Onko ihan oikeasti olemassa viisikymppisiä jotka mieltävät itsensä akateemisuuden enemmän kuin työn kautta?

Tuo väite että akateeminen loppututkinto edellyttäisi keskimääräistä parempia älynlahjoja, on täyttä kukkua.

Tutkinnon suorittamiseen vaikuttavat älynlahjat ja ahkeruus. Suurin osa ei panosta opintoihinsa lähimainkaan 100%, vaikka ehkä jälkikäteen selitellään muuta. Itse menin lukion täysin hälläväliä-asenteella, pääsykokeisiin valmistuminen oli niin ja näin, ja eipä yliopistossakaan opiskelu aina kiinnostanut.

Jos ajatellaan älykkyyden osalta alimpaan neljännekseen kuuluvaa ihmistä joka panostaa opintoihin kunnolla, korkeakoulututkinnon suorittamisessa ei pitäisi olla minkäänlaisia ongelmia, ellei sitten puhuta keskivertoa vaativammasta alasta.

Vasraan, vaikks olenkin vasta nelikymmpinen. Minua yliopistossa opiskelu muutti ihmisenä niin, että se avasi kokonaan uuden maailman laajempaan ja kriittiseen ajatteluun. Että ikään kuin näkee paremmin metsän puilta ja osaa katsoa asioita laajemmissa kokonaisuuksissaan, eri näkökulmista. Siinä mielessä akateemisuus on niin iso osa minua, että se vaikuttaa varmasti loppuelämäni kaikessa mitä teen. Kyse ei siis mistään tutkinnoista vaan ajattelutavasta.

Outo kysymys. Kyllä määrittele n akateemisuuden kautta, koska työni on akateemista tutkimustyötä yliopistolla.

Ennemminkin tuossa iässä se tittelinkipeys on kadonnut jo. Ei esitellä diplomeja ja tutkintoja kysymättä jokaiselle vastaantulijalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä tarkoitat?

Esimerkiksi "kuinka koulutettuna viisikymppisenä löydän samanlaisen miehen"

Kuulostaisiko sinusta sitten paremmalta esim.

"Kuinka projektipäällikkönä löydän samanlaisen miehen"

"Kuinka lääkärinä löydän samanlaisen miehen"

"Kuinka opettajan löydän samanlaisen miehen"

Ainakin itse ymmärrän, että akateemisuus sanaa on käytetty tuossa siksi, että lyhykäisyydessään se antaa jo jotakin infoa: todennäköisesti kyseinen ihminen on älykäs, sivistynyt, mahdollisesti harrastaa kulttuuria, seuraa yhteiskunnallisia asioita, tulee vähintäänkin kohtuullisesti toimeen taloudellisesti. Ja ennen kuin vedät palkokasvin sieraimeen niin lue uudestaan tuo sana todennäköisesti.

Logiikkasi ontuu ja pahasti.

Vaikka akateemisuus tarkoittaisi suurempaa todennäköisyyttä että mies on kaikkea tuota, melkoinen osa akateemisista ei täytä noita - ja suuri joukko ei-akateemisia täyttää.

Miksi et siis hakisi suoraan älykästä, sivistynyttä, kulttuuria harrastava, yhteiskunnallisia asioita seuraavaa ja riittävän hyvin tienaavaa miestä?

Onko kuitenkin niin että akateemisuus on statuskysymys, ja siksi tutkinto itsessään on tärkeä?

Oman akateemisuuden korostaminen viittaa minun kokemukseni mukaan siihen että henkilön omat saaavutukset ovat vaatimattomat, ja siksi kauan sitten suoritettu tutkinto onkin suurin ylpeydenaihe.

Olisit lukenut myös sanan: "lyhykäisyydessään (se antaa jo jotakin infoa)". Avauksessa, josta puhut, haluttiin vetää mutkat suoriksi, koska tämä on keskustelupalsta ja huono sellainen. Avaus voi poistua koska tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Koulutus kertoo ihmisen älystä aika paljon. Puolet ikäluokasta käy amiksen ja puolet lukion, kyllä se älykkäämpi puoli päätyy sinne lukioon.

Ja kun lukiosta akateemiselle uralle hakeutuu/pääsee vain osa, niin ei nekään ole sitä tyhmemmän pään sakkia. Se että olet yliopistoon ylipäätään päässyt, on jo todiste melko korkeasta älykkyydestä. Ja se on oma ponnistuksensa, että sieltä valmistuu. Ei ole sekään ihan itsestään selvä asia.

Ei tuota jaottelua ihan noin voi tehdä. Ei se ihmisen älykkyyttä vähennä vaikkei hän haluaisi mennä yliopistoon. Jotkut älykkäät ihmiset tekevät töitä käsillään niin taitavasti, etteivät siihen kaikki pystyisi, ja käsien ja aivojen yhteistyötä tarvitaan. Monet akateemiset ammatit pystyy saavuttamaan pelkästään lukemalla. Kaikki koulutus on hyvästä, mutta jos ylimielisyyden, joka on eräs tyhmyyden ilmentymä, voi näköjään saavuttaa vain yliopistossa, en sinne taida halutakaan.