Taas tämä yksinäisyys ja sinkkuus masentaa
Talvella on yleensä ihan ok fiilis. Keväällä alkaa masentaa katsella, kun miehet kulkevat perusnättien ja söpöjen naisten kanssa kun itse kulkee yksin.
Sukujuhlissa olisi kiva esitellä: "tässä olisi Maiju". Nimi yhdestä ihastuksesta.
Tuntuu vain itsestä siltä, että tasan kaikki noin alle 33-vuotiaat perusnätit naiset ovat jo varattuja. Ei siellä vapaana enää ole ketään. Jos jossain esim. työelämässä kohtaan miellyttävän oloisen naisen, on se aina varattu. Paljastuu keskusteluissa sivulauseessa tai sormuksesta sormessa.
Tietysti on oma vika, kun en opiskeluaikoina käynyt missään opiskelijabileissä. En vain tunne oloani niissä kotoisaksi. Rakastan rauhaa ja hiljaisuutta. Siksi harrastuksina onkin mm. vaellus.
Kavereita on toki ja muutamiakin eri kaveriporukoita, mutta kaikki ovat perheellisiä ja hajaantuneina ympäri Suomea. Nähdään kerran tai pari vuodessa. Harrastuksien kautta nämä porukat muodostuneet.
Opiskeluaikoina oli kyllä joskus flirttiä ja sai sellaisia aika selviä söpöjä katseita eli en ihan rumakaan ole. Tinderissä tuli mätsejä jonkun verran muilta kuin boteilta, mutta kun poistin tinderin ja laitoin uudestaan uudella profiililla, tuntuu olevan taas kovin hiljaista.
Noh vähän sekava vuodatus taas
M37
Kommentit (40)
No voi surku. Ja tämähän on tietysti naisten vika.
Miksi ihmeessä katselet noin paljon itseäsi nuorempia, miksei samanikäinen kelpaa? Siinä yksi syy sinkkuuteesi.
Vierailija kirjoitti:

Ja perusnätit = joku ig heruttaja.
Ota tavis.

Eikö kuitenkin joku 5-10 vuotta ole aivan normaali asia? Minusta taas minun ikäiseni katselevat enemmän 40-50 vuotiaita. Esim pikkusiskoni on 5 vuotta nuorempi ja hänen uusperheessään on mies 45-vuotias.

Ig heruttajatkin on livenä ja ilman meikkiä ja kuvakulmia tavallisia.
Itse ryyppään mielummin kuin olen missään suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä katselet noin paljon itseäsi nuorempia, miksei samanikäinen kelpaa? Siinä yksi syy sinkkuuteesi.
Eikö kuitenkin joku 5-10 vuotta ole aivan normaali asia? Minusta taas minun ikäiseni katselevat enemmän 40-50 vuotiaita. Esim pikkusiskoni on 5 vuotta nuorempi ja hänen uusperheessään on mies 45-vuotias.
M37
1-10 vuotta kumpaankin suuntaan. Ei kaikilla naisilla ole noin paljon vanhempaa miestä, joillain on saman ikäinen, tai voi olla ikäeroa pari vuotta ylös tai alas jne.
Niin... Suhteen etsiminen usein vaatii sitä, että menee pois omalta mukavuusalueelta. Aina tietysti jollain käy tuuri ja kumppani löytyy tyyliin naapurista mutta läheskään kaikilla näin ei käy. Siksi kannattaa myös käydä paikoissa, joissa ei tunne oloaan täysin kotoisaksi.
Mutta mietiskelen miksi naisen pitää olla alle 33v jos itse olet 37? Tuo voi vaikuttaa menestykseksi esim siellä Tinderissä. Olin Tinderissä 28 vuotiaana ja päädyin sitä kautta suhteeseen 28-vuotiaan miehen kanssa. Olin avoin tapaamaan myös jonkun verran vanhempia miehiä, mutta myönnän, että toiveena oli, että ihastuisin noin itseni ikäiseen. Ongelma siis voi olla Tinderissä se, jos olet rajannut itsesi ikäiset naiset pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä katselet noin paljon itseäsi nuorempia, miksei samanikäinen kelpaa? Siinä yksi syy sinkkuuteesi.
Eikö kuitenkin joku 5-10 vuotta ole aivan normaali asia? Minusta taas minun ikäiseni katselevat enemmän 40-50 vuotiaita. Esim pikkusiskoni on 5 vuotta nuorempi ja hänen uusperheessään on mies 45-vuotias.
M37
No ei todellakaan ole. Useimmat parisuhteet on suht samanikäisten kanssa miinus pari vuotta. Ethän itsekään halua edes yhtä vuotta vanhempaa joten miksi nainenkaan haluaisi peräti 10 v vanhemman. 4 vuotta vielä menettelee mutta kun suljet pois kaikki muut niin ei mikään ihme ettet löydä ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä katselet noin paljon itseäsi nuorempia, miksei samanikäinen kelpaa? Siinä yksi syy sinkkuuteesi.
Eikö kuitenkin joku 5-10 vuotta ole aivan normaali asia? Minusta taas minun ikäiseni katselevat enemmän 40-50 vuotiaita. Esim pikkusiskoni on 5 vuotta nuorempi ja hänen uusperheessään on mies 45-vuotias.
M37
Pikkusiskosi on poikkeus. Suomessa avioparin keskimääräinen ikäero on n. 3 vuotta. Isot ikäerot ovat harvinaisia.
Perusnäteillä alle 33v naisilla on paljon valinnanvaraa. Jos vielä tarkotait perusnätillä luonnonkaunista esim tämän näköistä https://st.depositphotos.com/12982378/54429/i/600/depositphotos_5442950…
He voivat valita melkein kenen miehen vaan, tarjonta on niin suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä katselet noin paljon itseäsi nuorempia, miksei samanikäinen kelpaa? Siinä yksi syy sinkkuuteesi.
Ja perusnätit = joku ig heruttaja.
Ota tavis.Ig heruttajatkin on livenä ja ilman meikkiä ja kuvakulmia tavallisia.
Pointti olikin etsiä tavista.
Nuoremmalle Ig heruttajalle tuskin kelpaa joku vanhempi tavisäijä.
Tason lasku tarpeen tai sitten pitää tyytyä nyrkki-Kyllikkiin.
Siis te kaikki miehet suuntaatte ikähaarukan niin pieneksi ja sitten ihmettelette miksei löydy naista? Eihän sitä voi löytyä koska tuon ikäisiä naisia ei vain riitä kaikille, miehiä on muutenkin jo enemmän. Missä logiikka nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä katselet noin paljon itseäsi nuorempia, miksei samanikäinen kelpaa? Siinä yksi syy sinkkuuteesi.
Eikö kuitenkin joku 5-10 vuotta ole aivan normaali asia? Minusta taas minun ikäiseni katselevat enemmän 40-50 vuotiaita. Esim pikkusiskoni on 5 vuotta nuorempi ja hänen uusperheessään on mies 45-vuotias.
M37
Pikkusiskosi on poikkeus. Suomessa avioparin keskimääräinen ikäero on n. 3 vuotta. Isot ikäerot ovat harvinaisia.
Silti ei kannata tyytyä omanikäiseen ellei se kiinnosta.

Mä ainakin katselin aina omanikäisiä miehiä, mun mies on 32 minä 31
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä katselet noin paljon itseäsi nuorempia, miksei samanikäinen kelpaa? Siinä yksi syy sinkkuuteesi.
Eikö kuitenkin joku 5-10 vuotta ole aivan normaali asia? Minusta taas minun ikäiseni katselevat enemmän 40-50 vuotiaita. Esim pikkusiskoni on 5 vuotta nuorempi ja hänen uusperheessään on mies 45-vuotias.
M37
Pikkusiskosi on poikkeus. Suomessa avioparin keskimääräinen ikäero on n. 3 vuotta. Isot ikäerot ovat harvinaisia.
Silti ei kannata tyytyä omanikäiseen ellei se kiinnosta.
No sitten on oltava yksin.
Ei voi masentaa jollei oo neitsyt
Samanlaisia naisia on varmasti jotka ajattelevat samoin kuin sinä, eivät ole tinderissä eivätkä käyneet opiskelijabileissä. Sun pitäisi nyt vain keksiä missä voisit kohdata sellaisia.