Kyllä oli Sanna Marin onnellisen näköinen ilmoittaessaan luopuvansa puheenjohtajuudesta
Varmasti oli tosi suuri helpotus. Pääministerikausi ollut varmaan todella raskas.
Kommentit (16)
Katottiinko me samaa lähetystä????
Hän oli apean ja surullisen oloinen.
Ihan kuin Marin olisi kuollut, tuli sellainen mieleen, kun katsoi noita puoli yhdeksän uutisia. Pitkä juttu tekemisistä, olipa joukossa video niistä "iloa, valoa ja lovea"-bileistä.
Hän oli väsyneen oloinen, enkä ihmettele.
Kuluttava tehtävä. Pääsee hengähtämään.
Minä katsojana avasin kuohupullon 🍾🎊🥳
Katso vaikka lähetys yle areenasta uudelleen. Missään ei näy iloa. Katso ilmeet ja silmät. Ei pahemmin hymyile. Helpottunut voi olla, mutta ei kyllä riemusta hyppinyt.
Tavallaan myös ristiriitainen viesti. Kertoo että raskasta ollut, mutta olisi ehdottomasti puheenjohtajana ja pääministerinä jatkanut, jos sdp olisi voittanut vaalit. Mut kun ei voittanut, niin haluaakin keskittyä muuhun. Eli häviö oli pettymys.
Tuolta näyttää ihminen joka rakastaa valtaa ja menetti sen
Marin ei kestä tappioita. Vain voitto olisi kelvannut, eikä olisi puhettakaan raskaasta työstä.
Onhan se rankka työ naisille kun varmaan kaikki miehetkään ei sitä osaa. Jacinda Ardernkin jätti noin vaan työnsä.
Vierailija kirjoitti:
Tuolta näyttää ihminen joka rakastaa valtaa ja menetti sen
Kannattaa mennä elämässä eteenpäin. Katkeruus paistaa vähän liikaa läpi näistä kommenteista. Mites se meni? Get over it?
Niin se oli hänelle liian vaativa pesti.
Mielestäni Marin oli aidosti iloinen ja helpottunut ja oli jo silloin vaali-iltana sitä. Sen sijaan Orpo ja Purra huolestuneen näköisiä kun tiesivät kuinka iso vastuu heitä todennäköisesti odottaa.
Vain Marin noista kolmesta oikeasti edes tietää minkälaisessa hommassa hän on joutunut olemaan viimeiset 3 vuotta.
Orpo on ollut sisäministerinä ja valtiovarainministerinä, mutta se ei ole ollenkaan sama juttu kuin olla pääministerinä. Ja etenkin olla pääministerinä poikkeusoloissa.
Jauhe-Sannulia kutsuvat nyt palmupuut ja etelä-Euroopan ilo ja valo, ei tarvitse värjötellä täällä pakkasessa umpimielisten junttien kanssa enää.
Koska NATOn pääsihteerin paikka odottaa syksyllä.
I shit you not.
Saatte nähdä.
Fiksu valinta. Sanna on 35. Ei vallassa kannata roikkua pakonomaisesti. Fiksun ihmisen merkki vetää rajat jos ei ole enää oma juttu. Uusia tulee.
💓💓Sannalle