Miten vastaat kyselyihin, jos et halua puhua asiasta?

Ap:n asenne jo vahvistaa sitä että masennus/ adhd on hävettävä juttu. Ei sun niille lapsille tietenkään tarvitse raportoida mitä oot kaupalla tuttuihin törmätessä muille aikuisille jutellut.

Monet ihmiset ylläpitää kulissia vaikka oikeasti olisi mitä siellä taustalla. Ole sinä virkistävä poikkeus!

Vierailija kirjoitti:

Miksi et voi kertoa, että heillä on vähän vaikeaa tällähetkellä ja etsivät vielä omaa suuntaansa?

Tätäkin olen ajatellut käyttää jatkossa, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä on, ettei voi kertoa ihan rehellisesti. Tämä vaikenemisen kulttuuri sais jo meillä Suomessakin päättyä.

Yleensähän tuo on vaan semmoinen sosiaalinen tapa. Kysyä kuulumisia. Ei siihen tarvitse mitään luentoa alkaa pitämään. Vastaat vaan, että toisella on masennus ja toisella adhd että vähän on raskasta aikaa nyt. Mutta eiköhän ne asiat siitä järjesty aikanaan vielä parhain päin.

No lapset eivät halua, että kerron heidän diagnooseistaan tuntemattomille (heidän kannaltaan tuntemattomille) ihmisille. Ovat kertoneet omille läheisille ihmisilleen, mutta jotkut vanhat perhetutut eivät niihin kuulu. Haluan olla luottamuksen arvoinen, enkä laverrella heidän ongelmiaan pitkin kyliä.

Ap

Minä vastaan lasteni asioista kyselijöille.

Hyvää heille kuuluu, mutta en halua keskustella heidän asioistaan.

Minulla on yksi ystävä, joka kyselee esim Ketä äänestät, ketä miehesi äänestää. Minkälainen asunto lapsillasi on. Mitä sille ja sille kuuluu. Väkivaltaisuus on olemassa. En halua raportoida kenenkään asioita eteenpäin. Se on tosi kiusallista.

Minä en ainakaan kertoisi lasten vaikeuksista varsinkaan niille,joiden jälkipolvi menestyy.Tiedän,että monet ovat suorastaan vahingoniloisia,jos saavat vähänkin vihiä muiden epäonnesta.

Voit kertoa heidän kuulumisiaan ihan muista asioista, vaikka että nukkuu nykyään tosi paljon, kylläpä itseäkin väsyttää tai että on kiinnostunut videopeleistä, pitäisiköhän itsekin koittaa jotain sellaista, jne. Eli totta kuitenkin, muttei terveysasioita. Onkait sitä adhd:n elämäsdä muutakin kuin kirjaimet. Ja yhtälailla masennukseenkin kuuluu aina jotain muutakin, vaikka että nukkuu paljon tms.

Ei ketään -oikeasti- kiinnosta joten ihan turha miettiä liian monimutkaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä on, ettei voi kertoa ihan rehellisesti. Tämä vaikenemisen kulttuuri sais jo meillä Suomessakin päättyä.

Yleensähän tuo on vaan semmoinen sosiaalinen tapa. Kysyä kuulumisia. Ei siihen tarvitse mitään luentoa alkaa pitämään. Vastaat vaan, että toisella on masennus ja toisella adhd että vähän on raskasta aikaa nyt. Mutta eiköhän ne asiat siitä järjesty aikanaan vielä parhain päin.

No lapset eivät halua, että kerron heidän diagnooseistaan tuntemattomille (heidän kannaltaan tuntemattomille) ihmisille. Ovat kertoneet omille läheisille ihmisilleen, mutta jotkut vanhat perhetutut eivät niihin kuulu. Haluan olla luottamuksen arvoinen, enkä laverrella heidän ongelmiaan pitkin kyliä.

Ap

Vastaat noin, he kertovat itse omat asiansa. Näin on sovittu ja haluan olla heidän luottamuksensa arvoinen.

Mä en ikinä kerro muiden ihmisten asioita kyselijöille vaan vastaan että itte saa kertoa asiansa.

Ihan hyvää. Mitäs sulle?

Vierailija kirjoitti:

Kuule muillakin ihmisillä on omat haasteensa ja tiedä miten moni muukin uskaltaa sitten kertoa omistakin asioistaan. Että 'voi kuule sama meidän Liisalla/Jussilla "! Ei tarvitse ylläpitää mitään kulisseja.

Miksi et sitten puhu omista asioistasi tai haasteistasi anna Liisan ja Jussin ja muiden ihmisten kertoa omistaan.

"Ai meidän Liisa-Markku? No sehän asuu siellä Tampereella ja harrastaa marsujen kasvatusta. Mites teidän terassiremontti etenee?"

Jos joku oikein tivaamalla tivaa, niin voi kyllä sanoa suoraan että et halua heidän asioistaan puhua sen enempää ilman lupia.

Minullakin on lapsi, joka ei halua, että hånen sairauksistaan puhutaan. Hänellä on siihen täysi oikeus, ja olen harjoitellut asiaa jo silloin kun hön oli alaikäinen, koska silloinkin hånen asiansa olivat hönen asioitaa.

Kun ihmiset kyselevät hänen kuulumisiaan, minä vastaan jotain sellaista ympäripyöreää ja positiivista, mikä ei liity sairauteen. Asuu siellä tyttöystävänsä kanssa, puuhaa sitä ja harrastaa tätä. On kiinnostunut tuosta. Jos ja kun ihmiset esittävät täsmällisempiä kysymyksiä (jotkut ihan käsittämättömän suorasukaisia utelujakin), sanon ihan suoraan, että en ole kehdannut kysyä, on kumminkin vähän yksityisasia. Joku voi tämän jålkeenkin vielä kehdata itse udella, mutta hymistelen vaan jotain ja levittelen käsiäni. Tarpeen vaatiessa toistan, että asiahan ei oikeastaan kuulu meille

Vastaa jotain kohteliasta ja ympäripyöreätä. Tosiasia on, että kysyjällä tuskin oikeasti kiinnostaa pätkääkään, mitä teidän lapsille kuuluu, mutta kokee sen kuuluvan kohteliaisuussääntöihin kysyä. Näin minä ainakin teen, kun tapaan äiti-ihmisiä, kohteliaisuuttani kysyn. Kerran sain tosi idioottimaisen vastauksen, tyyliin "Miksi haluat tietää, mitä sinä sillä tiedolla teet?" jota vieläkin mietin, että mitä ihmettä sillä haluttiin peitellä. Minulle olisi riittänyt vallan hyvin, että "Hyvää kuuluu, entäs teidän lapsille?" Tai jos ei kuulu hyvää, niin sanoo vaikka, että "Siinähän ne rakentavat omaa elämäänsä. Aatteles miten nopeasti lapset ovat kasvaneet!" ja vaihtaa puheenaihetta.

Itse olen tällainen syrjäytynyt nuori, ja vanhemmat vastanneet uteluihin ihan sillä, että tytär ei halua, että hänen asioistaan puhutaan, ja se on riittänyt. Oli se sitten kyselyitä töistä tai koulusta. 

Multa usein kysellään yhdestä kaverista, jolla paljon ongelmia. Vastailen jotain "hyvää kuuluu" tai "asuu edelleen samassa paikassa" tai "oli ottanut kissa jouluna". Eli jotain positiivista mitä heillä on menossa tai sitten jotain ympäri pyöreetä. Sitten kysyn jotain muuta.

Eikä varmasti kukaan kysy mitenkään ilkeily mielessä, ihan vaan, kun on vanhoja tuttuja. Kuten tuolla aiemmin sanottiin, niin tuskin ketään niin syvällisesti kiinnostaa, kunhan jutustelevat ja katsovat mistä juttua lähtee liikkeelle.

Kiitos vastanneille! Täällä on tullut monia hyviä vinkkejä. Olen jotenkin ollut ihan lukossa tämän asian kanssa, kun oikeasti en usko kenenkään ilkeyttään kysyvän ja haluaisin vastata kohteliaasti, mutta niin että asia jäisi siihen eikä mitään tarvitsisi oikeastaan kertoa. Jonkun mielestä varmaan ihan helppo juttu kuitata, ehkä mietin liikaa. Ja en usko, että sinänsä asia kiinnostaakaan, paitsi joitakin helposti alkaa kiinnostaa, jos saa vinkkiä ongelmista. Ei sitä ehkä ymmärrä miltä se utelu tuntuu, kun muut kertovat miten lapsilla menee loistavasti ja kilpailevat suorastaan kenellä on menestynein jälkikasvu ja minun tekisi mieli vaan juosta tilanteesta pois.

Ap