Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen huomionhakuiset lapset

Teinien äiti
23.04.2023 |

Olen reilu 2v tapaillut miestä, jolla on paljon nuoremmat lapset kuin omani 14 ja 18vuotiaat. Miehellä poika menee nyt syksyllä ekalle ja tytär neljännelle.

Mies lähes alusta asti on puhunut yhteenmuutosta, mutta itse olen toivonut, että voitaisiin edetä ihan rauhassa. Uusioperhe on ollut ajatuksena minulle myös aika ajoin ahdistavakin asia, johon en ole halunnut myöskään teinejäni ajaa.

Minua on alusta asti häirinnyt miehen lasten ripustava käyttäytyminen, kun ovat ihan koko ajan isänsä kimpussa ja kyhnäämässä kiinni ihan kuin taistellen huomiosta. Olen aikuisena pystynyt tähän suhtautumaan ihan hyvin, kun olen ajatellut, että ovat vielä niin pieniä ja tarvitsevia sekä ovat isän huomion jakamisesta olleet mustasukkaisia. Tämän vuoksi olen alusta asti tyytynyt lasten läsnäollessa etäisempään vuorovaikutukseen.

Tänään vierailuni jäi lyhyeksi pihalla pönöttämiseksi ja asialliseksi keskusteluksi, ilman siis mitään halauksia tai muuta hellyyksiä, lasten kiipeillessä isänsä päällä.

Keskustellessamme isä oli mm. kyykyssä maassa ja kummatkin lapset kiipesivät kuin kiipeilytelineessä ja olivat yhdessä kasassa. Minusta on ihanaa kun heillä on lämpimät välit, itselleni on myös lapseni olleet aina todella tärkeitä, vaikkakaan en muista, että meillä lapset koskaan olisivat noin isoina enää minussa roikkuneet.

Miesystäväni tytär hinkutti isän selkää vasten itseänsä ja välillä paidan alle laitteli käsiänsä ja poika roikkui kaulassa, välillä halaillen. Välillä he seisoskelivat siinä käsi kädessä sekä isän kenkien päällä seisoskellen, roikkuen jalassa.

Minua alkoi ihan tämän seuraaminen ahdistamaan. En aikaisemmin ole ollut näin kiusaantunut ja nyt aloin jopa pohtimaan, että mikä on normaaliuden raja. Oudoksi tässä tekee sen, että isä ei koskaan sano mitään, kiellä tai ohjaa heitä omiin leikkeihin tai pyydä lopettamaan iholla könyämistä.

En näe, että itse olisin tästä tilanteesta mustasukkainen, lähinnä ärsyyntynyt. Ja ärsyyntyminen lähinnä siitä, kun keskustelut menivät lapsilähtöisesti lasten kuunnellessa korvat höröllä vieressä ja siitä, että isä kuvittelee tällaisen riittävän minulle seurustelusuhteen sisällöstä. Vaikka oli meillä muutama hetki kun lapset irtaantuivat hetkeksi omiin juttuihin, mutta heti kun liikuimme johonkin päin ok-talon pihaa, niin heti huutelivat, että mitä teette ja mihin menette. Välillä isä sanoi, että tässä ollaan ja suunnitellaan pihaa, johon lapset heti, että mitä te suunnittelette ja miksi. Raportointia tapahtui siis lähes kaikesta jutuistamme lapsille.

Lähin kävelemään pihamäkeä ylös, ja isä tuli perässäni, niin nuorempi huolestui heti, että mihin ja miksi isä liikkuu ja kun vastasi, että kunhan kävelee seuraten minua, niin lapsi siihen, että miksi haluaa seurata minua ja juoksi heti isän luokse. Päätin kävellä autolleni ja lähteä pikku hiljaa kotiin päin.

Pohdin ajomatkan kotiin, että mistä ihmeestä tässä on kysymys. Tällaisen parisuhteenko oikeasti haluan ja kauanko minun pitäisi antaa lapsille vielä tilaa? Onko minulla oikeutta edes pyytää kahdenkeskistä aikaa ja ohjata lapsia leikkeihin vedoten, että juttelemme hetken aikuisten juttuja? Onko muilla kokemuksia vastaavista ja kuinka eteen päin?

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauanko siitä erosta on? Ja onko sun pakko punkea sinne silloin kun ne lapset siellä isällään ovat? Varsinkin, kun et edes halua uusperhe-elämää hänen kanssaan elää.

Vierailija
2/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet mustasukkainen. Lapselle. Kannattaa kasvaa ensin itse aikuiseksi ja vasta sitten aloittaa kotileikit jonkun kanssa. Että ihan viisasta, että et ole suostunut tuohon uusperhe-elämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuisena ihmisenä ; Miten et voinut pyytää lapsia menemään hetkeksi sivuun ja sanoa että haluat keskustella isän kanssa keskenään. Oisko äiti sanonut lapsille miten käyttäytyä. Vaadi aikaa ennenkuin päätät seuraavaa askelta. 

Vierailija
4/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä jos vaan pysyt poissa, kun lapset on isällään?

Ja yhdessäasumisesta toteat, että et halua mitään uusperhekuvioita vaan asua omassa kodissasi.

Vierailija
5/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuo mikään ikuinen tilanne ole.

Enemmän ehkä miettisin tämän parin yhteensopivuutta.

Mikään naisten ymmärtäjä tämä mies ei ole, mutta toisaalta tarviitseeko sitten olla?

No ap.n kanssa kyllä. Ja itseasiassa useimpien naisten kanssa tuossa tilanteessa.

Ehkä nää tapasivat muutaman vuoden liian aikaisin.

Vierailija
6/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsilla on ollut isäänsä ikävä. Se sinun on ymmärrettävä. Omat teinisi eivät enää kiipeile päälläsi, mutta on selvää ettei uusperhekuviosta tule mitään. Ja se on hyvä juttu. Kaikkein pahinta on se että hankitte yhteisen lapsen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opettele tiivistämään tekstisi! Ja kasva aikuiseksi. 😄😆

Vierailija
8/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En viitsisi katsella tuollaista. Seurustelin kerran teini-ikäisten lasten vuoroiskän kanssa, ja meno oli melkein samanlaista. Teini-ikäiset tyttäret olivat mustasukkaisia isästään ja pimpottivat tätä miten lystäsivät. Jätin miehen ja päätin, että jatkossa tapailen vain lapsettomia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En viitsisi katsella tuollaista. Seurustelin kerran teini-ikäisten lasten vuoroiskän kanssa, ja meno oli melkein samanlaista. Teini-ikäiset tyttäret olivat mustasukkaisia isästään ja pimpottivat tätä miten lystäsivät. Jätin miehen ja päätin, että jatkossa tapailen vain lapsettomia.

Ja jäit yksin?

Vierailija
10/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En viitsisi katsella tuollaista. Seurustelin kerran teini-ikäisten lasten vuoroiskän kanssa, ja meno oli melkein samanlaista. Teini-ikäiset tyttäret olivat mustasukkaisia isästään ja pimpottivat tätä miten lystäsivät. Jätin miehen ja päätin, että jatkossa tapailen vain lapsettomia.

pOMpottivat, tietysti 😆

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna olla, ei teistä muodostu minkäänlaista perhettä.

Vierailija
12/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä, että et ole suostunut uusperhekuvioihin. Mitä jos tapaisitte toistaiseksi vain hänen lapsivapaillaan?

Itse en luultavasti enää edes olisi tuossa suhteessa. En enää sen jälkeen, kun omani sain teini-ikäiseksi, olisi edes tapaillut miestä, jolla on pienet lapset (paitsi korkeintaan seksin merkeissä).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies vetää itse rajat omille lapsilleen noissa tilanteissa jos kokee sen tarpeelliseksi.

Suosittelen sulle, että et muuta yhteen ja pysyt muualla jos et lapsia jaksa. Sä olet jo elänyt lapsiarjen, mutta ei sulla ole oikeutta rajoittaa miehen lapsiarkea koska 'mun parisuhdeaika'.

Luulisi, että säkin äitinä ymmärrät kuinka tärkeitä lapset vanhemmilleen ovat. Ja varsinkin jos vanhempi joutuu sitä lasta jakamaan vuoroviikoin.

Meilläkin lasten isä jaksaa noita ihollakönyämisryönimisleikkejä maailman tappiin asti vaikka mua hengästyttää pelkkä katsominenkin. Mutta eipä ole mun asia sanella miten kuuluu leikkiä. Selkeästi lapsella ja isällä on hauskaa.

Vierailija
14/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa siltä, että lapsilla on ikävä isää. Kuinka usein näkevät isän kanssa ja asuvatko välillä hänen luonaan.

Onko sinun pakko olla paikalla juuri silloin, kun lapset pääsevät isänsä luokse? Ja onko sinun pakko saada huomiota mieheltä juuri sillä samalla hetkellä..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsilla on kova ikävä isäänsä, kun eivät ole koko ajan yhdessä, ja siksi käyttäytyvät noin kun ovat isänsä kanssa. Se on ihan normaalia. Kun ette kerran yhdessä asu, miksi et vaan jättäisi olematta miehen kanssa, kun hänellä on lapset? Niin itse tein, kunnes miehen pojat muuttivat pois kotoa. Joka toinen viikonloppu hänellä oli lapset, ja minä olin silloin alkuun omalla kämpälläni, ja sitten kun muutettiin yhteen niin ensin vanhempieni luona ja myöhemmin mökillä kun sellainen ostettiin.

Vierailija
16/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap vastaa: Välillä sitä on solmussa omien ajatusten kanssa, joten kiitos hyvistä näkökulmista.

Itse kyllä koen vanhempana olevani kasvanut ja ehkä se on itselläni ongelma, että tässä elämänvaiheessa kaipaan jo muuta kuin pikkulapsiarkea, valitettavasti. Tämän vuoksi tämä lasten liimautuminen tuntuukin raskaalta, katsellessa, mutta toisaalta ymmärrettävältä, sillä itse äitinä myös tiedän lasten merkityksen. Me vaan ei jaeta samaa elämänvaihetta, joka varmasti onkin se isoin ongelma, minun puoleltani siis, kun kaipaan jo hieman toisenlaisia asioita parisuhteelta. Ehkä tosiaan kumppaninvalinta ei ole osunut maaliin.

Ja lapset siis viettävät isän kanssa joka arkipäivä aikaa, paitsi joka toisen viikonlopun ja yhden lapsivapaan viikossa. Eli ikävää en näkisi tämän olevan.

Vierailija
17/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko se sukupuoli riippuvaista kun lähes joka naiselta pitää hyväksyä jatkuva huomionhaku?

Vierailija
18/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko tarkoituksesi mennä lasten isän luo halimaan, kun lapset ovat käymässä isällään? Miksi?

Ja nyt olet sitten nyreänä, aikuinen ihminen.

Vierailija
19/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä ihmettä?

Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta, eikä miltään lasten huomionhakuisuudelta. Totta kai lapset haluaa olla isänsä seurassa mahdollisimman paljon. Myös isän huolehtiminen, kysely mitä teette ja mihin menette, kuulostaa ihan normaalilta huolehtimiselta.

Olen itsekin lapsena halaillut isää ja äitiä, juurikin seisonut isän vieressä ja isän kenkien päällä ja samalla halannut. Halusin olla myös paljon vieressä ja sylissä. Tietty perheillä on omia tyylejä mm. läheisyyden, halailujen ja kosketuksen suhteen, mutta minusta tuo kuulostaa varsin normaalilta, että lapset haluaa läheisyyttä.

Vierailija
20/25 |
23.04.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä taitaa vastailla katkerat eromammat, jotka vastatessaan ajattelevat katkerina exänsä uutta naista.

Ei ole normaalia lasten käytöstä tuollainen, jos on jatkuvaa. Omistushaluista ja mustasukkaista. Ovatko lapset muuten hyväkäytöksisiä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä kaksi