6-kymppisen äitini ihmeelliset tavat ihmisten ilmoilla...

En tiedä alkaako olla jotain varhaista vanhuudenhöperyyttä, vai sitä että on niin paljon yksinään eikä mukana työelämässä (on ollut sairauseläkkeellä jo yli 10 vuotta)

Käyn hänen seuranaan kerran viikossa kaupoilla, käymme ruokakaupassa, kirppiksellä joskus kiertämässä ja esim. kahvilassa istuskelemassa.

Mutta hiljalleen alkaa hävettää ja ärsyynnyn hänen kanssaan, vaikka samalla ärsyttää itseäni että ärsyynnyn ja häpeän rakasta äitiäni (yritän toki olla näyttämättä tätä äidilleni ja luulen suht hyvin onnistuvani, vielä..)

Esimerkkejä: äitini puhuu normaalisti hiljaisella äänellä, mutta alkaa pikkuputiikeissa ja esim kahviloissa jotenkin "esiintymään" välillä ja puhuessaan asiaa muka minulle, ryhtyykin yhtäkkiä kailottamaan, kun selkeästi haluaa että myyjä tai toiset ihmisetkin kuulisivat.

Tänään tämä kailotus alkoi kun alkoi kahvilassa kertoa ylpeänä kuinka käveli "ainakin 10 km lenkin hirveässä loskassa kengät märkänä ja kyllä on nyt pohkeet kipeät"

Samoin kaupassa, ostin tulostuspaperia kotiin, niin äiti alkaa kailottaa muka vitsikkäästi "etkös sinä työpaikaltasi saisi pöhnittyä tuota ihan ilmaiseksikin, heh heh"

Ja sitten kassalla kailotti, ihan aidosti hämmästyneenä "Mikä tää on?!" kun ostin uuden kuukautiskupin.

Okei, äiti ei varmaan oikeasti tiennyt mikä se on, mutta jotenkin tuo että pitää kailottaen kysellä, ihan kuin joku LAPSI.

Kaupassa ei osaa jotenkin ollenkaan kulkea itsenäisesti vaan hiippailee tiukasti kannoilla kiinni vaikka sanon että haen nyt tuon käytävän perältä sen-ja-sen, tarkoittaen ettei turhaan tarvi kävellä koko aikaa perässäni, voi odottaa sen aikaa ja katsella vaikka jotain muuta itselleen.

Onko teillä muilla samanlaisia äitejä...?