Pihassa muutamassa kohtaa vielä sulamatonta lunta ja siksi pitää olla kurikset?
Ja en ole mitenkään kuriksien käyttöä vastaan, päinvastoin käytetään kotonakin usein kun on oikesti kuraista, mutta päiväkodin piha on muuten ihan kuiva, muutama sulamaton kohta vain sivummalla, niin silti eskaria hakiessa on kurikset jalassa, vaikka lämpötila olisi 10-15 astetta! Kuulemman vasta kun piha on kokonaan kuiva, voi olla ilman kuriksia. Onko muillakin yhtä tiukat säännöt? Ei kai sinne märkään paikkaan ole välttämätöntä mennä.
Kommentit (24)
Pihat alkaa jo olla kuivia ainakin etelässä ?
Minä ainakin myönnän pienikokoisen ryhmän hoitajana, etten siinä pukemista vahtiessa millään pysty muistamaan kenen mikäkin vaate kestää minkäkin verran vettä. Vaikka lapsia on vähän, vielä vaikeampaa on isojen ryhmien kanssa työskentelevillä. Ja jos vaate viime vuonna oli uusi, niin ei se yhtälailla enää pidä vettä mitä jossain niskan lapussa tai myyntilapussa tai sivusauman pienessä lirpakkeessa tai pesuohjelapussa tai missä ikinä on mainittukaan. Tai jos jostain kirpparilta on löydetty sopiva "suprafil" (polyuretaania alaosa), niin ei sekään välttämättä enää pidä vettä yhtään verkkareita paremmin. Näistä syistä meillä kaikki lapset laittavat kurikset tai ovat kaikki ilman.
Toisinaan kokeillaan kysyä lapselta, meneekö vesileikkeihin vai ei ja saa sitten pukeutua sen mukaan. Kukaan ei koskaan myönnä menevänsä lätäkölle mutta kappas, kaikki ovat kuitenkin vaatteet märkinä. Sen jälkeen ei enää kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kysynyt, onko eskarissa tehty opetussuunnitelman mukaiset liikuntaharjoitukset ja miten ne sujuvat kurahousuissa. Vakaope on katsonut ihmeissään, että mikä liikunta. Että siinä se on taas opettajien osaaminen ja viitsiminen.
Ja millaisia liikuntaharjoituksia siellä opetussuunnitelmassa oikein on?
hänen lapsi tarvii ohjausta juoksemiseen, hyppimiseen, ja kiipeilyyn ei osaa muuten
esikouluikäset sotkee enemmän