Lue keskustelun säännöt.
Tunnen itseni kakkosluokan ihmiseksi, omakotitalosta vuokralle
02.04.2023 |
Joudun muuttamaan omakotitalosta kaupungin vuokra-asuntoon. Kaikki ihmiset elämässäni asuvat omistusasunnoissa, omakotitaloissa suurin osa, jokunen rivitalossa.
Itse en pääse edes rivitaloon.
Tunnen itseni huonommaksi ihmiseksi. Huono-osaiseksi.
En pysty muuttamaan edes yksityiseltä vuokrattuun kivaan kauniiseen asuntoon, vaan minun on muutettava rumaan kaupungin vuokraluukkuun.
Ja toivoa paremmasta ei ole. Elämä tulee olemaan taloudellisesti todella tiukkaa. Joka killinki pitää laskea hyvin tarkkaan. Ei toivoa, että enää ikinä saisin ostettua omaa kotia, tai muutettua kivempaan.
Sinne vaan, muiden luusereiden sekaan. Lapsetkin leimaantuu. Yksi ei sinne edes halua. On mielummin isän kanssa vanhassa kodissa, kivasss kauniissa omakotitalossa hyvällä paikalla.
Pitäkää huoli, että hoidatte oman taloutenne siihen kuntoon, että ette ikinä kukaan joudu tämmöiseen tilanteeseen. Omaa rahaa on jokaisella oltava riittävästi.
Kommentit (99)
Esimerkiksi omalla työpaikalla ollaan todella materialisteja keskusteluissa. On tärkeää kertoa mihin uusin lomamatka varattu tai miten lapsi harrastaa kiekkoa tai luistelua. Mitä uutta ostettu kotiin tai auto vaihtunut. Myöskin se miten koti nyt hankinnassa vähän paremmalta alueelta tai kesämökki tai vene ostettu tai päivitetty. Pahimmassa tapauksessa aikuisen lapsen ostoksia jos ei omia riitä. Työskentelemme alalla jossa palkat lopulta eivät niin kummoiset eli hoitajina. Pitkälti jokainen kehuskelee miehensä tai naisensa ansioiden vipuvarrella mutta sitä ei sanota. Korkeintaan muistetaan tuoda puolihuolimattomasti puolison ammatti aina uudelleen esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on taas näitä "on epäromanttista puhua raha-asioista"-tyyppejä, ja sitten itketään kuinka epäreilua on kun ei olla puhuttu rahasta. Kyllä sitä saa itseään syyttää jos vuosikausia elää epäreilussa taloustilanteessa eikä saa suutaan auki. Tai ylipäätään menee naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole samaa mieltä raha-asioista. Jos mies sanoisi ennen naimisiinmenoa, että kulut menevät muuten puoliksi vaikka palkkataso olisi eri, nostaisin kytkintä ja ilmoittaisin, että vo sitten hoitaa kulut ihan itse.
No se mies olisi varmaan vaan iloinen päästessään tollasesta LOISESTA. Miksi ei pitäisi maksaa reilusti tasan vaan miehen pitää taas elättää?!
Ei ole "reilusti tasan" jos yksi tienaa vaikka 6000e/kk ja toinen 2000e/kk. Silloin jos yhteisiin menoihin menisi 3000e/kk, niin asetelma olisi epäreilu. Siksi prosentuaalinen jako on aina reilumpi.
Kannattaa myös huomioida, että en puhunut sukupuolesta mitään, vaan ihan kumpi tahansa suhteessa tienaa vähemmän, tulisi myös osallistua vähemmän kuluihin.
Minä parempituloisena lunastin avioerossa omakotitalomme,jotta lapset saisivat jäädä kotiinsa. Se oli raskasta, pelkästään talon siivous ja ylläpito,ulkotyöt, kaikki vaativan työn päälle. Talvella ainaiset lumityöt. Selvisin ja kun poika pääsi ylioppilaaksi, myin talon. Sanon sulle,ettei tämäkään vaihtoehto onni ja autuus ollut, elämä oli täynnä vastuuta, rahantulosta piti huolehtia. Olisin mielelläni luopunut talosta, mutta mies kieltäytyi selkeästi lunastamassa sitä
Olisin mielelläni mennyt kerrostaloon vuokralle hengähtämään avioeron jälkeen. Ajattele, kuinka paljon energiaa sulle vapautuu muuhun elämässä. Aloita vaikka uusi harrastus, onko kunnassasi mahdollista vuokrata puutarhapalsta jne. Elämässä suunta on eteenpäin ja yritä rakentaa nykyisistä palikoistasi riittävän hyvä elämä. Asun itse nyt rivitalossa, jossa on pieni piha. En kaipaa enää lainkaan suurta taloa ja sitä työmäärää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsisin yksityiselle toki, mutten voi mennä, koska vuokra muine lisäkuluineen olisi niin paljon kallimpi.
Lisään vielä, että ikinä en ole muita ihmisiä halveksinut, enkä heitä ajattele kakkosluokan kansalaisina, jotka siellä kaupungin vuokra-asunnoissa asuvat. Mutta itseni kohdalla tämä ajatus väkisin tunkee mieleen.
"Sinne vaan, muiden luusereiden sekaan." Tämä on suora lainaus omasta aloituksestasi. Eli kannattaisi lopettaa se valehtelu ja säälin kerjääminen.
Hmh, etkö nyt tajua??????? Tuo on ap:n ajatus, kun tilanne koskee ITSEÄ?????? Ei silloin, jos hän asuisi vielä siellä okt:ssa.
Mulla sama. En todellakaan tuomitse elämänhallintansa menettäneitä vaan uskon, että siihen on aina syyt, mutta ne eivät ulospäin näy. Mutta itsen kohdalla kuolisin häpeästä jos menettäisin elämänhallintani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap. Olin itse samassa tilanteessa 10v sitten. En ollut pystynyt kartuttamaan omaisuutta, kun mies saneli, että minun maksettava suurempi osa perheen menoista pienestä palkastani. Talo ja minulle niin rakas kesämökki oli miehen nimissä. En kestänyt enää narsistimiestä ja lähdin. Ainoa vaihtoehto oli muuttaa kaupungin vuokra-asuntoon. Pääsimme luhtitalooon jossa oli oma pieni takaterassi. Vaikka monet täällä narisee sitä kuinka "hienostorouva" ruikuttaa, kun elintaso laskee, se ei ainakaan omalla kohdallani pitänyt paikkaansa. Surin erittäin paljon oman rakkaan kodin ja mökin menettämistä. Miettikää jotain teille rakasta paikkaa, vaikka mummolaa lapsuudesta tms. Paikkaa, jossa sielu levännyt kun siellä saanut olla (jos teillä sellaisesta kokemusta). Se kun pitää jättää taakseen ilman tietoa kokeeko sellaista sielun rauhaa enää missään, niin se todellakin surettaa silloin. Lapsista toinen suri mielettömästi eroa, toinen oli helpottunut, kun ikuinen vanhempien riitely ja ahdistus loppui. Tilannetta ei helpottanut se, että naapuriin sattui vahvasti mt-ongelmainen pariskunta ja toisessa naapurissa asui juoppo. Poliisit oli tuttu näky meidän rapussa, yöaikaankin meteliin herättiin. Ei ollut lasten paikka asua. Oli pakko päästä pois. Menin pankkiin ja kyselin mahdollisuutta lainaan, ja sen sain. Päästiin omaan kotiin, jossa halvemmat kustannukset kuin kaupungin vuokra-asunnossa! Nyt toki korot korkeammalla kuin silloin. Mutta älä lannistu ap! Elämä hymyilee vielä. Ota tämä väliaikaisena vaiheena. Sisusta koti nätiksi, halvallakin saa esim. kukkia jotka antaa viihtyvyyttä. Etsi lohtua ja voimaa pienistä asioista: kävelylenkeistä luonnossa, auringosta. Puhalla huonoa mieltä ulos ja rauhaa, onnea, hyvää mieltä sisään. Se jo auttaa.
Väärin.
Et halunnut vaan halusit olla huonon miehesi kanssa. Oma valinta, omaa typeryyttä.
Sinä tässä typerä olet, jos kuka. Muita arvostelet ilman perusteluja.
Johan ne perustelut tuli siinä 3 lauseessa.
1) puolisolla EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA sanella mitään tuollaista. Jos siihen itse suostuu on yksiselitteisesti tyhmä. Ja tällöin kyse ei ole siitä että ei pystyisi, kyllä pystyisi, mutta on ITSE valinnut tehdä toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis pakkohan tämä on olla jokin sukupolviongelma. Että eletään taloudellisesti miehen ehdoilla, annetaan hänen sanella miten käyttää omat rahansa ja ei edes mietitä taloudellista itsenäisyyttä ennen kuin tulee ero. Ja samalla kauhistellaan "nykynuorille" kun haluavat avioehtoja ja rahat pidetään erillään myös avioliitossa.
Onhan se. Omat vanhempani kauhistelivat avioehtoa sillä eihän silloin rakasteta toista vaan aiotaan jo erota varmasti tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on taas näitä "on epäromanttista puhua raha-asioista"-tyyppejä, ja sitten itketään kuinka epäreilua on kun ei olla puhuttu rahasta. Kyllä sitä saa itseään syyttää jos vuosikausia elää epäreilussa taloustilanteessa eikä saa suutaan auki. Tai ylipäätään menee naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole samaa mieltä raha-asioista. Jos mies sanoisi ennen naimisiinmenoa, että kulut menevät muuten puoliksi vaikka palkkataso olisi eri, nostaisin kytkintä ja ilmoittaisin, että vo sitten hoitaa kulut ihan itse.
No se mies olisi varmaan vaan iloinen päästessään tollasesta LOISESTA. Miksi ei pitäisi maksaa reilusti tasan vaan miehen pitää taas elättää?!
Ei ole "reilusti tasan" jos yksi tienaa vaikka 6000e/kk ja toinen 2000e/kk. Silloin jos yhteisiin menoihin menisi 3000e/kk, niin asetelma olisi epäreilu. Siksi prosentuaalinen jako on aina reilumpi.
Kannattaa myös huomioida, että en puhunut sukupuolesta mitään, vaan ihan kumpi tahansa suhteessa tienaa vähemmän, tulisi myös osallistua vähemmän kuluihin.
Ei olisi. Silloin parempituloinen kompensoi toisen kulutusta. Se ei ole reilumpaa. Reilua on se että kumpikin kattaa oman kulutuksensa ja yhteisasumisen kustannushyödyt jakautuu tasan molemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko trolli? Vai muuten vain teet saman aloituksen useasti?
https://www.vauva.fi/keskustelu/5027811/ahdistaa-joudun-muuttamaan-ihan…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap. Olin itse samassa tilanteessa 10v sitten. En ollut pystynyt kartuttamaan omaisuutta, kun mies saneli, että minun maksettava suurempi osa perheen menoista pienestä palkastani. Talo ja minulle niin rakas kesämökki oli miehen nimissä. En kestänyt enää narsistimiestä ja lähdin. Ainoa vaihtoehto oli muuttaa kaupungin vuokra-asuntoon. Pääsimme luhtitalooon jossa oli oma pieni takaterassi. Vaikka monet täällä narisee sitä kuinka "hienostorouva" ruikuttaa, kun elintaso laskee, se ei ainakaan omalla kohdallani pitänyt paikkaansa. Surin erittäin paljon oman rakkaan kodin ja mökin menettämistä. Miettikää jotain teille rakasta paikkaa, vaikka mummolaa lapsuudesta tms. Paikkaa, jossa sielu levännyt kun siellä saanut olla (jos teillä sellaisesta kokemusta). Se kun pitää jättää taakseen ilman tietoa kokeeko sellaista sielun rauhaa enää missään, niin se todellakin surettaa silloin. Lapsista toinen suri mielettömästi eroa, toinen oli helpottunut, kun ikuinen vanhempien riitely ja ahdistus loppui. Tilannetta ei helpottanut se, että naapuriin sattui vahvasti mt-ongelmainen pariskunta ja toisessa naapurissa asui juoppo. Poliisit oli tuttu näky meidän rapussa, yöaikaankin meteliin herättiin. Ei ollut lasten paikka asua. Oli pakko päästä pois. Menin pankkiin ja kyselin mahdollisuutta lainaan, ja sen sain. Päästiin omaan kotiin, jossa halvemmat kustannukset kuin kaupungin vuokra-asunnossa! Nyt toki korot korkeammalla kuin silloin. Mutta älä lannistu ap! Elämä hymyilee vielä. Ota tämä väliaikaisena vaiheena. Sisusta koti nätiksi, halvallakin saa esim. kukkia jotka antaa viihtyvyyttä. Etsi lohtua ja voimaa pienistä asioista: kävelylenkeistä luonnossa, auringosta. Puhalla huonoa mieltä ulos ja rauhaa, onnea, hyvää mieltä sisään. Se jo auttaa.
Väärin.
Et halunnut vaan halusit olla huonon miehesi kanssa. Oma valinta, omaa typeryyttä.
Sinä tässä typerä olet, jos kuka. Muita arvostelet ilman perusteluja.
Johan ne perustelut tuli siinä 3 lauseessa.
1) puolisolla EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA sanella mitään tuollaista. Jos siihen itse suostuu on yksiselitteisesti tyhmä. Ja tällöin kyse ei ole siitä että ei pystyisi, kyllä pystyisi, mutta on ITSE valinnut tehdä toisin.
Ei tuo ole mikään perustelu. Kirjoittajat eivät avanneet tänne koko elämäänsä, kaikkea, sellaisiin asioihin liittyy täysin muita asioita kuin tyhmyys. Tai se, mitä itse valitsee.
Esim. on voinut olla ihan hyvät syyt luottaa toiseen, jotka ovat sittemmin murentuneet. Olet vain katkera, kun tiedät, ettet itse voi luottaa muihin, siksi haukut niitä, jotka ovat luottaneet, tyhmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen itseni hyväksikäytetyksi. Raadoin perheen elannon eteen 30 vuotta, tein pitkiä työpäiviä, maksoin omakotitalon, kesämökin, autot, laskut, meidän ulkomaan matkat, yms. ja ex vaimolle piti antaa avioerossa puolet kaikista omaisuuksista ja säästöistä.
Hän ei osallistunut käytännössä ollenkaan näiden kulujen maksuun ja meidän elintason ylläpitoon koko yhdessä olomme aikana. Vain hyvin pienellä murto-osalla.Mies näkökulma.
Huonoja taloudellisia ratkaisuja olet tehnyt. Jos lapsia, toivottavasti olet kasvattanut heistä hieman viisaampia kuin isukkinsa.
Sepä se. Suosittelen tällä kokemuksella tekemään avioehdon heti ensimmäisenä, jo ennen sinne alttarille astumista.
Millaisen avioehdon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kyllä itse asiaa koskaan nähnyt näin. Vaikka olisi varaa lainaan, viihdyn paremmin vuokralla. Voin nostaa kytkintä miten itse haluan ja vaihtaa maisemaa. Voin myös laittaa enemmän rahaa huvituksiin sun muihin, sillä en tarvitse yhtä isoa puskuria. Jos hella/jääkaappi menee rikki, mun ei tarvitse omasta pussista ottaa.
Vuokralla asuessa mulla on varaa palkata siivoja paristi kuussa, omakotitaloasuessa samoilla tuloilla en siihen pystyisi.
Niin voi omistusasunnostakin. Suomessa EI OLE lakia että omistamassaan asunnossa täytyy asua.
Toki! Vanhempia asuntoja saa tällä hetkellä ostettua todella edullisesti, varsinkin muuttotappiokunnista, mutta ostohinnan päälle tulee myös remonttikulut. Julkisivurempat, putkirempat.. Muuttotappiokunnissa ei ole itsestään selvää löytää asialliset vuokralaiset.
Pk-seudulla taas asuntojen hinnat huitelee jo sitä luokkaa, että pitäisi olla useampi sijoitusasunto, jos siitä meinaa kannattavaa tehdä.
Vuokraisäntänä oleminen ei ole henkilökohtaisesti minun heiniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap. Olin itse samassa tilanteessa 10v sitten. En ollut pystynyt kartuttamaan omaisuutta, kun mies saneli, että minun maksettava suurempi osa perheen menoista pienestä palkastani. Talo ja minulle niin rakas kesämökki oli miehen nimissä. En kestänyt enää narsistimiestä ja lähdin. Ainoa vaihtoehto oli muuttaa kaupungin vuokra-asuntoon. Pääsimme luhtitalooon jossa oli oma pieni takaterassi. Vaikka monet täällä narisee sitä kuinka "hienostorouva" ruikuttaa, kun elintaso laskee, se ei ainakaan omalla kohdallani pitänyt paikkaansa. Surin erittäin paljon oman rakkaan kodin ja mökin menettämistä. Miettikää jotain teille rakasta paikkaa, vaikka mummolaa lapsuudesta tms. Paikkaa, jossa sielu levännyt kun siellä saanut olla (jos teillä sellaisesta kokemusta). Se kun pitää jättää taakseen ilman tietoa kokeeko sellaista sielun rauhaa enää missään, niin se todellakin surettaa silloin. Lapsista toinen suri mielettömästi eroa, toinen oli helpottunut, kun ikuinen vanhempien riitely ja ahdistus loppui. Tilannetta ei helpottanut se, että naapuriin sattui vahvasti mt-ongelmainen pariskunta ja toisessa naapurissa asui juoppo. Poliisit oli tuttu näky meidän rapussa, yöaikaankin meteliin herättiin. Ei ollut lasten paikka asua. Oli pakko päästä pois. Menin pankkiin ja kyselin mahdollisuutta lainaan, ja sen sain. Päästiin omaan kotiin, jossa halvemmat kustannukset kuin kaupungin vuokra-asunnossa! Nyt toki korot korkeammalla kuin silloin. Mutta älä lannistu ap! Elämä hymyilee vielä. Ota tämä väliaikaisena vaiheena. Sisusta koti nätiksi, halvallakin saa esim. kukkia jotka antaa viihtyvyyttä. Etsi lohtua ja voimaa pienistä asioista: kävelylenkeistä luonnossa, auringosta. Puhalla huonoa mieltä ulos ja rauhaa, onnea, hyvää mieltä sisään. Se jo auttaa.
Väärin.
Et halunnut vaan halusit olla huonon miehesi kanssa. Oma valinta, omaa typeryyttä.
Sinä tässä typerä olet, jos kuka. Muita arvostelet ilman perusteluja.
Johan ne perustelut tuli siinä 3 lauseessa.
1) puolisolla EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA sanella mitään tuollaista. Jos siihen itse suostuu on yksiselitteisesti tyhmä. Ja tällöin kyse ei ole siitä että ei pystyisi, kyllä pystyisi, mutta on ITSE valinnut tehdä toisin.
Ei tuo ole mikään perustelu. Kirjoittajat eivät avanneet tänne koko elämäänsä, kaikkea, sellaisiin asioihin liittyy täysin muita asioita kuin tyhmyys. Tai se, mitä itse valitsee.
Esim. on voinut olla ihan hyvät syyt luottaa toiseen, jotka ovat sittemmin murentuneet. Olet vain katkera, kun tiedät, ettet itse voi luottaa muihin, siksi haukut niitä, jotka ovat luottaneet, tyhmiksi.
se että suostuu moiseen EI OLE LUOTTAMISTA.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap. Olin itse 8samassa tilanteessa 10v sitten. En ollut pystynyt kartuttamaan omaisuutta, kun mies saneli, että minun maksettava suurempi osa perheen menoista pienestä palkastani. Talo ja minulle niin rakas kesämökki oli miehen nimissä. En kestänyt enää narsistimiestä ja lähdin. Ainoa vaihtoehto oli muuttaa kaupungin vuokra-asuntoon. Pääsimme luhtitalooon jossa oli oma pieni takaterassi. Vaikka monet täällä narisee sitä kuinka "hienostorouva" ruikuttaa, kun elintaso laskee, se ei ainakaan omalla kohdallani pitänyt paikkaansa. Surin erittäin paljon oman rakkaan kodin ja mökin menettämistä. Miettikää jotain teille rakasta paikkaa, vaikka mummolaa lapsuudesta tms. Paikkaa, jossa sielu levännyt kun siellä saanut olla (jos teillä sellaisesta kokemusta). Se kun pitää jättää taakseen ilman tietoa kokeeko sellaista sielun rauhaa enää missään, niin se todellakin surettaa silloin. Lapsista toinen suri mielettömästi eroa, toinen oli helpottunut, kun ikuinen vanhempien riitely ja ahdistus loppui. Tilannetta ei helpottanut se, että naapuriin sattui vahvasti mt-ongelmainen pariskunta ja toisessa naapurissa asui juoppo. Poliisit oli tuttu näky meidän rapussa, yöaikaankin meteliin herättiin. Ei ollut lasten paikka asua. Oli pakko päästä pois. Menin pankkiin ja kyselin mahdollisuutta lainaan, ja sen sain. Päästiin omaan kotiin, jossa halvemmat kustannukset kuin kaupungin vuokra-asunnossa! Nyt toki korot korkeammalla kuin silloin. Mutta älä lannistu ap! Elämä hymyilee vielä. Ota tämä väliaikaisena vaiheena. Sisusta koti nätiksi, halvallakin saa esim. kukkia jotka antaa viihtyvyyttä. Etsi lohtua ja voimaa pienistä asioista: kävelylenkeistä luonnossa, auringosta. Puhalla huonoa mieltä ulos ja rauhaa, onnea, hyvää mieltä sisään. Se jo auttaa.
Kyllä meitä saman kokeneita on muitakin. Itseltäni narsistimies vei puukolla uhten osuuteni yhteiseen ok-taloon ym omaisuuteen. Avioehtoa ei ollut ja arviota takana yli 10v.
Kerran vaan toi erään epämääräisen asianajajan
kirjoittaman paperin eteeni, jossa ilmoitan luopuvani kaikesta omaisuudestani ja siirtäväni sen mieheni nimiin. Puukko kurkulla, enkä päässyt pakoon.
Ja valtion virassa tämä pahoinpitelevä, kotona paikkoja särkevä, nimittelevä, vaimonsa ja lapsensa ulos ajava narsisti!! Työpaikallaan oikea pullea päivänsäde, jota työpaikan naiset
puolustelivat ja lähettelivät kortteja matkoiltaan. Kun on niiin ihana mies.
Pääsin eroon kuitenkin ehjin nahoin lasten kanssa. Omistusasunto sekä menestyneet, nyt jo aikuiset lapset. Tyhjästä aloitin silloin uuden elämän lasteni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän fattakämpässä asuminen ON noloa.
Todistus epäonnistuneesta elämästä.
Mikä on fattakämppä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on taas näitä "on epäromanttista puhua raha-asioista"-tyyppejä, ja sitten itketään kuinka epäreilua on kun ei olla puhuttu rahasta. Kyllä sitä saa itseään syyttää jos vuosikausia elää epäreilussa taloustilanteessa eikä saa suutaan auki. Tai ylipäätään menee naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole samaa mieltä raha-asioista. Jos mies sanoisi ennen naimisiinmenoa, että kulut menevät muuten puoliksi vaikka palkkataso olisi eri, nostaisin kytkintä ja ilmoittaisin, että vo sitten hoitaa kulut ihan itse.
No se mies olisi varmaan vaan iloinen päästessään tollasesta LOISESTA. Miksi ei pitäisi maksaa reilusti tasan vaan miehen pitää taas elättää?!
Ei ole "reilusti tasan" jos yksi tienaa vaikka 6000e/kk ja toinen 2000e/kk. Silloin jos yhteisiin menoihin menisi 3000e/kk, niin asetelma olisi epäreilu. Siksi prosentuaalinen jako on aina reilumpi.
Kannattaa myös huomioida, että en puhunut sukupuolesta mitään, vaan ihan kumpi tahansa suhteessa tienaa vähemmän, tulisi myös osallistua vähemmän kuluihin.
Verotushan jo ensiksi tuota tasaa. 6000 euron brutolla jää käteen joku hieman alle 4000 euroa ja 2000 brutto ja käteen noin 1700 euroa. Meillä vaimoni on tehnyt paljon elämässään työtä päästäkseen korkeammille tulotasoille ja minä taas mennyt siitä mistä aita matalin. Siinä suhteessa tuo prosenttiosuuskaan ei välttämättä ole oikein koska minuahan vetelyydestä siinä palkitaan. Sitä paikatakseni laitan aina ylitöitä tehdessäni rahat yhteiseen kassaan vaikka vaimon mielestä ei olisi tarpeellista.
Onko aloitus provo vai onko joku oikeasti noin pinnallinen ihminen, että kehtaa kirjoittaa näin? Euroopassa käydään sotaa, ja aloittaja itkee, että joutuu asumaan, kuten kolmasosa suomalaisista eli vuokralla.
Me muutettiin viikonloppuna mieheni kanssa tosi viihtyisään juuri remontoituun saunalliseen vuokrakaksioon, missä myös tosi iso lasitettu parveke. Olohuone jaettiin kahteen osaan kaapeilla ja nyt meillä on ihana, viihtyisä kolmio :) kauniin maiseman keskellä lähellä palveluita ja metroa. Ja molemmat käymme töissä, joten varaa olisi omistusasumiseenkin. Aikuiset lapsemme asuvat omillaan. Meillä kävi todellinen säkä kun saatiin niin viihtyisä avara asunto. Ei kannata vuokrata niitä uusia kuutioita, vaan vanhempia, isompinelijöisijä remontoituja asuntoja. Ja aina voi nostaa kytkintää ja vaihtaa toiseen. Me ollaan nyt sitä mieltä, että tähän jäädään ja käytetään rahaa vaikka matkustelemiseen. Ja minä laitan palkastani osa sijoituksiin, mieheni omasta palkasta säästöihin. Mukavaa stressitöntä elämää.
Voin ymmärtää että asia tuntuu hankalalta aluksi koska monien kuva ja arvo itsestään on kiinnitetty niihin materiaalisiin, (asunto, auto, vaatteiden merkit, ulkomaanmatkat) asioihin. Kyllä ajan myötä sopeudut asiaan mutta ei ehkä kannata kävellä ympäriinsä ja valittaa naapureille ja muille että kun jouduin tälläiseen kamalaan paikkaan kun minulla sitä ennen oli sitä, tätä ja tuota. Tiedän kyllä että monet naiset joutuvat huonoon ekonoomiseen tilanteeseen eron tulessa ja tuntevat katkeruutta siitä mutta yritä kuitenkin että et sitä lapsillesi opeta. Itselleni kun tuli ero niin lapset olivat jo aikuisia ja koska mieheni halusi jäädä asumaan taloon niin sai ostaa minut siitä ulos. Harmi vain että silloin käytetään sitä alinta markkinahintaa eikä sitä mitä talosta olisi saanut jos olisi oikeasti ollut myynnissä mutta toisaalta en välittänyt. Mies asuu siellä varmaan kuolemaansa saakka ja sitten tyttäret voivat myydä sen ja saavat muutaman miljoonan (talo on aluuella jossa hinnat eivät ole koskaan menneet alaspäin vaan päinvastoin.) ja hyvä se. Asun nyt pienessä yksiössä jonka sain ostettua tosi halvalla mutta olen myös asunut kunnan vuokra-asunnossa jossa myös viihdyin ihan hyvin. Sitä saa olla tyytyväinen että on katto pään päällä eikä tarvitse toisten nurkissa tai ulkona asua.
Vierailija kirjoitti:
Onko aloitus provo vai onko joku oikeasti noin pinnallinen ihminen, että kehtaa kirjoittaa näin? Euroopassa käydään sotaa, ja aloittaja itkee, että joutuu asumaan, kuten kolmasosa suomalaisista eli vuokralla.
Sinä ainakin olet provo vetäessäsi tuo ikuisen sotakortin taas mukaan. Väsynyttä.
Sinä tässä typerä olet, jos kuka. Muita arvostelet ilman perusteluja.