Suomalaisten luotto oman työpaikan säilymiseen ikuisesti on niin kovaa, että oma työttömyysturva tai potkujen jälkeinen toimeentulotuki ei enää kiinnosta.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnainen ja lomautusmenettely tulee poistaa pienen piirin hyväksikäyttäessä sitä. Ollaan työnantajan kanssa sovitulla lomalla "työttömänä" sitten uusitaan aina niin valtio maksaa ansiosidonnaisena osan vuoden palkasta. Lomautusraha on hiljaisena aikana firmat siirtää palkalliselle lomalle henkilöstöä valtion piikkiin. Ei ole tarkoitettu siihen. Pois kummatkin vanhanaikaisina ja epäkäytännöllisinä rahastuksina. Kaikille sama työttömyyskorvaus.
Meillä vain työnantaja hyväksikäytti tätä lomautusmenettelyä huonoina aikoina, kun ei tullut rahaa taloon. Kehtasipa työnantaja jopa ehdottaa, että tekisimme silti töitä myös lomautusten aikana. Siitä kieltäydyimme. Sitten kun muutama saikin muualta töitä lomautusten aikana, alkoi hirveä huuto, että meidän pitää ilmoittaa työnantajalle toiset työpaikat (ei muuten pidä).

Tämä lomautuskuvio on sinänsä totta joskus, mutta vaihtoehtokin on ikävä. Talouden sykleistä riippuvaisilla toimialoilla ei kohta ole lainkaan osaajia. He kun vaihtavat vähemmän heilahteleville aloille.
Sinänsä lopulta ongelma on asiakkaiden ongelma. Ehkä palvelua ei saisi tulevaisuudessa muuten, kuin tekemällä itse ja kantamalla itse suhdannevaihtelun riski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnainen ja lomautusmenettely tulee poistaa pienen piirin hyväksikäyttäessä sitä. Ollaan työnantajan kanssa sovitulla lomalla "työttömänä" sitten uusitaan aina niin valtio maksaa ansiosidonnaisena osan vuoden palkasta. Lomautusraha on hiljaisena aikana firmat siirtää palkalliselle lomalle henkilöstöä valtion piikkiin. Ei ole tarkoitettu siihen. Pois kummatkin vanhanaikaisina ja epäkäytännöllisinä rahastuksina. Kaikille sama työttömyyskorvaus.
Meillä vain työnantaja hyväksikäytti tätä lomautusmenettelyä huonoina aikoina, kun ei tullut rahaa taloon. Kehtasipa työnantaja jopa ehdottaa, että tekisimme silti töitä myös lomautusten aikana. Siitä kieltäydyimme. Sitten kun muutama saikin muualta töitä lomautusten aikana, alkoi hirveä huuto, että meidän pitää ilmoittaa työnantajalle toiset työpaikat (ei muuten pidä).
Kys. työnantaja on omalla kohdallani entinen. Oli paljon muutakin...
Suomessa on helpompi antaa potkut työntekijälle kuin monessa muussa euroopan maassa. Tätä ei yleisesti tiedosteta.
Vierailija kirjoitti:
Yli nelikymppisenä uuden työpaikan löytäminen tai kokonaan uuden alan vaihto on käytännössä suht hankalaa.
Joka väittää muuta elää harhassa.
Ei se ole iästä kiinni vaan siitä miten aikansa käyttää. Jos "käy vain töissä" ja työpäivän jälkeen katsoo kotona Emmerdalea ja kiertää ylimääräiset koulutukset kaukaa, niin ei ihmekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yhteiskunnan pitäisi kantaa vastuu kaikesta? Jos tätä halutaan, niin annetaan viranomaisten päättää ammatit ja se, kuka saa isona olla lääkäri, kuka tuomari ja kenelle osuu lehdenjakajan homma. Hyvinvointiyhteiskunta ei voi olla sellainen, missä yksilö voi päättää, ette tekipä töitä tai ei, on toimeentulo samaa tasoa eikä kulutuksesta tarvitse tinkiä.
Yhteiskunta ei maksa ansiosidonnaista työttömyysturvaa.
Tämä on puhdasta valhetta. Yhteiskunta maksaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan.
Minusta asia on juuri päinvastoin, kun katsoo keskustelua esimerkiksi työttömistä. En keksi, mistä muusta kuin pelosta päätyä samaan tilanteeseen kommentointi voisi kummuta.
Tämän takia kannattaisi säästää heti nuoresta asti.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia kannattaisi säästää heti nuoresta asti.
Hyvin toimeentulevathan laittavat esikoistensa lapsilisät esikoisen pankkitilille, jotta näillä nassikoilla olisi sit 18-vuotiaana semmoinen kiva , n. 20000€ pesämuna.
Köyhillä tuo raha menee ymmärrettävästikin kädestä suuhun.

Nimenomaan näin. On hyvä olla puskuria, jos sairastuu tai jää työttömäksi. Tämmöinen rahan jakaminen, mihin on nyt totuttu, ei jatku ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnainen ja lomautusmenettely tulee poistaa pienen piirin hyväksikäyttäessä sitä. Ollaan työnantajan kanssa sovitulla lomalla "työttömänä" sitten uusitaan aina niin valtio maksaa ansiosidonnaisena osan vuoden palkasta. Lomautusraha on hiljaisena aikana firmat siirtää palkalliselle lomalle henkilöstöä valtion piikkiin. Ei ole tarkoitettu siihen. Pois kummatkin vanhanaikaisina ja epäkäytännöllisinä rahastuksina. Kaikille sama työttömyyskorvaus.
Jos ansiosidonnainen poistetaan niin sehän tietää kuolemaa ammattiliitoille ja työttömyyskassoille. Ei palkansaaja näitä rahoita muuta kuin sen vuoksi, että työttömyyden sattuessa saa ansiosidonnaista.
Kyllä se oppi siitä perille menee, kun ensin äänestää sosiaaliturvan alasajon puolesta, ja sitten seuraavaksi sama väki tulee huomaamaan, kuinka sitä alasajettua sosiaaliturvaa käytetään kiristysvälineenä samaisten henkilöiden palkkojen alentamisen ja irtisanomisten yhteydessä.
Sosiaaliturvan tärkeimpiä tehtäviä on toimia kansan turvana silloin, kun työmarkkinoilla jotkin valtaryhmät alkaa tekemään itseään hyödyttäviä päätöksiä muiden kansalaisten kustannuksella. Kyse ei ole vain rahasta vaan kysymys on myöskin lakiin perustuvasta päätösvallasta, joka täytyy olla myös sosiaaliturvan varassa elävillä.
Sosiaaliturvaa vastaan hyökätään oikeistoryhmien toimesta jatkuvasti, vuosikymmenestä toiseen, sama ilmiö on myös Yhdysvalloissa, mutta lopulta he tekevät koko valtion ja kansan vastaisesti jos sosiaaliturvan asemaa kansan suojelussa yritetään heikentää vain sillä verukkeella että osakkeenomistajille pitää saada enemmän ilman että heidän tarvitsisi edes tehdä mitään.
Kyse on tavoitteesta saada aikaan kiristämiseen johtava tilanne, ja kiristämiseen ei kannata mukaan mennä, markkinat ei toimi niin.
Sosiaaliturvan ei tarvitse tehdä tuensaajista miljonäärejä, mutta peruselämisen tarpeet sen on kustannettava, ei vain siksi että niin olisi kiva, vaan siksi, että em. kiristysmekanismia ei pääsisi muodostumaan. Näin suojellaan sekä demokratian että vapaan markkinan olemassaoloa.
Osakkeenomistajille demokratiat ja vapaat markkinat on vain haitta, josta he haluaisivat eroon mahdollisimman pian, ja tilalle osakkeenomistajien kontrolloima kovaotteinen diktatuuri. On kuitenkin niin että on älykkäitäkin osakkeenomistajia, jotka eivät tuohon em. systeemiin mene mukaan.
Niin ja usko siihen, että pysyy terveenä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia kannattaisi säästää heti nuoresta asti.
Miten tämä liittyy aiheeseen? Useimmilla on säästöille muitakin kohteita kuin työttömyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnainen ja lomautusmenettely tulee poistaa pienen piirin hyväksikäyttäessä sitä. Ollaan työnantajan kanssa sovitulla lomalla "työttömänä" sitten uusitaan aina niin valtio maksaa ansiosidonnaisena osan vuoden palkasta. Lomautusraha on hiljaisena aikana firmat siirtää palkalliselle lomalle henkilöstöä valtion piikkiin. Ei ole tarkoitettu siihen. Pois kummatkin vanhanaikaisina ja epäkäytännöllisinä rahastuksina. Kaikille sama työttömyyskorvaus.
Jos ansiosidonnainen poistetaan niin sehän tietää kuolemaa ammattiliitoille ja työttömyyskassoille. Ei palkansaaja näitä rahoita muuta kuin sen vuoksi, että työttömyyden sattuessa saa ansiosidonnaista.
Koko kupletin juoni tässä ansiosidonnaisen poistossa on luoda hajaannusta ja kaaosta työntekjiöiden järjestäytymisten suhteen, jotta voidaan ajaa paikallista sopimista kaikkialle.
Hajoita ja hallitse.

Ja tätä ajatusta voidaan jatkaa esim. koskemaan tätä 'hyödyllisyysajattelua', joka nyt tuntuu syystä tai toisesta olevan valloillaan. Kun vanhukset ynnä muut aletaan nähdä pelkkänä menoeränä, eikä niistä ole odotettavissa minkäänlaista tuottoa, niin eikö tämä aika lailla osoita sen, että elinajanodote tulee laskemaan? Ja että ns. hyvä tuotto-odotusikä on siinä 20-40 vuotiaiden kohdalla?
Entäs sitten, kun ihmiset eivät työllisty viisikymppisinä? Laskeeko tämä tuotto-odotusikä alemmaksi, eli lapsiorjuus takaisin yms.?
Suomessa on lakiin perustuva velvollisuus itsensä elättämisestä, ja monta muutakin velvollisuutta.
Mutta missään ei näytä olevan velvollisuutta siitä, että suomalaisten työhön pitäisi kohdistua riittävä kysyntä, ts. suomalaisten työstä pitäisi olla valmiutta maksaa myös riittävän suuria summia, ennenkuin tuo em. velvollisuus itsensä elättämisestä voisi edes teoriassa toteutua.
Kuvioon kuuluu tietenkin myös se, että mitä enemmän asumisen, energian, ruoan ymv. asioiden hintoja nostetaan, sitä kalliimmaksi tuo itsensä elättäminen käy, ja sitä suuremmaksi on nostettava myös palkkapyyntöjä.
Tokihan on päivänselvää se, että Kokoomuksen politiikka ei em. kuvioon sovi, vaan Kokoomuksen politiikalla aiheutetaan Suomeen kaaos.
SDP ja KOK molemmat käyttää omia mielitermejään asioista, mutta todellakin, suomalaisten työstä voidaan saada aikaan kannattavia sopimuksia vasta sitten, kun niissä sopimuksissa on maksettavan rahan eli ostovoiman taso kunnossa, ja työ on sisällöltään sitä, mitä työntekijä vapaaseen valintaansa perustuen on valmis tekemään.
Keskustavasemmistolaisella hallituksella on paremmat mahdollisuudet tehdä Suomen tarvitsemat korjaustoimet siten kuin ne kuuluu tehdä, mutta sen pitää ottaa suurempaa vastuuta siitä, miten suomalaiselle työlle syntyy kysyntää, etenkin kv-kaupassa. Ilman kansainvälisestä kaupasta aikaansaatavaa tuloa ei voida korjata mitään velkaantumisia kestävällä tavalla.
Sipilöiden ymv. leikkausideat ei ole kestäviä siitä syystä, että ne on pohjimmiltaan ainoastaan tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille, joiden lopputuloksena köyhyys ja sen ongelmat kasvaa ja rikkaille siirretty raha ei päädy edes Suomeen investointeihin vaan ne verosuunnitellaan Suomesta ulos, jokainen odottelee milloin Suomi olisi em. mekanismilla ajettu huutokaupattavaksi, jolloin samaiset miljonäärit on toki ostelemassa kansalta kaiken omaisuuden murto-osalla siitä hinnasta mitä niistä on jouduttu maksamaan.
Kai jokainen on sen verran säästänyt että vuoden-parin työttömyys ei pääse taloutta kaatamaan?
Äänestän Kokoomusta jatkossakin työttömyyteni varalta, koska oikeistohallitus takaa parhaat edellytykset yrittäjäksi ryhtymiselle jos joskus palkkatyöni lopetan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia kannattaisi säästää heti nuoresta asti.
Hyvin toimeentulevathan laittavat esikoistensa lapsilisät esikoisen pankkitilille, jotta näillä nassikoilla olisi sit 18-vuotiaana semmoinen kiva , n. 20000€ pesämuna.
Köyhillä tuo raha menee ymmärrettävästikin kädestä suuhun.
Kannattaisi varmaan tehdä sille köyhyydelleen jotain?
Kansanedustajien sopeuttamisraha on kuitenkin ihan jees.