaji sivulla on vieraslajeja niin paljon eikä missään lue onko ne lailla kiellettyjä vai eivät .

Juu, hehheh vain. En maksa sillä ei ole rahaa laittaa sellaiseen. No jos sakkoja ei tule, niin sitten se on mulle ihan sama mikä kukka siinä kasvaa, joten ei hätää sitten, kasvakoot siinä. Sinun arvailujesi perusteella en nostaisi pikkusormeanikaan, vaikutat juuri sellaiselta sometietäjältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuset ja pihdat. Olivat vuosia oikein upeita, mutta nyt ovat kasvaneet hieman liian korkeiksi ja varjostavat ja vievät muilta kasveilta tilaa. Ovat kyllä edelleen tosi kauniita, eikä kuolleita oksia ole, joten sääli olisi niitä kaataakaan. Olisi pitänyt harkita tarkemmin. Oliko pakko istuttaa siperianpihtoja, jotka kasvavat 25 metriä korkeiksi!
Puita harkitessa pitäisi oikeasti pystyä hahmottamaan kuinka korkeiksi ja leveiksi ne kasvaa. Pitäisi vaikka vierailla laleja tuntevan ystävän kanssa isossa vanhassa kaupungin puistossa. En tykkää siitäkään ajatuksesta, että istuttaja toteaa ettei se minun elinaikanani vielä liian suureksi kasva. On vaikeaa ja kallista hävittää liian isoksi kasvaneita puita 50 vuoden jälkeen. Ja suru jos hieno jalopuu hävitetään siksi, että on istutettu väärään paikkaan.
Todellakin pitää ajatella että tämä tuo minulle iloa loppuelämän ja sen jälkeen en murehdi. Tuo ajatellaan mitä joku saattaa ajatella kuoleman jälkeen on todella hölmö. Me murehditaan jo nyt ihan liikaa sitä mitä muut meistä ajattelevat. Voipi olla et 50v eteenpäin sun talolla ja tontilla ei ole mitään arvoa. Voi olla että 50v sisällä tulee kasvitaudit joka tappaa kaikki tuon lajin puut. Voi olla että 50v eteenpäin joku jyrää sun tontin ja talon ja rakentaa parkkipaikan. Älä mieti missään nimessä 50v eteenpäin, et kuitenkaan osaa ennustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumityöt!
Vatuttaa koko piha.
Olisi pitänyt pysyä kerrostalossa.
Onneksi kerrostaloon pääsee tosi helposti takaisin!
Mua harmittaa ettei tasoitettu pihaa rakennusvaiheessa. Siellä oli ihanaa vanhaa kasvillisuutta, jonka halusin jättää alkuperäiseen kuntoon. No eiköhän naapuritontti sitten tasoitettu rakennusvaiheessa toista metriä korkeammaksi, ja nyt naapurilla on omasta olohuoneesta suora näköala meidän olohuoneeseen ja notkelmaksi jääneelle pihalle. Toivottavasti naapurin pensasaita kasvaa nopeammin kuin meidän, koska tältä tontilta neljäkään metriä ei vielä riitä kunnon näkösuojaksi.
Istuta rajan lähelle isotuomipihlajaa, kasvaa korkeaksi ja on ihan kaunis ja marjoista saa hyvää hilloa.
Älä istuta isotuomipihlajaa. On ehdolla kansalliseen haitallisten vieraslajien luetteloon.
Oho! Ihanko totta? Onkohan sitten levinnyt luontoon? Taimistot kyllä myyvät edelleen.
EHDOLLA.
Ja kyllä on totta. Ja tottakai taimistot myy niin kauan kuin se on mahdollista. Mutta sinä (te kaikki) kuluttajana voit tehdä omat valintasi. Toiseksi, puutarhaharrastajana sinulla on myös velvollisuus olla perillä asioista. Et voi sysätä omaa vastuutasi muille tahoille, vaikka ne muut tahot toimisi toisin. Joku tuolla tuon vieraslajit.fi-sivuston linkkasikin.
Mistä löytää listan niistä jotka ovat ehdolla kielletyiksi?
Kivituhka käytävät ja parkkipaikka. Täynnä rikkaruohoja muutaman vuoden jälkeen.
Liiallinen rehkiminen, vaikka ei oikein tarvetta olisikaan. Kukkapenkit ovat jokseenkin kunnossa, pensaita leikelty vähän keväällä, ruohon leikkaus ei ole ongelma, kun istutukset on hyvin rajattu omiksi alueiksiin, joten sen kun vaan leikkuria ulkoiluttaa, ei ole kitkemistä vaativaa vihannesmaata, muutama viinimarjapensas ja omenapuu, joiden kanssa en ole pulassa, koska kerään mitä kerään, ja loput saa linnut. Mutta tuo järjetön huhkiminen jonkun keksimäni projektin parissa ei ole ihan tervettä. Siirtelen kasveja paikasta toiseen, laajennan perennapenkkejä, maisemoin risukasoja perennapenkeiksi, kokeilen sitä sun tätä siellä sun täällä. Ja sitten lopun päivää lojun raatona sängyn pohjalla, enkä jaksa yhtään mitään noiden maatöiden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumityöt!
Vatuttaa koko piha.
Olisi pitänyt pysyä kerrostalossa.
Onneksi kerrostaloon pääsee tosi helposti takaisin!
Mua harmittaa ettei tasoitettu pihaa rakennusvaiheessa. Siellä oli ihanaa vanhaa kasvillisuutta, jonka halusin jättää alkuperäiseen kuntoon. No eiköhän naapuritontti sitten tasoitettu rakennusvaiheessa toista metriä korkeammaksi, ja nyt naapurilla on omasta olohuoneesta suora näköala meidän olohuoneeseen ja notkelmaksi jääneelle pihalle. Toivottavasti naapurin pensasaita kasvaa nopeammin kuin meidän, koska tältä tontilta neljäkään metriä ei vielä riitä kunnon näkösuojaksi.
Istuta rajan lähelle isotuomipihlajaa, kasvaa korkeaksi ja on ihan kaunis ja marjoista saa hyvää hilloa.
Älä istuta isotuomipihlajaa. On ehdolla kansalliseen haitallisten vieraslajien luetteloon.
Oho! Ihanko totta? Onkohan sitten levinnyt luontoon? Taimistot kyllä myyvät edelleen.
EHDOLLA.
Ja kyllä on totta. Ja tottakai taimistot myy niin kauan kuin se on mahdollista. Mutta sinä (te kaikki) kuluttajana voit tehdä omat valintasi. Toiseksi, puutarhaharrastajana sinulla on myös velvollisuus olla perillä asioista. Et voi sysätä omaa vastuutasi muille tahoille, vaikka ne muut tahot toimisi toisin. Joku tuolla tuon vieraslajit.fi-sivuston linkkasikin.
Mistä löytää listan niistä jotka ovat ehdolla kielletyiksi?
Eipä noita tiedä, mkä seuraavaksi joutuu jonkun asiantuntijan hampaisiin. Toivottavasti eivät kiellä koivuja, kun niitä on tontilla paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitsimme pihasuunnittelija, joka sitten teki suunnitelman väärässä mittakaavassa. Ostimme kaikki suunnitelman kasvit ja pensaat, jotka ei mahtuneetkaan pihaan kuin osittain. Kasvien palautus liikeeseen ei ollut mikään itsestäänselvyys, koska niihin oli kuulemma voinut jo pihastame tarttua tauteja, kun ne viikonlopun siellä ruukuissaan kököttivät.
Meillä on muuten vähän sama juttu. Ostettiin omakotitalo, jossa osa pihasta on "ammattilaisen suunnittelema" - mitä se sitten tarkoittaakaan. Mitään dokumentteja siitä ei ole, mutta kaikki on kauniisti aseteltu ja kasvupaikan mukaan valittu jne. Ongelma on vaan se, että osa pensaista kasvaa aivan liian lähellä toisiaan ja osa oksista onkin jo kuollut sieltä röykkiön sisäpuolella. Tämä ei sinänsä minua haittaa kun lopputulos on joka tapauksessa parempi kuin itse suunnittelemani olisi ;) Ensi keväänä joudun kyllä leikkaamaan paljon maan tasalle ja hankkimaan uusia kasvejakin.
Pensaat saa aina matalaksi, mutta yleensä menee monta vuotta, ennen kuin pensaat ja puut on vähän isompia, joten aluksi istustusalue on ihan kalju, jos sinne ei laita puskia vähän tiheämpään.
No ihan hullua istuttaa liian tiheään. Ongelmahan siitä tulee kun ei joka toista välistäkään poistaa ilman, että jäävien taimienkin juuristo vaurioituu. Olen opiskellut puutarhuriksi enkä ole koskaan kuullut tällaista ohjetta, että istutetaan liian tiheään. Kyllä jokaisen kasvin etäisyyssuosituksia noudatettiin. Sehän on rahan hukkaamista myös.
No kuka käskee menemään niitä poisjoutavia puskia juuria myöten kaivelemaan. Paljon helpompaa on, kun leikkaa liikaa tilaa vievät puskat maata myöten matalaksi. Sieltä ne pikku hiljaa taas nousevat uuteen kasvuun, mutta mitäs se haittaa; kun eivät sitten mahdu, niin sitten taas matalaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitsimme pihasuunnittelija, joka sitten teki suunnitelman väärässä mittakaavassa. Ostimme kaikki suunnitelman kasvit ja pensaat, jotka ei mahtuneetkaan pihaan kuin osittain. Kasvien palautus liikeeseen ei ollut mikään itsestäänselvyys, koska niihin oli kuulemma voinut jo pihastame tarttua tauteja, kun ne viikonlopun siellä ruukuissaan kököttivät.
Meillä on muuten vähän sama juttu. Ostettiin omakotitalo, jossa osa pihasta on "ammattilaisen suunnittelema" - mitä se sitten tarkoittaakaan. Mitään dokumentteja siitä ei ole, mutta kaikki on kauniisti aseteltu ja kasvupaikan mukaan valittu jne. Ongelma on vaan se, että osa pensaista kasvaa aivan liian lähellä toisiaan ja osa oksista onkin jo kuollut sieltä röykkiön sisäpuolella. Tämä ei sinänsä minua haittaa kun lopputulos on joka tapauksessa parempi kuin itse suunnittelemani olisi ;) Ensi keväänä joudun kyllä leikkaamaan paljon maan tasalle ja hankkimaan uusia kasvejakin.
Omakotitaloamatöörit nyt istuttavat aina pensaat liian tiheään, mutta ei sen nyt niin hirmuinen rahallinen menetys ole, joten antaa vaan istuttaa. Kunhan itse tykkää. Eikä piha näytä ihan kaljulta.