IL: Suomi alisuorittaa 640.000 on pudonnut pois työelämästä
No nyt on suuruusluokat kohdallaan ja tämä on totuus. Nykyiset työttömyysluvut ovat ihan täyttä silmänlumetta.
Tuo 640.000 on oikein ja pitää sisällään kaikki pupukurssilaiset, tempputyöllistyneet ja käsittämättömän 140.000 ihmisen joukon, jotka eivät opiskele, ilmoittaudu työttömäksi ja ovat siis kokonaan työvoiman ulkopuolella.
Kommentit (605)
Vierailija kirjoitti:
No nythän nämä pudonneet sitten pääsee töihin, kun tuet leikataan ja poistetaan. Alkaa se työkin sitten maistumaan.
Luuletko että mitään syrjäytyneitä kukaan palkkaa. Toki jos valtio maksaa tukea, niin voidaan koittaa. Mitään ei luvata.
Jos tästä työllisyystilanteesta halutaan oikeasti selkoa pitää työnantajat laittaa seurantaan vale työnhakujen suhteen. Toki monessa tapauksessa työpaikka ilmoitusjulkaistaan, mutta esim. LinkedInissä työpaikkailmoituksia käytetään härskisti yrityksen mainostamiseen.
Toinen ongelma on että samaa avointa työpaikkaa mainostaa myön pien headhunting yritykset ja vuokratyöpaikat.
Eihän tässä ole kuin koodaamisesta kyse linkittää samat paikat yhteen ja velvoittaa työnantajaa vaikka laittamaan täppä ja sulkemaan ilmoitus kun työpaikka on täyttynyt..
Tuottavuuslautakunta (vm) 2022:
"Suomalainen palkanmuodostus on luultua markkinaehtoisempaa.
Tutkimustulokset kertovat, etta palkat reagoivat paitsi suhdannevaihteluun, myos tuottavuuden ja kannattavuuden valisiin eroihin.
Reaaliset yksikkotyokustannukset ovat nousseet verrokkimaissa enemman kuin nimelliset eli Suomen kilpailukyky on paremmalla tasolla kuin 2000-luvulla keskimaarin.
Tyon ja paaoman huono kohdentuminen on merkittava tuottavuutta alentava tekija Suomessa:
Ensiksi Suomessa yritykset nayttavat toimivan vahaisemalla tyopanoksen maaralla (palkkaavat vähemmän ) , kuin mihin voiton tavoittelu viittaisi.
Toiseksi monet yritykset nayttavat toimivan liian paaomaintensiivisesti. (Käytöstä ohjaa etenkin listaamattomien osinkojen veroetu)
Kolmanneksi Suomessa korkean tuottavuuden yritykset eivat saa tarpeeksi suurta osuutta tyovoimasta, mutta heikon tuottavuuden yritykset saavat siita liian suuren osuuden."
Ja yritysten kannattavuudesta:
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun prof. Matti Pohjolan mukaan (tuottavuus, talouskasvu ja rakennemuutos 7.12.2021) Suomessa toimivien yritysten kannattavuus bruttovoittoasteella mitattuna on kaiken aikaa (!) ollut parempi kuin tärkeimmissä kilpailijamaissamme Saksassa ja Ruotsissa.
Kyse ei siis ole työhaluttomuudesta kuin pienen osan kohdalla. yrityksemme eivät ole palkanneet,eivät palkkaa, eivätkä investoi. Kokoomua ja persut tekevät politiikkaa, mikä ei kasvata tuottavuuttamme, vaan lisää matalan tuottavuuden työpaikkojen matalapalkkatöitä - niitä ,mitä nyt halutaan vielä lisää alentaa "Paikallisella sopimisella".
Olettetko näit puolueita nestäneet pk-yrittäjät tulleet ajatelleeksi, että lapsenne ja lapsenlapsenne saaatatavat suurella todennäköisyydellä päätyä palkansaajiksi (tilastollinen tosiasia) . Olette siis halukkaasti heikentämäsää myös omienne mahdollisuuksia kohtuulliseen elämään tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa äänestää kokoomusta. Kokoomuksella on keinot siihen miten suomessa oleva työvoimapula ratkaistaan.
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole minkäänlaista aikomusta tehdä yhtään mitään tämän maan eteen, enkä senttiäkään ole valtiolta saanut. Valtio voisi jättää meidät rauhaan.
Käytkö julkisessa hammaslääkärissä, terveyskeskuksessa? Entäs kirjastossa, kävelet jalkakäytävillä, ajat autotiellä jne. Luultavasti olet käynyt peruskoulun? Eli kyllä sinä olet saanut valtiolta ja paljon.
...joista 550 000 on rapajuoppoja. Onnea vain työllistäjälle, joka noista loihtii sairaanhoitajia ja lääkäreitä ym.
Vierailija kirjoitti:
Milloin työssäkäyvän keskiluokan selkäranka katkeaa tässä asiassa? Miten he jaksavat elättää näin isoa toimetonta työikäistä väestöä?
Duunari maksaa
Vierailija kirjoitti:
Milloin työssäkäyvän keskiluokan selkäranka katkeaa tässä asiassa? Miten he jaksavat elättää näin isoa toimetonta työikäistä väestöä?
Samaa mieltä muuten, mutta tuohon lukuun sisältyvät ne 100 000, jotka eivät nosta mitään tukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin työssäkäyvän keskiluokan selkäranka katkeaa tässä asiassa? Miten he jaksavat elättää näin isoa toimetonta työikäistä väestöä?
Samaa mieltä muuten, mutta tuohon lukuun sisältyvät ne 100 000, jotka eivät nosta mitään tukia.
Korjaus: 140 000.
Vierailija kirjoitti:
Tähän on saatava vihdoin piste. Jonosta pois ne jotka eivät ole työkykyisiä. Miksi lähes eläkeikäisiä saa kyykyttää vain sen tähden että eivät kykene töihin mutta eivät ole vielä eläkeikäisiäkään.
Nämäkin rahat voitaisiin käyttää nuorten hyväksi.
Nyt esim 64-vuotias voi joutua jollekin kurssille. Ja nämä kurssit on älyttömän kalliita yhteiskunnalle,
olen ollut työelämässä..paljon myös kiusattu...ja näissä 9 euroa päivä käynyt siivoamassa ..ja opiskellut yksinhuoltaja ym...olen yrittänyt ja sietänyt "paskaa niskaan...ja yrittänyt opsikella ...ihmiset on ilkeitä toisilleen miks...kaikki ei sitä kestä ...kestin aikani...lapset nyt aikuisia..ja "putosin ..johonkin...en hae sääliä..se on vaan elämää..vahvat kai pärjää
Meillä on tuotanto, tehtaat, työpaikat kiinassa. siellä on myös meidän teknologinen jatkumo. teollisuus takaisin suomeen ja suomalaisten työntekijöiden asemaa pitää suojella halpatyökauhulta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksipuolinen juttu. Ensin sanotaan, että "koordinaatioryhmä linjaa muun muassa, että seuraavan hallituksen pitää asettaa koulutustasotavoite niin, että työikäisten osaamis- ja koulutustaso nousee työmarkkinoiden tarpeet huomioiden.työikäisten osaamis- ja koulutustaso nousee työmarkkinoiden tarpeet huomioiden." Tämän jälkeen aletaankin puhua korkea-asteen tutkinnon suorittaineiden määrästä, ikään kuin se tutkinto olisi automaattisesti tae työllistymisestä. Newsflash: ei ole. Eikö vähitellen mene kaaliin, että Suomessa on paljon korkeastikoulutettuja työttömiä? Miksei kukaan vaivaudu miettimään, miten heitä autetaan? Olisiko mitään, että annettaisiin lupa hankkia täydennyskoulutusta / uudelleenkouluttautua työttömyystuella?! Nykyäänhän opiskelu työttömänä on suorastaan rangaistava teko.
Korkeastikoulutettu kyllä osaa auttaa itseään, jos ei , niin on ollut väärässä paikassa.
Olipa ylimielinen kommentti. Korkeakoulutetut ovat aivat yhtä avuttomia kuin muutkin, kun oikein vaikea tilanne tulee.
Opinnot ovat menneet " hukkaan " , jos ei pääse alansa töihin, ja vika on vain ja ainoastaan itsessä, ja ylisuurissa odotuksissa. Ja ihminen auttakoon itseänsä, se on ainoa todellinen tie ulos ongelmista.
Onpa ylimielinen asenne. Luehan tämä juttu Ylen sivuilta (yle.fi/a/74-20023766) niin näet millaista porukkaa valmistuu nykyään ammattikouluista. Juttu on otsikoitu "Karua viestiä yrityksiltä Ylelle: Vain harvalla ammattikoululaisella riittävät taidot työelämään". Yliopistoista valmistuvat ovat sentään fiksuja, työkykyisiä ja päteviä toisin kuin nämä tyypit, joista puhutaan ko. uutisjutussa.
En haukkuisi nuoria, kun kävin 20 vuotta sitten amista, oli jo silloin vähennetty 400 tuntia käytännön opettelua.
Et ilmeisesti edes avannut juttua. Kyllä nykyajan amisnuoret ovat ihan eri sakkia kuin 20-25 vuotta sitten, moni on täysin välinpitämätön eikä hanskaa edes perusasioita tai perustyöelämätaitoja. Nuo haastatellut työnantajat kertovat kuinka amiksista nyt valmistuneille pitää mm. opettaa kädestä pitäen että sovittuja työaikoja on noudatettava eikä poissa voi olla ilmoittamatta ja ilman kunnon syytä. Ei osata mitään, ei olla kiinnostuneita mistään eikä työssäkäynti voisi vähempää inspiroida. Tätä porukkaa on jo enemmistö ammattikoululaisista, se on varsin huolestuttavaa.
Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset kohdistuivat juuri ammattikouluihin. Uskottiin, että jonkun kädentaidon ammatin voisi oppia etäopiskeluna.
Turvallisuusalan koulutuksessa 15-vuotiaat etäopiskelevat. Tuossa iässä tarvitaan opettajaa.
M27 kirjoitti:
Meillä on tuotanto, tehtaat, työpaikat kiinassa. siellä on myös meidän teknologinen jatkumo. teollisuus takaisin suomeen ja suomalaisten työntekijöiden asemaa pitää suojella halpatyökauhulta
Uudet Muumimutkitkin tehdään Thaimaassa. Keräilyarvoa ei enää ole.
Viisikon hyvin hallinnoima 4-vuotis kausi 640000 työtöntä ja velkaa elättämiseen 40Mrd€. Historia muistaa ja lapset maksavat.
Se, että vähennetään tukia ei suinkaan auta työttömyysasiaa juurikaan vaan pitäisi jostain oikeasti saada niitä työpaikkoja niin paljon, että olisi mahdollisuus työllistyä. Mutta niitähän ei hallitus saa aikaiseksi eikä edes lupaa.
Työttömyyden ja työpaikan löytämisen vaikeuden parrin kertaan kokeneena ymmärrän hyvinkin monien työttömien tuskan. Olettaisin, että monikin haluaisi töihin, mutta sitä työta vain ei ole. On tietysti näitä työtä vieroksuvia kuten joitain ulostuloja on lehtiin otettukin, mutta varmaan suhteellisen pieni osa.
Vierailija kirjoitti:
Tääällä oli hyvä ketju noista 140 000 hlöstä, jotka ovat ikäänkuin yhteiskunnan tietymättömissä.
Ihmiset kertoivat kohtalostaan, elämäntavastaan...
T. Yksi heistä
Mistä sen ketjun löytää nyt enää, onko poistettu , sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vihreä siirtymä mädättää Suomen ja muut länsimaat.
Ja niin millä tavalla? Osaatko ikinä perustella tuon hokemisen sijaan? Et, koska se on opittu jostain ryssäläisten propagandasivuilta ja ajat riippuvuutta venäjältä saadusta energiasta, jotta kuppainem rikollisvaltiosi saisi yhä puuttua Suomen energiatuotantoon ja investointeihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän on saatava vihdoin piste. Jonosta pois ne jotka eivät ole työkykyisiä. Miksi lähes eläkeikäisiä saa kyykyttää vain sen tähden että eivät kykene töihin mutta eivät ole vielä eläkeikäisiäkään.
Nämäkin rahat voitaisiin käyttää nuorten hyväksi.
Nyt esim 64-vuotias voi joutua jollekin kurssille. Ja nämä kurssit on älyttömän kalliita yhteiskunnalle,
Lisäksi joku verenimijä kerää siitä kurssittamisesta rahat. Valtion rahat.
No nythän nämä pudonneet sitten pääsee töihin, kun tuet leikataan ja poistetaan. Alkaa se työkin sitten maistumaan.