Nuoren, 17 v. rajoista
Puuh, kyllästynyt, kun nuori poika reuhaa minulle jatkuvasti, kun "hänen elämä on niin saat... rajoitettua, ihan kuin vankilassa asuisisi". Joka ikinen päivä samaa kuuntelen. Poika täyttää kohta 17.
Miten teillä muilla on esim. kotiintuloajat, onko netin yökäyttö rajattua ynnä muuta?
Olenko liian tiukka, kun netti rajoitettu koulupäivinä yö 0.00-6.00 välisen ajan ei käyttöä. Kotiin tulo, riippuen meidän työvuoroista ja onko suihkuilta, vaihtelee arkena 20.30-21.30 ja vkl kotona ollessaan klo 23 on pidetty kotiintuloaikana. On kaikki vapaa-ajat jossain kotiintuloaikojen puitteissa. Ruoka-aikana käväsee kotona.
Riitaa tule, kun ei saa kuulemma unta ja sit joutuu vaan makaamaan sängyssä, kun ei netti toimi. Kaverit lähtee ilta 21.30 salille ja ei voi harrastaa, kun ei edes salille pääse. Jos yöpyy kaverilla, niin aamuun saakka valvovat ja sitten on päivärytmi sekaisin ja räyhää vielä viikolla, kun väsyttää.
Kommentit (31)
Meillä 17 v saa elää ihan itsenäisesti, eipä ole mitään ihmeempiä sääntöjä. Lähinnä toive, että ilmoittaa meille, jos aikoo olla yötä tai useampia öitä pois, ettei tule turhaan huoli. Mutta ihan itsenäisesti hoitaa kaikki asiansa eikä niistä välttämättä paljon edes meille puhu, eikä tarvikaan. Koulu menee hyvin ja hän tietää mitä haluaa opiskella, tietojenkäsittelytiedettä, yliopistolla. Joten emme näe mitään tarvetta puuttua. Vuoden-parin päästä kuitenkin varmaan jo muuttaa itsekseen, joten mikseipä saisi jo elää kuten yksin asuva, vaikka vielä kotona onkin.
Ja se ettei nuoret aina nuku kovin paljon, lienee ikiaikainen ilmiö. Itsekin teininä, ennen älylaiteaikaa, menin nukkumaan vasta klo 3-4. Silti aina heräsin kouluun ja opintoihin ajoissa ja hoisin hommani. Nuori kroppa ja pää jaksaa kyllä. Ei siitä tarvi murehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis määrätkö 17-vuotiaan peseytymisistä? Onko poika ns. heikkolahjainen? Ja älyttömän aikaiset kotiintuloajat, sehän on ihan kohta täysi-ikäinen.
Pakkohan niitä on määrätä. Ei tuon ikäinen nukkuisi ikinä jos ei käske, eikä peseytyisi saatika vaihtaisi vaatteitaan. Pistäisi koulunkäyntinsä ja kaiken elämässä vessasta alas jos ei koko ajan valvo. Onhan se tietysti helppoa jos on omatoiminen nuori, mutta sitten on nuoria jotka ihan riemulla tuhoaa elämänsä ja itsensä ihan lapsellisuuttaan.
Joo, sen omatoimisuuden eteen pitää tehdä töitä silloin, kun se lapsi on ollut lapsi. Nyt on myöhäistä aloittaa kasvattaminen. Terkuin äiti, joka on ihan taaperosta asti kasvattunut siihen, että aamuisin puetaan puhtaat vaatteet päälle, ja likaiset laitetaan pyykkiin, suihkussa käydään aina treenien jälkeen (4x vkossa) ja muutenkin mielellään päivittäin, saippuapesu min 3x viikossa. Ja samoin toi selkeä rytmi: nukkumiset ja syömiset. ´Nyt toi 17v ihan itse ymmärtää yhteyden nukkumisen ja seuraavan päivän jaksamisen (kouu, treenitm työt ja kavereiden kanssa hengailu) välillä.
Vierailija kirjoitti:
Nepsy, ei mikään heikkolahjainen. Suihkuilta tarkoittaa sitä, että kun käy suihkussa. En minä nyt mitään päivää määrää. Mutta jos mies nousee esim. neljältä aamuvuoroon, niin ei meillä klo 22 metelöidä suihkussa, joka on makkarimme vieressä. Meillä on monta teiniä talossa, joten suihkussa käydään illalla, ei aamulla ennen kouluun menoa. Siitä ei tule mitään, jos alkaa aamuruuhka suihkussa ja minun pitäisi herättelyyn käyttää aikaa, kun itsekin lähden töihin. Olemme koettaneet opettaa sellaisia tapoja, että koko perhe otetaan tietyissä asioissa huomioon.
Mutta tuo kotiintuloaika asia nyt laittoi miettimään esim. vkl, että onko liikaa rajoitettu.
Salikäynnit voi tehdä kyllä normi ilta-aikana, ei 22 illalla. Koska se tarkoittaa, että olisi puolilta öin kotona suihkussa ja keittiössä syömässä kolistellen.
Varmaan siellä salilla on suihku? Ja se koti on niiden teidän lastenkin koti, ei kait sieläl kukana huuda siitäkään, että mies kolistelee keittiössä klo 04? Että pikkusen nyt vastaantuloa vanhemmiltakin, jos se sen vaatii, korvatulpat miehelle yöksi.
Salilla voi käydä suihkussa. Hyvähän se on jos harrastaa liikuntaa, ihan mahtavaa. Arkena sanoisin että talossa on hiljaisuus klo 22 tai mikä nyt onkaan, mutta en määräisi enää kotiintuloaikoja.
Mulla oli tuollaiset rajat kun olin 10 v, eli kyllähän tuo aika pimeältä kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis määrätkö 17-vuotiaan peseytymisistä? Onko poika ns. heikkolahjainen? Ja älyttömän aikaiset kotiintuloajat, sehän on ihan kohta täysi-ikäinen.
Pakkohan niitä on määrätä. Ei tuon ikäinen nukkuisi ikinä jos ei käske, eikä peseytyisi saatika vaihtaisi vaatteitaan. Pistäisi koulunkäyntinsä ja kaiken elämässä vessasta alas jos ei koko ajan valvo. Onhan se tietysti helppoa jos on omatoiminen nuori, mutta sitten on nuoria jotka ihan riemulla tuhoaa elämänsä ja itsensä ihan lapsellisuuttaan.
Joo, sen omatoimisuuden eteen pitää tehdä töitä silloin, kun se lapsi on ollut lapsi. Nyt on myöhäistä aloittaa kasvattaminen. Terkuin äiti, joka on ihan taaperosta asti kasvattunut siihen, että aamuisin puetaan puhtaat vaatteet päälle, ja likaiset laitetaan pyykkiin, suihkussa käydään aina treenien jälkeen (4x vkossa) ja muutenkin mielellään päivittäin, saippuapesu min 3x viikossa. Ja samoin toi selkeä rytmi: nukkumiset ja syömiset. ´Nyt toi 17v ihan itse ymmärtää yhteyden nukkumisen ja seuraavan päivän jaksamisen (kouu, treenitm työt ja kavereiden kanssa hengailu) välillä.
Joo, kommenttisi on hiukka kyllä "ylimielistä viistastelua". Kyllä sanoisin, että suurin osa vanhemimsta kasvattaa jo pienestä pitäen lapsensa ihan perustapojen ja rytmien suhteen. Lapset nyt vain on erilaisia, toinen sisäistää ne opetetut tavat ja toinen viis veisaa, vaikka kuinka opastaisit.
Asutteko Porvoossa? Kaveri kohta täysi-ikäinen ja yhdeksältä kotiintulo aika ja netinkäyttö rajoitukset?
Meillä ei ole koskaan ollut, mitään kiinteitä kotiintuloaikoja. Nuorempana ne sovittiin tapauskohtaisesti. 16-vuotiaasta lähtien on kysytty, mihin aikaan tulet kotiin. Ja laita viestiä kun lähdet tulemaan. Puhelin pitää aina olla mukana, se on sovittu. Nettirajoituksia ei olla koskaan käytetty.
Aina on pyritty antamaan vastuuta lapsille ja kasvattamaan niistä itse vastuullisia. Ja omasta mielestäni ollaan hyvin onnistuneet. Viikolla ihan itse oppineet, että aamulla herääminen kouluun on mukavaa, kun menee ajoissa nukkumaan. Ja sen että kotona kyllä vanhemmat odottaa ja ovat kiinnostuneita tulemisista ja menemisistä, mutta jos on jotain kesken ja hauskaa, niin ei ole ongelmaa tulla perjantai-illalla vaikka klo 1 kotiin, kun vanhemmille on ilmoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis määrätkö 17-vuotiaan peseytymisistä? Onko poika ns. heikkolahjainen? Ja älyttömän aikaiset kotiintuloajat, sehän on ihan kohta täysi-ikäinen.
Pakkohan niitä on määrätä. Ei tuon ikäinen nukkuisi ikinä jos ei käske, eikä peseytyisi saatika vaihtaisi vaatteitaan. Pistäisi koulunkäyntinsä ja kaiken elämässä vessasta alas jos ei koko ajan valvo. Onhan se tietysti helppoa jos on omatoiminen nuori, mutta sitten on nuoria jotka ihan riemulla tuhoaa elämänsä ja itsensä ihan lapsellisuuttaan.
Joo, sen omatoimisuuden eteen pitää tehdä töitä silloin, kun se lapsi on ollut lapsi. Nyt on myöhäistä aloittaa kasvattaminen. Terkuin äiti, joka on ihan taaperosta asti kasvattunut siihen, että aamuisin puetaan puhtaat vaatteet päälle, ja likaiset laitetaan pyykkiin, suihkussa käydään aina treenien jälkeen (4x vkossa) ja muutenkin mielellään päivittäin, saippuapesu min 3x viikossa. Ja samoin toi selkeä rytmi: nukkumiset ja syömiset. ´Nyt toi 17v ihan itse ymmärtää yhteyden nukkumisen ja seuraavan päivän jaksamisen (kouu, treenitm työt ja kavereiden kanssa hengailu) välillä.
Joo, kommenttisi on hiukka kyllä "ylimielistä viistastelua". Kyllä sanoisin, että suurin osa vanhemimsta kasvattaa jo pienestä pitäen lapsensa ihan perustapojen ja rytmien suhteen. Lapset nyt vain on erilaisia, toinen sisäistää ne opetetut tavat ja toinen viis veisaa, vaikka kuinka opastaisit.
joo, mulla on neljä lasta, jokainen on oppinut tämän vähän omalla tavallaan ja omassa kehitysvaiheessaan. Mutta ovat oppineet. Nyt ovat aikuisia kaikki. Ja kyllä kokemukseni mukaan ne lapset, joille nämä on käsittämättömiä konsepteja, heidän kodeissaankaan asiat kovin ruodussa ole.

No "piirisi" ovat kyllä sitten omanlaisiaan, jos kokemuksen rintaäänellä osaat oikein sanoa, että "heidän kodeissaan" ei asiat kovin ruodussa ole. Yleistystä, yleistystä. Näsäviisaita mammoja, joiden oma kasvatus on oppikirjoista. Ja jos naapurilla ei ole, niin kyllä siinä kodissa ja vanhemmissa on vikkaa, vikkaa ja pahasti. LOL
Vierailija kirjoitti:
Nepsy, ei mikään heikkolahjainen. Suihkuilta tarkoittaa sitä, että kun käy suihkussa. En minä nyt mitään päivää määrää. Mutta jos mies nousee esim. neljältä aamuvuoroon, niin ei meillä klo 22 metelöidä suihkussa, joka on makkarimme vieressä. Meillä on monta teiniä talossa, joten suihkussa käydään illalla, ei aamulla ennen kouluun menoa. Siitä ei tule mitään, jos alkaa aamuruuhka suihkussa ja minun pitäisi herättelyyn käyttää aikaa, kun itsekin lähden töihin. Olemme koettaneet opettaa sellaisia tapoja, että koko perhe otetaan tietyissä asioissa huomioon.
Mutta tuo kotiintuloaika asia nyt laittoi miettimään esim. vkl, että onko liikaa rajoitettu.
Salikäynnit voi tehdä kyllä normi ilta-aikana, ei 22 illalla. Koska se tarkoittaa, että olisi puolilta öin kotona suihkussa ja keittiössä syömässä kolistellen.
Ohis ymmärrän tämän pointin. Kun kotona asuu muitakin joiden pitää herätä aikaisin arkipäivänä, niin ei kolistelua klo 22 jälkeen arkena. Mutta voihan teini käydä salilla suihkussa. Tietysti keittiön kolistelut kuuluu samaan sarjaan. Jos kaverit salilla myöhään, niin joustaisin hieman tuossa. Vaikkapa 21.30 kotiintuloaika arkisin.
Itse en nyt ymmärrä miksi arki-iltojen kohtuullinen kotiintuloaika olisi 17-vuotiaalle nuoren rajoittamista. Viikonloppuisin kotiintuloaika voisi olla aamuyön puolella.
Ja kyllä 17-vuotiaan on syytä käydä joka päivä suihkussa. Onkohan niin, että lempivaate on se yksi lempivaate ja sitä ei haluta laittaa pesuun. Samanlaisia vaatteita 2-3 kpl ja tilanne saattaa muuttua.
Netin ja kännyn käyttö heikentää nukahtamista. Ymmärrän että teinillä unirytmi keikahtaa, mutta itse usein huomaan teinin (tytön tosin) nukahtaneen vaikka hän väittää, ettei saa unta. Kun kännykkä on makuuhuoneessa tulee helposti kiusaus selailla sitä. Ehkäpä sen voisi jättää huoneen ulkopuolelle yöksi ja äänet pois.
17v kotiintuloaika puoli yhdeksän?! No on toi tosiaan aika aikaisin, oman 17v työvuoro saattaa loppua vasta 22.30 arkipäivänä. Ja tosiaan meillä 17v (ja nuorempi sisarus 15v) käy kyllä ihan omatoimisesti suihkussa kun siltä tuntuu ja aikatauluttaa sen ihan itse omaan päivärytmiinsä. se, etä sula lnetti on kiinni ton ajan, ei nyt ole hirveä asia, mutta muista, että ne nuoren kaverit on siellä netissä, se on ero sun ja sun lapsesi nuoruudessa.