Meillä on kiista miehen kanssa taiteen tekniikoista. Ratkaiskaa tämä meille?
Jos teet vesivärityön, niin saako käyttää yksityiskohtiin apuna esim tussia tai vesivärikyniä (vedessä leviävät ns. puuvärit? Tai luonnostella työtä ns. valmiiksi esim lyijykynällä ja tehdä sillä esim ison osan varjoista?
Miehen mielestä ei koskaan saa käyttää mitään apua millään muulla välineellä. Ei saisi kutsua teosta esim tussityöksi, jos siihen on tehty esim valokohtia vaikkapa vahaliidulla.
Minun mielestäni saa käyttää ja teos on tussi/vesiväri/lyijykynä yms teos pääasiassa käytetyn työvälineen mukaisesti.
Siksi tärkeä kysymys, sillä lapsemme on hakemassa taidekouluun ja nyt itkee kun isä sanoi, ettei hänen teoksiaan tulla hyväksymään. Miten on?
Kommentit (26)
Lisäksi kysyn vielä, että lasketaanko vesivärikynät, eli vedessä leviävät puukynät vesiväreiksi? Ajattelimme hankkia lapsellemme sellaiset pääsykokeisiin, mutta ovat kovin kalliita emmekä osta jos eivät ole hyväksyttyjä.
Tietääkö joku miten tarkkoja tuomarit ovat pääsykokeissa?
Ap
Sekatekniikka on ihan yleinen taiteen tekniikka, eli juuri tuo, että vaikkapa piirretään akvarellin päälle tussilla. Tai liimataan maalaukseen kankaanpaloja tai peiliä tms.
Mutta kyllä mielestäni monet myös luonnostelevat maalauksiaan ennen kuin maalaavat ne varsinaisilla väreillä.
Vierailija kirjoitti:
Sekatekniikka on eri asia kuin akvarelli. Sekatekniikka noin muuten on yksi tapa tehdä siinä missä muutkin.
Esim lyijykynäluonnostelu on ok vesiväritöissä ja luonnoksen linjat ovat usein olennainen osa teosta. Emme kutsu sitäkään sekatekniikaksi? Missä kulkee raja? Ap

Jos tussityössä on vaikka pari kirkkainta valopistettä vahaliidulla, onko kyseessä sekatekniikka? Eli pinta-alasta 0,001 prosenttia on vahaliitua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekatekniikka on eri asia kuin akvarelli. Sekatekniikka noin muuten on yksi tapa tehdä siinä missä muutkin.
Esim lyijykynäluonnostelu on ok vesiväritöissä ja luonnoksen linjat ovat usein olennainen osa teosta. Emme kutsu sitäkään sekatekniikaksi? Missä kulkee raja? Ap
Luonnostelu ei ole kiellettyä vesiväritöissä.
Ei me täällä voida tietää hyväksyykö tuo koulu vesivärikynät. Kysy koululta asiaa.
Jos pääsykokeen ennakkotehtävä on akvarelli, niin ei se ole silloin sekatekniikka eli vaikka liitua mukana tai lyijykynällä tehdyt ääriviivat.

Missä kohtaa luonnostelua on liikaa ja kyseessä on vesiväreillä väritetty lyijykynäteos?
Saa todellakin käyttää useampaa tekniikkaa samassa työssä. Se on ihan itsestä kiinni, mikä tekniikka tai yhdistelmä miellyttää itseä eniten. Eri asia tietenkin, jos nyt vaikka sen taidekoulun tehtävänannossa tähdennetään, että työssä saa käyttää vain ja ainoastaan yhtä tekniikkaa ja muita ei suvaita. Jos asia on tehtävänannossa epäselvä niin kannattaa kysyä siitä suoraan taidekoululta tai pelata varman päälle ja käyttää vain tehtävänannossa mainittua tekniikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi kysyn vielä, että lasketaanko vesivärikynät, eli vedessä leviävät puukynät vesiväreiksi? Ajattelimme hankkia lapsellemme sellaiset pääsykokeisiin, mutta ovat kovin kalliita emmekä osta jos eivät ole hyväksyttyjä.
Tietääkö joku miten tarkkoja tuomarit ovat pääsykokeissa?
Ap
Käyttäisin tekniikkaa kuvaamaan sanaa 'akvarellikynä'.
Vierailija kirjoitti:
Ei me täällä voida tietää hyväksyykö tuo koulu vesivärikynät. Kysy koululta asiaa.
Jos pääsykokeen ennakkotehtävä on akvarelli, niin ei se ole silloin sekatekniikka eli vaikka liitua mukana tai lyijykynällä tehdyt ääriviivat.
Eivät anna lisätietoa tehtäviin liittyen.

Onko kyseessä ennakkotehtävä, joka lähetetään sinne vai pääsykoetilaisuus paikan päällä?
Vierailija kirjoitti:
Saa todellakin käyttää useampaa tekniikkaa samassa työssä. Se on ihan itsestä kiinni, mikä tekniikka tai yhdistelmä miellyttää itseä eniten. Eri asia tietenkin, jos nyt vaikka sen taidekoulun tehtävänannossa tähdennetään, että työssä saa käyttää vain ja ainoastaan yhtä tekniikkaa ja muita ei suvaita. Jos asia on tehtävänannossa epäselvä niin kannattaa kysyä siitä suoraan taidekoululta tai pelata varman päälle ja käyttää vain tehtävänannossa mainittua tekniikkaa.
Ei ole itsestä kiinni silloin kun on pääsykokeet kyseessä. Ei ole sanottu noin suoraan, ettei saa käyttää mitään muuta välinettä. Eivät vastaa kystmyksiin tehtäviin liittyen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei me täällä voida tietää hyväksyykö tuo koulu vesivärikynät. Kysy koululta asiaa.
Jos pääsykokeen ennakkotehtävä on akvarelli, niin ei se ole silloin sekatekniikka eli vaikka liitua mukana tai lyijykynällä tehdyt ääriviivat.
Eivät anna lisätietoa tehtäviin liittyen.
Onko kyseessä ennakkotehtävä, joka lähetetään sinne vai pääsykoetilaisuus paikan päällä?
Ennakkotehtävä. Ap
Ei tullut mieleen soittaa siihen numeroon mikä on pääsykokeisiin tulleen kutsun mukana olleeessa lapussa?
Sieltä voi kysyä näistä kaikista pääsykokeisiin liittyvistä asioista suoraan sieltä jotka sen pääsykokeen tekee.
Ellei täällä vauva palstalla nyt satu joku pääsykokeen valvoja olemaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei me täällä voida tietää hyväksyykö tuo koulu vesivärikynät. Kysy koululta asiaa.
Jos pääsykokeen ennakkotehtävä on akvarelli, niin ei se ole silloin sekatekniikka eli vaikka liitua mukana tai lyijykynällä tehdyt ääriviivat.
Eivät anna lisätietoa tehtäviin liittyen.
Onko kyseessä ennakkotehtävä, joka lähetetään sinne vai pääsykoetilaisuus paikan päällä?
Ennakkotehtävä. Ap
Copypastea tähän se tehtävänanto niin me ratkaistaan ongelma.

Tässä:
Väriteos. Koko A3. Välineenä vesivärit tai tussit.

Tuo on selkeä. Sekatekniikka ei ole sallittu. Eikä lyijykynä eikä liitu.
Puututte vanhempina liikaa nuorenne harrastukseen. Ksymyksessä on ilmeisesti:
ENNAKKOTEHTÄVÄ 2023
Oma tila ja identiteetti
Maalaa se, mitä olet, ja/tai tila, alue, maisema, paikka, missä olet, olisit.
Tekniikka: vesiväri, tempera, guassi tai akryyli.
Maksimikoko: A3
Antakaa oppivlevollisutensa jo suorittaneen nuoren itse päättää sekä työn ilme että toteutus. Hän tässä on se taiteilija, ette te.