Tukahtuminen syyllisyyteen toisen valinnoista?

Olen ajautunut omituiseen tilanteeseen ja tässä siitä taustaa. Kyse siis äidistäni.



Äidilläni on epävakaa persoonallisuus ja ollut masennusta viime vuosina. Tilanne on kuitenkin ollut hallinnassa viimeiset pari vuotta. Vuosi sitten lörpöttelin iloisena, että olen joskus miettinyt erään yrityksen perustamista, kun se voisi lyödä leiville. Hänpä siitä innostui ja alkoi ajaa asiaa eteenpäin. Jossain vaiheessa ymmärsin, että aikoo perustaa vastaavan omalle kotipaikkakunnalleen. Yritin toppuutella kuten isäkin, mutta maanisena menevää höyryjunaa ei pysty pysäyttämään. Ystävälliset neuvot ja kaikki tuollaiset meni kuin kuuroille korville. Yhtenä päivänä oli OSTETTU tilat kyseiseen yritykseen (vanhempani ovat hyvävaraisia) edes isän kanssa asiasta sopimatta tai laskelmia tekemättä. Seuraavaksi alkoi tilojen remontti jne. Kenestäkään ympäristössä ei ollut pysäyttämään hanketta, koska pienikin arvostelu sai todella äkäisen vastaanoton.



Nyt hanke on leviämässä käsiin. Rahaa on palanut tolkuttomasti ja kaikki on kaatunut äitini niskaan, joka tekee siellä töitä yksin yötä päivää, koska isänikin on töissä päivisin. Välillä itkee, välillä huutaa, välillä on toiveikas. Mielentilat menee laidasta laitaan ja pahimpina hetkinä syyttää minua koko jutusta. Minä saisin tulla siivoamaan kuulemma aiheuttamani sotkun, kun " painostin" ja " usutin" . Ensinnäkään en koskaan ole painostanut tai usuttanut ja itse en olisi hankkeeseen lähtenyt ilman etukäteisvalmisteluita ja -arvioita. Sen jälkeen kun isäni torppasi tuon syyttelyn sillä, että minua ei voi syyttää mistään, kunnei nimeä ole papereissakaan. No, nyt se on loppunut, mutta syyllistäviä puheluita tulee edelleen ja kaikista piilosanoista loistaa tämä ajatus läpi. Olen joutunut sotkeutumaan hankkeeseen aina vaan pahemmin: joudun lähes joka ilta ajamaan avuksi ja aina pelottaa, mikä on se mielentila vastassa. Välillä itkee, välillä ei edes tervehdi, välillä kiittelee. Mun koko elämä pyörii tän asian ympärillä ja ahdistus on kova. En haluaisi vastata puhelimeen, mutta en uskalla olla vastaamatta. Pelkään, että hän tekee itselleen jotain... Pahinta on, että hän ei suostu luopumaan tästä ideasta, koska on laittanut siihen niin paljon rahaa kiinni ja raha on hänelle äärettömän tärkeää elämässä. Uskoo saavansa paremmin omansa takaisin, kun ei jätä kesken.



Musta tuntuu, että mä tukehdun tähän tilanteeseen, josta koen vielä olevani jotenkin vastuussa... Mitä tässä voi tehdä? Jaksaa vaan? Itsellä raskas työ ja kaksi pientä lasta. Omissakin asioissa olisi jaksamista.