Vai ei koolla ole väliä.
Olin sukupuolitautien poliklinikalla ja tietysti kulli paljaaksi. Olisitte nähneet naishoitajan ilmeen, pieni hymynkare ja punastuminen. Mielestäni toimenpide kesti hieman liian kauan. Eli LEPOTILASSA penikseni on vähän alle 20 cm ja melko paksu, joten ei varmaan ihan joka päivä osu hoitajan silmään tällaista.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisellä työjaverillani oli melko mela. Pitkälle ylti kohti polvea ja oli lepotilassakin paksu. Hieman penimunaisena kävi kateeksi.
Ainakin sillä perusteella, kuinka paljon hänellä oli hoitoja, niin kyllä koko vaikuttaa. Etelänreissullakaan hänen ei juuri tarvinnut uima-altaalla pyydellä selänpesijää, kun naiset olivat nähneet hänen pullottavan etumuksensa. Baarissa entiset olivat kaulassa roikkumassa ja joskus aikanaan hänen vaimonsa oli ihan hiilenä, kun pidot pyöri ympärillä.
Ihan ei uskollinen mies ollut, kun tartutti vaimoonsa klamydian ja myöhemmin herpeksen vaimon ollessa raskaana. Lapsella oli muistaakseni riski syntyä sokeana.
Pitkään se kesti, mutta eroon päätyi tuo romanssi.
Kreikassa oli pannut jotain paikallista naista yöllä uimarannalla. Eukko ei ollut antanut ottaa alushousuja pois vaan piti panna housun raosta. Olikohan pannut huppelissa jotain shemalea vai mikä oli jutun juoni?
Jutun juoni oli huono ja narratiivisi luokatonta.
Ei tarvinnut etelässä uima-altaalla pyydellä selänpesijää! Mitä vittua tämäkin kirjoittelee??

Ilmeisesti jonnet eivät enää ymmärrä entisajan sanontoja. Jos pirkoille ehdoteltiin, että lähtiskö ne tytöt selänpesulle niin se tarkoitti tiedustelua mahdollisista panohaluista. Toisinaan oli kyllä saunaakin tiedossa ja "selänpesua".
Itseasiassa tuo allasjuttu meni niin, että tämä duunikaverini sanoi eräälle misulle, että hän lähtee nyt suihkuun. Lähdetkö selänpesulle? Lähti ja heti oli suihkussa antanut oikein kunnon suuhoitoa. Suihkureissu kesti heillä melko pitkään.
Jos jutun juoni oli huono ja narratiivit eivät kelvanneet: niin hänelle naista oli tarjolla ja seura kelpasi. Koskaan hän ei muuten maininnut, että joku muija olisi kieltäytynyt panosta vehkeen koon takia.

Millaiset pillunhuulet kaveriasi kiihottaa eniten?

Valitettavasti ei ollut puhetta asian tiimoilta eikä siitä, että saiko koskaan painaa anneliin.

En yllättynyt että anaaliseksi kiinnosti tässäkin.
Koskaan ei pillu kiinnosta, se on selvä.

Elettiin 80-luvun loppua ja hänet tuntien ei lie koskaan edes vongannut annelia. Suhtautui erittäin negatiivisesti homoihin ym alan ympärillä olevaan toimintaan.
Luulisin, että harvalle olisi hänen meisseli edes takapuoleen uponnut.

Koskaan ei pillu kiinnosta, se on selvä.Elettiin 80-luvun loppua ja hänet tuntien ei lie koskaan edes vongannut annelia. Suhtautui erittäin negatiivisesti homoihin ym alan ympärillä olevaan toimintaan.
Luulisin, että harvalle olisi hänen meisseli edes takapuoleen uponnut.
Hyvää iltaa suurten ikäryhmien edustajalle. Se että on tuplavaari ei velvoita sinua kirjoittamaan Vauva-palstalle.
pieni ON K A U N I S T A ..kyllä se kannattaa aina positiivisena ottaa :D