Eikö Kela tajua
Että 7 päivän sisällä on tultava tt tuki päätös. Nyt kyllä soittelen kohta.
Kommentit (26)
Tajuaa mutta niitä ei kiinnosta. Toivottavasti pärjäät.
Että jos on esimerkiksi lähettänyt hakemuksen viime viikon maanantaina, määräaika alkaa tiistaista ja siten ko. viikolle tulee neljä, jotta tämän viikon keskiviikkona voisi odotella, mutta jos liitteet puuttuu niitä pyydetään silloin määräajan mentyä, ja niiden toimittamisesta alkaa taas uusi jakso.
Hahhah, ei se päätös ikinä tule määräajassa. Koskee ihan kaikkea Kelan toimintaa.
Kela kyllä tajuaa mutta sinä et. Minulla ei ole ikinä kussut Kelan kanssa asiat. Jos on jotain pientä hämminkiä käynyt, niin se on myös aina valitettavasti ollut täysin oma vikani.
Vierailija kirjoitti:

Näinpä. Tuttavan asumistukipäätös kesti pikkuisen yli 2 kk. Mitään liitteitä ei pyydetty, vaan kaikki oli jo ensimmäisessä hakemuksessa. Mitään selitystä viivästykselle ei myöskään tullut.
Ei Kelassa tunneta sanaa kiire.
On kyllä huono nakki että kela on puoliksi sosku.
Vierailija kirjoitti:
Kela kyllä tajuaa mutta sinä et. Minulla ei ole ikinä kussut Kelan kanssa asiat. Jos on jotain pientä hämminkiä käynyt, niin se on myös aina valitettavasti ollut täysin oma vikani.
Terv: Mirkku, Kelan omalta propagandaosastolta, heil.
Vierailija kirjoitti:
Ne taitaa olla arkipäivä joista lasketaan.
Tiesin ton tomppeli. 1.4 laitettu hakemus. Kohta laskuttajat suttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahhah, ei se päätös ikinä tule määräajassa. Koskee ihan kaikkea Kelan toimintaa.
Näinpä. Tuttavan asumistukipäätös kesti pikkuisen yli 2 kk. Mitään liitteitä ei pyydetty, vaan kaikki oli jo ensimmäisessä hakemuksessa. Mitään selitystä viivästykselle ei myöskään tullut.
Ei Kelassa tunneta sanaa kiire.
Jep. Mun siskoni on odottanut oikaisupäätöstä ihan selkeään ja räikeään virheeseen nyt yli 10kk. Mut hei ei se mitään, kyllähän auringonvalolla elää nyt kun on kevät.

Vaikka se päätös tulisi tänään, ei se laskuihisi auta koska saat rahaa vasta 2.5. Ihan näin ohiksena.
Soita ihmeessä. Mitään se ei auta, mutta saat mukavasti lisää puhelinlaskuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne taitaa olla arkipäivä joista lasketaan.
Tiesin ton tomppeli. 1.4 laitettu hakemus. Kohta laskuttajat suttuu.
Vaikka se päätös tulisi tänään, ei se laskuihisi auta koska saat rahaa vasta 2.5. Ihan näin ohiksena.
Miten niin?
Jos on hakenut vaikkapa huhtikuuksi toimeentulotukea, miksi ihmeessä se maksettaisiin vasta vapun jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Kela kyllä tajuaa mutta sinä et. Minulla ei ole ikinä kussut Kelan kanssa asiat. Jos on jotain pientä hämminkiä käynyt, niin se on myös aina valitettavasti ollut täysin oma vikani.
Se, että sinä mokailet, ei tarkoita sitä että muut mokailevat.
Itselläni aikoinani töppäsivät äitiyspäivärahahakemuksen. Kaikki tarvittavat oli toimitettu Kelaan, äitiysloma oli jo alkanut ja mitään ei kuulunut. Soitin Kelaan, jossa selvisi, että hups, kelatäti oli kuitannut hakemuksen saapuneeksi, mutta jättänyt sen kesken ja siirtänyt mappiööhön. Puhelimeen vastannut virkailija sai tehtyä päätöksen hetkessä ja rahat maksuun.
Anssi ei ehdi kaikkea käsittelemään. Sorit siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne taitaa olla arkipäivä joista lasketaan.
Tiesin ton tomppeli. 1.4 laitettu hakemus. Kohta laskuttajat suttuu.
Vaikka se päätös tulisi tänään, ei se laskuihisi auta koska saat rahaa vasta 2.5. Ihan näin ohiksena.
Miten niin?
Jos on hakenut vaikkapa huhtikuuksi toimeentulotukea, miksi ihmeessä se maksettaisiin vasta vapun jälkeen?
Oletin, tässä puhutaan toukokuun tt-tuesta. Eihän kukaan hae huhtikuussa tukea huhtikuulle?
Sitä se on kun Kela koostuu ihmisistä, jotka tekevät parhaansa ja ovat usein kiireen keskellä joten niitä virheitäkin sattuu. Toisinaan ohjelmat eivät toimi kunnolla. Jättäkää ihan rauhassa kanteluita näistä ylitetyistä ajoista, jotta Kelaan voitaisi saada lisää väkeä käsittelemään hakemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahhah, ei se päätös ikinä tule määräajassa. Koskee ihan kaikkea Kelan toimintaa.
Näinpä. Tuttavan asumistukipäätös kesti pikkuisen yli 2 kk. Mitään liitteitä ei pyydetty, vaan kaikki oli jo ensimmäisessä hakemuksessa. Mitään selitystä viivästykselle ei myöskään tullut.
Ei Kelassa tunneta sanaa kiire.
Jep. Mun siskoni on odottanut oikaisupäätöstä ihan selkeään ja räikeään virheeseen nyt yli 10kk. Mut hei ei se mitään, kyllähän auringonvalolla elää nyt kun on kevät.
Odotin oikaisupäätöstä kelan virheestä 1,5v auta armias jos asiakas tekee jonkun virheen tai jotain puuttuu. Heti älähdetään ja pistetään sanktioita. Siellä on töissä ihmisiä, jotka vihaavat työtään ja kostavat sen asiakkaille.
Kyllä kai se saa vähän hankalaa ollakin jos olet tuilla eläjäksi heittäytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne taitaa olla arkipäivä joista lasketaan.
Tiesin ton tomppeli. 1.4 laitettu hakemus. Kohta laskuttajat suttuu.
Vaikka se päätös tulisi tänään, ei se laskuihisi auta koska saat rahaa vasta 2.5. Ihan näin ohiksena.
Miten niin?
Jos on hakenut vaikkapa huhtikuuksi toimeentulotukea, miksi ihmeessä se maksettaisiin vasta vapun jälkeen?
Oletin, tässä puhutaan toukokuun tt-tuesta. Eihän kukaan hae huhtikuussa tukea huhtikuulle?
Tottakai hakee. Mietitään nyt vaikkapa, että ihminen huomaa huhtikuussa, että rahat eivät riitäkään yllättäviin menoihin (lääkkeet, sairauskulut, sähkö tms. ). Eihän niitä tukia tiedä monikaan etukäteen hakea.