Sinä kenen vanhemmat on eronneet, kadehditko niitä kenen vanhemmat ei ole eronneet?
Minä ainakin kadehdin. Olisinpa itsekin saanut elää helpon lapsuuden yhdessä asuvien vanhempien kanssa. Sen sijaan kyläilin isällä joka toinen viikonloppu. Hard.
Kommentit (7)
En ikinä kadehtinut. Erosivat lopullisesti kun olin noin 13v. Sen jälkeen viimein pelko alkoi hälvetä ja uskalsin nukkua yöt rauhassa, kun ei tarvinnut pelätä äidin turvallisuudesta.
Turhaan kadehdit! Mun vanhemmat eivät ole eronneet vaan riitelevät edelleen keskenään kaikista maailman asioista. Olisin halunnut turvallisen ja rauhallisen kodin vaikka sitten eroperheessä.
Kadehdin niitä keillä oli turvallinen koti.
Minäkään en kadehtinut. Olin helpottunut, kun erosivat ja lopettivat riitelyn ja olivat erokahnausten jälkeen hyvät ystävät.
Mutta varmasti tähän etten tuntenut surua tai kateutta ydinperheistä, vaikutti juuri se, että molemmat vanhemmat halusivat meidän lasten parasta ja kumpaankin oli niin läheiset ja hyvät välit.
Ei. Miksi kadehtisin? En osaa oikein kuvitellakaan sellaista vaihtoehtoa, että vanhempani eivät olisi eronneet.
Kadehdin ihmisiä joilla on ns. normaalit välittävät vanhemmat, olivat eronneet tai yhdessä. Varsinkin isää olen kaivannut ja lapsille isoisää. Omilla vanhemmillani on ollut alkoholismia ja kaikenlaisia tunne-elämän häiriöitä. Olen kaivannut läheistä suhdetta vanhempiin. Ei se eroaminen siinä enää mikään juttu ollut.
En kadehdi. Toinen vanhemmista jo kuollutkin. Mitä minä enää ketään kadehtimaan? Kummallinen kysymys.