Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Läheisen kuolema ei tunnu miltään, mutta miten selittää tämä muille?
19.04.2023 |
"Isäni", tai ei varsinaisesti isäni, mutta perheen isähahmo jollain tavalla kuitenkin, kuoli viime vuonna ja itselleni se oli lähinnä neutraali asia. En sure tai kaipaa, koska kyseessä oli todella ikävä ihminen.
Nyt taas tuntuu oudolta teatterilta selittää asiaa muille ihmisille, jotka esitti surunvalitteluja ja hoki olevansa pahoillaan, ja nyt kyselevät kuulumisia ja sitä miten olen jaksanut. Elämässä menee paremmin kuin ikinä ja olen iloinen. En sure, en kaipaa enkä itseasiassa edes suurimmaksi osaksi ajasta muista tai ajattele koko asiaa. Hankalimpia tilanteita on sellaiset, missä joku tulee jakamaan vertaistukea ja kertomaan, että hänkin on kokenut saman. Ai niin että minkä? Ei minulla ole kokemusta siitä että olisin menettänyt jonkun rakkaan isän. Erityisesti nämä tilanteet tuntuu niin teatterilta.
Miten te muut samanlaisella taustalla näissä tilanteissa toimitte?
Kommentit (36)
Voi sanoa vaan että kiitos
Ja jos haluat selittää sano että emme oikeastaan olleet läheisiä. Turha sen enempää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot suoraan että että isäsi kuolema ei sureta eikä kiinnosta aiheesta jatkaa. Henkilö on kuollut, sillä siisti. Ei aikuisena olla enää mitään lapsia muutenkaan etkä ole orvoksi tullut. On jo omat elämät ja vanhemmista vieraannuttu. Sinulla on vielä omat syysi jotka on täysin validit. Luultavasti ihmiset käyttää vain isäsi kuolemaa keppihevosena tiedustellakseen asioitasi ei mitään muuta.
No sano että kivasti menee. Että äiti on surullinen mutta sinä et ollut mitenkään kuolleen kanssa läheinen
Voithan sinä kuunnella jos joku haluaa puhua surustaan. Miksi sun pitäisi itse esittää. jos et tunne samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiität osanotoista ja jos joku tarjoaa vertaistukea, sanot ettei sinulla ole erityistä tarvetta puhua asiasta.
Ei sinun tunteesi kuulu muille, ellet itse niitä halua jakaa. Toisaalta ei varmaankaan sitäkään kannata alkaa kuulluttamaan kovaäänisesti, ettet sure. Ihmiset voivat kummastella ja joudut puhumaan asiasta vieläkin enemmän. Pidä asia omassa tiedossasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voithan sinä kuunnella jos joku haluaa puhua surustaan. Miksi sun pitäisi itse esittää. jos et tunne samalla tavalla.
Ap ei ole mikään terapeutti. Menköön terapiaan suremaan.
Vierailija kirjoitti:
Voithan sinä kuunnella jos joku haluaa puhua surustaan. Miksi sun pitäisi itse esittää. jos et tunne samalla tavalla.
Tässä on juuri se hankalin. Eräskin kaverini, joka menetti isänsä onnettomuudessa ollessaan 18v. alkoi vuodattaa minulle, sen kummempia kyselemättä, että hän niin tietää miltä minusta tuntuu. Että kannattaa hakea vertaistukea sururyhmistä. Hän oli jo melkein ilmoittamassa minua sinne, ennen kuin sanoin että ei hei, nyt ei sovi.
Teki koko ajan mieli sanoa, että kyseisen henkilön kuolema ei koskettanut saati surettanut minua tippaakaan ja että olen onnellinen siitä, että kotona, lapsuudenkodissa, on nyt paljon normaalimpi, terveempi ja onnellisempi ilmapiiri. Koska en kokenut tämän sanomista kovin korrektiksi, jouduin tahtomattani esittämään jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoin aikoinaan, että ei ole mitään surtavaa, kun ei minulla isää koskaan ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voithan sinä kuunnella jos joku haluaa puhua surustaan. Miksi sun pitäisi itse esittää. jos et tunne samalla tavalla.
Tässä on juuri se hankalin. Eräskin kaverini, joka menetti isänsä onnettomuudessa ollessaan 18v. alkoi vuodattaa minulle, sen kummempia kyselemättä, että hän niin tietää miltä minusta tuntuu. Että kannattaa hakea vertaistukea sururyhmistä. Hän oli jo melkein ilmoittamassa minua sinne, ennen kuin sanoin että ei hei, nyt ei sovi.
Teki koko ajan mieli sanoa, että kyseisen henkilön kuolema ei koskettanut saati surettanut minua tippaakaan ja että olen onnellinen siitä, että kotona, lapsuudenkodissa, on nyt paljon normaalimpi, terveempi ja onnellisempi ilmapiiri. Koska en kokenut tämän sanomista kovin korrektiksi, jouduin tahtomattani esittämään jotain muuta.
No miksi et vaan sanonut suoraan, ettet tarvitse mitään vertaistukea, että pärjäät ihan hyvin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutut ja sukulaiset esittivät suruvalittelun ja minä sanoin kiitos eikä muuta sitten.
Itsellä ollut sama tilanne - kaikki parkuu ja itse on ihan tunteeton. Yritä siinä sitten selitellä mikä on "vikana" kun en sure kuten kuuluu. Ei ole mikään oikeaa tai väärää tapaa surra. Kukin suree tavallaan.
Voit selittää, että ole niin järkyttynyt ettet tunne mitään. Kerro, että olen menossa terapiaan puhumaan tunteistasi. Sillä saat ihmettelijät vaikenemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voithan sinä kuunnella jos joku haluaa puhua surustaan. Miksi sun pitäisi itse esittää. jos et tunne samalla tavalla.
Tässä on juuri se hankalin. Eräskin kaverini, joka menetti isänsä onnettomuudessa ollessaan 18v. alkoi vuodattaa minulle, sen kummempia kyselemättä, että hän niin tietää miltä minusta tuntuu. Että kannattaa hakea vertaistukea sururyhmistä. Hän oli jo melkein ilmoittamassa minua sinne, ennen kuin sanoin että ei hei, nyt ei sovi.
Teki koko ajan mieli sanoa, että kyseisen henkilön kuolema ei koskettanut saati surettanut minua tippaakaan ja että olen onnellinen siitä, että kotona, lapsuudenkodissa, on nyt paljon normaalimpi, terveempi ja onnellisempi ilmapiiri. Koska en kokenut tämän sanomista kovin korrektiksi, jouduin tahtomattani esittämään jotain muuta.
No miksi et vaan sanonut suoraan, ettet tarvitse mitään vertaistukea, että pärjäät ihan hyvin näin.
Niinhän minä sanoinkin. Heti kun sain tämän lopettamaan tuputtamisen.
En surrut isääni enkä äitiäni. Monet heidän elämänsä valinnat aiheuttivat minulle kohtuutonta kestämistä. Isäni suku vaati hulppeat hautajaiset, ja ajattelin että samapa se mihin nekin rahat menevät. Hautajaisissa moni kaukaisempi tuntui surevan paljon enemmän kuin minä, mutta kai se oli luonnollista, ulkopuoliset kun pitivät isää mukavana kunnon miehenä.
Monisairaan äidin hoidin loppuun asti, sairaalaan kun häntä ei saanut itkemälläkään, siellä kun olutta ei tarjoilla ja tupakillekaan ei tipoissa helpolla pääse. Kun äiti kuoli, olin tyytyväinen, kun hoito-orjuus loppui. Mitäs tähän muutakaan toteaisi. Hän kuoli veloissa, ja hautajaiset saivat jäädä minimiin. Onneksi silloin oli korona, että sukulaisille et tarvinnut selitellä.
Väärin surtu kirjoitti:
Itsellä ollut sama tilanne - kaikki parkuu ja itse on ihan tunteeton. Yritä siinä sitten selitellä mikä on "vikana" kun en sure kuten kuuluu. Ei ole mikään oikeaa tai väärää tapaa surra. Kukin suree tavallaan.
Voit selittää, että ole niin järkyttynyt ettet tunne mitään. Kerro, että olen menossa terapiaan puhumaan tunteistasi. Sillä saat ihmettelijät vaikenemaan.
Siis miksi valehdella, kun voi sanoa, että kaikki on ihan ok ja kyllä tässä pärjätään.
Ei kenellekään tarvitse selittää mitään. Jos joku esittää surunvalittelunsa, niin silloin voi vain sanoa kiitos.
Jos muuten aletaan pahoittelemaan, niin ei siihen tarvitse lähteä mukaan. Voi vaikka sanoa, että kyllä minä tässä olen hyvin pärjännyt.
Muuten tuskin kannattaa lähteä selittämään, että ei oikeasti tunne surua.
Jos taas joku kertoo surustaan, niin ainahan voi olla hetken kuulevana korvana.
Kaikki eivät elä samalla tavalla kuin toiset mutta joidenkin on vaikea sitä ymmärtää
Vierailija kirjoitti:
Ei kenellekään tarvitse selittää mitään. Jos joku esittää surunvalittelunsa, niin silloin voi vain sanoa kiitos.
Jos muuten aletaan pahoittelemaan, niin ei siihen tarvitse lähteä mukaan. Voi vaikka sanoa, että kyllä minä tässä olen hyvin pärjännyt.
Muuten tuskin kannattaa lähteä selittämään, että ei oikeasti tunne surua.
Jos taas joku kertoo surustaan, niin ainahan voi olla hetken kuulevana korvana.
Miksei kannata? Miksi pitäisi valehdella?
Alue: Aihe vapaa
No sanot vaan, että ihan hyvin olet jaksanut. Tarviiko sitä sen enempää selitellä.