Elintasonne lapsuudenkodissa vs. nykyisin?

Minämuistan lapsuuden kodissani oppineeni jotain. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Tuo pätee vieläkin. Jos jotain ostan, niin se on viimeisen päälle hyvää ja parasta, tai sitten olen ilman.

Todella eritasoista. Lapsuuteni oli todella köyhä, äitini oli pienipalkkainen yh ja lapsia kaksi. Välttämättömyyksiin rahat riittivät tuolloin juuri ja juuri. Esim. Harrastukseni päättyivät vanhempien avioeroon. Olen tehnyt kesäisin töitä 14-vuotiaasta saakka saadakseni ekstraa.

Nykytilanteeni on huomattavasti parempi yhden lapsen yksinhuoltajana. Tienaan 60000e/vuosi ja on varaa ostella, matkustella ja ostaa tarpeeseen laadukkaita tavaroita. Kotikin on kivalla paikalla ja kivannäköinen.

Lapsuudenkodin elintaso oli huono vanhempien alkoholismin takia. Nykyään ihan ok. Ei mitenkään mällättäväksi asti ole nytkään, mutta en tunne itseäni mitenkään köyhäksi. Tulot 3400€/kk ja asun kahden lapsen kanssa. Lapsuudenperheessä oppi tyytymään sillä tavalla vähään, ettei nyt aikuisenakaan shoppailu lähde mitenkään käsistä. Saan vähän säästöönkin ja välillä pystytään jopa matkustamaan. Ihan hyvää elämää eletään lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös 90-luvun laman lapsi. En muista, että meillä olisi koskaan ainakaan lasten kuullen murehdittu rahasta. Kaikki mitä tarvittiin, meille lapsille hankittiin.

Nyt itse olen kouluikäisten lasten äiti ja pärjäämme hyvin. Ei mitään rikkaita olla, mutta kaiken pystymme lapsille tarjoamaan, jää säästöön ja vähän voidaan matkustella. Ajattelisin, että aika sama tilanne on kuin lapsuudessani.

Elin myös lapsuuttani ysärillä. Tietenkin näin monenlaista juttua. Pahimmin ei käynyt meidän perheeseen. Kumpikin vanhempi sai pitää työpaikkansa. Ongelma muodostui kesämökkilainan koroista. Taidettiin ostaa vaatteita kirpputorilta.

Aika samanlainen.

Lapsuudessa asuttiin hyvällä alueella omistusasunnossa, matkustettiin säånnölllisesti ja kesät vietittiin saaristossa omalla mökillä.

Samanlaista on elämä nytkin, asutaan hyvällä alueella omassa, tilavassa kodissa. Matkustellaan ja kesällä ollaan paljon saaristossa mökillä.

Arvostan samoja asioita kuin lapsuudenkodissa arvostettiin: koulutus, kulttuuri, luonto, rauhallinen elämäntyyli.

Tavallaan sama keskiluokkainen elintaso, tavallaan kuitenkin ihan erilainen.

Lapsuudenkodissa elimme niukasti. Vaatteet olivat serkkujen vanhoja, uusia ostettiin yksi asukokonaisuus vuodessa ja ruoat erittäin halpoja. Lastulevysisustus. Suihkussa sai käydä 2*viikossa, ei muuten. Asuttiin kuitenkin uudessa omakotitalossa, tehtiin ulkomaanmatkoja (esim. Kreikka), kaikilla oli autot, kesämökki ja matkailuauto. Lasten ei kannattanut toivoa itselleen juuri mitään, mikä maksaa (esim. Lewiksen farkkuja tai lautapelejä). Isällä sen sijaan oli omat kalliit lelunsa (harrasteauto, kännykkä jne). Kaikki ylimääräinen säästettiin ja tilille kertyikin mukavasti rahaa.

Nytkin asumme omakotitalossa, on pari kallista autoa ja lomamatkoja silloin tällöin. Arkiruoka on halpaa, mutta terveellisempää, kuin lapsuudessani. Vaatteita on valtavan paljon enemmän ja kalliimpia, kuin lapsena. Näissäkin olemme kuitenkin aika säästäväisiä ja kirppareita hyödynnetään. Lapsille on surutta ostettu harrastuksiin ja muihin mielenkiinnon kohteisiin liittyviä asioita. Palveluita käytetään jonkin verran. Säästöön menee yleensä valtaosa tuloista.

Tavallaan siis sama elintaso, mutta lapsuudessani valittiin monessa asiassa äärimmäinen pihiys. Erityisesti se, että lämmintä vettä ei ollut (pihiyden vuoksi) käytössä päivittäin ja lapsille ei hommattu mitään ylimääräistä tai merkkikamaa oli aika karua varsinkin teininä. Olin aika järkyttynyt, kun tajusin, että tilillä oli valtavasti rahaa ja samanaikaisesti itse en saanut markkaakaan käyttörahaa huvituksiin.

Todella huomattava ero.

Olen lähtöisin stadista köyhästä duunariperheestä ja oma elämä on keskiluokkaista, jopa hyvätuloista (talouden yhteiset bruttotulot 134000e/v)

Lapsuudenkoti oli köyhä. Kaupungin vuokra-asunto huonolla alueella, ei matkoja, ei merkkivaatteita, ei harrastuksia. Nyt olen varakas, omakotitalo hyvällä alueella ja rahaa mihin vain haluaa.

Hyvin sama. Itse ehkä olen päässyt suhteellisesti nopeammin paremmille palkoille kuin isäni (olen nainen, mutta uran suhteen parempi verrata isään, kun äitini oli tasaisemmassa, pienituloisemmassa työssä), mutta olen eronnut, niin se tietysti rokottaa vähän, kun on pari lastakin.

Samalla tavalla elelen arkea, tosin lapsuudenkoti oli velkainen, minä velaton, joten vähensin puolet työnteosta pois. Tavaraa on jo riittämiin, tarvitsen aikaa.

On kai sillä tavalla parempi elintaso, että kukaan ei lyö/huuda/riko tavaroitani,  ei tarvitse pelätä että saa keittiöveitsestä enkä kertaakaan ole joutunut hyppäämään esimerkiksi parvekkeeltani pakoon kotonani olijoita. Materiaalista jos puhutaan niin asun vuokralla enkä omista oikein mitään, mitä nyt puhelimen ja tietokoneeni. 

Lapsena 90-luvulla elin köyhänä, nälissäni ja ilman tärkeitä lääkkeeitä, pääasiassa heitteillä. Syinä osittain vanhempien persoonallisuushäiriöt, mielenterveys- ja päihdeongelmat.

Silti nyt kun olen käytännössä samassa tilanteessa kuin äitini, eli eläkkeellä ja kahden lapsen yh:na tukien varassa, niin olen suorastaan raivoissani ja ihmeissäni kun mietin mihin ne äidin rahat aikanaan kuluivat, sillä pystyn kyllä ruokkimaan ja lääkitsemään lapseni ja ostamaan uutena (ja hyväkuntoisena käytettynä) sopivat pienet vaatevarasto molemmille ja pienen maksullisen harrastuksen ja viikkorahan maksamaan. Kalliimpaan harrastukseen saan tukijärjestöltä tukea. Laitan jopa pieniä summia säästöön lasten tileille.

No, en kyllä polta, juon kohtuudella enkä hummaa miesten kanssa saati törsää rahaa näiden hellimiseen.

Elintaso oli varhaislapsuudessa ihan ok, molemmilla vanhemmilla vakituiset työt jne. Vanhempani ovat aina asuneet erillään. Äidillänon ollut aina ihan hyvä elintaso, palkka suht normi, mutta esimerkiksi asuttiin sina vuokralla. Oli varaa matkailuun, mutta toisaalta myös meitä lapsia opetettiin säästämään. Ei ollut mitään huvikseen shoppailua, mutta tarpeelliset ja hyvät vaatteet ja varusteet saatiin. Sanoisin, että aika tavallinen suomalainen elintaso.

90-luvun puoliväli oli isälle taloudellinen kapeikko, missä kyllä pärjäsi, mutta piti harkita ja priorisoida sekä ottaa lainaa. Vuosituhannen vaihteessa isän yritystoiminnalla meni hyvin ja hänelle oli kertynyt hyvin omaisuutta. Oli esimerkiksi suuri omistusasunto suuren kaupungin keskustan lähellä, toinen koti maaseudulla ja lisäksi loma-asuntoja. Taloudellinen tilanne oli hyvin turvattu ja elintaso ehkä keskimääräistä parempi, mutta ei se oikeastaan meidän lasten elämään juurikaan vaikuttanut. Kotitöihin osallistuminen oli itsestäänselvyys, rahaa sai tehdystä työstä ja tavaroita hankittiin ja ostettiin vain tarpeeseen.

Nykyään elintasoni ei ole niin hyvä kuin lapsuudessani, mutta tulevaisuudessa on varmasti toisin, kun siirryn työelämään. Tällä hetkellä opiskelen ja meillä on kaksi pientä lasta. Toinen vanhempi on töissä. Taloudellinen tilanne on välttävä, pärjätään jotenkuten.

Aika sama mutta tienaan tämän elintason yksin kahdelle lapselle mitä vanhempani kahdestaan yhdelle lapselle.