Lue keskustelun säännöt.
Miehet! - Ero vaikka rakastaa
16.04.2023 |
Mitä tää tarkoittaa käytännössä? Rakastat ja toinen rakastaa takaisin mutta yhdessä ei haluta olla? Miten tälläisestä kumpikaan pääsee yli tai eteenpäin?
Kommentit (33)
Minä erosin pari vuotta sitten vaimostani, lapset 14,12 ja 8 vuotiaat. Rakkaus kuoli viikossa mutta lapsia on todella ikävä silloin kun eivät ole täällä. Asun n 500 metrin päässä entisestä kodista.
En ole ikinä syyttänyt ex-puolisoani erosta tai sen syistä, avaudun nyt teille niistä. Elämä kukoisti vielä 2018, kunnes sain aivoinfarktin. Teholla maatessa ex ei kertaakaan käynyt katsomassa, osastolle päästyäni toi läppärin ym kun pyysin ja kuunteli kun lääkäri kertoi että infarktin lisäksi minulla on päässä syöpä.
Tunsin itseni totaalisen hyljätyksi. Pari vuotta kuljin kodissamme, mutta hänelle olin kuin ilmaa. Ei enää ikinä koskenut minuun, ei koskaan ole kysynyt miten voin. 2020 jiuluna tein päätöksen että olen ylimääräinen tässä talossa ja tapaninpäivänä sanoin että haluan eron ja muutan pois.
Siitä vaan, oli ainoa vastaus. Ei muuta. Maksoi minut ulos asunnosta isänsä avulla, lapset pari viikkoa minulla. Pari viikkoa hänellä. Siinä se. Ei parisuhdeterapiaa tms, ei halunnut mitään.
Semmoista. Nyt yritän säilyttää omaa mielenterveyttä mutta kyllähän nää diagnoosit vei uskon tulevaisuuteen. Kunhan nyt eläisi 8 vuotta niin nuorin olisi myös täysi-ikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastin miestä ja mieskin sanojensa mukaan minua, mutta ei suostunut menemään terapiaan, ajauduttiin jatkuvasti riitoihin. Mitäpä siinä voi muuta sitten tehdä.
Mikä tilanne nyt ? Onko uusi kumppani?
Vierailija kirjoitti:
Minä erosin pari vuotta sitten vaimostani, lapset 14,12 ja 8 vuotiaat. Rakkaus kuoli viikossa mutta lapsia on todella ikävä silloin kun eivät ole täällä. Asun n 500 metrin päässä entisestä kodista.
En ole ikinä syyttänyt ex-puolisoani erosta tai sen syistä, avaudun nyt teille niistä. Elämä kukoisti vielä 2018, kunnes sain aivoinfarktin. Teholla maatessa ex ei kertaakaan käynyt katsomassa, osastolle päästyäni toi läppärin ym kun pyysin ja kuunteli kun lääkäri kertoi että infarktin lisäksi minulla on päässä syöpä.
Tunsin itseni totaalisen hyljätyksi. Pari vuotta kuljin kodissamme, mutta hänelle olin kuin ilmaa. Ei enää ikinä koskenut minuun, ei koskaan ole kysynyt miten voin. 2020 jiuluna tein päätöksen että olen ylimääräinen tässä talossa ja tapaninpäivänä sanoin että haluan eron ja muutan pois.
Siitä vaan, oli ainoa vastaus. Ei muuta. Maksoi minut ulos asunnosta isänsä avulla, lapset pari viikkoa minulla. Pari viikkoa hänellä. Siinä se. Ei parisuhdeterapiaa tms, ei halunnut mitään.
Semmoista. Nyt yritän säilyttää omaa mielenterveyttä mutta kyllähän nää diagnoosit vei uskon tulevaisuuteen. Kunhan nyt eläisi 8 vuotta niin nuorin olisi myös täysi-ikäinen.
Ikävä tilanne mutta ei liity aiheeseen. Olen pahoillani kumppanisi käytöksestä ja toivon ,että olet päässyt eteenpäin ja voit paremmin. -ap
Otetaan homma toisinpäin. Ollaan pitkässä liitossa, vaikka ei se rakkaus niin intohimoista enää olekaan. On hyvä elää ja olla yhdessä.
Ja illalla köllähtää toisen lämpöön nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastin miestä ja mieskin sanojensa mukaan minua, mutta ei suostunut menemään terapiaan, ajauduttiin jatkuvasti riitoihin. Mitäpä siinä voi muuta sitten tehdä.
Mikä tilanne nyt ? Onko uusi kumppani?
Ajauduttiin erilleen, minulla uusi kumppani jonka kanssa kommunikaatio sujuu vähän paremmin, mutta mies ei ole ketään ilmeisesti hakenut/löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastin miestä ja mieskin sanojensa mukaan minua, mutta ei suostunut menemään terapiaan, ajauduttiin jatkuvasti riitoihin. Mitäpä siinä voi muuta sitten tehdä.
Eipä rakastanut sitten. Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot ratkaisevat.
Eikö nainenkaan rakasta, jos ei pyynnöstä huolimatta lopeta vaikkapa tupakanpolttoa?
No aivan eri asia!
Jos sä pihtaat niin mies hakee anteliaampaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos kerran tietää ettei juttu toimi rakastamisesta huomimatta, niin paremminhan sitä kumpikin pääsee eteenpäin elämässään kun ei enää junnaa siinä suhteessa väkisin. Eihän se nykyaikana enää mikään pakko ole. Ennenvanhaan se pakko oli lähinnä taloudellisista syistä. Nykyään monesti käy jopa niinkin, että kumpikin asuu erillään ja tulee sitten paremmin toimeen keskenään. Eli jonkinlainen ystävyys/rakkaus suhde jatkuu edelleen. Tiedänpä sellaisiakin pareja jotka on sitten pitkänkin erossaolon jälkeen palanneet takaisin yhteen, oppineempina ja viisaampina.
Ei parisuhde ole mikään ihan helppo yhtälö. Mieti että sun pitäisi asua jonkun ihmisen kanssa jota rakastat, on se sitten vaikka sun vanhempi, sisarus, paras ystävä tai kuka tahansa niin vaikka kuinka paljon rakastaisit sitä ihmistä, kyllä se kultakalamaljassa eläminen alkaa aina pänniä.
Se oli ihan toista entisaikoina kun porukka hääräs ulkona pelloilla ja hoidettiin lehmiä, kanoja, sikoja ja sitten illalla vasta katsottiin ekaa kertaa toisen naamaa kun mentiin väsyneenä nukkumaan. Nykyään tuut töistä valmiiksi väsyneenä muiden miellyttämisen jälkeen kotiin, etkä saa kotonakaan olla omassa rauhassa kun toisen naama on heti omassa naamassa kiinni ja pennut roikkumassa iholla. Ymmärrän hyvin kuinka eläimilläkin niillä emoilla menee välillä hermot penskoihinsa ja ärhentelevät niille. Saatanan kakarat, koko päivän oon teidän takianne raatanut ja sitten tuutte siihen vielä puremaan korvia ja näykkimään tissejä.
Sitten kun on saatu ne penskat tyydytettyä, odottaa ukko vuoroaan. En oikeasti ymmärrä kuinka tuollaista voi kestää olematta vähän sekaisin? Mun yhdellä työkaverilla on 6 lasta ja hän kertoi, että hänellä on päivässä yhteensä laskettuna vain noin yksi tunti aikaa pelkästään itselleen. Se siis käsittää kaiken, aamuhampaiden pesusta illan suihkussakäyntiin. Siis ei helkkari..
Onhan se oma valintakin joo ja väsymyksestä huolimatta hän väittää olevansa ihan tyytyväinen elämäänsä, mutta minusta ei olisi tuohon. Minusta tulisi joku hullu kirvesmurhaaja tuolla menolla. En yhtään ihmettele, että välillä tulee näitä pimahtaneita vanhempia jotka yrittää tappaa itsensä ja koko perheensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastin miestä ja mieskin sanojensa mukaan minua, mutta ei suostunut menemään terapiaan, ajauduttiin jatkuvasti riitoihin. Mitäpä siinä voi muuta sitten tehdä.
Mikä tilanne nyt ? Onko uusi kumppani?
Ajauduttiin erilleen, minulla uusi kumppani jonka kanssa kommunikaatio sujuu vähän paremmin, mutta mies ei ole ketään ilmeisesti hakenut/löytänyt.
Rakastatko uutta samalla tavalla tai edelleen eksääsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jos kerran tietää ettei juttu toimi rakastamisesta huomimatta, niin paremminhan sitä kumpikin pääsee eteenpäin elämässään kun ei enää junnaa siinä suhteessa väkisin. Eihän se nykyaikana enää mikään pakko ole. Ennenvanhaan se pakko oli lähinnä taloudellisista syistä. Nykyään monesti käy jopa niinkin, että kumpikin asuu erillään ja tulee sitten paremmin toimeen keskenään. Eli jonkinlainen ystävyys/rakkaus suhde jatkuu edelleen. Tiedänpä sellaisiakin pareja jotka on sitten pitkänkin erossaolon jälkeen palanneet takaisin yhteen, oppineempina ja viisaampina.
Ei parisuhde ole mikään ihan helppo yhtälö. Mieti että sun pitäisi asua jonkun ihmisen kanssa jota rakastat, on se sitten vaikka sun vanhempi, sisarus, paras ystävä tai kuka tahansa niin vaikka kuinka paljon rakastaisit sitä ihmistä, kyllä se kultakalamaljassa eläminen alkaa aina pänniä.
Se oli ihan toista entisaikoina kun porukka hääräs ulkona pelloilla ja hoidettiin lehmiä, kanoja, sikoja ja sitten illalla vasta katsottiin ekaa kertaa toisen naamaa kun mentiin väsyneenä nukkumaan. Nykyään tuut töistä valmiiksi väsyneenä muiden miellyttämisen jälkeen kotiin, etkä saa kotonakaan olla omassa rauhassa kun toisen naama on heti omassa naamassa kiinni ja pennut roikkumassa iholla. Ymmärrän hyvin kuinka eläimilläkin niillä emoilla menee välillä hermot penskoihinsa ja ärhentelevät niille. Saatanan kakarat, koko päivän oon teidän takianne raatanut ja sitten tuutte siihen vielä puremaan korvia ja näykkimään tissejä.
Sitten kun on saatu ne penskat tyydytettyä, odottaa ukko vuoroaan. En oikeasti ymmärrä kuinka tuollaista voi kestää olematta vähän sekaisin? Mun yhdellä työkaverilla on 6 lasta ja hän kertoi, että hänellä on päivässä yhteensä laskettuna vain noin yksi tunti aikaa pelkästään itselleen. Se siis käsittää kaiken, aamuhampaiden pesusta illan suihkussakäyntiin. Siis ei helkkari..
Onhan se oma valintakin joo ja väsymyksestä huolimatta hän väittää olevansa ihan tyytyväinen elämäänsä, mutta minusta ei olisi tuohon. Minusta tulisi joku hullu kirvesmurhaaja tuolla menolla. En yhtään ihmettele, että välillä tulee näitä pimahtaneita vanhempia jotka yrittää tappaa itsensä ja koko perheensä.
Lisäys:
Niin ja lisään tähän juttuun, että tottakai tällä kaverillani on hyvä mies ja osallistuva. Muutenhan hän ei olisi ikinä jaksanut tehdä noin monta lasta. Mutta on se silti raskasta. Ja mitään kunniaa siitä ei varsinaisesti saa, pelkkää rahanmenoa vaan. Varsinkin naisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastin miestä ja mieskin sanojensa mukaan minua, mutta ei suostunut menemään terapiaan, ajauduttiin jatkuvasti riitoihin. Mitäpä siinä voi muuta sitten tehdä.
Mikä tilanne nyt ? Onko uusi kumppani?
Ajauduttiin erilleen, minulla uusi kumppani jonka kanssa kommunikaatio sujuu vähän paremmin, mutta mies ei ole ketään ilmeisesti hakenut/löytänyt.
Rakastatko uutta samalla tavalla tai edelleen eksääsi?
Tietenkin välittäminen jäi, mutta kyllä hän niin pahasti riidoissa loukkasi, että suurimman rakkauden sillä tappoi. Nykyistä rakastan eikä meillä ole pahoja riitoja ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei näköjään :/