Mitä teette jos tuntuu yksinäiseltä ja aurinko paistaa?

Itse pysyn sisällä ja vedän verhot ikkunan eteen. Palataan syksymmällä asiaan!

Ei mikään pakko ole olla ulkona jos aurinko paistaa, itse touhuan sisällä kaikenlaista.

Auringon paistaessa elän elämääni kuten pilviselläkin säällä. En tunne itseäni yksinäiseksi, ehkäpä siksi säätila tai viikonpäivä ei ole merkitsevää. Työviikko kuormittaa ihmiskontakteineen sen verran, että on helpotus kun ei ole ketään samaa ilmaa hengittämässä. Eli en osaa antaa mitään vinkkiä.

No ei sitä sellaista tekemistä oikein olekaan mikä ei korostaisi sitä yksinolon kurjuutta kun kaipaa seuraa ja yhteistä tekemistä.

Mä lenkkeilen ja ulkoilen säällä kuin säällä enkä oikeastaan yleensä enää edes "tajua"  olevani aina yksin, koska siihen on jo niin tottunut. Toki aina välillä on vaikeampia kausia eikä yksinoloa meinaa sietää eikä hyväksyä mitenkään, mutta ainakin tähän asti siitä on aina noussut.

Ja sellainen kausi se saattanee itselläkin olla taas tuloillaan, koska päivä päivältä lähinnä vaan ärsyttää enemmän ja enemmän nämä aurinkoiset kelit eikä kiinnosta ulos nokkaansa pistää ennen kuin vasta sitten kun ilta alkaa hämärtää.

Se on varmaan se, että silloin ei ole muita ihmisiä niin paljoa liikenteessä eli ei ole niin korostetusti yksin kuin mitä päiväseltään kun kaikkialla on paljon ihmisiä, mutta silti itse on yksin.

Yksinoloa ja yksinäisyyttä olisi huomattavasti helpompi sietää kun olisi oikeastikin yksin eikä muista ihmisistä kuulisi inahdustakaan eikä näkyisi vilahdustakaan. Kaupungissa ja etenkin kerrostalossa asuminen yksinäisenä on julmaa.

Aurinkoa ottamaan siis.

Pimennysverhojen takana potee krapulaa.

Sä et varmaan ole kovin introvertti, jos kerran tunnet olosi yksinäiseksi jos teet itseksesi tavallisia asioita... Itse olen, ja minä nautin siitä kun saan ihan vaan kävellä luonnossa ja käydä ehkä ravintolassa syömässä itsekseni. Muuten sitten luen ja katson telkkarista jotain, tai pelaan tietokoneella.

Voit mennä parvekkeelle tai ulos ottamaan aurinkoa.

Tai lähteä treenaamaan, juoksua, kävelyä, polkupyöräilyä, porrastreeniä.

Silloin, kun asuin yksin ja minulla oli kaksi koiraa, niin kyllä viikonloput menivät yleensä niiden kanssa ulkoillessa. Kesällä saatoin ottaa mukaan kertakäyttögrillin ja mennä niiden kanssa lähirannalle grillaamaan. Tai sitten matkustettiin metrolla eri puolille kaupunkia, jotta päästiin uusiin metsiin. Enimmäkseen kuitenkin ihan vain ulkoiltiin omassa metsässä ja sieltä kotiuduttua laitoin ruokaa ja söin parvekkeella. Loppupäivä menikin ihan lepäillessä, lueskellessa ja myöhemmin illalla saatoin katsoa netistä jonkun elokuvan.

Kun koirat vanhenivat niin ettei niiden kanssa voinut enää lähteä pitkälle lenkille, kävin yksin kävelyillä ja kävelyn päätteeksi menin johonkin ravintolaan syömään tai terassille. En siis tehnyt hikilenkkejä vaan vain reippaita +/- 10 km kävelylenkkejä.

Olen myös viettänyt hotelli- ja mökkilomia kotimaassa, tosin en yhden yön vuoksi ole minnekään matkustanut vaan kyseessä on ollut aina pitennetty viikonloppu tai sitten olen jäänyt työmatkalta yhdeksi yöksi kyseiseen kaupunkiin ennen kotiin paluuta. Kaupungissa olen käynyt näyttelyissä tai museoissa, joskus harvoin teatterissa, ja tietysti syömässä.

Keväässä on juuri tuo voimistunut yksinolemisen kokemus ja tietenkin ulkona se konkretisoituu. Muu maailma herää iloon ja eloon, luontokin, jolloin oma yksinäisyys oikein hyökyy päälle. Huomaan itsekin nykyään vetäytyväni enemmän sisätiloihin kun päivät valoistuu ja ihmiset kaduilla lisääntyy ja aktivoidun sitten taas syksymmällä ulkoiluun.

Muistan kuinka mukavaa oli nuorempana vasta rakastuneena kävellä käsi kädessä hymyillen kevätauringon lämmittäessä sydäntä ja mieltä. Ei sitä silloin vastaan tulijoihin ja heidän mielialaansa kiinnittänyt huomiota. Ihminen kuitenkin kokee syvää henkistä ahdinkoa jos hän kaipaa rakkautta ja seuraa muttei sitä onnistu löytämään. Jos vielä samaan aikaan saat tarkastella sivusilmällä muiden onnea ja iloa on se kuin herkkää sieluasi raastettaisiin juustohöylällä.

Lohdutuksen sanana voin todeta että kyllä se pitkä talvi sieltä kohta taas tulee ja yksinäisyyteenkin ajan kanssa väkisinkin tottuu, vaikkei siitä pitäisikään.

Retki lintutornille katsomaan kevätmuuttoa.

Ryyppään parvekkeella ja teeskentelen olevani terassilla

Kuulostaa hyvältä, mutta missä parhaat lintupaikat? Suosituksia?

Viihdyn parhaiten yksin eli yksinäisyys on mun kohdalla vain hyvä asia. Silloin kun ole töissä niin olen kotona sisällä pimennysverhot ikkunoissa kiinni paistoi aurinko tai ei ja pelailen pelikonsolilla ja katon leffoja.

Menen sinne ulos aurinkoon. Jos on tarpeeksi lämmin pakkaan itselleni kivat eväät, otan kirjan kainaloon ja menen huovan päälle puistoon lukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn parhaiten yksin eli yksinäisyys on mun kohdalla vain hyvä asia. Silloin kun ole töissä niin olen kotona sisällä pimennysverhot ikkunoissa kiinni paistoi aurinko tai ei ja pelailen pelikonsolilla ja katon leffoja.

Kysyn ihan vilpittömästi: etkö koskaan kaipaa elämältä enempää? Riittääkö tuo sinulle elämänsisällöksi?

Järvenrantaan, johonkin puutarhaan, puistoon katselemaan ja nauttimaan auringosta, seurata kevään merkkejä. Ota kuvia. Sitten voit mennä ja ostaa vaikka jäätelön ja syödä sen ulkona, kesemmällä mansikoita vaikka ja syödä ne ulkona. Joskus kun on lämmin niin otan kirjan mukaan ja istuskelen ulkona ja luen sitä.

Tai sitten vaan kuuntelen musiikkia ja kuljen ulkona muuten vain. Ehkä menen bussilla jonnekin.

Sää ei vaikuta tekemisiini. Aivan sama sataako vai paistaako puuhailen omia juttujani normaalisti. Myöskään seura ei vaikuta asiaan.

Kuulostaa hyvältä, mutta missä parhaat lintupaikat? Suosituksia? Ja olihan tuossa paljon hyviä vinkkejä ja pitkiä kirjoituksia. Kiitos niistä! Ei olekaan olo enää niin kurja, kyllä meitä kulkijoita paljon on. Kevätaurinko tosiaan herättää vahvana myös yksinäisyyden joka tuntuukin olevan kansantauti..

Ja jos on sinulla on ketään kelle soittaa, niin soita samalla kun ulkoilet?