Suomen terveydenhuolto on kriisiytymässä. Alaa on kurjistettu vuosi vuodelta kunnes tilanne kääntyi niin ettei kukaan enää halua sinne töihin
Sairaanhoitajien palkat eivät vastaa työnkuvaa ja työntekijä määrää vähennettiin vuosi vuodelta. Nyt hoitajat palavat loppuun ja irtisanoutuvat itse jolloin työntekijämäärät vähenevät entisestään.
Kommentit (12)
Ihan turhaa vinkua rahasta. Itse tiedän useita koulutettuja hoitajia, jotka ovat poistuneet alalta muihin hommiin. Eivät rahan takia, vaan ikävien työpaikkojen. Hoitajan työ Suomessa ei ole mitenkään epämiellyttävää sinänsä, mutta "työkaverit" ja johtoporras tekevät kaikkensa sinänsä kivan työn muuttamisesta surkeaksi raatamiseksi, josta ei saa edes kiitosta palkaksi, koska joku onneton työhönsä leipääntynyt hoitajaeukko loukkaantuu jopa kiitoksesta (nähty on). Haluaisivat ilmeisesti lääkärin palkan, mutta eivät taatusti olisi siihenkään tyytyväisiä enää viikon päästä.
Onneksi on yksityisiä lääkäreitä. Tosin ne eivät auta vaikka leikkauksia vaativiin ja muihin vakavampiin sairauksiin.
Eikö lääkärit ja hoitajat koe vastuuta tässä tilanteessa.
Terveyskeskukseen ei pääse.
Suuri määrä virheitä kaikissa hoitopaikoissa sekä kunnallisessa että erikoissairaanhoidossa.
Miksi? Liian kiire?
Ehkä lopulta tulee jotain vaihtuvuutta hallintoon ja keskijohtoon. Millään alalla ei kyykytetä työntekijöitä samalla tavalla kuin hoitoalalla. Ei siellä pomot arvosta alaisiaan eivätkä halua pitää heitä töissä. Haukutaan ja uhkaillaan. Onneksi vihdoinkin hoitajat ovat alkaneet äänestää jaloillaan.
Miksi hallitus evää kansalaisilta hengissä pysymisen, kun ei hoida meille terveydenhoito henkilöstöä riittävästi?
Varakkailla tätä ongelmaa ei ole, työterveys hoitaa tai menevät itse yksityiselle.
Tämä kohdistuu vain tavallisiin kansalaisiin.
Koulutus järjestettävä heti! Lisää työvoimaa.
Hoitajana työskenneltyäni yli 10v olen nähnyt aikapaljon eri työpaikoissa asioita mihin pitäisi puuttua jotta työolot olisivat kunnossa.
Lisäksi narsistisia pomoja surkeiden työolojen kanssa, todella huono yhdistelmä.
Pidän hoitotyöstä mutta työ on muuttunut liian kiireiseksi, hätähousumeiningiksi jossa ihminen on ihan toissijainen asia. Kirjaamisesta onkin tullut ykkösasia mikä on väärin ja aiheuttaa lisäkuluja ja päänvaivaa yksiköille kun eivät käytännössä toimikaan.
Stressaavaa kiireistä ja vastuullista työtä josta ei kiitoksen sanaa saa. Vittuilua kyllä.
Silti teen ko. työtä ja toivon että työolot saataisiin kuntoon ja asiakkaille olisi oikeasti aikaa. Jos tää olisi tajuttu ajoissa niin moni ei olisi lähtenyt hoitoalalta lätkimään.
Ihan kiva että palkkaa saa lisää mutta ei se kyllä itteä helpota yhtään työtaakan/kiireen kanssa joten yks ja sama.
lähihoitajan ja sairaanhoitajan palkoissa on aika suuri ero. Ei voi ensinnäkään puhua siis mistään "hoitajan palkasta".
Hoitoalalla on etenkin vanhustyössä tilanne se, että hoitajilla on monessa työpaikassa työtehtäviin lisätty vuosi vuodelta enemmän työtehtäviä. Ihan pyykkihuollosta ruualaittoon ja siivoukseen.
Viriketoimintaan oli ennen työntekijä, oli hoitoapulaisia hoitamassa tiskejä ja laittamassa aamupaloja ja kahveja. Fysioterapeutteja ja kuntohoitajia toteuttamassa tavoitteellista kuntoutusta. joissakin taloissa oli jopa kylvettäjiä.
Hoitoalalla piti niinsanotun tukityön poistua hoitajilta mutta käytännön työssä se ei kyllä missään näy. Kun tehdään työaikaseurantaa, siihen vain jätetään merkitsemättä lähes kaikki välilliseen työhön kuuluva koska "nopeastihan te laitatte parit lakanat pesukoneeseen ja keitättä kahvit ja asukkaat tykkäävät kun leivotte yhdessä pullaa"... lisäksi kun on otettu töihin halvempia hoiva-avustajia, koko lääkehoito (ja haavanhoidot myös) kaatuu sen ainoan hoitajan niskoille työvuorossa, joskus lisäksi yhden tai kahden toisen osaston lääkehoito jos siellä on työvuorossa hoiva-avustajia ja lääkeluvaton sijainen. Jotenkin silti muka hoitajamitoitus täyttyy koska sitäkään ei lasketa mihinkään että omasta yksiköstä ollaan pois muualla jakamassa lääkkeitä useamman tunnin verran työpäivästä.
Sitten ihmetellään kun hoitajat lähtevät muihin hommiin.
Vierailija kirjoitti:
Eikö lääkärit ja hoitajat koe vastuuta tässä tilanteessa.
Terveyskeskukseen ei pääse.
Suuri määrä virheitä kaikissa hoitopaikoissa sekä kunnallisessa että erikoissairaanhoidossa.
Miksi? Liian kiire?
Eiköhän se ole kognitiivisen kapasiteetin puute yksi syy. Sadismi ja oman pahan olon purkaminen muihin eli tunteiden hallinnan puute myös. Hallinnan tunne yleensäkin. Tulee pystyvä olo kun voi hallita toista ihmistä miten lystää ilman seuraamuksia. Työssä saa myös valita mitä tekee eli jos hoitosuosituksia ei noudata, tarvitaan vain lääkärin sana ja se käy itsessään selityksenä jokaiselle.
Olen tavannut monen monta lääkäriä, joille ainoa vaihtoehto on joko antaa uudelleen lääkettä, joka ei toiminut vaikka viidettä kertaa. Tai sitten pelkästään jutella. Ei väliä vaikka asiasta olisi jo juteltu yllin kyllin, kuten lääke-esimerkissä. On juteltava vielä lisää, koska se lääkärille kevyin ratkaisu.
Lääkäri ei viitsi tehdä mitään uutta vaikka hoitosuosituksista löytyisi kokeilemattomia, niin yhteiskunnalle kuin potilaalle hyvinkin halpoja ratkaisuja eli lääkkeitä muutamien eurojen Kela-korvauksella.
Suomi on kylvänyt koronatoimillaan ja "asiantuntijoiden" propagandalla niin valtavan luottamuspulan kansaan ettei siitä ole paluuta.
Pakolliset henkilöstön k-piikitykset ym. lääkekokeilut ei lisää hoitoalan vetovoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on kylvänyt koronatoimillaan ja "asiantuntijoiden" propagandalla niin valtavan luottamuspulan kansaan ettei siitä ole paluuta.
Pakolliset henkilöstön k-piikitykset ym. lääkekokeilut ei lisää hoitoalan vetovoimaa.
Moni sairaanhoitaja paloi loppuun kun korona alkoi levitä ja salaliittoteorioihin uskovat ihmiset eivät suostuneet rokotettaviksi. Nämä tolvanat kuormittivat valtavasti terveydenhoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on kylvänyt koronatoimillaan ja "asiantuntijoiden" propagandalla niin valtavan luottamuspulan kansaan ettei siitä ole paluuta.
Pakolliset henkilöstön k-piikitykset ym. lääkekokeilut ei lisää hoitoalan vetovoimaa.
Moni sairaanhoitaja paloi loppuun kun korona alkoi levitä ja salaliittoteorioihin uskovat ihmiset eivät suostuneet rokotettaviksi. Nämä tolvanat kuormittivat valtavasti terveydenhoitoa.
Ne tolvanat rokottamattomat säästyivät koronalta ja ennenaikaiselta kuolemalta, toisi kävi piikitetyille jotka saivat pysyvän vakavan haitan k-piikeistä ja jatkuvan sairastelu kierteen tulevaisuudessa.
Ratkaisu ongelmiin ei kuitenkaan ole työttömien pakottaminen alalle.