Keskustelua aiheesta: vanhemman rooli leikkikaverina
Mua kiinnostaisi teidän ajatukset, jos perheessä on ainoa lapsi, joka kaipaa vanhempaa leikkitoverikseen, koska lapsiseuraaa ei luonnostaan lähistöllä ole/on vain harvoin?
(Tämä tytteli on kyllä hoidossa, mutta siis illat ja viikonloput)
Otan tyttöä tosi paljon auttelemaan " aikuisten töissä" , leipomisessa, kahvinkeitossa jne ja kuljemme lastentapahtumissa ym, eli lasta kyllä todellakin huomioidaan, luetaan kirjoja, lauletaan, pelleillään, tilannekomiikkaa yms.. jne... - mutta varsinaisena leikkijänä (konttaamassa leijonana savannilla tai potilaana lääkärissä tai kuninkaana prinsessanlinnassa) en tahtoisi olla, en koe sitä äidin " osana" ja se rasittaa minua. Mieheni kyllä tekee sitä.
Olisi mukava, jos jakaisitte kokemuksianne: korvaatteko vanhempana puuttuvan lapsikaverin vai mitä sanotte leikkimään kärttävälle pienokaisellenne kerran toisensa jälkeen?
Meidän tenavalle ei ainakaan riitä, että päivässä olisi yksi 5 min leikkituokio, vaan hän lasten tapaan tarvisi leikkiseuraa ainoastaan koko ajan ... *oih*
Kommentit (7)
Meillä on kaksi poikaa, tosin 4vuoden ikäerolla, joten esikoinen kerkesi olla ainokaisena aika pitkään. Me teimme niin, että minä pelasin, askarartelin, luin, pojan kanssa,otin mukaan koti yms hommiin (leivottiin, tiskattiin, laitettiin ruokaa yms.) varsinaiseen leikkiin en mennyt yleensä (toki välillä leikittiin). Isi sitten rakenteli yms
Ei meillä ikinä käynyt niin, että poika olisi leikkinyt yksin omassa huoneessa ja minä katsonut telkkaria, lukuunottamatta muutamaa kertaa kun oltiin juuri muutettu ja poika oli haltioissaan omasta huoneesta. TOsin silloin tein kotihommia. POika tuo leikkinsä olohuoneeseen ja siinä leikin lomassa jutellaan yms. Nyt pikkuveli osaa jo vähän leikkiä, joten keskenään leikkivät, mutta eivät juuri koskaan omassa huoneessa.
Mareila+Pojat 1v ja 5v
sekä tyttö kertoillut leikeistään. Myös " rymyleikkejä" olen leikkinyt eli peuhataan, lennätän tyttöä lentokoneen, painitaan, kutitellaan ja joskus olen myös ollut karhu joka metsästää lasta tai hevonen jonka selässä jsaa pomppia. Varsinaisiin roolileikkeihin en ole lähtenyt mukaan koska mielestäni lapsi niitä leikkiessään on ja tarpeeksi iso leikkimään itsekseen ja käyttämään mielikuvitustaan. Oma olo vaivaantunut ja luonnoton jos yrittää lasten leikkeihin mukaan. En myöskään ole ajellut pikkuatoilla tms. pitkin lattioita. Sensijaan voin rakentaa lapselle leikin kuten eläintarhan dubloista tai majan joissa lapsi sitten itsekseen leikkii. Minusta aikuisen rooli on ohjata lasta leikkimään ei niinkään olla aktiivisena leikkijänä. Toki ulkona tulee tehtyä hiekkakakkuja ja syötyä lapsen leikki kokooauksia mutta en varsinaista puheleikkiä ole leikkinyt kuitenkaan.
Piirrän ja askartelen lapsen kanssa, muovailen, rakennan palikkalinnan, luen jne. mutta en varsinaisesti leiki. Siis että kun linna on valmis, niin lapsi jää itsekseen leikkimään, eikä äiti enää ritareiden kanssa heilu lattialla. En vain osaa tai koe sitä " mun juttuna" . Mies kyllä leikkii... ei nyt joka päivä, mutta joskus.
Meilläkin lapsi on mukana kotitöissä ja puuhissa, auttaa minkä haluaa ja tosiaan luetaan ja lauletaan ja piirrellään yhdessä. Huomiota siis saa. Olen pojalla (3v.) sanonut, että aikuiset ei enää oikein osaa leikkiä, se on lasten oma juttu. Minusta on myös pelkästään postitiivista, että lapsi osaa leikkiä myös yksin, eikä tarvitse siihen aina jotakuta toista.
Meillä poika siis tällä hetkellä 8 päivää/kk hoidossa, muun ajan kotona mun ja pienen vauva-siskon kanssa, kotipäivinä ei leikkiseuraa ole.
Eli leikin, jos jaksan tai jos ei ole tähdellisempää tekemistä. Aina en jaksa tai ehdi. Päivittäin kuitenkin pyrin jaksamaan ja ehtimään.
En halua, että lapseni joutuu leikkimään kotona ainoastaan yksin. Enkä ymmärrä, miksi pitäisi. Paljon lapsi tietysti leikkii myös yksin, mutta mitään päätöstä leikkeihin osallistumattomuudesta en varmasti koskaan tee. Lapsi saa leikeissään ja omissa tärkeissä merkityksissään olla sosiaalinen olento - jakaa ja iloita yhdessä.
On aina viihtynyt omissa leikeissään hyvin. Joskus autetaan alkuun tyyliin katsopa mitä tuolla laatikossa olikaan, mutta muuten on aina löytänyt itselleen tekemistä. Kyseessä erittäin vilkas ja sosiaalinen lapsi.
Toki askartelemme, leivomme, luemme yhdessä. Pelataankin joskus, puetaan nukkea jne. Aikuinen on aina läsnä ja aina tavoitettavissa, mutta ei minusta aikuisen tarvitse leikkiä heppaa ja konttailla -ellei sitten itse sitä koe omaksi tavakseen olla lapsen kanssa.
Meillä tämä pienokainen ei siis juuri kärtä aikuisia leikkimään kanssaan, mutta jos sen joskus tekee, voin sanoa, etten halua leikkiä juuri sitä, mutta luetaanpa vaikka tämä kirja. Lapsi tyytyy tähän hyvin.
Ja juu -kyllä olen katsonut telkkaria niin, että lapsi leikkii omassa huoneessaan. Ja oikein hyvällä omallatunnolla:) Muuten on lapsi tietysti mukana kaikissa kodinaskareissa autonkorjauksesta kaupassakäyntiin.
Lapsi nauttii kotona olosta ja viihtyy hyvin omissa leikeissään. Arkisin on lyhyitä päiviä päiväkodissa, ja viihtyy siellä (kavereita on), mutta valitsee kyllä aina vapaapäivän, jos sellainen mahdollisuus on. Minusta hyvä niin:)
myös miettinyt asiaa paljon. Ennen esikoisen saantia olin ihan sitä mieltä, että tulen leikkimään paljon lasteni kanssa. Leikin itse lapsena pitkään ja pidin aikuisia tosi tylsinä, kun ne eivät jaksaneet " kunnolla leikkiä" . Mutta nyt: (esikoinen 4 vuotta) luen, askartelen, puen nukkeja ja barbeja, käyn juomassa leikkikahvit ja syömässä ruoan, välillä rakennetaan kauppaleikki tai kampaamo yms. Kaikki leikit joihin osallistun ovat arkielämään liittyviä, joissa roolit ovat tavallaan kuin minulle ja lapselleni mahdollisia (myyjä, kampaaja, lastenhoitaja jne).
Huomaan kuitenkin vältteleväni viimeiseen asti barbeilla, pikkuväellä tai vastaavilla leikkimistä. Niihin leikkeihin ei tahdo minulla riittää mielikuvitus eikä pinna. Kakkosta odottaessani leikittiin esikoisen kanssa barbeilla paljon - siinä sai olla paikallaan enkä jaksanut muuta. Tuntuu vaan, että jotenkin aikuisen eläytymiskyvyn puutteella tulee pilanneeksi koko leikin. Olen ajatellut nyt, että pitkät yksinleikit ovat kuin rentoutumishetkiä tyttärelleni. Hän saa silloin pyörittää " maailmaansa" kuten haluaa. Minun kannalta tietenkin helppoa, jää paljon aikaa omille hommilleni päivisin. Välillä sitten vaan tulee mietittyä, että tuleeko tyttärestäni liian jääräpäinen leikkijä, eli oppiiko hän luomaan ja jakamaan leikkimaailmojaan muiden lasten kanssa. Onneksi hän käy kerhossa ja kavereita on.
Eli on ollut vähän kurja huomata, että minusta ei tullutkaan leikkivää aikuista, mutta eipä minusta tullut kaikkea muutakaan, mitä nuorena oletin ;)
Meillä on myös ainokainen, 3-vuotias lapsi, joka on päivät hoidossa, mutta iltaisin ja viikonloppuisin leikkijöinä ovat vanhemmat. Olin kotona siihen asti kunnes lapsi täytti 3 vuotta ja leikin hänen kanssaan päivät pitkät. Nyt tuntuu, että isä jaksaa paremmin rakennella auto- ja junaratoja päivän päätteeksi, mutta kyllä minä olen potilaana, junankuljettajana, bussin kyytiläisenä yms. päivittäin monta tuntia.
Vaikka tämä leikkijän rooli välillä (usein) rasittaa, on se silti minusta parempi vaihtoehto kuin tämänikäinen omassa huoneessaan yksin leikkimässä, jotta minä voin istua sohvalla televisiota katsomassa. Leikkikavereiden kylään pyytäminen voisi olla sitten se seuraava vaihtoehto, mutta luulen siihen kuluvan vielä aikaa, kun sitä itse toivoo - sen verran on ottanut koville tämä hoitoonmenon opettelu lapselle.