Miten jaksatte deittailla?

Vierailija kirjoitti:

Raskasta tavata jatkuvasti tylsiä tai outoja uusia ihmisiä. Eli en jaksa juuri nyt deittailla.

Epäilemättä tuollainen on raskasta. Ihan hullu ehdotus: mitä jos pyytäisit välillä treffeille hauskoja ja normaaleja ihmisiä, tylsien ja outojen sijaan?

Miksi yleensäkään pyydät treffeille ihmisiä, joista et edes pidä?

Kuka jaksaa deittailla? Varmaan aika harva ikäiseni (45-50v).

Ihan hyvä elämä on näinkin. Olen elänyt jo riittämiin parisuhteissa, ollut naimisissa. Sitten se mies pettää tai on muuten niin itsekäs mulkk.u pitkän aikaa että siitä pitää kummiskin erota.

Hirveä ajatus että pitäisi vielä tässä kohti elämää miettiä, kelpaanko ja riitänkö jollekin toiselle. Ottaa vastaan sitä kaikkea. Ja rakennella tuulentupaa, joka kuitenkin hajoaa tulevaisuudessa.

Nuoret vielä ymmärtää. Mutta jossain vaiheessa monille tulee tämä realismi että se lopulta kuitenkin hetkellinen (vaikka pitkäkin) parisuhde ei oikeasti tuo sitä pysyvää onnea.

Se oikea ihminen on tärkein ja sen löytäminen itselläni jäi. En edes tiedä onko kukaan mies ikinä rakastanut minua, pitkistä suhteista huolimatta.

Epäilen, että ei. Rakasta ihmistä ei satuta. Koska ei vaan voisi. Minun mieheni ovat voineet satuttaa minua tietoisesti, eri tavoin. Jos ei lopulta petä, vähintään vuosien myötä alkaa se henkinen väkivalta.

Ja eivät ole todellakaan olleet pelimiehiä. Olen rakastunut hyvin tavallisiin miehiin. He ovat varmaan aikanaan tyytyneet minuun.

Deittailu? Miksi? Pääsisin taas passaamaan ja rahoittamaan myöhemmin itsekästä ja satuttavaa ihmistä? Ei, en jaksa. En tahdo.

Oman elämäni deittailutarinoita laulujen sanoin, kun en osaa kirjoittaa.

Hyvä hengähtää välillä ja olla ihan itekseen.