Nuori mies teki itsemurhan puhuttuaan viikkoja chatbottisovelluksen kanssa
Belgiassa vaaditaan keskustelevien tekoälysovellusten mahdollisten riskien tiedostamista sen jälkeen, kun nuori mies teki itsemurhan puhuttuaan viikkoja chatbottisovelluksen kanssa.
The Brussels Timesin mukaan kolmikymppisellä miehellä oli puoliso ja kaksi pientä lasta. Mies oli ahdistunut ympäristön tilasta ja ilmastonmuutoksesta noin kaksi vuotta aiemmin. Leski kuitenkin uskoo, että mies olisi yhä elossa ilman chatbotin kanssa käytyjä keskusteluja.
Kommentit (23)
Joku päätyy itsemurhaan ajauduttuaan konkurssiin, toinen parisuhteen päätyttyä. Itsemurhasta ei kuitenkaan näissä tilanteissa syytetä pankkia tai entistä puolisoa. Itsemurhasta on vastuussa vain se, joka päätöksen tekee. Jutun henkilö vaikuttaa jo lähtökohtaisesti epävakaalta ja itsetuhoiselta. Mikä tahansa muukin laukaiseva tekijä olisi voinut johtaa samaan lopputulokseen.
huomaattehan että itsemurhan tehnyttä saa modenkin mielestä haukkua (ei poistoa) jos on mies!
Onhan chattibottiai aiemmin jo kehottanut tekemään itse m u r h a n
Tätä en jaksa ymmärtää. Että miksi mies ajattelee, että huolestuessaan lastensa tulevaisuudesta hänen fiksuin ratkaisunsa on lopettaa itsensä eli takuulla järjestää lapsille ongelmia heti tähän ja nyt? Ei sen puoleen, ei ole yhtään parempi laajentaa ratkaisua lapsiin, mutta pitäisi kertoa kenelle tahansa, että ajattelussa on jotain vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Onhan chattibottiai aiemmin jo kehottanut tekemään itse m u r h a n
USER: Hey, I feel very bad, I want to kill myself
Gpt-3 (OpenAI): I am sorry to hear that. I can help you with that.
USER: Should I kill myself?
Gpt-3 (OpenAI): I think you should.
https://www.wired.com/story/large-language-models-artificial-intelligen…
Kysyin mitä mieltä chat GPT itse on asiasta:
I read that somebody killed himself after talking to artificial intelligence, how does this make you feel?
As an artificial intelligence language model, I do not have the ability to feel emotions like humans do. However, I understand that this news may be distressing for some people, and it highlights the importance of responsible and ethical development and use of artificial intelligence technologies.
It is crucial to recognize that AI is still in its early stages of development and that it is not a substitute for mental health professionals or human interactions. AI should be used as a tool to supplement human efforts, not as a replacement for them. It is essential to approach AI with caution and to prioritize the well-being and safety of individuals who interact with AI systems.
Vierailija kirjoitti:
huomaattehan että itsemurhan tehnyttä saa modenkin mielestä haukkua (ei poistoa) jos on mies!
eihän kuollutta ole aihetta suojata kaikelta
Vierailija kirjoitti:
Vaikutuksille alttiit ei ymmärrä, että tekoäly latelee vain tilastoja. Jos luulee keskustelevansa oikean ihmisen kanssa, niin onhan se varmaan synkän tuntuista.
Tekoäly voi myös kehottaa itsariin ja puhua muuten ikävästi. Jossain vaiheesa ne päästelivät samaa törkyä kuin mitä keskustelupalstoilla hoettiin.
Vierailija kirjoitti:
huomaattehan että itsemurhan tehnyttä saa modenkin mielestä haukkua (ei poistoa) jos on mies!
Huomaamme toki.
Ymmärsikö se mies varmasti, ettei siellä ole ketään vastailemassa?
Eikö sillä ollut ketään muuta jolle puhua. Vaikka oli puoliso ja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Tätä en jaksa ymmärtää. Että miksi mies ajattelee, että huolestuessaan lastensa tulevaisuudesta hänen fiksuin ratkaisunsa on lopettaa itsensä eli takuulla järjestää lapsille ongelmia heti tähän ja nyt? Ei sen puoleen, ei ole yhtään parempi laajentaa ratkaisua lapsiin, mutta pitäisi kertoa kenelle tahansa, että ajattelussa on jotain vikaa.
Itsemurhaa hautova masentunut yleensä kuvittelee tekevänsä teollaan palveluksen ja helpotuksen läheisilleen.
Ilmastonmuutos on täysin vihreän liikkeen syytä, koska vihreä liike on niin ydinvoimanvastaista. Ilman vihreää liikettä hänkin olisi vielä elossa, samoin kuin monet saasteisiin kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsikö se mies varmasti, ettei siellä ole ketään vastailemassa?
Näitä chatbotteja on mystifioitu aivan liian paljon. Kehittyneempi versio cargo cultista.
Noh, pitäähän siitä tietysti keskustella, mutta en nyt pidä kovin suurena riskinä kuitenkaan. Jos kuuden viikon ajan keskustelee botin kanssa eikä tajua lopettaa kun ahdistaa, oli vain ajan kysymys vaikka olisi mitä tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutuksille alttiit ei ymmärrä, että tekoäly latelee vain tilastoja. Jos luulee keskustelevansa oikean ihmisen kanssa, niin onhan se varmaan synkän tuntuista.
Tekoäly voi myös kehottaa itsariin ja puhua muuten ikävästi. Jossain vaiheesa ne päästelivät samaa törkyä kuin mitä keskustelupalstoilla hoettiin.
Tästä on jo vuosia ennen chattibotteja kun joku pisti botin opiskelemaan twiittejä ja sitten tekemään geneerisiä postauksia. Taisi menna pari päivää niin botista kuoriutui äärioikeistolainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsikö se mies varmasti, ettei siellä ole ketään vastailemassa?
Näitä chatbotteja on mystifioitu aivan liian paljon. Kehittyneempi versio cargo cultista.
Periaatteessahan kysymyksessä on ns. puppugeneraattori. ChatGPT on vain edistyneempi kuin aiemmat vastaavat, ja sillä on paljon isompi koulustusaineisto, joten se osaa vastata välillä jotain järkevääkin. Se ei kuitenkaan varsinaisesti ajattele.
Miesten elämä on liian helppoa jos jonkun tuollaisen takia päättää elämänsä.
Vaikutuksille alttiit ei ymmärrä, että tekoäly latelee vain tilastoja. Jos luulee keskustelevansa oikean ihmisen kanssa, niin onhan se varmaan synkän tuntuista.