Miten itseään saa muutettua? Stressaan kamalasti eikä näin voi jatkua

Vierailija kirjoitti:

Myös ap:n mies voi jättää työpaikkansa ja ryhtyä koti-isäksi.

Ei se ole ratkaisu, jos ap haluaa olla lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että olet käyttänyt jo kaikki itsehoidolliset menetelmät, eikä niistä ole apua. Silloin on aika ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, selvästi tässä mennään jo sairaalloisen ahdistuksen puolelle, jos ei nuo kokeilemasi keinot auta. Eli lääkäriin ja siitä eteenpäin, jonkinlainen terapia lienee hyvä vaihtoehto, kenties lääkehoitokin siihen tueksi.

Turha miettiä millaisen kuvan annat työterveydessä, se on heidän hommansa auttaa sinua, ja nykyään burn outit ja mielenterveyden häiriöt on sen verran yleisiä, että tuskin sitä mitenkään ihmetellään. Eihän tuossa ole pelkästään mistään työuupumuksesta muutenkaan kyse, vaan selvästi olet sinnitellyt jo pidemmän aikaa huonon olon kanssa. Hyvä juttu on kuitenkin se, että sua voidaan auttaa. Vaikkei itsehoito onnistu, niin ammattilaisen kanssa tilanne voi olla hyvin erilainen. Aikaa toipuminen varmasti vie, mutta sitä suuremmalla syyllä kannattaa aloittaa prosessi mahdollisimman pian. Tsemppiä!

Ei kannata. Aloittaja ei tarvitse ulkopuolisia mielenterveyspalveluja. Ei hänellä ole päässä vikaa. Liika ajattelu on se ongelma, ja se johtaa ylenmääräiseen huolten kantamiseen.

Eri

Älkää kommentoijat taas yrittäkö vierittää tätä miehen syyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös ap:n mies voi jättää työpaikkansa ja ryhtyä koti-isäksi.

Ei se ole ratkaisu, jos ap haluaa olla lapsen kanssa.

Jos ap haluaa hoitaa pienen lapsen, kodin ja vaativan työn yksinhuoltajana, niin on parempi erota ensin. Silloin saa ainakin paremmin apua läheisiltä. Nyt kaikki olettavat, että mies kantaa kaikesta 50% vastuun.

Lapsen syntyminen perheeseen on aina suuri muutos. Kuinka pitkät yöunet olet tarvinut ennen lapsen syntymää?

Levon merkitys on todella suuri oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta. Koska jos ei saa levättyä kunnolla niin se alkaa vaikuttamaan huonolla tavalla arkeen ja koko elämään.

Voisiko työmäärääsi pienentää? 90%, 80% voi jo auttaa.

Työterveyteen meneminen tuskin on iso asia, koeajalla en suosittele sairaslomaa kuitenkaan. Työmäärääkin pienentäisin vasta koeajan jälkeen.

Unentarve oli ennen lasta noin 8 tuntia, nukuin viikolla aina kuin tukki 22-06 tai joskus jo aiemminkin menin ja viikonloppuisin 22.30-8. Silloin jaksoin ja olin oikeasti onnellinen ihminen. Elämä oli hyvin toisenlaista kyllä, ei vanhemmuuden vastuutaakkaa ja mulla oli todella kiva työ (sitä ei enää ole). Matkusteltiin ja elettiin pientä mutta ihanaa elämää miehen kanssa.

Nyt olen pari vuotta nukkunut noin 5-7 tuntia öisin. Herään usein aamuyöllä ja unet jäävät yhteensä neljään, viiteen tuntiin. Menen säännöllisesti nukkumaan 21.30, luen puolisen tuntia ja nukahdan siihen. Usein kyllä herään heti nukahtamisen jälkeen vielä. Sitten viimeistään 04 herään paniikissa, pää tuntuu räjähtävän ajatuksia ja yritän epätoivoisesti vielä nukkua. Joka aamu herään viimeistään 05. En vaan pysty nukkua enää.

Mies ei hoida kotitöitä tasan puolta mutta sanoisin, että oman osansa, se on ok sillä siivous on ainoita asioita joista pidän. Lapsen hoito on monesta käytännön syystä minun harteillani ja se kyllä mättää mutta mitään toimivaa järjestelyä tähän ei ole johtuen meidän työnantajistamme. En vaan tiedä mitä tekisin esim. viikonloppuna kun ns. omaa aikaa olisi. Mikään ei kiinnosta, vain perheen kanssa oleminen ja sekin on kohdallani jotenkin surusävytteistä. Mies on ainoa ihminen, jonka kanssa voin jutella. On totta, että pelkkä juttelu ja ajatusten vaihto jonkun kanssa voisi auttaa. Mulla ei ole ketään. Voisin ehkä äidin kanssa puhua mutta hän on aina ollut sitä mieltä, että töitähän tehdään vaikka mikä olisi. En tiedä ymmärtäisikö hän ollenkaan, on elänyt ihan erilaisen elämän ja ollut pienten lasten äiti eri maailmanaikaan kuin minä.

Yksi tuolla kirjoitti, että ongelma on ajatteluni. Se on juuri se. En ole sellainen joka syyttää ympäristöä tai muita ihmisiä vaan yritän toimia ratkaisukeskeisesti. Olen nyt yrittänyt muuttaa ne asiat mitkä voisivat helpottaa mutta ei se mennytkään niin, uusi työ esimerkiksi on ihan samaa stressaavaa pa*kaa kuin edellinenkin, vain eri paketissa. Mulle tulee hirveät paineet kun pelkään että mokaan. Pelkään, että teen virheitä, mulle nauretaan, etten osaa ja introverttinä haluaisin kovasti vaan olla näkymättömissä ja tehdä yksikseni töitä. Olen nyt työssä, jossa vedän eri työryhmiä, koordinointi projekteja ja teen isoja päätöksiä eli materiaalia epäonnistumiselle on miltei joka työpäivässä. En vaan kestä sitä. Pelkään edelleen että saan kenkää vaikka koeaika on loppusuoralla. En tiedä auttaako sekään.

Eli haluan yrittää muuttaa itseäni, asennettani ja mielenmaisemaa koska näin ei voi jatkua.

Unelmoin ottavani lopputilin ja rentoutuvani kesän, opettelevani nukkumaan ja yrittäväni löytää jotain järkevää työtä sitten. En vaan uskalla. En pysty tekemään päätöksiä kun pelkään, että niillä on kauaskantoisia vaikutuksia ja pilaan väärällä päätöksellä koko loppuelämän. Ymmärrän kyllä ettei se niin ole mutta kuitenkin.

Työterveys ei pysty kovin paljon tekemään. Minulla on joku ihmeen ralli päällä työterveyden kanssa. Psykiatrille sai ajan vasta toukokuun puoliväliin. Sen jälkeen on työterveyslääkäri ja sitten päästään sopimaan työkykyneuvottelun ajankohtaa. Nyt vähän yli kaksi vuotta mennyt vähän vastaavan asian kanssa.

Jää sairaslomalle. Meditaatiolle ei. Uni tärkeää saada kuntoon ja stressi pois. Sitten voit miettiä, mitä teet.

Miten saada pää hiljaiseksi niin, ettei kävisi ylikierroksilla? Oma ongelma on se, että yritän tehdä kaiken ja olla paras kaikille ja siinä kaikkien muiden palvelemisen keskellä olen hukannut itseni täysin. Ei ole mitään sellaista "omaa tekemistä", jonka avulla saisin nollattu kierroksilla käynnin.