Lapsi inhoaa vettä ja kastumista. Missä vaiheessa hänet pitää pakottaa uimaan?
Eli 5-v. lapsi on koko ikänsä inhonnut kastumista ja veden tuntua iholla. On aina vihannut kylpyjä ja suihkuja eikä mitkään lelut, harjoittelut, laululeikit tms ole asiaa muuttanut.
Missä vaiheessa lapsi täytyy käytännössä pakottaa uimaan, jos hän kertakaikkisesti siitä tulee vielä vuosia kieltäytymään?
Kommentit (15)
Ei missään vaiheessa. Pakolla et saa mitään hyvää aikaan.
Lisää vaan leikkejä ja harjoitusta, pikkuhiljaa. Miten olette niitä tehneet? Itse lähtisin mahdollisimman helpoilla niin että ei kastu kokonaan, vaan laittamalla esimerkiksi vatiin vettä. Ensin voi vaikka uittaa kumiankkaa kädellä, kyynärpäällä, sitten jalalla, edistyneempi versio on sitten se että laittaa kasvot veteen ja puhaltaa vauhtia.
Heittäkää laiturilta järveen ja vahtikaa että ei pääse pois ennenkuin osaa uida.
Käsittääkseni uinti kuuluu oppisuunnitelmaan. Eli uimatta ei välttämättä pääse läpi liikunnasta, mutta varmaan esim. lääkärin lausunnolla saa vapautuksen teidänkin tapauksessa. Muutenkin voisi olla hyvä ottaa puheeksi esim. neuvolassa, olisi hyvä tutkia, mikä tuon pelon/vastenmielisyyden taustalla on. Ehkä ei mitään ja sitten saanette vinkkejä altistukseen.
Meillä ovat lapset olleet myös tosi arkoja. Sinnikkäästi on käyty viikottain uimassa jossain lämpimässä kylpylätyyppisessä paikassa. Viisivuotiaina ovat enimmäkseen lätränneet leluilla ja polskineet pää pystyssä kellukkeilla. Joskus 7-8-vuotiaana ovat uskaltaneet sukeltaa, ja sittenpä heitä ei ole paljon pinnalla enää näkynyt.
Kuopus on nyt viisi, eikä mistään hinnasta panisi kasvoja veteen.
Miksi ihmeessä pitäisi mennä veteen, osta vene.
Hän on edellisessä elämässään kuollut hukkumalla.
Tai sitten olet pelästyttänyt jo vauvana kylvyssä.
Anna mennä omalla päällään vaan.
Potki sitten 30-vuotiaana hieltä haisevana pummina kadulle pärjäämään omillaan.
Voi olla oire Aspergerista tai muusta aistiyliherkkyydestä. Hanki vaikka yksityisope mut älä viivyttele, Nimim uimataidottomuudesta kärsiny
tätönen 23
Vierailija kirjoitti:
Heittäkää laiturilta järveen ja vahtikaa että ei pääse pois ennenkuin osaa uida.
Mutsin kaveria olivat isommat sisarukset yrittäneet opettaa uimaan heittämällä laiturilta jokeen. Ei kuulemma mennyt kuin Strömsössä..
Mikä vein pojan nelikuisena vauvauintiin niin ei ole tarvinnut opetella uimista erikseen ollenkaan kuin osasi itse vaistomaisesti vielä .
Kyllä jo eskarissa on uintiviikko. Eli kannattaa viedä napero totuttautumaan uimahalliille kahlailemaan lasten altaalle.
Ei missään vaiheessa. Tuollainen suhtautuminen veteen on oikeastaan parempi, koska tällöin hukkumisriski on aika lailla 0.
Ei pakolla ainakaan. Mulla 2 "nepsy" lasta. Toinen jo 12 vuotias ja rakastaa uimista.
Nuorempi 2 vuotias. Kumpaakaan en ole itkettänyt vaan pikkuhiljaa totutellut.
Kylpy oli s a a t a n a s t a sen inhottavan pinnan vuoksi.
Mollemmat oppivat potallekin, vaikke sekin oli ihan hirveätä. Mutta me ei rääkyen opeteltu. Vaatteet päällä ensin. Omaan tahtiin pikkuhiljaa ilman vaatteita. Mä jopa näytin mallia :D
Vauva-aikana en antanut mitata pituutta, ellei vaatteita ollut päällä. Olisivat huutaneet koko sen ajan.
Pyyhe ammeen pohjalla teki ihmeitä. Nuoremman kanssa mentiin yhdessä uima-altaaseen.
Olen vesikammoisen koirankin saanut uimaan leikin avulla. Kaikki painostus, paineet ja pakottaminen pois.
Toimii ihan normaaleidenkin ihmisten kanssa.
No koulussa tulee uinnit, ennen sitä 9lis kiva vähän osata. Meidän mukulan eskariryhmä kävi tänä talvena jo parikertaa uimaopetuksessa, en ole muuten kuullut mutta ehkä nykyään jo eskarilaiset käy enemmänkin?