Kun ystävä sairastuu vakavasti depressioon, mitä teette?

Olen yrittänyt kuunnella ystäviäni tarkemmin-



Ensin mainittu ystäväni käy terapiassa. Hän on ollut " rajalla" itsensä kanssa, ja voi nyt paremmin- paitsi erakoituu...



Jälkimmäinen ystäväni puhuu jatkuvasti elämä-kuolema -tyyppisiä- ja puhuu kuitenkin jo tyyliin, että on vielä paljon tekemistä ennen kuolemaa...



---.

Välillä tuntuu, että kaikenlainen suicidaalinen (itsetuhoinen) uhkailu on myös vallankäyttöä. Huomionkipeyttäkin?

----



Olen yrittänyt olla suht koht " normaali" , rauhallinen ja kuunteleva. Olen ajatellut, että niin kauan on hyvä, kun he puhuvat MINULLE.



Jälkimmäiselle asiantuntija-avun hakeminen tuntuu olevan ylivoimaista-niinpä me läheiset saamme osamme siitä kuormituksesta- mikä oikeastaan kuuluisi myös ammattiauttajalle...



Olen yrittänyt olla kohtava lähimmäinen. Olen puhunut jälkimmäiselle, että:



" Hae apua!"



Ja joskus jopa pelännyt pahinta. Mutta aina uusi aamu on noussut.



Motto:



" Toivo on kykyä haluta, että huominen olisi."



(Martti Lindqvist)./ Uusin Voi Hyvin-lehti 8/2006, 20.

Siinä vaiheessa, kun joku alkaa uhkailla itsetuhoisuudella (ja on tosissaan), on ehdottomasti tarvetta ammattiavulle.



Minulla on yksi ystävä, joka sairastaa masennusta. Siinä joutuvat ystävätkin välillä koville.

Ystäväni on puhunut hyvin kierrellen itsetuhoisuudesta, mutta puhunut kuitenkin. Hän saa parhaillaan jonkinnäköistä keskusteluapua, mistä on kokenut olleen ainakin jonkun verran hyötyä.



Kuten keskustelun aloittaja pohti, ainakin tässä tapauksessa ystäväni itsetuhoisuus ja siitä puhuminen on kuitenkin jonkun verran myös huomion hakemista. Ystäväni kun tuntuu kehittävän itselleen ongelman kaikesta, ihan pienistä arkipäiväisistäkin asioista - ja valittaa tätä uutta ongelmaansa sitten suureen ääneen. Näitä uusia, " ylitsepääsemättömiä" ongelmia ilmaantuu tasaisin väliajoin, mutta ne myös unohtuvat, kun ystäväni huomaa ettei saa niiden avulla toivomaansa huomiota.

Näin ystävänä onkin todella vaikea tietää, mihin ystäväni sanomisiin pitäisi todella suhtautua vakavasti ja mitkä voi jättää omaan arvoonsa. Mitä jos hän joskus onkin tosissaan, mutta jätän asian kokonaan huomiotta ja jotain tapahtuu? Toisaalta taas jos ottaisin kaikki hänen sanomisensa tosissani, saisin muuttaa hänen luokseen vahtimaan ettei mitään tapahdu. Tästä asiasta olisi kuitenkin äärimmäisen vaikea mainita ystävälleni, koska tiedän jo nyt, kuinka hän siitä loukkaantuisi.



On siis todella hankalaa sanoa, kuinka tosissaan sinun tulisi ottaa ystäviesi sanomiset. Minun ystäväni ainakin kaipaa aivan selvästi huomiota itsetuhoisella käyttäytymisellään (en puhu nyt mistään varsinaisesti fyysisestä vahingoittamisesta - ennemminkin hän esim. syö kausittain aivan liikaa ja liian vähän yms.), mutta varmasti asia on täysin tapauskohtainen.

hoito, itsetuhoisuus ja mitä tapahtuu, ne eivät ole sinun vastuullasi. Ystäväsi on kai hoidossa? Luota ammattilaisiin. Jos alat liikaa kantaa vastuuta ja taakkaa sekä pelkoa itsemurhasta, väsyt itse etkä jaksa kuunnella ja tukea.



Kuuntele, tue ja ole läsnä mutta yritä ottaa jonkinlainen suodatin käyttöön ettet väsy itse.

huomasin nimittäin, että joululomalla aloin itse väsyä... ja sehän ei ole Loman tarkoitus...

Minunkin ystäväni on syvästi masentunut ja diagnosoitu epävakaaksi persoonaksi.



Asumme kaukana toisistamme joten arkiapua minulla ei ole mahdollisuutta antaa. Soittelen hänelle melkein päivittäin, kyselen ja kerron kuulumiset jotta hän tietäisi että välitän. Hän on aina puhelumme jälkeen pirteän kuuloinen, tunnen hänet hyvin joten tiedän että hänelle tulee hyvä mieli kun jaksan kuunnella ja olla kiinnostunut.



Kun hän muutama kk sitten pääsi pois psykiatrian osastolta on tämä koko touhu mennyt mielestäni ihan ihmeelliseksi. Vähän väliä hän nappaa " överit" ja on päivystyksessä. Milloin on viiltänyt ranteensa, milloin ottanut lääkkeistä yliannostuksen.

hänellä on 3 lasta joista nuorin on nyt huostaanotettu, 2 vanhinta on " kotona" , tai no ystäväni isoäidillä hoidossa.



Rakastan ystävääni tosi paljon ja haluan että hän paranee mutta en kohta enää jaksa sitä että hän koko ajan " leikkii elämällään" . Kaikki puhelumme joudun kuuntelemaan mitä kukin lääkäri on milloinkin sanonut hänen itsemurhayrityksistään, mitä lukee ambulanssiraportissa, miten mikäkin lääke antaa " fiilikset" . Hänellä oli alkava huumeongelma ja pääsi onneksi siitä eroon, nyt kuitenkin kehuskelee (tai minusta tuntuu siltä) kuinka on löytänyt " luonnonamfetamiinin" jolla saada päivä käyntiin ja valvoa yökaudet.



Tuntuu että ystäväni " tekeytyy sairaammaksi kuin onkaan saadakseen huomiota tai jotain muuta vastaavaa" . en enää uskalla soittaa hänelle koska en halua kuulla kuinka lähellä hän on taas ollut kuolemaa ja kuinka täpärästi siitä selvinnyt.



en tiedä miten saisin hänet tajuamaan että asioilla ei leikitä, eikä elämällä. TIEDÄN että hän rakastaa poikiaan ja tytärtään yli kaiken eikä halua kuolla. Hän on itsekin kertonut ettei halua kuolla, haluaa huomiota. Mutta mitä minä voin tehdä/sanoa, kun kohta tuntuu etten yksinkertaisesti JAKSA enää olla näin lähellä häntä?

Astetta rankempaa tarinaa, kuin minun lähipiirissäni!



Tarvitse itse tukea-esim. terapiaa, että voisit purkaa noita traumaattisia kokemuksia. Ystäväsi selvästi yrittää kaataa sinun päällesi omaa " lastiaan" . Epäreilua toisaalta, mutta voisit jotenkin suojata itseäsi, etteet kuormitu liikaa-!



Onko muilla ideoita???



VOIMIA!!

Kysymys on nimeomaan läheisten itsetuhoisuudesta- uhkaavat tekevänsä itselleen jotakin... miten toimisitte?



Vai onko SE vaan uhkailua, vallankäyttöä?

Varsinkin, kun kyseessä on vaikeaa depressiota sairastava. Ystävänä et oikeastaan pysty muuta tekemään kuin olla tukena. Itse tässä olen ko. sairaudesta toipumassa ja minulle oli/on tärkeää tietää, että minusta välitetään. Kerro ystävillesi, mitä he sinulle merkitsevät ja tarjoa apuasi esim. lastenhoitoon (jos heillä on lapsia), kotitöihin, kaupassakäyntiin jne.