Onko ulosotto jotenkin ihanaa? Kun sitä kautta sitten pääsee velkajärjestelyyn ja saa velat anteeksi.
Olen lukenut velkaantuneiden kertomuksia ja jotenkin niissä aina tuntuu olevan idea, että kunhan vain päästää velat ulosottoon niin sitten helpottaa ja sitten saa velkajärjestelyn ja sitä kautta velat anteeksi.
Onkohan tämä nyt näin?
Kommentit (86)
Ulosotto on usein helpotus silloin, kun velkojen kuukausimaksut ovat selvästi suuremmat kuin mitä menisi ulosottoon. Jos tulot ovat tarpeeksi suuret niin, että kuukausierien maksun jälkeen jää vielä tarpeeksi rahaa elämiseen, niin ulosotto vain huonontaa elämää.
Velkajärjestelyyn ei ole mitää mahdollisuuksia silloin, jos tulot riittävät velkojen maksuun.
Kiitos järkevistä ja asiallisista viesteistä.
- ap
Olet ymmärtänyt jotain perusteellisesti väärin. Velkajärjestelyyn voi "päästä" vaikka koskaan ei olisi ollut lanttiakaan ulosotossa, eikä ulosotto ole mikään takuu velkajärjestelyn saamisesta.
Ulosotto on kuitenkin aina parempi vaihtoehto kuin pikavippikierre.
"Eikö se mene niin, että velkajärjestelyyn voi päästä vasta kun on ensin maksanut velkojaan ulosoton kautta pidempään?"
Ei mene. Ulosotolla ei ole mitään merkitystä velkajärjestelyyn, kuten tässä ketjussa on jo moneen kertaan kerrottu. Lain mukaan "velallisen toimet velkojen maksamiseksi " on hyvä, olipa niitä maksettu millä keinolla tahansa, paitsi ei rikollisilla tavoilla tai uusilla veloilla. Velkajärjestelyyn voi päästä myös mm. eläkeläinen, jolla ei tule koskaan olemaan varaa maksaa vähääkään velkojaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla on asunto myy se itse. Kuittaa velat ja muuta vuokralle. Jos päästät ulosottoon ne myy sen asunnon pilkkahintaan. Sun velat kasvaa huomattavasti ja et saa edes sitä vuokra-asuntoa enää kovin helposti.
Jos ap haluat kunnon neuvoja. Kerro velkasummasi, tulosi, omaisuutesi ja suhdekuviosi niin voit saada järkeviä neuvoja. Jos sinulla on puoliso myös hänet valjastetaan velkojen maksajaksi velkajärjestelyssä. Ulosotossa näin ei tapahdu.
Miksi kirjoitat aivan höpöjä? Puolisot eivät ole koskaan vastuussa toistensa veloista, olipa liitto tai järjestely millainen tahansa. Poikkeus tästä ovat vain jotkut perheen elatukseen otetut velat, nekin äärimmäisen harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velkajärjestelyllä ja ulosotolla ei ole keskenään suoraan mitään tekemistä. Jossain vaiheessa olet käsittänyt jotain väärin.
"Yksityishenkilön velkajärjestely
Velkoja pitää yleensä ensin yrittää maksaa ulosoton kautta ennen kuin yksityishenkilön velkajärjestelyä voidaan hakea. Yksityishenkilön velkajärjestelyyn kysytään suostumusta velkojilta. Yksityishenkilön velkajärjestelyssä velkoja antaa osan veloista anteeksi järjestelyn päättyessä."
https://www.takuusaatio.fi/selviydy-veloistasi/velkojen-maksukeinot/yks…
Alleviivataan sana YLEENSÄ. Tämä johtuu siitä, että jos velat ovat uusia, ei ole helppo päästä velkajärjestelyyn. Vanhat velat YLEENSÄ ehtivät ulosottoon ennen kuin velallinen havahtuu hakemaan velkajärjestelyä.
Ei se kuitenkaan millään tavalla vaikuta velkajärjestelyn saamiseen, vaikka velkojat eivät laita niitä ulosottoon.
Lue laki yksityishenkilön velkajärjestelystä ja näe aivan omin silmin, että ei siellä ole mitään vaatimusta ulosotosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velkajärjestely ei tarkoita sitä, että velat saa anteeksi. Ulosottoon joutuminen voi kuitenkin katkaista hyvin stressaavan ja ahdistavan velkakierteen, joten henkisesti se voi rauhoittaa tilannetta. Mitä aikaisemmin velkaantuminen katkeaa, sitä nopeammin velat saa maksettua pois. Aika tiukkaa elämä silloin kuitenkin on.
Eikö siinä mene niin, että katsotaan mitä henkilö kykenee maksamaan 3 tai 5 vuoden aikana ja loput saa anteeksi mitä ei niiden aikana pysty maksamaan.
EI!
Periaatteessa menee juuri noin, että maksuohjelma on joko 3 tai 5 vuotta, asunnon säilyttävässä voi olla pitempi. Miksi sinä kirjoitat vain jyrkän ei:n tietämättä asiasta mitään ja perustelematta sitä mitenkään?
Käräjäoikeuden päätöksellä se menee, ei velkojien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marginaalinen osa ulosottoon joutuneista pääsee velkajärjestelyyn.
Olihan se ihanaa maksella yli kahdeksan vuotta kolmasosa nettotuloista ulosottoon. Euroina yli 70 000 €. Jos olet kateellinen, niin on se mahdollista sinullekin.
No kun maksan kolmasosan nettotuloistani nytkin velkoihin, sellaisen 1000 euroa kuussa, enemmänkin jos vain pystyn. Laitan kaiken mitenkään liikenevän rahan velkoihin jotta pääsisin niistä mahdollisimman nopeasti eroon. Pärjään, mutta kyllähän tuo tiukalle vetää. Joten sitten kun lukee muiden tarinoita siitä, mitä kaikkia helpotuksia saivat (velkojen vanhenemista, akordeja, riitautettuja velkoja mitätöityä, velkoja anteeksi velkajärjestelyssä), niin kyllähän sitä ryhtyy miettimään että pitäisikö itsekin luovuttaa ja päästää velat ulosottoon.
No jos sun postilaatikosta tippuu ulostonkirjeitä ja trattaa ja haastemies kolkuttelee ovella niin kyllä se helpottaa kummasti kun enää niitä ei tule.
Riippuu palkastasi paljonko silloin joudut maksamaan. Jos olet pienituloinen se on vähemmän kuin kolmasosa jos iso tuloinen niin enemmän. Rahaa elämiseen sinulle jätetään n. 800€ riippuen huollettavien määrästä.Laskin laskurilla, että nykyään ilmeisesti jätetään reilu 30 euroa per päivä suojaosuudessa. Eli sellainen 900 euroa/kk.
Aika tarkkaan sama, joka itsellänikin nyt jää. Eli nettotulot noin 3000 euroa/kk, siitä 1/3 asumiseen (tätä pyrin pienentämään muuttamalla halvempaan asuntoon), 1/3 velkoihin ja 1/3 elämiseen. Säästöön ei juurikaan jää kun kaikki mikä liikenee menee velkojen ylimääräisiin lyhennyksiin, haluan niistä niin kovasti eroon.
Joten oikeastaan elämä ei taitaisi ulosotossa muuttua muuten kuin niin, että menettäisin luottotietoni mutta toisaalta sitten voisin parin vuoden kuluttua hakea velkajärjestelyä. Toisaalta, ulosotosta tulisi ilmeisesti ylimääräisiä kustannuksia.
Ja sen perusosan ylittävästä jää puolet, ja se lasketaan nimenomaan nettotulosta, josta on jo vähennetty vero ym. Laskuri löytyy täältä: https://asiointi.oikeus.fi/ulosotto/#/maksukieltolaskuri
Velkajärjestelyä tai sovintoa sinä voit hakea vaikka heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velkajärjestely ei tarkoita sitä, että velat saa anteeksi. Ulosottoon joutuminen voi kuitenkin katkaista hyvin stressaavan ja ahdistavan velkakierteen, joten henkisesti se voi rauhoittaa tilannetta. Mitä aikaisemmin velkaantuminen katkeaa, sitä nopeammin velat saa maksettua pois. Aika tiukkaa elämä silloin kuitenkin on.
Eikö siinä mene niin, että katsotaan mitä henkilö kykenee maksamaan 3 tai 5 vuoden aikana ja loput saa anteeksi mitä ei niiden aikana pysty maksamaan.
No ei mene, ihmeellisiä käsityksiä sulla.
Juuri noin se menee kuin hän vastasi. Velallinen maksaa muutaman vuoden ajan maksimin, mitä häneltä voi periä (hänelle jää vain suojaosa) ja saa loput anteeksi.
Ulosotossakin jää vain tuo suojaosa. Miten se sitten eroaa velkajärjestylymaksamisesta?
Eroaa velkajärjestelymaksamisesta siten, että ulosotossa velat vanhentuvat lopullisesti 15 vuodessa, velkajärjestelyssä viidessä. Siinä on 10 vuotta eroa.
Velkajärjestelyn maksuvara voi olla pienempi tai suurempi pakollisista asumis- ym. menoista riippuen, sillä se lasketaan aina erikseen. Ulosoton suojaosuus on aina saman suuruinen menoista riippumatta, ja huojennusta voi hakea erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla on asunto myy se itse. Kuittaa velat ja muuta vuokralle. Jos päästät ulosottoon ne myy sen asunnon pilkkahintaan. Sun velat kasvaa huomattavasti ja et saa edes sitä vuokra-asuntoa enää kovin helposti.
Jos ap haluat kunnon neuvoja. Kerro velkasummasi, tulosi, omaisuutesi ja suhdekuviosi niin voit saada järkeviä neuvoja. Jos sinulla on puoliso myös hänet valjastetaan velkojen maksajaksi velkajärjestelyssä. Ulosotossa näin ei tapahdu.Miksi kirjoitat aivan höpöjä? Puolisot eivät ole koskaan vastuussa toistensa veloista, olipa liitto tai järjestely millainen tahansa. Poikkeus tästä ovat vain jotkut perheen elatukseen otetut velat, nekin äärimmäisen harvoin.
En kirjoita höpöjä. Puoliso ehkä maksa velkoja mutta hänen tulonsa otetaan huomioon eli käytännössä ne on myös selvitettävä ja huomioidaan summaa määrättäessä. Sehän tarkoittaa että joutuu välillisesti maksajaksi. On siis pois perheen rahoista.
velkojat kyllä muistavat kolmanteen polveen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velkajärjestely ei tarkoita sitä, että velat saa anteeksi. Ulosottoon joutuminen voi kuitenkin katkaista hyvin stressaavan ja ahdistavan velkakierteen, joten henkisesti se voi rauhoittaa tilannetta. Mitä aikaisemmin velkaantuminen katkeaa, sitä nopeammin velat saa maksettua pois. Aika tiukkaa elämä silloin kuitenkin on.
Eikö siinä mene niin, että katsotaan mitä henkilö kykenee maksamaan 3 tai 5 vuoden aikana ja loput saa anteeksi mitä ei niiden aikana pysty maksamaan.
No ei mene, ihmeellisiä käsityksiä sulla.
Juuri noin se menee kuin hän vastasi. Velallinen maksaa muutaman vuoden ajan maksimin, mitä häneltä voi periä (hänelle jää vain suojaosa) ja saa loput anteeksi.
Ulosotossakin jää vain tuo suojaosa. Miten se sitten eroaa velkajärjestylymaksamisesta?
Eroaa velkajärjestelymaksamisesta siten, että ulosotossa velat vanhentuvat lopullisesti 15 vuodessa, velkajärjestelyssä viidessä. Siinä on 10 vuotta eroa.
Velkajärjestelyn maksuvara voi olla pienempi tai suurempi pakollisista asumis- ym. menoista riippuen, sillä se lasketaan aina erikseen. Ulosoton suojaosuus on aina saman suuruinen menoista riippumatta, ja huojennusta voi hakea erikseen.
Niin ja vanhenemisaika ulosotossa voi olla muukin kuin 15 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marginaalinen osa ulosottoon joutuneista pääsee velkajärjestelyyn.
Olihan se ihanaa maksella yli kahdeksan vuotta kolmasosa nettotuloista ulosottoon. Euroina yli 70 000 €. Jos olet kateellinen, niin on se mahdollista sinullekin.
No kun maksan kolmasosan nettotuloistani nytkin velkoihin, sellaisen 1000 euroa kuussa, enemmänkin jos vain pystyn. Laitan kaiken mitenkään liikenevän rahan velkoihin jotta pääsisin niistä mahdollisimman nopeasti eroon. Pärjään, mutta kyllähän tuo tiukalle vetää. Joten sitten kun lukee muiden tarinoita siitä, mitä kaikkia helpotuksia saivat (velkojen vanhenemista, akordeja, riitautettuja velkoja mitätöityä, velkoja anteeksi velkajärjestelyssä), niin kyllähän sitä ryhtyy miettimään että pitäisikö itsekin luovuttaa ja päästää velat ulosottoon.
No jos sun postilaatikosta tippuu ulostonkirjeitä ja trattaa ja haastemies kolkuttelee ovella niin kyllä se helpottaa kummasti kun enää niitä ei tule.
Riippuu palkastasi paljonko silloin joudut maksamaan. Jos olet pienituloinen se on vähemmän kuin kolmasosa jos iso tuloinen niin enemmän. Rahaa elämiseen sinulle jätetään n. 800€ riippuen huollettavien määrästä.Laskin laskurilla, että nykyään ilmeisesti jätetään reilu 30 euroa per päivä suojaosuudessa. Eli sellainen 900 euroa/kk.
Aika tarkkaan sama, joka itsellänikin nyt jää. Eli nettotulot noin 3000 euroa/kk, siitä 1/3 asumiseen (tätä pyrin pienentämään muuttamalla halvempaan asuntoon), 1/3 velkoihin ja 1/3 elämiseen. Säästöön ei juurikaan jää kun kaikki mikä liikenee menee velkojen ylimääräisiin lyhennyksiin, haluan niistä niin kovasti eroon.
Joten oikeastaan elämä ei taitaisi ulosotossa muuttua muuten kuin niin, että menettäisin luottotietoni mutta toisaalta sitten voisin parin vuoden kuluttua hakea velkajärjestelyä. Toisaalta, ulosotosta tulisi ilmeisesti ylimääräisiä kustannuksia.
Joten, olisiko järkevää päästää velat ulosottoon vai hoitaa ne pois alkuperäisten maksusuunnitelmien mukaan?
Mielipiteitä? (mieluusti tietoon ja kokemuksiin perustuvia)
Tämä ei ole mielipide vaan tieto:
- Kannattaa maksaa alkuperäisen suunnitelman mukaan, jos pystyy niin, että EI VELKAANNU LISÄÄ.
- Ulosottoon kannattaa päästää silloin, kun joutuu tinkimään välttämättömistä menoista ja suojaosuus olisi isompi kuin mitä velkojen maksamiseen menee.
- Ulosottoon kannattaa päästää myös silloin, kun velka ja sen kustannukset ovat niin suuret, että sitä ei saa maksetuksi 15 vuodessa, joka on ulosotossa velan vanhentumisaika.
Vierailija kirjoitti:
Oletko amerikkalainen? Siellähän on henkilökohtainen konkurssi mahdollinen. Täällä ei. Mutta velkajärjestely jäänyt epäselväksi. Ketkä siihen pääsee ja keiden pitää maksaa vuosikausia tai kymmeniä velkojaan.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930057
Luku 3, siinä on kerrottu edellytykset ja esteet. Huomaatte, että ei vaadita mitään ulosottoa.
Tämä on suoraa lakitekstiä eikä mitään luuloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velkajärjestely ei tarkoita sitä, että velat saa anteeksi. Ulosottoon joutuminen voi kuitenkin katkaista hyvin stressaavan ja ahdistavan velkakierteen, joten henkisesti se voi rauhoittaa tilannetta. Mitä aikaisemmin velkaantuminen katkeaa, sitä nopeammin velat saa maksettua pois. Aika tiukkaa elämä silloin kuitenkin on.
Eikö siinä mene niin, että katsotaan mitä henkilö kykenee maksamaan 3 tai 5 vuoden aikana ja loput saa anteeksi mitä ei niiden aikana pysty maksamaan.
Höpsis. Juuri tuttu vanha mies sai kymmenen vuoden velkajärjestelymaksut loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulosotossakin jää vain tuo suojaosa. Miten se sitten eroaa velkajärjestylymaksamisesta?
Samaa mietin. Olen ulosotossa ja en ole velkajärjestelyssä (en pääse, koska tuloni kuulemma saattavat muuttua, jos valmistun tai saan vakituisen työn, mitä en itse pidä kovin todennäköisenä koska opinnoistakin on aikaa jo yli 10v.). Teen sijaisuuksia aina kun sellaista tarjotaan (yleensä n. 6 kk töitä ja 6 kk työttömänä). Palkasta menee aina pakollinen siivu ulosottoon ja jää se suojaosa.
Mistä ihmeestä noin vääriä luuloja tulee, että ei pääse, jos tulot saattavat muuttua? Voi päästä vaikka työtön, hoitovapaalla oleva tai opiskelija. Se vaan otetaan maksuvarassa huomioon.

Hänellä oli omistusasunnon säästävä velkajärjestely. Siinä on pitempi maksuaika, koska vakuusvelka maksetaan kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen kommarimenoa tuo velkajärjestely oikein on? Ota velkaa ja tietyn ajan päästä ne annetaan anteeksi. Ei kuullosta reilulta velanantajaa kohtaan. Jos Make on minulle 10000€ velkaa, niin Make maksaa minulle ne 10000€ tai Make itkee ja maksaa - tavalla tai toisella! Ei kai velkojan ole pakko tuollaiseen rottailuun suostua!
Sinä voit yksityishenkilönä vaatia Maken velkajärjestelyn maksuaikaa 2 vuotta jatkettavaksi sinun hyväksesi, jos saa velkajärjestely. Jos maksaa ulosoton kautta, niin vanhentumisaika on 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulosotossakin jää vain tuo suojaosa. Miten se sitten eroaa velkajärjestylymaksamisesta?
Samaa mietin. Olen ulosotossa ja en ole velkajärjestelyssä (en pääse, koska tuloni kuulemma saattavat muuttua, jos valmistun tai saan vakituisen työn, mitä en itse pidä kovin todennäköisenä koska opinnoistakin on aikaa jo yli 10v.). Teen sijaisuuksia aina kun sellaista tarjotaan (yleensä n. 6 kk töitä ja 6 kk työttömänä). Palkasta menee aina pakollinen siivu ulosottoon ja jää se suojaosa.
Mistä ihmeestä noin vääriä luuloja tulee, että ei pääse, jos tulot saattavat muuttua? Voi päästä vaikka työtön, hoitovapaalla oleva tai opiskelija. Se vaan otetaan maksuvarassa huomioon.
Kokemuksista. Oletko sinä hakenut velkajärjestelyyn? Täyttänyt ne kaikki lomakkeet ja selvittänyt koko perheesi tulot sinne. Nöyristellyt ja toivonut ja saanut vastauksen että ei onnistu koska olet työtön? Minä olen ja epäilen että tuo edellinen kommentoija myöskin jolta kysyit. Vuosia olen tässä jo katunut kun en päässyt. Tämän ketjun ap.n ei todellakaan kannata päästää mitään laskuja ulosottoon. Hän elää huomattavasti leveämmin nyt kuin missään järjestelyissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joten, olisiko järkevää päästää velat ulosottoon vai hoitaa ne pois alkuperäisten maksusuunnitelmien mukaan?
Mielipiteitä? (mieluusti tietoon ja kokemuksiin perustuvia)
Minua velkaneuvoja kehotti päästämään velat ulosottoon. Sanoi, että sitä kautta saa velkaantumisen kierteen katkeamaan ja velkasumma pysyy pienempänä. Olen kyllä hieman eri mieltä. Velka on noussut pilviin, kiitos oikeudenkäyntikulujen ja jatkuvasti kertyvien korkojen. Maksuhäiriömerkintä on vaikeuttanut elämää tosi paljon. Kun pari vuotta sitten muutin, oli tosi hankalaa löytää asunto, saada vakuutus, jne. Inhottaa tulla kohdelluksi kuin olisi ilman ihmisarvoa. En näe muuta ulospääsyä kuin lottovoitto, jolla voisi kerralla kuitata velat pois. Oma velkasummani oli alunperin ihan mitätön, mutta on paisunut aivan käsittämättömiin summiin. Ihmettelen, miksei tässä ole mitään valtion säätämää velkakattoa. Esim. 5000 e velka ei mielestäni saisi paisua 80 000 e velaksi, se ei ole reilua. En yhtän ihmettele, miksi velkahelvetti aiheuttaa itsem urhia.
Ei mikään 5000 (viidentuhannen) velka paisu itsekseen 80 000 (kahdeksankymmenentuhannen) tuhannen velaksi ulosotossa. Oikeudenkäynti maksetaan vain kerran, vuosikorko on ollut 7% (en tiedä, mikä nyt) ja velka vanhentuu lopullisesti toisin kuin silloin, kun yrittää epätoivoisesti maksaa.
Tuo kannattaisi tosiaan harkita laajemmin kuin pelkkien eurojen kannalta.
Ulosotosta on pitkä tie velkasaneeraukseen. Selväkin tapaus voi yhtäkkiä tyssätä johonkin, jota on pidetty sivuseikkana.
Ihmisarvoa ja kansalaisluottamusta ei välttämättä osaa arvostaa, ennen kuin ne menettää. Rutiköyhänä ja epäluotettavan maineessa on helvetillistä elää. Harvalla on niin varma työpaikka, etteikö sitä voisi menettää, ja työttömänä helvetti on kaksi kertaa kuumempi.
Ulosottomiestä ei voi valita itse. Minulle sattui äärimmäisen inhottava öykkäri, joka silminnähden nautti työstään ja käytti valtaansa väärin. Kenelle tällaisesta valittaisit, jaksaisitko valittaa, ja kuka ottaisi sinut, kakkosluokan ihmisen, vakavasti?
Kommentoija Nro 15