Millaisessa kunnossa pitää olla, että pääsee psykiatriselle osastolle?
Jos sairastaa esim masennusta. Kuvailkaa konkreettisesti millaisessa kunnossa ihminen silloin on?
Kommentit (46)
Ihmisraunio. Noin sentin päässä kuoleman porteilta, ehkä sitten pääsee.
Itse pääsin, ystävä ei päässyt kolmansien övereidenkään jälkeen, pääsi kyllä sitemmin annostusta aikansa testattuaan parempaan paikkaan.
Tiedä häntä, mutta Helsinki lopettaa viimeisenkin psykiatrian kokopäiväisen avo-osaston. Silmät kiiluen tietenkin vakuuttelevat että ei mt-hoito tästä huonone, sitä vaan siirretään paremmin saavutettavaksi.
Esim maaninen tai harhainen
Nimimerkillä maanisdepressiivinen
Psykiatriselle osastolle pääsyyn vaikuttaa moni tekijä, kuten vakavuus ja hoidon tarve, eikä yleispätevää vastausta voida antaa. Kuitenkin masennuksen tapauksessa, psykiatriselle osastolle voidaan hakeutua, jos henkilö kärsii vakavista masennuksen oireista, jotka haittaavat merkittävästi hänen päivittäistä toimintakykyään, jokapäiväistä elämää tai jos henkilö on itsetuhoinen tai itsemurha-ajatuksia.
Konkreettisesti masennukseen liittyviä oireita, jotka voivat edellyttää psykiatriselle osastolle hakeutumista ovat esimerkiksi:
Voimakas surullisuus, toivottomuus ja ahdistuneisuus, joka kestää vähintään kaksi viikkoa.
Kiinnostuksen ja nautinnon menetys tavallisista asioista, kuten harrastuksista tai sosiaalisesta vuorovaikutuksesta.
Unettomuus tai liiallinen nukkuminen, joka vaikuttaa henkilön päivittäiseen toimintaan.
Ruokahalun muutokset, kuten liiallinen syöminen tai syömättömyys.
Väsymys ja voimattomuus.
Itsetuhoiset ajatukset tai käyttäytyminen.
Psykoottiset oireet, kuten harhaluulot tai kuuloharhat.
Jos henkilö kärsii edellä mainituista oireista tai muista vakavista masennuksen oireista, on tärkeää hakea apua mahdollisimman pian ja keskustella hoitavien ammattilaisten kanssa siitä, mikä hoitomuoto olisi parasta. Tällöin psykiatrisen osaston hoito voi olla yksi mahdollisuus, mutta hoito riippuu aina yksilöllisistä tarpeista ja oireiden vakavuudesta.
syykkisen sairauden vakavuus vaihtelee yksilöllisesti ja psykiatriseen osastohoitoon päätyminen riippuu useista tekijöistä, kuten sairauden vakavuudesta, hoidon tarpeesta ja saatavuudesta, sekä henkilön riskitasosta.
Masennus voi ilmetä monina eri oireina, kuten alakuloisuutena, väsymyksenä, unihäiriöinä, syömishäiriöinä, itsetunnon laskuna ja ahdistuneisuutena. Masennuksen vakavuus voi vaihdella lievästä keskivaikeaan tai vaikeaan, ja vakavimmissa tapauksissa psykiatrinen sairaalahoito voi olla tarpeen.
Psykiatriseen osastohoitoon joutuminen ei tarkoita sitä, että henkilö olisi jotenkin heikko tai epäonnistunut. Usein hoitoon hakeutuminen on rohkea askel kohti paranemista ja terveydenhuollon ammattilaiset auttavat potilasta saavuttamaan paremman mielenterveyden tilan.
Jos sinulla tai läheiselläsi on masennusoireita, suosittelemme hakeutumaan lääkärin tai psykiatrin vastaanotolle. He voivat arvioida tilanteen vakavuuden ja määrätä tarvittaessa hoitoa, kuten lääkitystä, psykoterapiaa tai psykiatrista sairaalahoitoa, jos se on tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Tiedä häntä, mutta Helsinki lopettaa viimeisenkin psykiatrian kokopäiväisen avo-osaston. Silmät kiiluen tietenkin vakuuttelevat että ei mt-hoito tästä huonone, sitä vaan siirretään paremmin saavutettavaksi.
Ja tässä vielä tuolle alapeukuttajalle: https://yle.fi/a/74-20023446
Mielellään jatkuva hoitosuhde jossa kerrot vastaanotolla omat olot. Silloin voi psykiatri kysyä haluatko osastolle.
Tietääkseni sinne ei nykyään pääse, jos ei ole ihan tööt. Vakavalla masennuksella saattaa päästä jos on samanaikaisesti psykoottisia oireita. Siellä on resurssipula ja sängyt täynnä. Edes minä (sairastan skitsofreniaa) en sinne pääse, jos haluaisin hetkeksi lepäilemään.
Itse olen joutunut psykiatriselle osastolle kun olen esim. lyönyt jotain ihmistä. Kokemusteni mukaan sinne joutuu aika helposti. Mitään psyykkistä sairautta minulla ei ole silti koskaan todettu.
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriselle osastolle pääsyyn vaikuttaa moni tekijä, kuten vakavuus ja hoidon tarve, eikä yleispätevää vastausta voida antaa. Kuitenkin masennuksen tapauksessa, psykiatriselle osastolle voidaan hakeutua, jos henkilö kärsii vakavista masennuksen oireista, jotka haittaavat merkittävästi hänen päivittäistä toimintakykyään, jokapäiväistä elämää tai jos henkilö on itsetuhoinen tai itsemurha-ajatuksia.
Konkreettisesti masennukseen liittyviä oireita, jotka voivat edellyttää psykiatriselle osastolle hakeutumista ovat esimerkiksi:
Voimakas surullisuus, toivottomuus ja ahdistuneisuus, joka kestää vähintään kaksi viikkoa.
Kiinnostuksen ja nautinnon menetys tavallisista asioista, kuten harrastuksista tai sosiaalisesta vuorovaikutuksesta.
Unettomuus tai liiallinen nukkuminen, joka vaikuttaa henkilön päivittäiseen toimintaan.
Ruokahalun muutokset, kuten liiallinen syöminen tai syömättömyys.
Väsymys ja voimattomuus.
Itsetuhoiset ajatukset tai käyttäytyminen.
Psykoottiset oireet, kuten harhaluulot tai kuuloharhat.
Jos henkilö kärsii edellä mainituista oireista tai muista vakavista masennuksen oireista, on tärkeää hakea apua mahdollisimman pian ja keskustella hoitavien ammattilaisten kanssa siitä, mikä hoitomuoto olisi parasta. Tällöin psykiatrisen osaston hoito voi olla yksi mahdollisuus, mutta hoito riippuu aina yksilöllisistä tarpeista ja oireiden vakavuudesta.
Ei pääse välttämättä edes näillä.
Itsetuhoisuus on kova sana. Itse mietin aikanaan kävellessäni psyk. päivystykseen hyppäänkö tuolta matkalla olevalta sillalta jokeen vai en.
Vaaraksi muille, aka penkkaa + 200 kg ja rikkoo valtion omaisuutta.
Oma kokemukseni on se, että osastolle ei ihan hevillä oteta. Jouduin seuraamaan vierestä, kuinka erästä läheistäni ei meinattu päivystyksessä millään ottaa sisään, vaikka hän kärsi harhoista yms. Vasta siinä vaiheessa, kun hän uhkasi tappaa henkilökuntaan kuuluvan henkilön muuttui ääni kellossa. Tästä toki aikaa useampi vuosi.
Vaaraksi itselleen tai muille, vaihtoehtoisesti harhainen.
Vierailija kirjoitti:
Vaaraksi itselleen tai muille, vaihtoehtoisesti harhainen.
Kuulostaa tosiaan vihervassumeiningille...
Painoindeksi alle 13...ei auta, vaikka olisi täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Akuutisti psykoottinen, joka ei pysty pitämään itsestään huolta, pääsee osastolle. Kyse voi olla psykoottisesta masennuksesta, maniasta, skitsofreniasta, skitsoaffektiivisuudesta, harhaluuloisuushäiriöstä tai päihdepsykoosista. Akuutisti itsetuhoinenkin pääsee, ellei ole ns. ailahteleva, joka manipuoloi itsetuhoisuudellaan. Deliriumit hoidetaan yleensä muualla.
Kummasti sinne vaan myyvitettiin sekin Kokkoniemi ja muita ihan terveitä ihmisiä. Ja superterveitä vielä. Harhainen ja räkjä ei kuitenkaan pääse....hirmuisen outoa on.
Pitää olla silleen hei hei ja äänestää vihervassareita ylihuomenna. Ei mulla muuta...