Miksi laitatte ruokakaupassa banaanit muovipussiin?
Voi per*kele, että suututtaa nähdä, kun ihmiset ottavat hevi-osastolla banaanitertun ja laittavat sen muovipussiin. Miksi teette niin? Ettekö te tajua, että banaaninkuoria ei syödä vaan ne heitetään roskiin, joten ei niitä tarvitse pitää puhtaana muovipussissa. Sen vielä jotenkin ymmärtää, että joku 90+ ikäinen vanhus ei tätä asiaa tajua, mutta että nuoretkin parikymppiset ihmiset, joiden pitäisi olla mielettömän ekologisia, tekevät niin.
Kommentit (139)
Siksi laitan, ettei ne linttaannut kassissa muitten tavaroitten sekaan. En osta koskaan kaupasta muovikassaja, mulla on aina omat. Muovipussit käytän uudellen, kerään niihin jäteroskat jne.
Minusta se muovinen hedelmäpussi on yksi parhaimmista arjen käyttöesineistä. Olen jopa ostanut niitä rullia kotiin, jotta varmasti on aina saatavilla, jos kaupan pussit ovat loppu. 😀 Täydellisen kokoinen kaikenlaiseen eväsrasioiden pakkaamiseen sun muuhun. Yhdelle pussille tulee yleensä aika monta käyttökertaa ennen kuin se kokee loppunsa roskapussina.
Pysyy banaanikärpäset aisoissa, siksi. Toisekseen banaanit on kosteita enkä halua muihin tuotteisiin sitä kosteutta niistä. Kaupan tätinä hanskat menee vaihtoon kun banaaneja laittaa esille kun ovat niin märkiä.
Useimmiten pussitan banaanitertut. Joskus bio -ja joskus muovipussiin. Mielestäni hygieenisempää niin.
Eritellään kyllä pääosin muovit erikseen muovinkeräykseen.
Käytän hedelmäpussit uudelleen, jätepusseina.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten. Se pussi menee poltettavaksi lämpölaitokselle muiden roskien mukana.
Jätettä, jonka valmistukseen on kulunut enemmän energiaa, mitä siitä tuhkauksessa vapautuu. Kokonaistaloudellisesti edullisempaa olisi, että jätepolttamo käyttäisi polttoöljyä, kuin turhaan roskiin heitettyjä muovipusseja!
No enpä todella laita mitään elintarviketta likaisiin ostoskärryihin. Koeta kestää, jos vahdit kaupassa muiden toimia.
Vierailija kirjoitti:
No enpä todella laita mitään elintarviketta likaisiin ostoskärryihin. Koeta kestää, jos vahdit kaupassa muiden toimia.
Tämä. Kun kananpersetukkamammat lopettavat lasten kuljettamisen ostoskärryissä hiekkaisine ja paskaisine ulkovaatteineen ja kenkineen, saattaisin - ehkä - alkaa harkita asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedä miten puhtaita ovat ostoskärryt, korit ja kassan liukuhihna. En osta aina terttuna, ostan myös irtonaisena. Pussi menee kierrätykseen.
Mutta ethän sä niitä kuorineen syö? Bakteereja on kyllä ehtinyt tarttua ihan riittämiin jo siinä välissä, kun banaanit on kauppaan ulkomailta asti päätyneet.
Voi hyvät ihmiset tätä yksinkertaisuuden määrää.
Banaanit ovat usein niin märkiä, että pakko ottaa pussi.
Keräilen niitä sinkkubanaaneja, siksi tarvin pussin. Lisäksi käytän niitä pusseja sinkkutaloudessa roskapusseina.
Ostan irtobanskuja, en terttuja.
Säilyvät parempina pidempään kun säilyttää ne bussissa.
Hedelmiä suihkutetaan vedellä kaupassa jotta näyttäisivät freeseiltä ostajan silmään.
Vierailija kirjoitti:
Banaanit ovat usein niin märkiä, että pakko ottaa pussi.
Mitä sulla siellä kauppakassissa on niin kosteudelle herkkää, että pussin tarvitsee banaaneille? Maitotölkit, jauhelihaa, leivät, juustot jne. Kaikki on pakkauksissa. Ei ne miksikään menee kosteista banaaneista.
Vierailija kirjoitti:
Keräilen niitä sinkkubanaaneja, siksi tarvin pussin. Lisäksi käytän niitä pusseja sinkkutaloudessa roskapusseina.
Ei tarvitse pussia sinkkubanaaneille. Punnitsee kaikkia samaan aikaan ja laittaa tarran vain yhteen. Kassalla sitten maininta, että banaanien yhteinen hintalappu on yhdessä banaanissa. Tällä tyylillä itse ostan melkein kaiken hevi-osastolta. Vain tomaatit ja muut pehmeät laitan pussiin, että pysyvät ehjänä.
V_ttuako se sulle kuuluu?
Ihmettelen ihmisiä, joilla ei ole omaa elämää. Täytyy kytätä muiden tekemisiä.
Vierailija kirjoitti:
Säilyvät parempina pidempään kun säilyttää ne bussissa.
Mitenkäs tämä perustuu? Eikö vois paremminkin kuvitella, että suljetussa pussissa banaanit hautuu ja esimerkiksi tummuu nopeammin.
Mitä sitten. Se pussi menee poltettavaksi lämpölaitokselle muiden roskien mukana.