Jos puolisosi ilmoittaisi tänään että haluaa erota, yllättyisitkö?
Täällä ollut paljon viime aikoina puhetta kolmansista pyöristä, pettämisestä, tyytymättömyydestä jne.
Eroa pohditaan taustalla yleensä pitkään. Joskus puoliso ihastuu tai rakastuu tahtomattaan.
Onko sun parisuhteessa tällä hetkellä jotain menossa jonka tajuaisit heti eron syyksi jos kumppani kertoisi illalla että nyt erotaan?
Kommentit (35)
En yllättyisi...tiedä jo,että on kiinnostunut toisesta. Odotan mielenkiinnolla milloin tuo asian päivänvaloon.
Itse en eroa vaan hän saa tehdä ratkaisun.
Tulee sitten muidenkin tietoon,että kumpi petti.
En.
Puolisollani on oikeus muuttaa mielipidettään siitä, haluaako olla minun kanssani.
Yllättyisin, koska mies päivittäin sanoo ja näyttää rakastavansa, sekä usein puhuu miten onnellinen on kanssani. En keksi mitään asiaa, mikä meillä olisi huonosti.
En yllättyisi. Meillä on mennyt tämä talvi huonosti ja itsekin olen pyöritellyt eroa paljon päässäni. Se klassinen tarina; saatiin nuorena vahinkolapsi eikä ehkä oltu niitä toistemme suurimpia rakkauksia, mutta yhteen jäätiin. Viimevuosina on korostunut se, että ollaan kasvettu eri suuntiin ja on pohdittu, että saadaanko enää tätä toimimaan. Ei mitään dramaattista siis, mutta ainakaan itse en tiedä, että onko tämä se elämä, jota haluan elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi just näin. Mies halusi eron. Ei ollut eikä ole kolmansia osapuolia. Olen ihan romuna.
Etkö tiennyt, että 99,9% miehistä ei lähde ihan ok suhteesta, ellei miehellä ole jo toista katsottuna? Eli miehelläsi on varmasti toinen ja siksi lähti. Ei vain jäänyt siitä sulle kiinni.
Ala penkomaan asioita, saatat yllättyä.
Lukusi on haettu RaHi- ja Stetson-menetelmien yhdistelmällä eli se on keksitty ja valetta. 99.9% tarkoittaa että vain yksi tuhannesta miehestä lähtisi parisuhteesta ilman vara-ankkuria ja on ihan itsestään selvää, ettei se ole totta.
Vierailija kirjoitti:
Joo
Ihmettelisin kovasti koska toteutamme parhaillaan unelmiamme (ensisijaisesti tällä hetkellä minun unelmiani) ja mieheni osallistuu tähän sekä rahallisesti että työpanoksellaan. Hänelle mun hyvinvointini on todella tärkeää. Soitellaan päivittäin nyt kun ollaan eri maissa, suunnitellaan mun kotiinpaluuta ja perheen tapaamisia, loma-aikoja jne. Vaikuttaa että ikävöi.
yhdessä 27v
Entä jos miehesi jossain vaiheessa kyllästyykin olemaan se aasi, joka rahoittaa sinun unelmaasi?
Yllättyisin vähän, mutta mikään täysi järkytys se ei olisi. Jaamme mieheni kanssa hämmästyttävän paljon samoja arvoja ja mielenkiinnonkohteita ja meillä menee hyvin. Meillä kuitenkin oli noin vuosi sitten eräs kriisi, jolloin mietimme eroakin yhtenä vaihtoehtona. Halusimme kuitenkin molemmat jatkaa yhdessä. Todennäköisesti yhtäkkinen eropäätös liittyisi tähän asiaan. Olisin kyllä surulllinen ja harmissani, mutta pääsisin asian yli ja uskon, että pysyisimme väleissä kavereina.
Sen olen kyllä päättänyt, että jos tämä suhde päättyy, niin en halua uutta kumppania ainakaan hetkeen.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin yllättyisin, olemme olleet yhdessä 24v ja meillä menee mielestäni hyvin. Mieskin vaikuttaa tyytyväiseltä ja niin usein sanookin olevansa.
Sama täällä, oltu yhdessä tuo sama aika. Mies ei ole antanut mitään merkkejä että olisi mitenkään tyytymätön suhteeseen vaan päinvastoin usein kertoo miten onnellinen on. Ja minä kerron samoin hänelle.
Eroilmoitus tulisi kyllä minulle siis suurena yllätyksenä.
Yllättyisin.
Mies möläytteli ilmoille näitä eroajatuksia hetken huumissa vuosia sitten useitakin kertoja.
Sitten päätin että jokainen erouhkaus putoaa kuin kivi maljakkoon ja seuraavasta se vuotaa yli ja saa sitten mennä, mulle käy kuitenkin hyvin, pärjään jo yksinkin.
Liekö mies lukenut ajatukseni kun sen jälkeen ei ole tätä kuultu. On rauhoittunut, suhde on tiivistynyt, kaikin puolin menee paremmin. Ollaan nelikymppisiä, yhdessä 15 vuotta.
En yllättyisi. Eletään kämppiksinä, jossa huolletaan lapsia.
En yllättyisi ja olisin helpottunut.
Asiaa on puitu jo kyllästymiseen asti koko talvi ja kevät ja aiemmin mies kovasti vastustanut koko ajatusta.
Jos nyt kääntäisikin kelkkansa niin olisin vain iloinen että ottaisi viimeinkin vastuuta jostakin ja ero saataisiin hoidettua niinkuin aikuiset.
Yllättyisin, ja yllätyin itse tajutessani että kaikesta huolimatta vielä yllättyisin. :D
Meillä on ollut aivan kamala vuosi ja erosta on puhuttu monta kertaa. Kohta kahdeksan vuotta yhdessä. Silti jotenkin aina uskon että selvitään, vaikka todella moni muu olisi varmaan halunnut jo tässä vaiheessa erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo
Ihmettelisin kovasti koska toteutamme parhaillaan unelmiamme (ensisijaisesti tällä hetkellä minun unelmiani) ja mieheni osallistuu tähän sekä rahallisesti että työpanoksellaan. Hänelle mun hyvinvointini on todella tärkeää. Soitellaan päivittäin nyt kun ollaan eri maissa, suunnitellaan mun kotiinpaluuta ja perheen tapaamisia, loma-aikoja jne. Vaikuttaa että ikävöi.
yhdessä 27v
Entä jos miehesi jossain vaiheessa kyllästyykin olemaan se aasi, joka rahoittaa sinun unelmaasi?
No tuo "aasi" ei olisi saanut tätä elintasoa yksin koskaan joten on hän vähän hyötynyt meidän yhdessäolostamme:) Toin kuitenkin rahaa ja omaisuutta suhteeseen alussa ja olenpa tienannutkin matkan varrella enemmän kuin hän. Nyt tilanne toisinpäin kun olen eläkkeellä.
Ja vasta oli mun luona 2 vkoa lomailemassa, nautti täysillä. Kunhan etätyöt saa sovittua voi olla täällä vaikka kuinka paljon.
Ja toisaalta - jos eroaisimme kumpikin menettäisi ihan liikaa. Nin aineellista kuin aineetontakin hyvää
En yllättyisi. En ole nähnyt häntä koskaan.