Lue keskustelun säännöt.
Traumatisoituneet, miksi traumatisoiduit ja millaisia oireita se on sinulle aiheuttanut?
13.04.2023 |
Omalla kohdallani kaikki alkoi luultavasti jo syntymästä, joka oli kuuleman mukaan vaikea tapahtuma äidilleni. En tietenkään voi muistaa elämäni ensimmäisistä vuosista mitään, mutta uskon, että niistä tapahtumista on alkanut ns. lumipalloefekti. Varhaisimmat muistoni liittyvät vanhempieni riitoihin ja humalatilaan, erikoisiin hylkäämismuistoihin, tai oikeastaan välähdyksiin, niin vanhempien kuin sukulaisten toimesta ja tunteeseen, etten uskalla puhua kellekään mitään, vaikka minuun esimerkiksi sattui hyvin usein kroonisesti. Muistan etten pystynyt puhumaan kellekään päiväkodissa ja kärsin siitä, miten yksin jäin, kun en uskaltanut mitään.
Myöhemmin asiat sitten kasaantuivat entisestään ja aikuisuuteen tullessa olikin jo tapahtunut jos jonkinmoista epätoivottavaa ja traumatisoivaa.
Nykyään huomaan edelleen saavani välillä paniikkioireita, jumiudun helposti, pelkään kaikkea ja joskus koen poissaolon tunteita. Identiteettini ei ole kehittynyt normaalisti, enkä oikein ole löytänyt paikkaani. Tunteita on edelleen todella haastavaa ilmaista ja kontrolloida tietyissä tilanteissa ja toisissa tilanteissa taas on tapana ylikontrolloida, ettei vain kukaan näkisi, että minullakin on tunteet.
Kaikesta huolimatta olen selviytynyt kaikesta jotenkin ja tulen luultavasti aina selviytymäänkin. Paino sanalla "jotenkin".
Entäs teillä muilla?
Kommentit (7)
Oma lapsuuteni oli myös kokonaisuutena hyvin traumaattinen. Hylkäämistä, alkoholismia sekä henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Lisäksi olin koulukiusattu.
Lapsuuteni ehkä aiheutti sen, että olen myöhemmässäkin elämässä todennäköisesti alttiimpi traumatisoitumaan. Normaalin itsetunnon kehittäneet ihmiset ehkä kestävät melko isojakin vastoinkäymisiä, kun minulle jotkin vastoinkäymiset aiheuttavat järkyttävän trauman. Olen vuosien varrella traumatisoitunut mm. kun tulin kerran yllättäen jätetyksi, erään ystävyssuhteen päättymisestä sekä siitä, kun kerran jouduin syntipukiksi eräässä harrastusryhmässä.
Minulle traumatisoituminen on aiheuttanut mm. masennusta, ahdistusta dissosiaatiota, syömishäiriöistä käyttäytymistä ja paniikkikohtauksia. Triggeröidyn helposti asioista, joista kukaan ei voisi arvata (mm. känniset ihmiset, tölkin avaamisen ääni, huutavat ihmiset, lapsilleen tiuskivat vanhemmat jne). En oleta, että kukaan ottaisi triggereitäni huomioon, vaan yritän välttää erityisesti tilanteita, jossa voisi törmätä ns. "juhlakansaan".
Terapiasta on ollut onneksi apua ja pystyn nykyisin elämään melko normaalia elämää. Kumppaninkin olen onnistunut löytämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle 6v ajasta muistan vain välähdyksiä sieltä täältä. Jälkikäteen on selvinnyt, että vanhempieni ongelmat lienee jo tuolloin vaikuttaneet minuun. Todelliset ongelmat alkoivat täytettyäni 7: vanhempien ero, koulu -> joka johti koko peruskoulun kestäneeseen kiusaamiseen ("huvittavaa" muuten, kuinka koulukiusaamiseksi määritellään asioita jotka missä tahansa muussa yhteydessä olisivat rikoksia), siinä n.8v tapahtunut tenityttöporukan ahdisteltavaksi joutuminen... Sittemmin opin vihaamaan äitiäni hänen alkoholisoitumisensa vuoksi, isääni hänen kyvyttömyytensä ja saamattomuutensa takia. Aika rankkaa kun jo kakarana menettää luoton omiin vanhempiin, koska eivät pidä lapsensa puolta missään. Nykyään lääkityksen, terapian ja runsaan ajan myötä olen (toistaiseksi) töissä. Ihmissuhteita ei tosin vieläkään ole. Parisuhdetta tai perhettä en ikinä tule saamaan (enkä varmaan edes uskalla yrittää, koska olen liian arka, eikä minkäänlaista luottoa ole enää omaan kykyyn tarjota vaikkapa sille omalle lapselle ansaitsemansa elämä ja rakkaus, joten en edes ota riskiä, sillä todennäköisyys että pilaan viattoman ihmisen elämän omalla taitamattomuudellani on liian suuri).
Kotona koettu ruumiillinen, henkinen, hengellinen, kemiallinen ja seksuaalinen väkivalta. Myös useita hylkäämisiä, kun minut aina välillä siirrettiin isovanhempien hoidettavaksi.
Sain avun pitkäkestoisesta psykoterapiasta.
Vierailija kirjoitti:
Kotona koettu ruumiillinen, henkinen, hengellinen, kemiallinen ja seksuaalinen väkivalta. Myös useita hylkäämisiä, kun minut aina välillä siirrettiin isovanhempien hoidettavaksi.
Sain avun pitkäkestoisesta psykoterapiasta.
Oireet jäi kertomatta: masennus, paniikkikohtaukset, vaikeat ja häiritsevät dissosiatiohäiriöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona koettu ruumiillinen, henkinen, hengellinen, kemiallinen ja seksuaalinen väkivalta. Myös useita hylkäämisiä, kun minut aina välillä siirrettiin isovanhempien hoidettavaksi.
Sain avun pitkäkestoisesta psykoterapiasta.
Oireet jäi kertomatta: masennus, paniikkikohtaukset, vaikeat ja häiritsevät dissosiatiohäiriöt.
Vetää sanattomaksi. Kodin pitäisi olla se tuki ja turva, jossa on hyvä olla, eikä se painajaisten syntypaikka. Hienoa että olet saanut apua ja toivon että sait riittävästi jotta jaksat eteenpäin.
No eihän kukaan vain yhdestä asiasta traumatisoidu vaan sadoista jopa tuhansista erillaisista asioista.Eikä trauma synny aina siksi mitä tapahtui vaan myös siksi mitä ei tapahtunut.