Miten saataisiin nuoret menemään töihin?
Itse kun muistan miten oli kunnia-asia mennä joka päivä tekemään työnsä vaikka ei se aina kovin hauskaa ollutkaan. Silloin halveksittiin juoppoja ja muita jotka antaa valtion elättää.
Kommentit (89)
Eli pakotettu tekohymy naaman ja rautakouralla niskasta kiinni ja elämästä hypersuorite- ja ai kun elämä maistuu!
Vierailija kirjoitti:
E Ole myyvä ja positiivinen. Hyville ihmisille ihan oikeasti tapahtuu hyviä juttuja!
Ole myyvä? Eikö ihminen ole hyvä ihminen, jos hän ei ole myyvä?
Kyllä nuoret tekisi, jos olisi mitä tehdä. Mutta enimmäkseen pidetään vähä-älyisinä ja uusavuttomina ja vaaditaan että osaa kaikki 80-luvun niksit valmiiksi. Itse näin työnantajana ja isänä kettuunnun siitä hyväksikäytön määrästä, mitä markkinoilla on. Meille työllistetään oikeastaan ainoastaan nuoria, koska ovat chilliä ja flexejä tyyppejä ja pystyvät työskentelemään tiiminä. Vielä kun maksetaan oikeaa ammattiliksaa jo harjoitteluvaiheessa, niin kyllä tulee hyvää jälkeä ja nuoret osaavat arvostaa. Sitten on niitä huuliaan lipovia kettuja, jotka katselevat lähinnä perseitä ja koittavat vähätellä säästääkseen itselleen jonkun kympin palkoista ja tunteakseen itsensä tärkeäksi.
Ottamalla niitä töihin. Ja sitten siellä töissä pitää perehdyttää ja kannustaa. Tiedän liian monta nuorta, jotka lopulta ovat saaneet paikan, sitten on kyykytetty ja haukuttu niin, että nostavat kytkintä jo koeajalla. Vähemmästäkin mielenterveys menee.
Ihan rehellisesti sanottuna aloituspalkat on samat kuin 15 vuotta sitten, mutta jokaiselle varmaan selvää että hinnat on kohonneet aika paljon tuon jälkeen. 25 vuotta sitten ilman minkäänlaista työkokemusta sai 10 €/h, nykyään myös, mutta tuona aikana esim. Fazerin Sinisen hinta on kohonnut 1,80 -> 2,45 €.
Vierailija kirjoitti:
Ottamalla niitä töihin. Ja sitten siellä töissä pitää perehdyttää ja kannustaa. Tiedän liian monta nuorta, jotka lopulta ovat saaneet paikan, sitten on kyykytetty ja haukuttu niin, että nostavat kytkintä jo koeajalla. Vähemmästäkin mielenterveys menee.
Eli kuten aiemmin mainitsinkin, työelämän kieroutumat kuntoon. Muuta ei tarvita. (en kylläkään usko että tapahtuu, sanoo sisäinen pikku kyynikkoni)
Vierailija kirjoitti:
Eli pakotettu tekohymy naaman ja rautakouralla niskasta kiinni ja elämästä hypersuorite- ja ai kun elämä maistuu!
Kyllä työtätekevälle ja menestyvälle elämä maistuu ihan hyvälle. Kokemusta on:-)
Valmistumiseni jälkeen 90- luvun laman jälkeen tein 6 vuotta sijaisuuksia eli pätkätöitä, kun muuta ei ollut tarjolla. Nykyään tuntuu, että monille tämä ei kelpaa vaan heti pitäisi olla hyväpalkkainen vakkariduuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli pakotettu tekohymy naaman ja rautakouralla niskasta kiinni ja elämästä hypersuorite- ja ai kun elämä maistuu!
Kyllä työtätekevälle ja menestyvälle elämä maistuu ihan hyvälle. Kokemusta on:-)
Keskitysleireillä tehtiin prkeleesti duunia - joten sinun mukaasi olivat kai onnensa kukkuloilla!
Vierailija kirjoitti:
Myöntämällä työtätekevälle yksilönvapaudet. Siis vaikka käyttää kannabista.
Annetaan vapautta jos ottaa vastuuta.
Jos itse työllä elättää itsensä, niin tuskin valtion tarvitsee valvoa työtätekevän kehoa vapaa-ajalla?
Ei helvetti😂😂😂😂😂😂
Maksetaan oikeata palkkaa,tai lähetetään heidät johonkin vauraaseen Pohjoismaahan tekemään duunia.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on niin himputin vaikea rikastua työllä. Tai tienata edes sen verran että elämä olis kivaa. Sääliksi käy nykynuoria. Tsemppiä silti!!
Eipä se taida muuallakaan olla sen helpompaa, jos siis rikastumisesta puhutaan. Missään ns. paremmissakaan maissa ei ökytalot ja ökyautot ole mitään jokaisen asukkaan asioita. Minun ja puolisoni yhteenlasketut tulot ovat vuodeessa 100 000 €/brutto. Sillä elää ihan mukavaa elämää Suomessa.
Monien on vaikea saada valmistuttuaan sitä ensimmäistä työpaikkaa mikäli ei ole suhteita . Onhan se yleistä tietoa ,että Amiksessa ei nykyisin saada opetettua niitä käytännöntaitoja, joita ammattilainen töissään tarvitsee. Monet eivät edes saa opiskeluun kuuluviinn harjoitteluihin paikkaa. Sitten kun suoritat ne harjoitteluni koulussa niin se on moro. Omat lapset ovat käyneet lukion ja sitten amk tai yliopisto ja ovat olleet siinä onnellisessa asemassa, että on oman alan enemmän tai vähemmän hanttihommia saaneet. Joka kerta vähän edellistä paremman. Tätä kautta kaksi vanhinta työllistyi viimeisimpään harjoittelupaikkaansa. Monet kaverinsa ovat tutkintojensa kanssa työttöminä tai ihan perus duunarina.
Demarit ovat yrittäneet makuuttaa nuoret kotiin, mutta saivat vaaleissa näpeilleen. Nyt rakennetaan sellainen Suomi, jossa nuoret saavat olla mukana rakentamassa isänmaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
E Ole myyvä ja positiivinen. Hyville ihmisille ihan oikeasti tapahtuu hyviä juttuja!
Ole myyvä? Eikö ihminen ole hyvä ihminen, jos hän ei ole myyvä?
Myyjän on hyvä olla myyvä. Muidenkin kannattaa osata myydä osaamisensa mahdollisimman kalliilla.
Jättämättä sen eläkkeelle jääneen palkkaamatta. Hänen tilalleen voi palkata sitten nuoren ihmisen. Yksi suurimmista tämän ajan työmarkkinoiden omituisuuksista on juurikin tuo eläkkeelle jääneiden palkkaaminen, se vie työpaikkoja sekä nuorilta että 50+ ikäluokan työttömiltä.
Työttömiä on 90 000 aktivoitu eli ovat palkkatukitöissä, kursseilla, työkokeiluissa ja kuntouttavassa työtoiminnassa.
Työttömiä on palkkatuella tarhoissa hoitamassa lapsia, kouluissa koulunkäyntiavustajina jne.
Työttömiä on palkkatuella sairaalan infossa töissä ja palolaitoksella toimistotöissä.