Onko muita, joiden puoliso ei koskaan lähde mihinkään / ovat aina kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan molemmat aina kotona. Ei, ei se ole introvertille koti-ihmiselle ahdistavaa vaan ihanaa. 

Minusta ihmsitä ei voi oikein toivoa/vaatia/odottaa lähtemään omasta kodistaan, vaan jos sitä yksinoloaikaa haluaa, täytyy mennä jonnekin itse. 

Tämä. Mekin ollaan introvertteja ja aina kotona. Bonuksena on lapsia ja kun valitan oman ajan puutetta ohje (ulkopuolisilta ja läheisiltä) on aina, että poistu kotoa. Niin minne? Kyllä minä kotoa pois pääsen, mutta kun en halua! Haluan olla kotona hetken rauhassa.

Itse vien kyllä lapset mukanani silloin kun kotoa lähden, että mies saa kyllä olla kotona rauhassa. Itse ei tee samoin minulle, että nappais lapset ja häippäsis jonnekin vaikka tunniksi.

Toisaalta jos lapset on vaikka isovanhemmilla hoidossa ja molemmat ollaan kotona, niin molemmat tekee omia asioitaan yksinään. Samoin illat. Kumpikin omalla koneella, niin kuin jo vuosia ennen lapsia. Minua ei enää edes kiinnosta tehdä asioita yhdessä, kun silloin kun kiinnosti, mies ei viitsinyt. Nyt valitsen hyvällä omalla tunnolla yksinolon silloin kun se on mahdollista. Lapset tietysti ensin, mutta introverttina tarvitsee myös sitä omaa aikaa ja rauhaa.

Samaistun moneen kohtaan tässä, vaikka viihdyn kyllä reissussakin. Mutta kotona en saa koskaan olla yksin, en koskaan. 

Otan myös lapset usein mukaan ja annan miehelle mahdollisuuden omaan aikaan KOTONA. Hän ei ole koskaan sanonut arvostavansa sitä. Itse arvostaisin jos sellainen mahdollisuus tarjoutuisi. 

Hän ei ole varmaan sanonut arvostavansa sitä, koska ei arvosta, eli hänelle asialla varmaan ei ole mitään merkitystä. Ei kaikki kaipaa sitä yksin oloa kotona, ei edes kaikki introvertit. Itse olen jopa aika ääri-intro, ennen mieheni tapaamista yli nelikymppisenä elin jopa lähes erakkomaisesti, aina yksin kotona ja täysin etätyö. Mutta tuo puoliso kuuluu tavallaan mun yksinoloon, ei tunnu siltä että hän on toinen henkilö ja kuormittaisi, tai hänestä tarvisi rauhaa. Kaikki muut ihmiset kuormittaa, hän ei. Lapsia meillä ei ole, voi olla että lapsista kaipaisi joskus rauhaa.

Tämä on oleellista. Puolison läsnäolo ei stressaa lainkaan. Voimme puuhastella yhdessä, voimme tehdä omiamme, jutella tai olla hiljaa. Ennen häntä minulla saattoi käydä kotona vieraita kerran pari vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Aikaisemmin, oikeastaan ihan vähän aikaa sitten kun ei ollut somea, televio vain muutamassa kodissa,

ja puhelimet oli langallisia. Ihmiset/puolisot pääsääntöisesti viihtyi keskenään. Jokin on muuttunut. 

Silloin oli ehkä enemmän sitä puuhaa kotona, tehtiin kaikenlaista? Ei ollut tiskikonetta, ei pakastimia, ei automaattipesukoneita, ei eineksiä. Tehtiin saunapuita, keiteltiin mehuja, säilöttiin, mankeloitiin, tehtiin käsitöitä. Telkkarista tuli ohjelmaa vain iltaisin muutama tunti. Ei istuskeltu toimettomana.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan molemmat aina kotona. Ei, ei se ole introvertille koti-ihmiselle ahdistavaa vaan ihanaa. 

Minusta ihmsitä ei voi oikein toivoa/vaatia/odottaa lähtemään omasta kodistaan, vaan jos sitä yksinoloaikaa haluaa, täytyy mennä jonnekin itse. 

Ap:n aloituksesta tuli ilmi se, että jos hän itse on lähdössä johonkin, niin puolison ulina ja valitus asiasta alkaa jo hyvissä ajoin. Se ei ole todellakaan oikein. Jos itse ei halua milloinkaan mihinkään lähteä, pysyköön sitten kotona, mutta antakoon toisen mennä ilman että vinkuu ja valittaa niin paljon että vie lähtijän ilon koko asiasta. Niin koettua aikoinaan.

Ei ihan noin pahasti mutta mun mies käy tasan kesäjuhlissa ja pikkujouluissa ja kerran vuodessa ehkä jossain urheilutapahtumassa katsomassa tai työporukan kans muutamalla kaljalla. Tekee etätöitä kotona että käytännössä aina kotona. Toki lenkkeilee ja muuta urheilua mutta ei yhtään pidempiä poissaoloja. Pari urheilukertaa tulee viikossa usein minun kanssani.

Minua ei haittaa niinkään se että en saa olla yksin kotona kuin se, ettei miehellä oikein ole omaa elämää. Mulla on paljon kavereita ja ystäviä ja mua pyydetään tämän tästä jonnekin tai järkkään jotain itselle ja kavereille.

Kun mies lähtee johonkin hän tekee sen lähes aina mun kanssani. Toisaalta hän ei kärsi tästä niin kaikki sen suhteen hyvin.

Ymmärrän ongelman. Olette erilaisia ja siinä on se suurin "ongelma", lopulta. Ei niin, että jompi kumpi teistä tekisi oikein tai väärin, tai olisi sen enempää oikeassa tai väärässä. Olette vain liian erilaisia.

Itse erosin joku aika sitten samanlaisesta parisuhteesta. Minä olin se, joka kaipasi välillä omaa tilaa, aikaa ja kavereita. Mies ei koskaan, halusi olla aina vain kahdestaan ja yhdessä olisi pitänyt keksiä kaikki tekeminen sekä oleminen, harvoin nähtiin ketään muita. Se alkoi ahdistamaan itseäni vuosien kuluessa koko ajan enemmän ja enemmän. Kaipasin muutakin ja ystävien kanssa tekemistä myös. Harvoista omista menoistani alkoi tulla koko ajan enemmän sanomista, viikkojen mielen osoitusta ja riitaa. Viimeisin niistä kestikin jo stten 3kk. Ymmärsin, ettei asiaan tule muutosta. Riidat ja mielen osoitus paheni suhteen edetessä yhä pahemmaksi, jos koskaan mitään omaa olisi ollut.

Lopulta ymmärsin, että "katsotaan maailmaa" niin eri näkökulmasta, että yhteistä ymmärrystä siitä ei tule syntymään koskaan. Tuntui kuin olisin ollut vankilassa kaikki vapaus vietynä. Ja lähdin. Se on tuntunut hyvältä ja oikealta päätökseltä.

Käyttäjä42056 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan molemmat aina kotona. Ei, ei se ole introvertille koti-ihmiselle ahdistavaa vaan ihanaa. 

Minusta ihmsitä ei voi oikein toivoa/vaatia/odottaa lähtemään omasta kodistaan, vaan jos sitä yksinoloaikaa haluaa, täytyy mennä jonnekin itse. 

Ap:n aloituksesta tuli ilmi se, että jos hän itse on lähdössä johonkin, niin puolison ulina ja valitus asiasta alkaa jo hyvissä ajoin. Se ei ole todellakaan oikein. Jos itse ei halua milloinkaan mihinkään lähteä, pysyköön sitten kotona, mutta antakoon toisen mennä ilman että vinkuu ja valittaa niin paljon että vie lähtijän ilon koko asiasta. Niin koettua aikoinaan.

No just tämä pisti silmään. Ei kauheen mukavaa tällainen kontrollointi. Itsellä vähän sama ongelma, oon menevä ja tykkään olla ihmisten kanssa, mies viihtyy kotona. Onhan se ärsyttävää, tykkäisin joskus olla omassa rauhassa kotona. Mies aina pitää telkkaria päällä tai pelailee pkeikkaa ja valittaa jos haluan että laittaa kuulokkeet. Ja valittaa kun itse olen niin paljon menossa. Välillä pyydän häntä mukaan jos vaikka kaverilla on mies myös mukana ja joskus valitusten kera hän suostuukin tulemaan mutta sekin on raskasta kuunnella sitä valitusta. Useimmiten annankin olla kotona mutta sitten saa kuulla kuinka en ole hänen kanssa ja aina menossa. Kyllä hänen kanssakin olen mutta kaipaan muitakin ihmissuhteita ja eri paikkoja ( en biletä ja ryyppää), esim tykkään olla luonnossa. Lapset on jo isoja, heidän kanssa pienenä myös liikuttiin paljon eri puistoissa, luonnossa ym. Nuorempana mies ei ollut noin kotihiiri/kontrolloiva, huolestuttavaa tämä muutos.