Taloudessa toinen haluaa koiran ja toinen ei

Asumusero on ratkaisu.

Puolikas koira?

Jos ei halua, ero on ratkaisu 

Minä en halua, enkä asu koiran kanssa samassa taloudessa. 

Ero. Eihän muuta ratkaisua ole kuin puoliso tai koira. Ei ole oikein pakottaa toista koiratalouteen, kun hän joutuu kuitenkin huoltamaan, maksamaan ja oleen koiran kanssa. Hankalia asioita.

Se mjoka ei halua koiraa, ei koske siihen ns märällä sormellakaan. Ei ruoki sitä, ei ulkoiluta.

Se ,joka haluaa siivoaa koiran jäljet ja hoitaa sen täysin.

Huomioikaa henkilöt joilla normaali hajuaisti. Ei kukaan normaalilla hajuaistilla voi sietää koiran lemua jos se tuodaan asunnon sisälle. Kompromissi voisi olla ulkohäkki missä koira vuoden ympäri?

Valitse koira tai kumppani, ei ole muuta ratkaisua.

Ei tuossa ole kompromissia. Koiraa ei oteta jos toinen ei sitä halua. Se on joko koira tai puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Se mjoka ei halua koiraa, ei koske siihen ns märällä sormellakaan. Ei ruoki sitä, ei ulkoiluta.

Se ,joka haluaa siivoaa koiran jäljet ja hoitaa sen täysin.

Joutuu kuitenkin sietämään sen huushollissaan? Jos ei halua asua samassa taloudessa koiran kanssa, ei paljoa lohduta, että joku muu sen lenkittää.

Mikä se kompromissi olisi? Marsu?

Tuossa tilanteessa ei oikein voi muuta kuin päättää, kumman haluaa mieluummin, koiran vai puolison.

Se ei ole mikään kokeilun asia

Pitää sitoutua

Minäkään en halua koiraa, mutta mies haluaa. Olen miehelle todennut, että hän sitten hoitaa myös koiran. Itse voin välillä rapsutella eläintä, mutta en jaksa alkaa siivoamaan sen jälkiä tai ulkoiluttamaan enempää kuin on pakollista. Ja pakolliseksi lasken sen, että käytän pissalla ja kakalla jos tulen töistä ennemin kotiin. En ala kuitenkaan päiviäni suunnittelemaan sen mukaan, että onko mies kotona koiraa ulkoiluttamassa vai ei. Mies on ilmeisesti jättänyt koirahaaveet myöhemmäksi, siihen aikaan kun on enemmän kotona. Vastapainona kyllä haluaisin lapsen ja siitä jo tiedän, että joudun sitoutumaan ja sopeutumaan.

Koiraa ei oteta talouteen, jossa joku ei sitä halua. Haluava osapuoli tekee valintansa - koira tai puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Huomioikaa henkilöt joilla normaali hajuaisti. Ei kukaan normaalilla hajuaistilla voi sietää koiran lemua jos se tuodaan asunnon sisälle. Kompromissi voisi olla ulkohäkki missä koira vuoden ympäri?

Olen 100% samaa mieltä.

Ottaisin sen koiran vaan. Kyllä mies tottuu.

Jos ei voi sietää koiria , sellaista on turha ottaa . Koiranpentuun taas voi tottua ja kasvaa sen mukana koiraihmiseksi , mutta vaatii aikaa ja sitä että toisella vähintään on koulutuksesta kokemusta .

Mä halusin kissan, mies ei. Tehtiin kompromissi ja nyt meillä on ollut pian kuusi vuotta kissa. :D 

Mitä rotua kumpikin ottaisi teoriassa, jos saisi päättää. Vaikka toinen ei haluakaan. Entä asunnot/talot lähekkäin ja toisella koira. Entä lomien aikainen hoito, jos tulee ulkomaanmatka, ehkei pääse sinne. Onko allergioita. Jos on nuori pari ja suunnittelee lapsia, koiraa ei kannata pikkulapsiajaksi ottaa todellakaan, lapsi kirkuu kovaa. Jos koiraa taas ei ota, mitä hyötyjä siitä olisi lähivuosille, voiko koiran ottaa myöhemmin vai nytkö hankkiminen. Entä jos toinen ei halua koskaan koiraa tai ei pidä koirista, pelkää vaikka haavan kautta tulevaa tulehdusta lapselle tai itselle tms. Mikä koirarotu on terve, ei ylijalostettu.

Meille tuli koira, koska mies ilmoitti, että hän hoitaa kyllä kokonaan. No ei hoitanut, jo kolmantena päivänä ei ehtinyt aamulla pissattamaan pentua ulos (oli kesä, asuttiin omakotitalossa, ei siis iso vaiva) ja sehän ei minua tai pentua haitannut, minä lähdin rauhassa töihin ja jätin pennun kotiin, makuuhuoneen oven sentään laitoin kiinni. Kun mies palasi kotiin, oli pissaa siellä ja täällä, oli vähän mutusteltua verhoa jne. Mies ihmetteli, miksi en laittanut porttia kiinni ja jättänyt radiota äänelle ja pentua sille varattuun tilaan. No siksi, kun se on sinun koirasi, sinä siitä huolehdit.

Tätä jatkui muutaman kuukauden, mies ei ehtinyt eikä voinut ja ehdotti, että jos minä. Vastasin joka kerta, että ehei, se on sinun koirasi, sinä siitä vastaat ja jos et ehdi, niin laita koirahoitolaan. Minä kävin kavereiden kanssa ulkona ja kävin sukujuhlissa, mies ei päässyt mukaan, koska oli se pentu. Lopulta mies ymmärsi, että minä en ihan oikeasti aio hoitaa hänen koiraansa, en komentaa sitä enkä ulkoiluttaa. Koira lähti ja mies maksoi remontin.

Koiraa ei oteta, jos kaikki taloudessa eivät sitä halua.

Tiedän varmaan tusinan tapauksia, jossa on sovittu juuri jotain tällaisia, että "Matti hoitaa sen 100% itse eikä vaikuta mitenkään Maijan elämään".

No, Matti saakin 2 vuoden päästä ylennyksen ja on sen jälkeen vuorotyössä/koko ajan työmatkalla. Joko koiralle hankitaan hoitaja matkojen ajaksi (pois yhteisestä taloudesta) tai sitten Maija vain vaivautuu käymään koiran kanssa ulkona pari kertaa illassa, ei ole niin iso juttu. Tai sitten Maija saisi tarjouksen hyvästä työpaikasta ulkomailla täydellä ylläpidolla puoleksi vuodeksi, mutta Matti ei voi lähteä, koska koira. Tai sitten saadaan yllätyslapsi, ja koska Maija nyt muutenkin on sitten vauvan kanssa kotona, niin olisi ihan hullua olla ottamatta sitä mukaan vaunulenkeille, kouluttaa hihnassa tempomista pois vauvan turvallisuuden takia ja keräämättä kakkoja, koska ei nyt vaan ole ok jättää niitä tienvarteen.

Koira vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin, eli sellaista nyt ei vain oteta, jos kaikki eivät siihen sitoudu.

Erityismaininta siitä, että koiraa tai muuta pitkäikäistä eläintä ei TODELLAKAAN oteta silloin, kun ainoastaan perheen lapsi haluaa sen. Aikuisten pitää ymmärtää, että lapsen prioriteetit muuttuvat seuraavan 10 vuoden aikana, eli lapselle koira vain jos aikuiset ovat valmiit hoitamaan sen loppuun asti kun lapsi lähtee opiskelemaan, inttiin yms.