Syitä miksi lopetit ystävyyden?

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Tuntui että olen aina antava osapuoli , tuli hyväksikäytetty olo .

Don't get your hands dirty.

Toimimattomuuden takia. Ei kannata jatkaa, jos ei homma yksinkertaisesti pelitä.

Erilaiset elämänarvot. Kaveri erosi miehestään ja siitä alkoi mankuminen ettei saa omaa aikaa ja ei pääse uuden miesystävän kanssa viettämään aikaa ym.

Toisen ystävyyden lopetin, kun miespuolinen ystävä ihastui minuun.

Vierailija kirjoitti:

Erilaiset elämänarvot. Kaveri erosi miehestään ja siitä alkoi mankuminen ettei saa omaa aikaa ja ei pääse uuden miesystävän kanssa viettämään aikaa ym.

Toisen ystävyyden lopetin, kun miespuolinen ystävä ihastui minuun.

Tuolla kaverillani siis oli lapsia, joiden vuoksi ei noin vain päässyt miesystävälleen. Valitus oli jatkuvaa ja syyllisti lapsiaan ym. Lapset sitten asuivat myöhemmin sijaiskodissa.

Ihan kohta menee yksi tuttavuus poikki jos mies ei lopeta puolialastonkuvien lähettelyä. En ole ikinä tehnyt elettäkään että olisin jotenkin kiinnostunut siinä mielessä.

Ystävä puuttui asioihini vaikka elän ihan kunnollista elämää. Tivasi työjuttujani ja lastenkin asioita kommentoi kärkkäästi. Puhui liikaa töistä. Lisäksi oli tosi vaativa tapaamisten ja kestitemisten suhteen. Aina oli itsellä olo että pitää puolustella itseään.

Oli ollut nuorenakin jo lievästi tiukkapipo, mutta muuttui iän myötä vain pahempaan suuntaan. En viihtynyt hänen seurassaan enää vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Tämä klassinen eli lainasin rahaa.

Aiemmin maksoi aina takaisin, mutta sitten alkoi uuden lainan pyytely vaikka edellisiäkin oli rästissä. Olin kyllä parempituloinen, mutta itselläni ei ollut kuitenkaan varaa esim. merkkivaatteisiin niin usein kuin ex-ystävällä. Yleensä pyysi pikkusummia (20€) kerrallaan.

Tein itselleni rajan (olisko ollut 100€), että sitten kun se on täynnä ilman lyhennyksiä, niin sanon että soittele kun lyhennät velkaasi. Ei ole vielä soitellut ja aikaa on kulunut yli 10v.

Siinä mielessä outoa, että ostin hänen lapsilleen aina synttäri- ja joululahjat. Muistin jopa nimipäivinä pikkulahjalla esim. käytiin kaakaolla/hampurilaisella. 100€ vuodessa ei riittänyt siihen mitä käytin hänen perheeseensä rahaa ihan vapaaehtoisesti, mutta siitä summasta hän halusi ystävyytemme katkeavan.

Ehkä löysi rahakkaamman tilalleni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Etkä soittaisi takaisin 20 vuoteen?

Tällaisiin porukka aina vastaa jotain tyyliin, että kaveri vain käytti minua hyväkseen tms. Olisi mukava kuulla myös konkreettisia esimerkkejä. Mikälaisia ne tilanteet olivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

En muista tarkkaa kellonaikaa, kun tämä tapahtui viime vuosituhannella, mutta ehkä yhdeksältä aamulla? En siis mitenkään epänormaalin aikaisin. Mutta varmaankin oli hyvä, että ystäväni pääsi eroon ihmisestä, joka soittaa liian aikaisin aamulla ja aiheuttaa vain ärsyyntymistä.

Ystävyys on helppo lopettaa jos ei sitä alun alkaen ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Ennen puoltapäivää?! En ole tuo jolle vastasit, mutta toivottavasti olet tuon myös kertonut ystävillesi. Itse pidän rajana etten soittele ennen klo 9, mutta omassa kaveripiirissä se on ok. Kukaan meistä ei kyllä tee vuorotyötä eli ei tarvitse miettiä, että onko joku ollut esim. yötä töissä.

Valitti negatiiviseen sävyyn kaikesta, omasta miehestä ja kavereiden siisteydestä vaikka oma koti pursusi tavaroista. Valitti myös, ettei ole yhtään kaveria. Kaikki ulosanti oli negatiivista ja asiat jonkun muun syy. Kun sairastuin henkisesti en vaan jaksanut enää kuunnella mitään negatiivista. Säälin hänen lapsiaan kyllä kovasti.

Monta ystävyyttä on loppunut.

Kaksi tivanneet hyvin aktiivisesti asioitani ja sitten arvostelleet kovasanaisesti. Joka puhelussa jouduin puolustautumaan. Omista asioista eivät kertoneet. Ihan vääristyneet asetelmat.

Vieläkin mietin miksi he suhtautuivat minuun niin.

Kaverilla oli mt-ongelmia ja mielestäni tein aika paljon hänen eteensä ystävänä. Hän ei käynyt töissä ja rahat oli usein vähissä. Kustansin hänelle todella paljon asioita, jotta hän saisi niistä iloa elämäänsä ja saisimme tehdä yhdessä juttuja hänen huonosta rahatilanteesta huolimatta. Koskaan en pyytänyt penniäkään takaisin. Sitten hänelle tuli lapsenlapsi elämään ja se vei kaiken hänen aikansa. Hän halusi olla joka päivä auttamassa sen lapsenlapsen hoidossa. Ikinä emme enää tavanneet ja hänellä ei ollut aikaa minulle. Minulle olisi riittänyt, että oltaisiin nähty vaikka edes kerran kuussa, mutta ei, sekin oli liikaa. Loppujaan riitaannuimme ja emme ole olleet yhteyksissä neljään vuoteen.

T: N47

Ystävä puhui lapsistaan jatkuvasti. En minä niiden lasten ystävä ollut kuin sen aikuisen! Koko persoona katosi johonkin äitimaahan. Emme pidä enää kuin joulukorttiyhteyttä.

Paras kaverini koskaan löysi itselleen miehen, joka inhosi minua. Kaverini mukaan inho oli syntynyt jo ennen kuin mies oli edes nähnyt minua, ja inho pohjautui mustasukkaisuuteen.

Minä aloin inhota miestä myöhemmin, vasta ensi silmäyksellä. En itse asiassa koskaan edes puhunut hänen kanssaan niillä kolmella lyhyellä tapaamiskerralla, koska hän käyttäytyi kuin en olisi ollut paikalla.

Ystävyys hiipui sitä mukaa kuin kaverini hiljalleen muuttui miehensä kaltaiseksi. Ihanasta ihmisestä tuli pariskuntakeskeinen ja oudon kovaluonteinen. Häneltä liikeni aikaa vain sen verran, mitä hänen miehensä salli liikenevän.

Minä lopetin yhteydenpidon. Kaverini yritti soittaa pari kertaa ja lopetti sitten. Kaipaan yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen entistä ystävääni, mutta en sitä parisuhteensa muokkaamaa ihmistä, joka hänestä tuli.