UJOJEN heinäkuisten viikko 48
Huomenta ja toivottavasti laitoin oikean viikon!
hurircane: Minulla on, joo, 1,5-vuotias poika entuudestaan ja toki hänenkin odottamisensa oli niin oireetonta, että joka viikko kävin neuvolassa tai lääkärillä varmistelemassa, että masussa oli joku. Tuntuu vain hassulta, että nyt kun sisällä on kaksi, eivät hekään pidä suurempaa älämölöä. Kadehdin Tom Cruisea, jolla on oma ultralaite ;). Minulla on vain doppler, mutta sillä ei kuule mitään ennen jotain rv 12.
Eli täällä taas oireeton viikko alkamassa. Jakakaa te oksentelijat minullekin vähän oksua!
Kuitenkin enää kaksi yötä ultraan. On kuin jouluaattoa odottaisi. Toivottavasti lahja/t on sen mukaisia.
Kommentit (36)
Hieman hämmentynein tunnelmin lähdin lääkäristä. Ultrassa näkyi hyvin vähäisiä asioita, ruskuaispussi ja pikkuinen piste, jossa lääkäri oli näkevinään sykkimistä, muttei voinut sanoa mitään täysin varmaa. Tämä viittaa joko siihen, että raskaus on alkanut huomattavasti myöhemmin kuin " peruslaskuri" näyttää, tai että kyseessä ei ole normaali raskaus. Itse uskon vahvasti toki ensimmäiseen vaihtoehtoon, sillä minulla on ollut niin heittelehtivät kierrot pahimmillaan 37 päivää, ja muistan ettei viimeisin ovulaatio ole voinut olla aiemmin kuin juuri marraskuun vaihteessa. Lääkärin mukaan kaikki näyttää normaalilta, jos tosiaan ovulaatio on ollu vasta sillä viikolla kuin itse muistelen. Silloin viikkoja olisikin vasta 6+1-2. Kamalaa - saan siis aloittaa kaiken jännityksen alusta!
Sovin uuden käynnin runsaan viikon päähän, jotta näemme mitä siellä todella on.
Nyt täytyy siis vaan kasvattaa kärsivällisyyttä ja yritää malttaa odotella positiivisin mielin seuraavaan ultraan.
Onnea kaikille ultrassa käyneille ja sykkeen (tai jopa tuplasykkeen!) paikallistaneille! :)
Kirsu 6+1 tai jotain.
Vihdoin ja viimein sain kerättyä itseäni sen verran, että tulin kurkistamaan kuulumiset.
Onnea ¿uusille¿ plussanneille, jotka ovat hypänneet mukaan ¿ mahtavaa, että meitä on jo näin paljon.
Kirsu73: Kyllä se ultra ensi viikolla näyttää ihan varmasti selkeämmin tuon masun asukkisi! Toivotan sulle kovasti voimia ja jaksamista ensi viikkoon, päivät menee pian ja pääset kurkkaamaan pikkuista uudestaan.
Peerit, Kunpavauva ja Tinkywinky; onnea teille sykkeistä!!!
RuuPikkuinen; miten neuvola meni? Mä puntaroin samaa asiaa kuin sinäkin eli Hyvinkää vai kättäri? En millään osaa päättää, ihan hirvittävän vaikeeta. Mä varasin kuitenkin tuon np-ultran Hyvinkäältä eli periaatteessa olen menossa sinne sitten, mutta kun jotenkin tuo silti pyörii mielessä. Mun kaikki kaverit ovat yhtä lukuun ottamatta synnyttäneet Hyvinkäällä ja aina kaikki on mennyt hyvin.
Omaa napaa. Pahoinvointi jyllää edelleen aikas tosi voimakkaana. Neuvolassa ehdottivat, että kävisin lääkärillä kontrollissa. Lääkäri ¿komensikin¿ sitten vielä kahdeksi viikoksi kotiin saikulle. Yritin laittaa vastaan, mutta lääkäri perusteli asian sen verran hyvin, että luovutin ja suostuin ¿ tosin eipä musta olisi tainnut töissä mihinkään ollakaan. Toivon niin kovasti, että tämä tästä helpottaisi pikkuhiljaa, kuka niitä oireita kaipasikaan¿täältä saa¿Pakko taipua takaisin tuonne punkan pohjalle.
Luin joskus jostain, että kevyttä hierontaa voi kokeilla apuna? Onkohan tässä mitään perää, uskaltaako mennä hierojalle, en älynnyt kysyä neuvolasta tai lääkäristä, tietääkö kukaan? Tai voiko siitä olla haittaa noille mun pirpanoille?
Onni rv 9+1
Synnytin esikoisen Hyvinkäällä ja hyvät muistot jäivät. Pieni sairaala, ei ruuhkia ja ilmaiset parkkipaikat:)
Olen käynyt lapsettomuushoidot myös Hyvinkäällä, samoin esikoiselta np-ultrassa- ja nyt eilen kävin kanssa Hyvinkäällä ultrassa bongaamassa sykkeen. Hyvää hoitoa ja kohtelua olen aina saanut. Ja aion synnyttää nyt toisellakin kertaa siellä. Ties vaikka olltais samaan aikaan Hyvinkäällä;)?
Onnea uusille ja ultrassa kayneille. Itse olen menossa ekaan laakariin ensi viikolla. En viela tieda pistavatko ultraan. Tilasin tanaan matkaliput Suomeen. Parin viikon kuluttua on lahto ja aion viettaa Suomessa kokonaista 3 viikkoa. Pelkaan kauheasti tulevani kipeaksi mutta toisaalta olen iloinen mieheni puolesta etta han paasee ihailemaan lunta (han on jenkki ja asumme Miamissa jossa lunta ei kovin usein tupruttele). Han tulee nyt ekaa kertaa Suomeen.
Minuun on iskenut puolukkahillo ja nakkari himo. Tama olisi tietty ihan ok. Suomessa mutta voitte uskoa miten monessa kaupassa ukkokulta on juossut taalla metsastamassa puolukkahilloa. Ilokseni tajusin etta Ikea myy naita herkkuja. Nakkileipaa puolukkahillolla kuluu 3-4 palaa paivassa. Mieheni totesi tahan etta etko sina hyva nainen voi himoita suklaata tai jaateloa niinkuin muutkin raskaana olevat mutta ei kun ei. Suomilapsi on tulossa ja puolukkahilloa on saatava.
Pikaista päivitystä¿ Oltiin eilen ekassa neuvolassa ja meillä on ihana neuvolatäti. 19.12 on eka neuvolalääkäri käynti, siellä varmaan sitten kuunnellaan niitä sydänääniä. Mun paperit laitettiin nyt kättärille, mutta kun mä olen niin lyhyt niin voi olla, että ne kättäriltä siirtää mun naistenklinikalle, jos tässä on jotain riskiä, tai varmaan joudun käymään useammin kontrollissa, että vauva mahtuu ulos. Mulla on aamupahoinvointia sanon koko merkityksessä, aamusin pitää tuo mahalaukku tyhjentää kerran tai kaksi. Onneksi mulla ei pahoinvointi ole noin kovaa kuin Onnilla, sinne kovasti jaksamisia, tiedä että ei ole kivaa. Mulle eilen neuvolatäti sanoi, että mitä huonommin äiti voi sitä paremmin vauva voi. Joten Onni muista sulla on siellä kaksi hyvinvoivaa vauvaa.
Mä oon nyt sitten pari viikkoa netti pimennossa, kun me lähdetään reissuun. Joten kaikille oikein ihanaa joulun odotus aikaa¿
t. joalin + aarre rv 9+3
hauskaa tuo puolukkahillohimosi!! :D selkeästi suomivauva tulossa!
Joalin, hauskaa reissua!! Mekin lähdetään la-su välisenä yönä. Joten pysyn myöskin nettipimennossa hetkosen aikaa ts. pari viikkoa.
Onni, kurjaa, että pahoinvointisi on vielä noin kovaa. Onneksi kuitenkin sait saikkua! Koita nyt vain lepäillä ja muistaa, että mikä on hyväksi äidille on hyväksi lapselle! :) Neuvolassa meni hyvin, kiitos kysymästä. Ei siellä paljoa uutta tietoa tullut, eikä vielä joutunutkaan päättämään synnäriä. Kyllä ehkä sinne kättärin puoleen taivutaan, me kun tahdottaisiin se perhehuone. Toisaalta nyt kesällä on kuulemaan tulossa, niinkuin tämänkin pinon osaanottajista näkee, synnytysbuumi. NP-ultra on kuitenkin ilmeisesti Hyvinkäällä. No, tätä asiaa pitää vielä puntaroida.
ruu. rv 9+1
Kiire on pitänyt poissa kirjoittelemasta ja lisäksi armoton väsymys on yleensä kallistanut minut mieluummin sängyn puolelle kuin nettiin kupeksimaan.
Tervetuloa siis kaikille uusille heinäkuisille ja onnea vaan edelleen meille kaikille.
Itse kävin mieheni kanssa eilen ekassa ultrassa hoitopaikassa ja vatsassani köllötteli 1.8 sentin öttiäinen, jonka sydän näytti sykkivän hurjan kovasti :) Aika uskamoton tunne oli minulle ja itku tuli vasta kun pääsimme ulos polilta. Vihdoinkin minusta (toivottavasti ja vielä ehkä) tulee äiti! Sain mukaani kuvan öttiäisestä ja ajattelin tehdä siitä joulukortin tuleville isovanhemmille. Ilmoitamme vauvasta heille siis vasta jouluna joulukortin kera. Toinen siirretyistä alkioista ei siis ollut selvinnyt, mutta se ei haittaa kunhan vaan tulee yksikin terve. Seuraavaksi odotellaan niskapoimu-ultraa 21.12.
Mukavaa joulun odotusta kaikille. Täytynee taas suunnata jääkaapille ettei tule liian paha olo...
-oikku onnellinen
Ihanaa oli lukea työmatkalta paluun jälkeen kaikkien uutisia. Meidän kaikkien raskaudet menee hyvin - kirsullakaan ei ole mitään syytä huoleen, kun ovulaatiot on mitä on. Minä olin myös ekassa raskaudessani kahdella eri gynellä alkuraskauden ultrissa ja niiden arviot raskauteni kestosta vaihtelivat parhaimmillaan viidellä päivällä. Toisella gynellä oli niin törkeän hyvät laitteet, että me näimme viikolla 12 kysymättä, että poika sieltä tulee. Nyt ajateltiin olla katselematta jalkoväliä, kun se aika tulee - ajattelin elää tyttötoivossa loppuun asti. Jos näitä tosiaan nyt tulee kaksi, niin minusta olisi ihan todennäköistä odottaa, että ainakin toinen niistä on tyttö ;).
Minulla oli pahoinvointia eilen työmatkallani, kun ruokaa ei ollut koko ajan saatavilla. Nyt aion pitää käsilaukussani aina näkkäriä ja jotain rusinoita. Meinasin yöpätä myös lentokoneeseen päästyäni. Joten IHAN TÄYSIN oireeton ei tämä minun raskaus olekaan, vaikka onnimaisesta pahoinvoinnista en todellakaan kärsi. Enkä taida nyt - kun ne sykkeet on nähty - enää toivoa itselleni oksua niin kuin toivoin ennen sykeultraa.
Tiedättekö muuten Helsingissä yksityisiä lääkäreitä, jotka tekee np-ultraa? Lapsettomuuslääkärini ei tee, koska hänellä ei ole asiaan sopiva laite. Minä olen ulkomailla kirjoilla (asumme mieheni kanssa kahdessa maassa, tämän lukuvuoden Suomessa), joten en pääse julkiselle ultraan ja toisessa kotimaassamme ei tehdä np-ultria, kun ei haluta sorteerata sikiöitä downin mukaan. En minäkään downia ajattele niinkään, mutta lapsettomuuslääkärini suositteli minulle niskapoimu-ultraa, koska siinä voidaan havaita myös mahdolliset sydänviat, jotka eivät välttämättä näy rakenneultrassa.
Viikonloppua!
Onnea kaikille sykkeet nähneille ja tervetuloa uudet odottelijat ja onnea plussasta!!
Kukas kysyi np-ultraajia helsingissä? Felicitaksessa Tapio Kurki (ja joku muu jonka nimeä en muista nyt) tekee näitä kaikkia sikiötutkimuksia (np:t, rakenneultrat,4d:t...) Sinne menen itsekin =) Felicitas on ihan Kampin vieressä ja sinne on helppo löytää.
Täällä tuntuu ehkä vähän öklötys helpottavan, eikä rintojakaan enää tartte joka hipaisulta varjella. Väsymys on kauhea, nukun 10 tuntia yössä ja päikkärit päälle..Vuotoja ei ole nyt pahemmin näkynyt, vaihteeksi vähän vähemmän siis..
JOulua odotellaan jo kovasti lasten kanssa =)
Hyviä vointeja kaikille !!
T:Ipanapiina ja pöppiäinen 10+2
Voiko Kurjelle mennä np-ultraan, vaikkei ole ollutkaan Felicitaksessa hoidossa? Kuulostaa hyvältä, kiitos!
Saa mennä, tottakai =) Ottavat maksavat asiakkaat aina ilolla vastaan. Tarjoavat myös ihan normaaleja gynekologin palveluja, oon joskus nähnyt sen ikäisiä naisia odotushuoneessa, etteivät taatusti enää kaipaa apua lapsettomuuteen ;)
Toi Kurki on entinen mukava ja erittäin pätevä, meillä oli se jo kaksosia odottaessa!
T:Ipanapiina 10+2
Nauratti tuossa edellisessäni " entinen mukava" . Jäi välistä pois että entinen naistenklinikan sikiöaikaisiin tutkimuksiin erikoistunut lääkäri...en muista sitä " hienoa titteliä" .
Nyt taas iltapäivällä ollut jos jonkinmoista jomottelua masussa, vaikka oon tänään ottanut tosi rennosti..ärsyttää. Mulla nimittäin on ilmeisesti jo supistuksia, en oo vielä aivan varma onko ne niitä mutta luulisin olevan. Viimeksi ne alkoi viikolla 12. Ei voi mukavasti mennä tämäkään vauvan odotus.
T:Ipsku
Tana aamuna oli ultra. Olin odottanut sita niin innolla ja pelolla. Pelkoni toteutuivta. Ruskuaispussin sisalla ei nakynyt mitaan vaikka vikkoja on 6+3. Gyne ja miheni (molemmat laakareita) yrittivat selitella etta toisinaan nain aikaisin ei nay mitaan mutta tiedan tarkasta milloin vauva sai alkunsa eika tama ole eka raskaus joten ene enaa elattele mitaan toiveita. Kskivat tulemaan perjantaina uuteen raskaustestiin ja jos arvot ovat menossa alas niin sitten tehdaan kaavinta. En tieda jaksanko enaa kirjoitella tanne mutta kiitos kaikista ihanista viesteista
Voimia! Jos se tosiaan on se, miltä se näyttää (tuulimuna), niin ROHKEUTTA ja VOIMIA seuraavaan yritykseen. Jos jaksat joskus pitää meidät ujot heinäkuiset ajantasalla, niin kiva. Sinustahan saattaa pian tulla " ujo syyskuinen" .
Mutta kaikki toivo ei ehkä ole mennyt, jos miehesi ja gyne niin sanoo. Tällä palstalla on nähty niitä syntyneitäkin tuulimunia. Muistan yhden tarinan, jossa äiti ei halunnut mennä kaavintaan, vaan odotti luonnollista keskenmenoa. Sitä ei tullut, vaan syntyi Tuuli-niminen tyttö.
Halauksin!
kunpavauva
8+0
Voimia tuleviin päiviin!
Omat ajatukseni pyörivät myös hyvin vahvasti mahdollisessa keskenmenossa yms. aikaisempien kokemusteni takia. Olisiko jollain jotain rauhoittavaa tietoa, että milloin raskauden täysaikaiseen kestoon voisi luottaa? (ensi kesään on muuten pitkä aika...)
Syke siis löydettiin rv 8+3, mutta on mulla kerran aikaisemminkin löydetty syke ja silti on mennyt kesken. On se inhottavaa, että itsestä riippumattomat syyt vievät täysin raskauden ilon. Oireet ovat laantuneet, joten sekin on laittanut pienen pelon persuuksiin.
Joku kyseli mielipidettä Hyvinkään sairaalasta: minä olen ollut todella tyytyväinen siellä saamiini hoitoihin. Hesan paikoista ei ole kokemusta.
Jännityksellä odottelen ultraa, joka on 22.12. Saas nähdä millaiset joulunpyhät tulevat...
Taru rv 9+5
Vihdoinkin! Yksi pikkuinen löytyi ja sydän sykki hurjasti. Kokoa pienellä oli niin paljon, että rv:t hyppäs suoraan viikolla eteenpäin. Tosin la tarkistetaan vielä seuraavassa ultrassa. Täällä meillä päin ei olekaan kuin yksi ultra eli juuri se np-ultra. Sitä odotellessa.
Eilen ja tänään ollut yllättävän hyvä olo, saisi vaikka jatkua tällaisena. Tänään täytyy raahautua ulos, että saadaan lasten kanssa kunnolla raitista ilmaa! Nyt on kyllä tyytyväinen ja onnellinen olo.
Onnea myös Kumpavauvalle ja Tinkywinkylle sykkeistä!
Peerit rv 8+4