Montako kertaa aiot käydä ulkomailla tänä vuonna?
Itse olen käynyt kerran, kaksi reissua vielä suunnitteilla. Lyhyitä 1-2 yön reissuja, menen konsertteja katsomaan sellaisilta bändeiltä jotka eivät nyt ole tulossa Suomeen. Ehkä menen vielä risteilylle kesällä ja kovasti kyttään muitakin konsertteja, jos sellaisia tulee niin aion lennähtää katsomaan. Muuten en välitä matkailusta, mutta musiikki on minulle tärkeää.
Kommentit (26)
Olen käynyt yhden loman. Seuraavaksi on kaksi työmatkaa. Kesällä olemme perinteisesti käyneet jossain, mutta sitä ei ole vielä suunniteltu.
Ens viikolla kanarialle. Kesällä tallinnaan. Syksyllä ehkä jonnekin.
Kesälomalla, syyslomalla ja joululomalla. 3 krt, paitsi myös itsenäisyyspäivänä
Neljä + mahdolliset työmatkat. Asun keskemmällä Eurooppaa, joten pääsen nopeasti junalla maasta toiseen.
Kanarialla oltiin helmikuussa ja manner-espanjaan mennään ensi kuussa. Ei ole suunnitelmissa muita reissuja, mutta en myöskään sulje sitä mahdollisuutta pois. Matkasäästöt on tältä erää aikalain imetty kuiviin, mutta joka kuukausi sinne saa kuitenkin kerättyä lisää.
Lyhyet reissut usein on pahimpia saastuttajia.
Kaikki alle viikon reissut voisi kieltää tai laittaa lisämaksullisiksi.
Aion puolisoni kanssa käydä Suomessa ainakin kerran kesähäissä. Ensviikolla ajetaan Frankfurt am Main viettämään pääsiäistä kivassa hotellissa missä voi nauttia myös hulppeasta näköalasta korkealla. Puoliso on tehnyt töitä psuoli pitkänä, joten haluan antaa stressistä lepoa ihan muissa ympyröissä. Ehkä samalla piipahdamme katsomaa saksansukulaista, jos hän sattuu oleman kotona. Muita lomia ei olla sen enempää mietitty, kun olemme enemmän ex tempore - liikkeelle lähtijöitä.
Olen käynyt vasta 5 maassa, kolme on suunniteltu, mutta tuskin jää siihen.
0. Viimeksi olin ulkomailla 2019. Seuraavaa kertaa ei ole näköpiirissä, mutta kyllä mä ehkä viitisen reissua aion vielä elämäni aikana tehdä :)
N24
Vierailija kirjoitti:
Lyhyet reissut usein on pahimpia saastuttajia.
Miten pe-su -matkani - junalla Itävaltaan -saastuttaa yhtään mitään?
Vierailija kirjoitti:
Neljä + mahdolliset työmatkat. Asun keskemmällä Eurooppaa, joten pääsen nopeasti junalla maasta toiseen.
Sama täällä. Junailu on ihanaa!
Virossa usein ja osin työnantaja vuoksi
Nykkiin kesällä
Varmaan joku lämmin kohde syksyllä
Eipä siine uskalla kohta mennä jos persut istuvat hallituksessa on sen verran huono maine heillä ulkomailla kun Rasisteja ja raiskareita ovat
Ja ilmasto kiittää, ja lapset ja lapsenlapset!
Vierailija kirjoitti:
Ja ilmasto kiittää, ja lapset ja lapsenlapset!
Ennen tämän vuoden helmikuuta olin viimeksi ulkomailla vuonna 2006. Lapsia tai lapsenlapsia ei ole, nehän niitä pahimpia ilmastonkuormittajia käsittääkseni on.
-ap
Tammikuussa olin 16 vuorokautta Thaimaassa, toukokuussa viikoksi Albanian matka varattu ja syyskuulle viikoksi Mallorcan matka varattu. Varmaan Tallinnassa käyn kerran-pari.
7