Ateriankorvikkeilla laihduttaminen
Millaisia tuloksia ja missä ajassa niitä olette saaneet?
Kommentit (50)
Kymmenen kiloa lähtee kuukaudessa jos ylipainoa on jotain reilu 20 kg. Sen jälkeen voi jatkaa tavallista kevyttä ruokavaliota ja laihduttaa sillä lisää vaikka toiset 10kg, näin olen tehnyt. Kuukausi on aika sopiva aika. Ei käy liian raskaaksi eikä tule haittoja.
Olen itse laihduttanut lukuisilla eri keinoilla tiukilla kuureilla sekä maltillisesti. Kilot ovat tulleet lopulta aina takaisin koska olen väsynyt terveelliseen elämään ja sortunut pizzoihin, herkkuihin ja isoihin annoksiin. En ole huomannut sellaista että joku dieetti toisi kilot nopeammin takaisin. Pienempi keho kuluttaa ylipäätään vähemmän ja paino nousee siinä suhteessa kuin syöt yli kulutuksen.
Ateriankorvikkeilla laihdutus kysyy itsekuria ja motivaatiota mutta se on myös toisaalta helppoa. Ei tule tiskiä eikä tarvitse puuhastella ruoanlaiton kanssa ja laskea kaloreita tai ravintoaineita. Aikaa jää muuhun. Eka viikko on hankalin, sen jälkeen se menee omalla painollaan.
Söin kerran viikon korvikkeita ja sitten jatkoin tavallisella laihdutuksella, toimi.
Ongelma se, että sain allergisia oireita joistain korvikkeista, mut pakko oli syödä, kun oli rahat vähissä.
Tekisinkö uudestaan? No en, pahoja olivat. Joskus korvauspatukka on ihan kätevä eväs. Saattavat auttaa laihdutuksen alkuun?
Nehän kehitettiin siksi, että kun oli kiire leikata joku lihava potilas sairaalassa ja hänet piti saada nopeasti laihtumaan. Eli lääkärin valvonnassa.
Noilla dieeteillä voi tehdä paljon pahaa terveydelleen, ne voivat aiheuttaa monille elimille tuhoja. Onneksi niistä tulee pian niin paha olo, että kuuri loppuu mässäykseen. Kannattaa lukea siitäkin pakkauksesta ne mahdolliset haittavaikutukset, kuten sappikivet, paha haju, hiusten lähtö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monipuolisella ruokavaliolla pääsee pitkälle. Olen itse noudattanut 1550 kcal listaa viikon ajan, ja turvotus alkanut jo häviämään ja sitä kautta kilo lähtenyt. Syön säännöllisesti listan mukaisesti ja juon paljon vettä.
Tuon lisäksi käyn päivittäin koiran kanssa 45 minuutin reippaalla kävelylenkillä, toki päälle ne pienet pissilenkit päivän aikana. Teen fyysistä työtä ja pientä lihaskuntoa kotona.Pelkkää nestettä tuo alun vaivaisen kilon tiputttaminen.
Väitinkö muutakaan? Oletus onkin, että jos turvotus lähtenyt, niin se on nimenomaan sitä nestettä. Mutta turvotuksen suhteen eroa jo näkyy, eikä tavoite oli kuukaudessa saada tiputettua painoa roimasti. Hyödyn kuitenkin jatkossa nykyisestä ruokavaliosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monipuolisella ruokavaliolla pääsee pitkälle. Olen itse noudattanut 1550 kcal listaa viikon ajan, ja turvotus alkanut jo häviämään ja sitä kautta kilo lähtenyt. Syön säännöllisesti listan mukaisesti ja juon paljon vettä.
Tuon lisäksi käyn päivittäin koiran kanssa 45 minuutin reippaalla kävelylenkillä, toki päälle ne pienet pissilenkit päivän aikana. Teen fyysistä työtä ja pientä lihaskuntoa kotona.No etpä oo kovin pitkälle päässy...
Se on sinun mielipiteesi, mutta ei minun tarvitsekaan. Olen normaalipainoinen, mutta turvotusta hoikille ihmisille myös kertyy. Jokaisen olisi muutenkin hyvä katsoa mitä ja miten paljon syö vrt. miten liikkuu. Tämä on minulle ihan hyvä näin;)
"kuten sappikivet, paha haju, hiusten lähtö."
Ylipäätään mikä tahansa nopea laihdutus voi aiheuttaa sappikiviä. Kannattaa pitää kuuri järkevissä mitoissa ja välillä pitää laihdutuksesta hetki taukoa ja laihduttaa hitaammin. Myös rasvalisää suositellaan,se ehkäisee sappikiviä. Hiustenlähtö on tilapäistä, kasvaa takaisin. Ei näitä haittoja tule kaikille. Pahalle hajulle ei kovin paljon voi mitään.
Siinä ei kauaa mennyt että kateelliset ikuisuus laihduttajat kitisevät muille. Ei ole edes terveellistä tiputtaa painoa viikon aikana roimasti, jos BMI sattuu olemaan normaali.
Mitä ap kysymykseen tulee, monipuolinen ruokavalio! Edes niiden ateriakorvikkeiden kylkeen. Ei ole järkevää pelkästään niitä syödä. Ja kuten sanottu, et tule saamaan sillä pysyviä tuloksia aikaan. Paino tulee takaisin ja tuplasti.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kannattaa syödä ihan kunnon ruokaa mutta mitata kalorit kunnolla. Jos normaali ihminen kuluttaa n 2000kcal per päivä niin alle tuon pitäisi päästä. Ja sitten jos pystyy niin lisätä liikuntaa esim kävely 3x vkossa. Aloita kävely 30min ja vähitellen ja nyt kelien salliessa varsinkin kesällä 30min-1h.
Mistä tiedät että ap ei harrasta liikuntaa esim. 3 h päivässä?

Just niin. Kuvitellaan että kaikki ketkä laihduttaa on maannut vaan sohvalla. Teen päivittäin tunnin lenkin ja mulla on fyysinen työ. Mun täytyy vetää kalorit kunnolla alas jos meinaan laihtua. Ylipainoa on 10- 15 kg.
-4kg kahdessa viikossa, mutta olikin eka kerta. 10kk tästä olikin +14kg, mutta sekin lähti synnyttämällä.
Söin 5 v noita pusseja.
Joka kuun alku, eka maanantai, aloitin 5 päivän kuurin.
Paino tippui n 10 kg vuodessa.
Laihduin tona aikana yht reilu 40 kg.
Enää en liho, vaikka pusseja en ole syönyt vuosiin.
Vaa alla kävin 2 krt vuodessa, kesällä ja joulun jälkeen.
Vihanneskeittoihin laitoin raastetta joukkoon, porkkanaa ja lanttua lähinnä.
Tässä terveyskylän ohjeet:
https://www.terveyskyla.fi/painonhallinta/tietoa/lihavuuden-hoito/ene-d…
Erilaisiin toimenpiteisiin laihduttaminen ohjataan ateriankorvikkeilla, niissä on kaikki vitamiinit, rauta ja hivenaineet.
Ensin pitäisi miettiä, miksi syö väärin.
Syöttääkö lapsiaan ja koiraansa samoilla ruoilla?
Ateriankorvikkeilla voi totuttaa vatsaa pienempiin määriin. Mutta jos syö pari nutrilettia ja loppupäivän donitseja niin tuskin laihtuu. Hyvä puoli on siinä että nutrileista saa edes vitamiinit ja proteiinin.
Ateriankorvikkeet on vähän niinkuin koiran nappulat.
Ei ruokaa, mutta kaikki tarvittava sisältyy.
Kyllähän koirakin syö mieluummin makkaran kuin nappuloita.
Saksalaiselta (?) ja siten amerikkalaisia luotettavammalta lääkäriltä aika yllättävä vinkki tärkkelyspitoisten ruokien verensokeria nostavan ja siten vararasvaa insuliinitse kerryttävän vaikutuksen vähentämiseksi: keitä esim. muusia ja laita se sen jäähdyttyä jääkaappiin sekä syö vasta seuraavana päivänä! :0
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kannattaa syödä ihan kunnon ruokaa mutta mitata kalorit kunnolla. Jos normaali ihminen kuluttaa n 2000kcal per päivä niin alle tuon pitäisi päästä. Ja sitten jos pystyy niin lisätä liikuntaa esim kävely 3x vkossa. Aloita kävely 30min ja vähitellen ja nyt kelien salliessa varsinkin kesällä 30min-1h.
Mistä tiedät että ap ei harrasta liikuntaa esim. 3 h päivässä?
Just niin. Kuvitellaan että kaikki ketkä laihduttaa on maannut vaan sohvalla. Teen päivittäin tunnin lenkin ja mulla on fyysinen työ. Mun täytyy vetää kalorit kunnolla alas jos meinaan laihtua. Ylipainoa on 10- 15 kg.
Näinpä. Itse aloitin liikuntaharrastukset 4-vuotiaana ja nyt olen liikunta-alan ammattilainen. Liikun useita tunteja päivässä. Eipä tarvitse "aloittaa" liikuntaa 30 min kävelylenkeillä. 20 kg ainakin vielä pudottamalla, ja paino ei putoa kuin 1400-1500 kalorilla, ei vaikka liikunta kuinka kuluttaisi päivässä kaloreita.
Sana "laihduttaminen" ei kuulosta hyvältä. Täytyy tehdä elämäntapamuutos. Täytyy syödä oikealla ateriarytmillä terveellistä ruokaa pysyvästi ettei pois saatu paino tule takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Ensin pitäisi miettiä, miksi syö väärin.
Syöttääkö lapsiaan ja koiraansa samoilla ruoilla?
Ateriankorvikkeilla voi totuttaa vatsaa pienempiin määriin. Mutta jos syö pari nutrilettia ja loppupäivän donitseja niin tuskin laihtuu. Hyvä puoli on siinä että nutrileista saa edes vitamiinit ja proteiinin.
Syön nälkääni, mikä siinä on sinusta väärin? Päivällä voinkin paastota mutta yöllä en saa unta paastovatsalla.
En syö donitsia enkä muutakaan makeaa kuin harvoin koska pelkään että lihon lisää. Ihan samaa ruokaa syö koko perhe, myös lapset.
Kaikki ei liho herkuilla kuten en esim. minä.
Mä vaan syön liikaa. Kyllä silläkin lihoo.