Elintasonne lapsuudenkodissa vs. nykyisin?

Lapsuudenkodissa köyhä ja nyt sattumoisin taas köyhä. Tosin tää on väliaikaista. Elämänlaadussa on kuitenkin eroa. Lapsuudenkodissa meillä oli ehkä vähän enemmän rahaa, mutta se käytettiin ihan typerästi. Siksi ei ollut aina ruokaa eikä varaa kaikkeen tarpeelliseen. Itse osaan käyttää rahaa fiksusti, joten nyt meillä on kaikki mitä tarvitaan.

Elimme vaatimattomasti. Äiti dokasi ja pelasi yhden omakotitalon arvon verran. Vanhempani saivat hankittua kerrostalo-osakkeen. Minä asun vuokralla. Elämänlaatumme on silti parempi, meillä on rahaa huvituksiinkin välillä, kun kukaan ei kaada kaikkea kurkusta alas. Mutta joo, vanhemmillani oli paremmat tulot ja elämäntilanne, vakituiset työt ja niin edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa köyhä ja nyt sattumoisin taas köyhä. Tosin tää on väliaikaista. Elämänlaadussa on kuitenkin eroa. Lapsuudenkodissa meillä oli ehkä vähän enemmän rahaa, mutta se käytettiin ihan typerästi. Siksi ei ollut aina ruokaa eikä varaa kaikkeen tarpeelliseen. Itse osaan käyttää rahaa fiksusti, joten nyt meillä on kaikki mitä tarvitaan.

Ja kunhan palaan syksyllä hoitovapaalta töihin, niin olemme ehkä alempaa keskiluokkaa. Aion silti tehdä vain 80% työaikaa, eli ihan hirveästi ei tulotaso nouse.

Aika sama pääosin. Miehelläni sama ammatti kuin isälläni. Rahaa ei ole liikaa mutta kyllä nyt elämään pystyy. Matkustamisesta turha haaveilla.

Olisiko hyvä määritellä elitaso niin, että siihen sisältyy myös elämänlaatu?

Lapsuudenkodissani ei ollut materiaalista hyvää niin paljon kuin olen itse voinut omille lapsilleni tarjota. Toisaalta me 4 lasta saimme terveellista arkista perusruokaa, runsaasti raitista ulkoilmaa ja liikuntaa ja kodin, jossa kumpikaan vanhemmistamme ei tuijottanut koko ajan jotain elektronista laitetta.

Olen 90-luvun laman lapsi, mutta en en muista että olisimme olleet lapsilauman kanssa järkyttävissä ongelmissa. Vanhemmat ovat kyllä kertoneet, että molemmat valvoivat öitään miettien miten rahat riittävät, tämä ei vain lapsuudessani minulle näkynyt.

Nyt olen kolmekymppinen korkeakouluopiskelija ja kahden lapsen yh. Välillä on todella tiukkaa, mutta kun valmistun koulutustani vastaavaan työhön niin kyllä sillä kaksi lasta ja itsensä elättää.

Oltiin lähes köyhiä, nyt elän yltäkylläistä ylemmän keskiluokan elämää. Olen tehnyt työtä nousun eteen mm kouluttautumalla, mutta ennen kaikkea puolison valinnalla suuri merkitys.

Ei juuri. Olen opettajan ja insinöörin tytär, syntynyt 1956. Minulla on 3 veljeä. Meillä oli aina sähköt, juokseva vesi, kylppäri sisällä, auto, 60-luvun alusta pesukone, puhelin, tv. Luimme paljon, olimme paljon ulkona, kaikki lapset Partisan. Teimme ulkomaanmatkoja (pieniä, Ruotsiin ja Tanskaan, Saksaan ja Hollantiin) ja kesästä osan vietimme aina ruotsinkielisessä saaristossa.

Myöhemmin minulle on kyllä selvinnyt, että ei kaikilla viiskytluvulla syntyneillä ollut niin hyvää elintasoa kuin meillä. Mitte kun siitä ei koskaan tehty numeroa, puhumattakaan siitä, että oltaisiin luultu olevamme mitään parempia, ein sitä lapsena ajatellut.

Hyvin kiitollinen olen.

Kyllä mä lapsuudessa sain kaiken tarpeellisen ja muistan erään loukkkaantumisen takia kulkeneet taksilla kouluun. Taksikuski ei aina tunnistanut, koska mulla oli niin monta erilaista takkia.

Ei mitään ihmeempää ollut, mutta kaikki tarvittava löytyi. Nykyisin taidan olla varakkkaampi, muttta saatan nykyisinkin keittää hernesopan kuivaherneistä.

Elintaso noussut koska sen itte tienasin, voi ostaa kaiken mitä tarvitsen.  Myös elämisen taso, kun saa asua yksin.

Aika samanlainen. Lapsuudenkodissani elettiin säästäväisesti ja itse paljon tehden, mutta koskaan ei ollut pulaa mistään. Oli (ja on vieläkin) iso omakotitalo ja mökkikin tuli aikanaan.

Nyt minun perheelläni asiat ovat samoin. Elämme säästäväisesti, itse paljon tehden, mutta pulaa ei ole mistään. Asumme velattomassa omakotitalossa ja velkaa ei ole ollut enää vuosikausiin. Mökkiä olemme miettineet, mutta minua se ei ainakaan vielä innosta.

Vierailija kirjoitti:

. . . Meillä oli aina sähköt, juokseva vesi, kylppäri sisällä, auto, 60-luvun alusta pesukone, puhelin, tv. Luimme paljon, olimme paljon ulkona, kaikki lapset PARTIOSSA . . . . .

Elintaso oli ja on sama. Omaisuutta meillä on enemmän kuin vanhemmillani

Vierailija kirjoitti:

Elimme vaatimattomasti. Äiti dokasi ja pelasi yhden omakotitalon arvon verran. Vanhempani saivat hankittua kerrostalo-osakkeen. Minä asun vuokralla. Elämänlaatumme on silti parempi, meillä on rahaa huvituksiinkin välillä, kun kukaan ei kaada kaikkea kurkusta alas. Mutta joo, vanhemmillani oli paremmat tulot ja elämäntilanne, vakituiset työt ja niin edelleen.

Mulla oli nuoruudessa poikakaveri, jonka isä oli hävinnyt kortilla 2 omakotitaloa. Siitä pojasta ei tullut mun miestä, vaikka mukava ja komea olikin.

Parasta on että henkisesti voi hyvin ja on terve ja joka päivä ruokaa pöydäs

Hyvin monitulkintainen juttu. 

Asuin isäni ja äitipuolen kanssa. He olivat molemmat hyvin varakkaita ja talo oli yhdenlainen kartano. Autojakin esimerkiksi löytyi kummankin aikuisen omat arkiautot, isän ikivanha vintage-amerikanrauta, moderni avokattoinen urheiluauto, sekä iso maasturi reissuja varten. 

Mutta minä elin ihan eri elintasoa kuin muu perhe. Olin se "entisen akan lapsi" joka oli aina tiellä ja josta oli pelkkää vaivaa. Minulle kerrottiin paljon ja usein miten minun piti koko ajan "ansaita" se, että he antoivat minun asua luonaan koska alkkisäitini ei osastojaksojensa välissä pystynyt minusta huolehtimaan. Maksoin "vuokraa" asumisestani tekemällä kotitöitä joka päivä. Minun täytyi tulla koulusta suoraan kotiin ja aamulla keittiön pöydälle jätettyyn lappuun listatut kotityöt piti olla tehty ennenkuin vanhemmat tuli töistä. Minulla ei ollut viikkorahaa enkä saanut valita esim vaatteitani, vaan isäni kävi tyyliin kerran vuodessa ostamassa jostain marketista minulle uudet verkkarit ja hupparit. Sain pikkuveljeni vanhan pyörän kun hänelle ostettiin uusi, isompi (...voitte kuvitella miltä näytti 13-vuotias polkemassa kouluun 7-vuotiaan pojan vanhalla pyörällä...). ensimmäinen kännykkäni oli isäni vanha nokian kapula, jossa napit eivät toimineet. 

Meillä oli esimerkiksi jääkaapissa jääpalakone, josta minä en saanut ottaa jääpaloja juomaani. Meillä oli trampoliini jossa en saanut hyppiä ilman pikkuveljen erillistä lupaa koska se oli hänen.

Nykyään elän keskiluokkaista elämää pienessä kerrostalokaksiossa. Tavallaan siis paljon vaatimattomammassa puitteissa kuin lapsuudessa. Mutta sitten omalla tavallaan taas todella leveämpää elämää, koska pystyn käytännössä ostamaan itselleni mitä tahansa haluan. Isompiin juttuihin toki säästäen, mutta löytyy tarkkaan harkitut, panostetut kalusteet, laadukkaat kalliit vaatteet (ei merkkivaatteita, mutta esimerkiksi kashmirneuleita jne) ja matkustan noin kerran vuodessa jonnekin Euroopan kaupunkiin pikku lomamatkalle. 

Olen myös 90-luvun laman lapsi. En muista, että meillä olisi koskaan ainakaan lasten kuullen murehdittu rahasta. Kaikki mitä tarvittiin, meille lapsille hankittiin.

Nyt itse olen kouluikäisten lasten äiti ja pärjäämme hyvin. Ei mitään rikkaita olla, mutta kaiken pystymme lapsille tarjoamaan, jää säästöön ja vähän voidaan matkustella. Ajattelisin, että aika sama tilanne on kuin lapsuudessani.

Lapsuudenkodissani meillä oli kotiapulainen.

Nyt olen itse kotiapulainen.

Joten elintason lasku on ollut huikea.

Korkeampi elintaso nyt. Lapsuuden koti ei ollut köyhä mutta vaatimaton. Rahasta ei kovin paljon puhuttu, mutta ostoksia mietittiin tarkkaan. Tosin niin taidettiin silloin tehdä muutenkin. Jos piti ostaa esim. uudet farkut, haettiin useammat kotiin sovitettavaksi (se oli silloin mahdollista ainakin pienessä maaseutupitäjässä) ja mietittiin tarkkaan, mitkä niistä valitaan. Ja vaatteet hankittiin niin, että kestäisivät mahdollisimman pitkään (voi kun kaikki toimisivat niin nytkin). Ulkomailla ei käyty kuin Ruotsissa ja Norjassa omalla autolla. Ravintoloissa ei todellakaan käyty. Meillä lapsilla ei ollut maksullisia harrastuksia.

Nyt on varaa laittaa rahaa matkustamiseen, ulkona syömiseen, harrastuksiin jne.

On todella eroa. Vanhemmat pienipalkkaisia duunari/toimistotyö, oli oma okt, kaksi mökkiä, vene, metsää jne.

Itse hyvätuloinen akateeminen, vuokralla, ei omaisuutta, vähän säästötilillä, olen perheeni pääelättäjä, lapsia useampi.

Vanhemmat saivat omilta vanhemmiltaan valtavasti raha-apua, lainojen takaukset, lastenhoitoapua, tontin lahjaksi jne. Minä en ole saanut mitään tällaista, en siis ole saanut koskaan mitään tukea tai apua vanhemmiltani ja perinnönkin he ovat jo hassanneet eli mitään en saa heidän jälkeensäkään.

Mutta joo, 70-80 luvulla duunarikin eli herroiksi ;)