Miksi ruoanlaitosta tehdään kaikkialla niin vaikeaa?
En löydä yhden yhtä ruokablogia, jossa tehtäisiin terveellistä ruokaa yksinkertaisilla menetelmillä ja mauilla. Aina hienostellaan jollakin eksoottisilla mausteilla, jotka aiheuttavat närästystä ja joista saa parin suolapurkin verran suolaa. Kauhistelen esimerkiksi uunifetapastaa itse verenpainetautisena ja suolaa välttelevänä.
Oisko teillä reseptejä tällä ajatuksella?
Itse tein tänään broileria riisi-kasvispedillä. Ostin kaupasta tuorevihanneksia valmiiksi puhdistettuina ja paloiteltuina (kun en jaksanut alkaa alusta asti miettiä ja puhdistaa ja poistaa siemeniä jne. jne.) Sitten laitoin uunivuokaan ne kasvikset, riisiä, vettä ja päälle broileria. Tunniksi uuniin ja huomisen lounaalle sopivaa ruokaa tuli.
Kommentit (42)
Kertaakaan en ole mitään blogia tarvinnut, että osaisin tehdä ruokaa itselleni ja perheelle. Jos ne blogi-ruuat ei sovi, tee itse sellaista, mikä sopii?
No eihän sellaisiin ruokiin tarvita reseptejä. Kenelle pitää tehdä resepti mausteettomaan, yksinkertaiseen ruokaan? Reseptit ovat nimenomaan niitä monimutkaisempia ruokia varten. Jokainen aikuinen varmaan osaa kypsentää proteiinin palan ja pilkkoa kasviksia seuraksi ihan ilman ohjeita.
Teet itsellesi ruokaa samaan tapaan kuin tehdään 3-6kk ikäiselle. Tulee taatusti suolatonta ja mausteetonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö laittanut mitään mausteita?
En kaipaa mausteita. Enkä oikein voikaan käyttää juuri muuta kuin yrttejä, kun verenpainetaudin lisäksi on myös paha refluksi. Mielestäni kasvisten oma maku riittää vallan mainiosti.
Ap
No sittenhän asiat ovat kohdallaan sinulle. Minä pidän kovastikin erilaisista mausteista eikä ruoka noilla spekseilläsi olisi minusta hyvän makuista. Mutta eipä sinun minulle tarvitsekaan kokata. Mutta voi tosiaan olla vaikea löytää ruokaohjeita ilman mitään mausteita.
Tartut nyt kovasti mausteisiin. Kyllä minulle kelpaa myös reseptit, joissa käytetään mausteita. Minä ja muut refluksi-ihmiset tai vaikka mausteallergiset (melko yleinen vaiva, kun omassakin tuttavapiirissä on pari) voi jättää ne mausteet pois.
Ap
Ei todellakaan jätetä kaikkia mausteita pois. Vain ne, jotka ärsyttävät vatsaa.
t. refluksia sairastava
Refluksia sairastavana varmaan myös tiedät, kuinka yksilöllistä on, että mistä ruoista oireita tulee. Kuten mainitsinkin, että yrttejä pystyn syömään, mutta en vain niistä oikein välitä.
Mutta oliko alkuperäiseen aiheeseen jotakin annettavaa vai onko tarve vain olla ilkeä. Toivottavasti tulee parempi mieli.

Toivottavasti teet ruokaa vain itsellesi. Enpä osaa kamalampaa kuvitella kuin suolaton ja maustamaton broileri ja riisi.
Suolaa on helppo lisätä mutta mahdotonta ottaa pois.
Hirveän vaikea esim. keittää kasviksia suolattomassa vedessä, keittää pastaa suolattomassa vedessä ja paistaa kylkeen maustamatonta lihaa. Kyllä tarvitaan ruokablogi että tuohon pystyy :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö laittanut mitään mausteita?
En kaipaa mausteita. Enkä oikein voikaan käyttää juuri muuta kuin yrttejä, kun verenpainetaudin lisäksi on myös paha refluksi. Mielestäni kasvisten oma maku riittää vallan mainiosti.
Ap
No sittenhän asiat ovat kohdallaan sinulle. Minä pidän kovastikin erilaisista mausteista eikä ruoka noilla spekseilläsi olisi minusta hyvän makuista. Mutta eipä sinun minulle tarvitsekaan kokata. Mutta voi tosiaan olla vaikea löytää ruokaohjeita ilman mitään mausteita.
Tartut nyt kovasti mausteisiin. Kyllä minulle kelpaa myös reseptit, joissa käytetään mausteita. Minä ja muut refluksi-ihmiset tai vaikka mausteallergiset (melko yleinen vaiva, kun omassakin tuttavapiirissä on pari) voi jättää ne mausteet pois.
Ap
Ei todellakaan jätetä kaikkia mausteita pois. Vain ne, jotka ärsyttävät vatsaa.
t. refluksia sairastava
Refluksia sairastavana varmaan myös tiedät, kuinka yksilöllistä on, että mistä ruoista oireita tulee. Kuten mainitsinkin, että yrttejä pystyn syömään, mutta en vain niistä oikein välitä.
Mutta oliko alkuperäiseen aiheeseen jotakin annettavaa vai onko tarve vain olla ilkeä. Toivottavasti tulee parempi mieli.
Ap
Tiedän. Mutta yksikään refluksi-potilas ei ole sellainen että MIKÄÄN mauste ei sopisi. Mausteita kun on satoja ja yrititkin ovat maustekasveja.
Miksi joku pitäisi pahanmakuisen ruuan blogia, sitä voi tehdä juuri noin et ostaa kaupasta broiskua ja heittää siltään pannulle tai uuniin ilman lisukeita ja mausteita.Vai tarvitaanko ruuan pilaus ohjeitakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaipaat todella yksinkertaista ruokaa niin kannattaa etsiä reseptejä jotka joko taaperoille tai koirille. Ne ovat ainakin helppoja eivätkä sisällä minkäänlaisia mausteita :D
Tai sitten etsit reseptejä ja otat inspiraatiota raaka-aineista ja jätät mausteet pois. Suurin osa ihmisistä pitää tuolla metodilla tehtyä ruokaa mauttomana.
Resepti taaperolle=sama ruoka, mitä aikuinen syö. Ei taaperot tarvitse mitään mautonta mössöä.
Lisäyksenä vielä että koira syö samaa kun aikuinen ja taapero.
Täällä on ihan sairasta sakkia. Toivottavasti olette läheisillenne mukavia. Menen takaisin omaan elämääni.
Ap
Tässä sinulle resepti huomiselle:
Keitä perunoita, soseuta ja lisää soseutuksen aikana maito ja suolaton voi -> perunamuussi on valmis.
Sekoita korppujauhot, jauheliha ja kananmuna, pyörittele palloiksi ja paista uunissa tai pannulla -> lihapullat ovat valmiita
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihan sairasta sakkia. Toivottavasti olette läheisillenne mukavia. Menen takaisin omaan elämääni.
Ap
Sairasta pitää ruuasta, joka maistuu joltain. Ok.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku pitäisi pahanmakuisen ruuan blogia, sitä voi tehdä juuri noin et ostaa kaupasta broiskua ja heittää siltään pannulle tai uuniin ilman lisukeita ja mausteita.Vai tarvitaanko ruuan pilaus ohjeitakin?
Kanafileet paistan valurautapannulla reilussa voissa. Päälle pippuria ja suolaa. Tulee niin hyvää että vie mukanaan kielen perseeseen.
Jos kaikki ruoka-aineet/mausteet ärsyttää, suosittelisin hakeutumaan suolistosyöpä tutkimuksiin, todennäköinen aiheuttaja?
Ei pelkiin tähystyksiin.
Perustan tämän ketjun innoittamana ruokablogin Mamman mauttomat mössöt.
Tulkaa kaikki hakemaan ihania mauttomia ruokareseptejä! Aloitan huomenna pinaattikeitolla ilman suolaa ja pippuria.
Siis nettihän on täynnä vaikka minkälaisia ruokablogeja. Osassa hifistellään enemmän ja osassa ei. Perussafkaohjeita löytyy vaikka kuinka paljon.
Vierailija kirjoitti:
Siis nettihän on täynnä vaikka minkälaisia ruokablogeja. Osassa hifistellään enemmän ja osassa ei. Perussafkaohjeita löytyy vaikka kuinka paljon.
Mutkun niissä on mausteita ja suolaa! Ne ei käy!
t. ap
Lihavat mammat täällä vain haukkuvat ap:tä, kun kuulostaa, että hän syö aika terveellisesti. :D Kaikesta sitä voi olla ihminen kateellinen, sairauksistakin.
Todella maukkaita ovat vain luomukasvikset, kyllä ainakin yrttisuolasta sain kauhean närästyksen. Ruoan maku on parempi kun ei pilata liialla maustamisella.
Resepti taaperolle=sama ruoka, mitä aikuinen syö. Ei taaperot tarvitse mitään mautonta mössöä.