Lue keskustelun säännöt.
Voi ei parannuin henkisesti eikä minua enää kiinnosta ihmiset
04.05.2023 |
Ennen kerjäsin huomiota ja hyväksyntää. Esittelin itseäni ja elämääni livenä sekä somessa. Kaikki oli näyttäytymistä ja pätemistä. Halusin olla kaikkein kiinnostavin ja kaunein.
Sitten koin valaistumisen ja tajusin että olen idiootti. Tein pari vuotta henkistä työtä ja nyt olen siinä pisteessä, ettei minulla ole edes somea. En kerro ihmisille asioitani hyväksynnän toivossa enkä koe tarvetta päteä. Olen täysin ok sen suhteen, että joku saa enemmän huomiota ja ihailua kuin minä. Itse asiassa en enää halua olla huomion keskipisteessä.
Nyt suurin osa elämäni motivaatiosta on kadonnut. En enää lähde viihteelle, en harrastuksiin, en näytille. En välitä enää jos saavutukseni tai menestykseksi jäävät huomiotta. Suurin osa ihmisistä on mielestäni neutraalin epäkiinnostavia. Tykkään olla pääosin yksin ja tehdä omia juttujani.
Mitäpäs nyt sitten?
Kommentit (33)
Hienoa minusta tällainen muutos. Voisi olla ihan vain kasvua, turhuuden pois jättämistä. Aivojen toiminta muuttuu oivallusten myötä. Olet nyt aito oma itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkinen tie on tie, ei päätepysäkki. Jos et kaipaisi muiden hyväksyntää ja ihailua, olisit jättänyt tämänkin aloituksen tekemättä.
Mitä mielestäsi sellainen henkilö tekee eri tavalla, joka haluaa keskustella asiasta ilman erityistä tarvetta ihailuun?
Esim terapiassa käynti ihailun hakua?
Mitä pahaa on inhimillisessä halussa saada ihailua ja huomiota?
En mielestäni tuominnut ap:n halua huomioon ja ihailuun. Enemmänkin hänen tarvettaan korostaa ettei sitä enää tarvitse. Huomiotahan minäkin haen tänne kirjoittamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa kerhoon
Kiitos. Mistä sinä saat jännitystä ja motivaatiota elämääsi? Toisten ihmisten lietsoma draama sekä ihailu/vihailu ovat aika kova huume ja elämä ilman sitä tuntuu ehkä turhankin tasaiselta. Ap
Jännitystä saa, kun tekee jotain jännittävää. Onko mitään asiaa, jota et melkein uskaltaisi tehdä tai mikä jännittää? Sitä kohti vaan. Kun itsensä voittamisen kokemuksia kertyy, ei enää edes tarvitse niin jännitystä, vaan nauttii rauhasta. Ei ole ns. tuli pepun alla, vaan voi olla rauhassa itsensä kanssa. Tarvitsematta jatkuvasti jotain kokemusta, jotta tuntee elävänsä. Se tulee sisältä ja olet vasta ensimmäisellä askeleella sitä kohti.
Et enää välitä niin muiden mielipiteistä, ok. Nyt sitten pitäisi saada selville, mitä tunnet ja ajattelet itse. Sitä kohti.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ennemminkin masennukselta ja mielihyvän kokemuksen menettämiseltä. Tietenkin ihminen tekee sitä mikä tuo hänelle mielihyvää, niin pitkällä, kuin lyhyelläkin aikavälillä. Huttua kaikki tämä "teet asioita ulkoa päin ohjautuen". Kertokaapa mikä on oikea motiivi tehdä jotakin tai elää tietyllä lailla? Minulle ainakin se, että tekeminen tuo elämään merkityksellisyyttä ja onnellisuutta. Ainoastaan erakkomunkit ovat niin irrallaan maailmasta etteikö ulkoinen ja muut ihmiset vaikuttaisi heidän motivaatioonsa. Noh-kuinka monen elämänsuunnan valinnoissa erakkomunkkiusa on kärkisijoilla? Ei ainakaan minulla. Jokainen toki tekee omat valintansa.
Mun! Oon katsonut valmiiksi sopivan pläntin jonne saan luvalla majoittua. Tulen suosimaan lähellä tuotettuja vaatteita ja ruokia. Erätamineet ostan käytettynä. Aurinkopaneeli tuottamaan sähköä. Ääriminimalistin unelma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkinen tie on tie, ei päätepysäkki. Jos et kaipaisi muiden hyväksyntää ja ihailua, olisit jättänyt tämänkin aloituksen tekemättä.
Mitä mielestäsi sellainen henkilö tekee eri tavalla, joka haluaa keskustella asiasta ilman erityistä tarvetta ihailuun?
Esim terapiassa käynti ihailun hakua?
Mitä pahaa on inhimillisessä halussa saada ihailua ja huomiota?
En mielestäni tuominnut ap:n halua huomioon ja ihailuun. Enemmänkin hänen tarvettaan korostaa ettei sitä enää tarvitse. Huomiotahan minäkin haen tänne kirjoittamalla.
Jos ei tee jotain, pitää sitää sillä perusteella automaattisesti pahana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Henkinen tie on tie, ei päätepysäkki. Jos et kaipaisi muiden hyväksyntää ja ihailua, olisit jättänyt tämänkin aloituksen tekemättä.
You tube on pullollaan henkisentien kulkijoita, jotka jakavat oppejaan ja tienaavat elantonsa postaamalla tarottulkintoja yms. kanavointeja. Vetäytyminen ja nurkassa nyhjöttäminen mentaliteetilla, etten mitään tarvitse, halua tai saa olla näkyvä, ettei nyt ego vaan pullistuisi, on menneiden aikojen henkisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkinen tie on tie, ei päätepysäkki. Jos et kaipaisi muiden hyväksyntää ja ihailua, olisit jättänyt tämänkin aloituksen tekemättä.
You tube on pullollaan henkisentien kulkijoita, jotka jakavat oppejaan ja tienaavat elantonsa postaamalla tarottulkintoja yms. kanavointeja. Vetäytyminen ja nurkassa nyhjöttäminen mentaliteetilla, etten mitään tarvitse, halua tai saa olla näkyvä, ettei nyt ego vaan pullistuisi, on menneiden aikojen henkisyyttä.
Sanoisin, että suomalaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama, mutta nautin tästä, koska viihdyn yksin kotona erinomaisesti. On paljon helpompi olo, kun ei tarvitse hyväksyntää hakea ulkopuolelta. Levollinen ja hyvä olla.
Tee kaikkea mikä sua kiinnostaa ja mistä saat hyvää mieltä. Voit kokeilla uusia harrastuksia, aloittaa vaikka opiskelemaan jotain uutta tai osallistua vapaaehtoishommiin. Kyllä näitä riittää. Löydät varmasti uutta ja sata kertaa parempaa sisältöä elämään, kun entinen pintaliito.
Onnittelut sisäisestä rauhasta!
Minust ap on puolessavälissä tai jossain, jos on edes mahdollista päästä perille.
Mutta sitten sen ykseyden jälkeen tulee ymmärrys siitä miten kaikki liittyy kaikkeen, kaikki on vuorovaikutusta, eli sitten palaa taas ihmisyhteyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tykkään olla pääosin yksin ja tehdä omia juttujani." Tätäpä nyt sitten, mitäpä muutakaan?
Saman valaistumisen eli aikuistumisen olen kokenut minäkin juuri siinä kolmen kympin kieppeillä. Nuorempana aina sinne someen piti postata jotain huisin jännää ja seurata että tuleeko tykkäyksiä. Aivan kuin se tykkäyksien määrä mittais sun elämän arvoa. Jos tykkäyksiä tuli omaan kuvaan alle kakskymmentä, oli se maailmanloppu. Kun taas mielihyvää sai kun niitä tykkäyksiä tuli monta kymmentä. Sitten jossain kohtaa tajusin että kuinka iso ressin aihe koko some on ja kuinka paljon se aiheuttaa päänvaivaa.
Kannattaa elämässä miettiä mikä on oikeasti tärkeintä, ja hävittää kaikki turha huitsin nevadaan. Ehkä tämä minun valaistuminen tapahtui sen jälkee kun putosin oikeen korkelta ja kovaa, ja tajusin että emmää oikeesti nii hieno ja erityinen ole kuten oon luullu. Tuo somekin ruokki sellaista harhakäsitystä. Haistatin elämälle vitut ja muutin asennettani. Nykyään olen tyytyväinen ilman somea, mun ei tarvi esittää mitään eikä hakea hyväksyntää, en välitä sen kummemmin mistää muusta ku siitä, et oon terve, mul on ruokaa, katto pään päällä ja sänky jossa nukkua. Ihmiset koen myös taakkana, en tarvi muita kun läheiset. Kukaan ei oikeesti välitä v*ttuakaan paitsi sun oma lähipiiri. Kaikille ei tule tällaista käännettä koskaan, vaan jotkut jatkavat sitä oman elämänsä kiillottamista ja täydellisyyden sekä tykkäyksien tavoittelua. Elämä on tässä ja nyt, nauttikaa siis siitä, ja itsestänne. Ja ootte hyviä just noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Kiinnostus ihmisiin täys nolla. Itse on täällä niin paljon henkistä työtä tehnyt ja herännyt. En resonoi enää millään tavalla ympäristöön.
Mitä mielestäsi sellainen henkilö tekee eri tavalla, joka haluaa keskustella asiasta ilman erityistä tarvetta ihailuun?
Esim terapiassa käynti ihailun hakua?