Luuletteko, että on mahdollista, että rakastumisesta tulee mahdotlnta, koska herkkyyskausi siihen menee ohi, jos ei tarpeeksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että tuossa on jonkinlaista perää, mutta se ei ole niin yksioikoista. Seuraavat kyllä ovat minusta mahdollisia vaikuttajia:

1 Hormonitoiminta on voimakkainta nuorena, sanotaan vaikka alle 25-vuotiaana. Silloin siis on todennäköisintä, että tulee tehtyä omaan elämään suurempiakin muutoksia tunnemyrskyjen pohjalta.

2 Toistuvat toimintamallit muuttuvat rutiineiksi. Jos löytää tavan toimia niin, että ei reagoi omiin tunnemyrskyihin eikä ylläpidä niitä, se alkaa vähitellen tapahtua rutiininomaisesti. Vaikka uusia rakastumisia tapahtuisi, vahvaksi opittu välttelykäyttäytyminen estää niitä voimistumasta.

Jos ehtii siis kypsempään ikään ja hormonimyrskyt tasaantuvat, voi olla että ei enää tule tilanteita joissa rakastuisi omasta tahdosta riippumatta.

Se valmius toki jokaisella on ja pysyy, jos päättääkin avautua ja antaa itselleen mahdollisuuden.

Miksi se valmius pysyisi, jos se on aina ohitettu ja se ei aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia?

Vain robotilla ei ole minkäänlaisia tuntemuksia.

Piintynytkin tunteidenvälttelijä voi oppia tunnistamaan muutoksia itsessään. Esim. voi huomata, että tietyn henkilön seurassa olemisen jälkeen saakin paljon enemmän aikaiseksi ja herää aamulla pirteämpänä. Siitä voi ehkä edetä siihen pohdintaan, että minähän taidan pitää tuon henkilön seurasta ja edesauttaa tilanteita, joissa ollaan enemmän yhdessä. Ja sitten saattaa alkaa huomata, että mieliala kohoaa jo siitä ajatuksesta, että kohta tavataan uudestaan.

Jos on noista muutoksista tietoinen, on mahdollista tehdä myös sellaisia päätöksiä, joiden seurauksena joutuu enemmän alttiiksi tunteilleen.

Mutta vaikka jotain tuntemuksia heräisikin ne eivät aiheuta halua toimia. Kun on tottunut olemaan yksin, ei yksinkertaisesti jaksa nähdä vaivaa, kun huomaa, että kyllä sitä yksinkin pärjää oikein mainiosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että tuossa on jonkinlaista perää, mutta se ei ole niin yksioikoista. Seuraavat kyllä ovat minusta mahdollisia vaikuttajia:

1 Hormonitoiminta on voimakkainta nuorena, sanotaan vaikka alle 25-vuotiaana. Silloin siis on todennäköisintä, että tulee tehtyä omaan elämään suurempiakin muutoksia tunnemyrskyjen pohjalta.

2 Toistuvat toimintamallit muuttuvat rutiineiksi. Jos löytää tavan toimia niin, että ei reagoi omiin tunnemyrskyihin eikä ylläpidä niitä, se alkaa vähitellen tapahtua rutiininomaisesti. Vaikka uusia rakastumisia tapahtuisi, vahvaksi opittu välttelykäyttäytyminen estää niitä voimistumasta.

Jos ehtii siis kypsempään ikään ja hormonimyrskyt tasaantuvat, voi olla että ei enää tule tilanteita joissa rakastuisi omasta tahdosta riippumatta.

Se valmius toki jokaisella on ja pysyy, jos päättääkin avautua ja antaa itselleen mahdollisuuden.

Miksi se valmius pysyisi, jos se on aina ohitettu ja se ei aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia?

Vain robotilla ei ole minkäänlaisia tuntemuksia.

Piintynytkin tunteidenvälttelijä voi oppia tunnistamaan muutoksia itsessään. Esim. voi huomata, että tietyn henkilön seurassa olemisen jälkeen saakin paljon enemmän aikaiseksi ja herää aamulla pirteämpänä. Siitä voi ehkä edetä siihen pohdintaan, että minähän taidan pitää tuon henkilön seurasta ja edesauttaa tilanteita, joissa ollaan enemmän yhdessä. Ja sitten saattaa alkaa huomata, että mieliala kohoaa jo siitä ajatuksesta, että kohta tavataan uudestaan.

Jos on noista muutoksista tietoinen, on mahdollista tehdä myös sellaisia päätöksiä, joiden seurauksena joutuu enemmän alttiiksi tunteilleen.

Mutta vaikka jotain tuntemuksia heräisikin ne eivät aiheuta halua toimia. Kun on tottunut olemaan yksin, ei yksinkertaisesti jaksa nähdä vaivaa, kun huomaa, että kyllä sitä yksinkin pärjää oikein mainiosti.

Olisihan se mielenkiintoista tutustua johonkin kivaan tyyppiin? Ei yksin voi tehdä sellaisia asioita esim kesälomalla kuin hyvässä seurassa.

En usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että kyllä se rakastuminen on mahdollista milloin tahansa, mutta se tapahtuu oikeasti vain kerran.

Miksi vain kerran? Voi vaatia pitkällisen prosessin suunnata uudelleen aivonsa, mutta kyllä sekin voi onnistua. Muistaa hyvät ja huonot puolet ja sen jälkeen päästää vain irti vanhasta.

Kyllä silti moni sen ensirakkautensa muistaa sellaisena ainoana ja erikoisempana kuin muut.

Ja moni ei. 

Puhut himosta etkä rakkaudesta. Kun hormonitoiminta hieman laantuu, niin alkaa samalla vähetä halu parisuhteeseen. Ja se on aivan loistavaa!!!

En usko. En keksi mitään syytä siihen, että tunteet toimisivat noin. Päinvastoin luulen, että rakastuminen on todennäköisempää jos ei ole koskaan aiemmin rakastunut. Useinhan rakastuminen lakkaa vasta kun rakastuu johonkin toiseen, mutta jos ei ole ennestään rakastunut, niin ei ole mitään kilpailua vanhan ja uuden rakkauden välillä.

En ole koskaan ollut rakastunut mutta ihastunut pari kertaa.

N26

m28 kirjoitti:

herkkyyskausi?

Mene opiskelemaan

Milloin ajattelit sen herkkyyskauden olevan? Minkä iän kohdalla raja kulkee?

Kyllä nuorempana rakastuminen on todennäköisempää, vanhempana harvoin, mutta silti mahdollista

En ole ainakaan kuullut tuollaisesta ilmiöstä. Omasta kokemuksesta en voi ottaa kantaa tähän puoleen tai toiseen, koska rakastuin ensimmäisen kerran 9-vuotiaana.

Mikä ihmeen herkkyyskausi? Silloin rakastuu, kun rakastuu eikä siihen ole olemassa erityistä herkkyyskautta saatika aikaikkunaa.

Filmitähti Louise Brooks aikoinaan uskoi olevansa kykenemätön rakastumaan lapsuudenaikaisen seksuaalisen hyväksikäytön takia. Vähän epäilyttää, onko moinen mahdollista, mutta mistäpä minä tiedän.