IL: Suomi alisuorittaa 640.000 on pudonnut pois työelämästä
No nyt on suuruusluokat kohdallaan ja tämä on totuus. Nykyiset työttömyysluvut ovat ihan täyttä silmänlumetta.
Tuo 640.000 on oikein ja pitää sisällään kaikki pupukurssilaiset, tempputyöllistyneet ja käsittämättömän 140.000 ihmisen joukon, jotka eivät opiskele, ilmoittaudu työttömäksi ja ovat siis kokonaan työvoiman ulkopuolella.
Kommentit (605)
Vierailija kirjoitti:
tuo 140 000 työvoiman ulkopuolella on hurja luku kun aikaisemmin oli vaan muutama tuhat
Omassa nuoruudessani oli valtava määrä kotirouvia, jotka kuuluvat tuohon lukuun. Lisäksi muita omilla rahoillaan eläviä, joten ei tunnu kovin suurelta luvulta.
Vierailija kirjoitti:
Työvoimapula on jälkiteollisen, keskusjohtoisen yhteiskunnan inherentti piirre, eikä sitä voi paikata maahanmuutolla Suomen kaltaisessa todella pienten palkkojen maassa. Kehitys menee nopeasti eteenpäin, eikä koskaan synny sellaista tilannetta, että työmarkkinoilla olisi yhtäkkiä valtavasti osaajia vapaana. Suomessa lähes kaikki työt vaativat palkkaajan mielestä vuosien koulutuksen, joten on täysin epäloogista olettaa, että "reservissä" olisi koko ajan valtavasti osaajia odottamassa mahdollista talouskasvun alkamista. Vai kuvitteleeko joku että vuosikausia työttömänä ollut DI omaa yhtäkkiä mahtavat taidot, joita hän on työttömänä vaalinut ja kehittänyt.
Kyseessä on paradoksi, jota juuri kukaan Suomessa ei halua kyseenalaistaa. Osaavista on pulaa koko maailmassa ja ne, jotka tippuvat kärryiltä, menettävät vähitellen osaamisensa. Siksi ei ole olemassa mitään mahtavaa osaajien joukkoa, joka voidaan vain tuoda Suomeen tekemään töitä surkealla palkalla. On ainoastaan kaksi vaihtoehtoa: 1) kärsiä työvoimapulasta tai 2) vähentää vaatimuksia ja toivoa, että ihmiset kykenevät oppimaan töissä. Suomi on kuitenkin insinöörien maa, eivätkä täysin epäloogiset ja järjettömät vaatimukset jostain massamaahanmuutosta herätä vastustusta kenessäkään muissa kuin persuissa.
Tai 3) laitetaan ne insinöörit tiedot ja taidot päivittävään koulutukseen eikä mihinkään "ilo irti maansiirtotekniikasta" -kurssille. Taustalla on kuitenkin usein mahtava kokemuspankki jota ei kannata hukata. Aika paljon lyhyempi matka tuottavaan työsuhteeseen kuin jos joudutaan aloittamaan kielikurssilla.
Onhan tuo melkoinen määrä, joita pitää elättää oman perheen ohella.
Mihin Suomesta on kadonnut ruohonjuuritason työpaikat, joilla saattoi elättää itsensä?
Suomessa sitkeästi uskotaan, että kaikki voitaisiin kouluttaa IT-alalle tai muuten korkeakouluttaa, mutta eihän se ole käytännössä mahdollsita.
Vasemmisto haluaa pitää nuo kurjat työvoiman ulkopuolella jatkossakin. Pitävät varmoina äänestäjinään heitä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelu pitäisi muuttaa kokonaan. Ei roikuta ansiosidonnaisella jos sitä oman alan työtä ei ole. Sitten vain muihin töihin.
Oman alan töitä jos ei ole sitten vain muihin töihin. Okei, otatko huomioon elämäntilanteita ja perhe tilanteita ja ihmistyyppejä on eri, on eri asia pystyä hakea kaikenmaailman töitä esim. sinkku boksi 28v jätkänä vs kun 28v yh äitinä kahdelle pikku lapselle ellei vuoropäiväkotiin (näkisi 37,5h sopparilla myyjänä lapsiaan muutaman tunnin päivässä ja silti saisi palkkaa alle 1700e) ja jos tukiverkkoa ei ole. Tai jos on jotain ujoutta ihmisellä eikä voi kaikkia töitä sen takia hakea eikä ole vaikka asiakaspalvelu taitoja, kuten kaupan kassalla työt vaatii. Tässä muutama eri elämäntilanne esimerkki. Monia töitä on osa aikaisena muutenkin liiaksi, eikä kokoaikaisena ja palkat huonot.
Vierailija kirjoitti:
640.000 elää sosialistisessa kuplassa, jonka ylläpidon työtä tekevät maksaa.
Miten joku voi olla näin tyhmä? Jätä työsi niin joku nuista 640 000 tulee tilalle. Et ole korvaamaton ja toista työtä et saa, koska kilpailijoita on niin paljon, että joku on aina sua parempi.
Ja kaikki töissäkäyvät eivät todellakaan ole nettoveronmaksajia. Moni tekee töitä julkiselle, joten heidän palkat maksetaan veroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun ennen oli kaikenlaisia hanttihommia, kuten varasto hommia, toimistotöitä jne. Nyt kyseiset hommat menee suhteilla ja vaatimukset on vitsikirjasta.
Jep, olen tuloksetta hakenut erilaisia toimistohommia. En pääse edes haastatteluun. Aina on satoja hakijoita näihin parin tonnin paikkoihin. Osaan käyttää MSOfficea sujuvasti, kymmensormijärjestelmän, puhun ja kirjoitan suomea ja englantia sujuvasti jne. En vaan kelpaa korkeakoulutuksesta huolimatta. En myöskään pääse rekrykoulutuksiin. Työvoimapula my ass! Niin ja ikää on 41v.
Pelkästään Helsingissä taisi olla noin 35 000 korkeakoulutettua työtöntä työnhakijaa.
Ja siltikin pitäisi minimissään 60% joka ikäluokasta kouluttaa yliopistossa tai amk:ssa. Mitä se auttaa jos työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole eikä niitä riitä kaikille. Muutenkin vallitseva paradigma tuntuu ajat sitten kallistuneen jyrkkään näkemykseen, jonka mukaan työmarkkinakelpoisia ovat vain alle 30-vuotiaat joilla on 20 vuoden työkokemus eri hankkeista ja projekteista (kärjistetysti sanoen). Kaikki muut ovat epäkelpoja, liian iäkkäitä, väärin koulutettuja, muuten vain huonoja, you name it. Kestämätön kokonaistilanne.

Ongelma on yrityksissä. Pitäisi tiheällä kammalla käydä läpi kaikki työpaikka ilmoitukset etenkin firmoista joissa huudellaan työvoimapulaa. Jos tavalliset työpaikkoihin ei työtön kelpaa pitää myös firmoille antaa keppiä eli osoittaa työntekijät joista valitsee ja ilmoitus työpaikasta poistaa.

Kuka sen sanoo että työlliset olisi parempia hommaansa kuin työttömäksi pakotetut. Monilla työttömillä on koulutus ja kokemusta enemmän kuin monella työllisellä. Pitää saada tervettä vaihtoa aikaan ja työttömyydestä kateelliset itse työttömyydestä nauttimaan 590 euron korvauksineen.
Vierailija kirjoitti:
"käsittämättömän 140.000 ihmisen joukon, jotka eivät opiskele, ilmoittaudu työttömäksi ja ovat siis kokonaan työvoiman ulkopuolella."
Mä olin tuossa vuoden, kun omatoimiopiskelin (ei tutkinnossa) ja söin säästöjäni. Mulla olis kyllä ollut oikeus työttömyystukeen, mutta sitten en olisi saanut opiskella, joten en ilmoittautunut.
Tuohon ryhmään kuuluu myös Ukrainalaiset naiset, joita ei ole työttöminä. Saavat rahansa muualta. Sekä kotiäidit.
Ihan hyvän vaan, että yhä suurempi osa passaa passaa työn orjuuden ja keskittyy elämään mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun ennen oli kaikenlaisia hanttihommia, kuten varasto hommia, toimistotöitä jne. Nyt kyseiset hommat menee suhteilla ja vaatimukset on vitsikirjasta.
Jep, olen tuloksetta hakenut erilaisia toimistohommia. En pääse edes haastatteluun. Aina on satoja hakijoita näihin parin tonnin paikkoihin. Osaan käyttää MSOfficea sujuvasti, kymmensormijärjestelmän, puhun ja kirjoitan suomea ja englantia sujuvasti jne. En vaan kelpaa korkeakoulutuksesta huolimatta. En myöskään pääse rekrykoulutuksiin. Työvoimapula my ass! Niin ja ikää on 41v.
Pelkästään Helsingissä taisi olla noin 35 000 korkeakoulutettua työtöntä työnhakijaa.
Ja siltikin pitäisi minimissään 60% joka ikäluokasta kouluttaa yliopistossa tai amk:ssa. Mitä se auttaa jos työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole eikä niitä riitä kaikille. Muutenkin vallitseva paradigma tuntuu ajat sitten kallistuneen jyrkkään näkemykseen, jonka mukaan työmarkkinakelpoisia ovat vain alle 30-vuotiaat joilla on 20 vuoden työkokemus eri hankkeista ja projekteista (kärjistetysti sanoen). Kaikki muut ovat epäkelpoja, liian iäkkäitä, väärin koulutettuja, muuten vain huonoja, you name it. Kestämätön kokonaistilanne.
Ongelma on yrityksissä. Pitäisi tiheällä kammalla käydä läpi kaikki työpaikka ilmoitukset etenkin firmoista joissa huudellaan työvoimapulaa. Jos tavalliset työpaikkoihin ei työtön kelpaa pitää myös firmoille antaa keppiä eli osoittaa työntekijät joista valitsee ja ilmoitus työpaikasta poistaa.
Olen samaa mieltä. Varsinkin kauppojen lihavat pomot valittavat mediassa, miten on niin pulaa tekijöistä, mutta kun katsot avoimet työpaikat niin 5-15h/vk on todella yleinen... ja määräaikaisia. Niihinkin kun olen hakenutt, niin hakijoita aina toista sataa. Ja kohtabtaas uusi haku. Miksi ei vaan palkata täysipäivöistä vakkaria ja pistetä suuta kiinni?
Koska he odottavat, että joku tulee ja tekee ilmaiseksi. Joku työkkärin kokeilija. Kenenkään ei tarvi kokeilla niin helppoa työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihreä siirtymä mädättää Suomen ja muut länsimaat.
Mitä hittoa energialähteiden muutos ilmastonmuutoksen takia liittyy Suomen työvoiman ulkopuolella oleviin?
Vaikka olet persu niin älä nyt kuitenkaan ole pöl hö.
le
Se liittyy erittäin paljonkin, mutta päin vastoin kuin pöhlö uskoo. Olisi ihan hauskaa, jos joku pysähtyisi hetkeksi miettimään mitä tuossa yllä sanoin. Työn verottaminen voidaan jatkossa lopettaa. Eli kannustinongelmat loppuvat siihen myös. Energia tulee halpenemaan, ja sitä myöten tämä orjana eläminenkin päättyy. Ei tämä mikään erityisen suuri salaisuus ole, vaikkei sitä vielä ihan jokainen ymmärrä.
Herrojen "työn" verottamisen lopettaminen johtaisi Brasilian malliin. 0rpolaisuus
ajaa asiaa kiivaasti.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon ryhmään kuuluu myös Ukrainalaiset naiset, joita ei ole työttöminä. Saavat rahansa muualta. Sekä kotiäidit.
Sukulaisen firmassa kävi Ukrainalaisia "hakemassa töitä". Vaikka ihan suomalaiset alalle tyypilliset työehdot ja TES-palkaus, niin eipä kelvannut työ. Kyseessä ei ollut siivoustyö.
Mutta eivät hekään tyhmiä ole. Jos tukia saa suunnilleen saman verran, niin miksi vaivautua? Sinänsä mitään ole Ukrainalaisia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
640.000 elää sosialistisessa kuplassa, jonka ylläpidon työtä tekevät maksaa.
Miten joku voi olla näin tyhmä? Jätä työsi niin joku nuista 640 000 tulee tilalle. Et ole korvaamaton ja toista työtä et saa, koska kilpailijoita on niin paljon, että joku on aina sua parempi.
Ja kaikki töissäkäyvät eivät todellakaan ole nettoveronmaksajia. Moni tekee töitä julkiselle, joten heidän palkat maksetaan veroista.
Kuka sen sanoo että työlliset olisi parempia hommaansa kuin työttömäksi pakotetut. Monilla työttömillä on koulutus ja kokemusta enemmän kuin monella työllisellä. Pitää saada tervettä vaihtoa aikaan ja työttömyydestä kateelliset itse työttömyydestä nauttimaan 590 euron korvauksineen.
No juuri näin. Olen itse työtön maisteri ja ihan hel vetin vihainen siitä, että joudun elämään työmarkkinatuella eli alle 600e tuella sen sijaan, että olisin alani töissä ja tienaisin 2500-3000e/kk. Avoimiin työpaikkoihin on aina noin 200 hakijaa ja työpaikkailmoituksissa AINA toivotaan sellaista henkilöä, jolla on jo kokemusta. Odotukset lueteltu siihen malliin, että selvästi on jo joku Kyllikki firman sisältä tiedossa. Tuore yliopistotutkinto ei kelpaa, vaan pitää olla vuosien työkokemus jostain, jonka oppii viikon perehdytyksellä.
-sama
Yksi järkyttävän iso moka on tehty koulutuspolitiikassa. Kaikilta vaaditaan korkeakoulututkinto päästäkseen töihin. Jopa aloilla, joissa ammattikoulu tai oppisopimuskoulutus riittäisi aivan hyvin pätevään työn suorittamiseen. Pitäisi ymmärtää, että kaikkia ei yksinkertaisesti kiinnosta se koulunkäynti vuosikausia. Ei nuoret ole niin paljoa muuttuneet.
Toisaalta työnantajat eivät ole valmiita maksamaan koulutuksesta. Harvaa motivoi kouluttautua vuosia 2000 euron kuukausipalkalle.
On myös aktiivisesti säästetty lasten ja nuorten mielenterveystyöstä. Näin paskotaan suomalaisen työvoiman tulevaisuus. Ei rikkinäisestä saa ehjää, jos jätetään syrjään.
Ja moni laiska ns.syrjäytynyt nuori aikuinen vetelehtii vanhempien nurkissa.
AMK ja yliopistot täynnä useamman tutkinnon elämäntapaopiskelijoita ja ulkomaalaisia. Näille opetus maksulliseksi.
Jokainen työllistyjä ja työllistäjä on painonsa arvosta kultaa, enemmänkin.
Vaan edes persut eivät osaa tätä tuoda esille...