Oletko syönyt jo tänä vuonna mämmiä?
Millainen mämminsyöjä olet? Laitatko mukaan kermaa, maitoa, sokeri? Käytätkä mämmiä leipomiseen (esim. mämmiviinerit)?
Monta ja minkä kokosia mämmiropposia tulee käytettyä pääsiäisen aikaan?
Kommentit (30)
En ole syönyt mämmiä tällä vuosituhannella lainkaan
En muista milloin eli minä vuonna viimeksi olisin mämmiä syönyt.
Ei ole mikään suosikkiherkku mutta kuuluu ehdottomasti pääsiäisperinteisiin. Ainakin yhden annoksen syön joka pääsiäisenä.
Vuosien saatossa olen kyllästynyt mämmiin, laskiaispullaan ja hieman runebergin torttuun. Olen mämmin väkisinsyöjä joinakin vuosina ja kärsin siitä vähän, sisulla.
Yhden roveen olen syönyt kerman kanssa. Ehkä ostan vielä toisen lähempänä pääsiäistä.
Kävin äiteen luona kylässä, ja kysyi haluanko. En halunnut. Voisin ihan kokeeksi ostaa pienen purkin lakritsimämmiä, kun näin sitä kaupassa tänään. Vielä en ostanut. Yleensä syön yhden jälkiruokakupin verran vuodessa.
Kerman ja sokerin kanssa oikein hyvää mutta ei ole erityistä himoa suuria määriä syödä. En vielä syönyt koska pääsiäinen vasta ensi viikolla, mutta joka pääsiäisenä syön kyllä.
Meillä on syöty puolison kanssa puoliksi jo 6 kpl 700 g rovetta ja pakkasessa on toinen mokoma odottamassa. Syön täysmaidon kanssa ilman sokeria. En ole käyttänyt koskaan leivontaan mutta kaupassa huomasin noita mämmiviinereitä, en ostanut. ap.
Taas piti ottaa ykse rove pakkasesta. Nam.
En ole, mutta kohta syömme jälkkäriksi kunhan ruoka ensin vähän laskeutuu. Kuohukermaa ja sokeria kaveriksi 😋
Olen kerran elämässäni maistanut mämmiä, toista kertaa ei ole tullut.
Pari ropposta kohta yksin syönyt vaniljakastikkeen kanssa.
10 vuotta sitten söin viimeksi jossain ravintolassa. Pahaa oli silloinkin.
Tänään jälkkäriksi vaniljajätskin kanssa.
En ainoastaan syönyt paljon vaan tehnyt itse kaksi isoa satsia! Omaan käyttöön.
Ihan ok, mutta ei tule itseä varten ostettua.
Vierailija kirjoitti:
Olen kerran elämässäni maistanut mämmiä, toista kertaa ei ole tullut.
Ensimmäinen ja viimeinen kerta on myös paras kerta.
Neljäs rove jo menossa. Viime keväänä söin 12 kpl ja lisäksi kuohukermaa 2,4 litraa. Syön vain sitä, missä ei ole lisättyä sokeria, "tavalliset" mämmit on aivan liian makeita. Eikä todellakaan mitään sokereita tai vaniljakastikkeita mämmin sekaan. Maidon kanssa syötynä kokemus on todella laimea, joten kuohukerma on ainoa oikea vaihtoehto. Kerrosmämmitkin saa jäädä kauppaan.
T. Mämmin ystävä
Kaksi rasiallista olen syönyt. Ihan sellaisenaan, ei maitoa, kermaa, sokeria, vaniljakastiketta eikä mitään muutakaan lisättyä.
En syö mämmiä. Olen maistanut ja ei oo mun juttu. Makuasia ja jos kiinostaa väitellä niin en oikeastaan suosittele. Tai no sensuuripalstalla voi huonokin väittelijä "pärjätä" kun poistaa.