Lue keskustelun säännöt.
Iso muutos on tapahtunut. Aivan "yhtäkkiä" pystyin jättämään haitallisen suhteen, alkoholin, hankin työpaikan jne. Ihmettelen muutosta.
16.03.2023 |
Olin vielä hetki sitten aivan maassa ja olin valmis jopa lopettamaan elämän. Olin niin masentunut, etten tiennyt yhtään mitä tulevaisuudelta voin odottaa tai onko minusta mihinkään. Tuntui, että en vain selviä. Päivät meni sängyssä synkissä ajatuksissa.
Ne kerrat kun nousin ylös, join runsaasti alkoholia. Tapasin ihmisiä ja exääni, jotka ovat huonoa seuraa, aivan vääränlaista seuraa minulle.
Sitten vain yhtenä aamuna asiat oli jotenkin eri tavalla. Jaksoin alkaa ottamaan vastuuta itsestäni. Olin ollut pitkään huolissani kun tuota impulssia ei meinannut tulla, että päätän nousta kun sitä oli kestänyt jo todella pitkään. Olin aivan hukassa.
Tosiaan se päivä tuli kun päätin ettei alkoholia, ei sitä miestä enää elämääni (tunteet sekä kaikki tekosyyt vain hävisivät), en enää tuntenut oloani edes pahasti masentuneeksi, aloin tekemään taas itse ruokaa sekä käymään ulkona. Iloitsen elämästä.
Menin työhaastatteluun ja sain heti vakituisen paikan.
Rahat ovat tiukilla mutta ei stressaa kun tiedän meneväni nyt oikeaan suuntaan. Maksusuunnitelma on laadittu.
Myös ruokavalion olen alkanut muuttamaan terveelliseen suuntaan enkä halua mättää suklaata sekä roskaruokaa. Haluan olla kunnossa ja terve.
Odotan innolla työn alkamista ja elämääni. Ei ole itsetuhoisia ajatuksia. Olen meditoinut ja työstänyt elämäni asioita.
On sellainen sisäinen hyvä olo. Nauran pitkästä aikaa ja olen kiinnostunut asioista, itseni kehittämisestä ja tulevaisuudestani.
Tämä kaikki muutos ihan parissa kuukaudessa vaikka siis prosessihan kesti todella pitkään, oli kyllä todella synkkä ja raskas ajanjakso. En todellakaan uskonut, että jaksan nousta enää mutta nyt se ei tunnu edes raskaalta vaan innostavalta, mennä kohti omaa elämää.
Tsemppiä ihan kaikille masentuneille. Asiat voivat muuttua parempaan vaikka välillä tuntuu toivottamalta.
Rukoilen, että tämä itsellä on suunta eteenpäin ja pysyn tällä tiellä.
Kommentit (35)
Mulla kävi myös parin vuoden keskivaikeasta/vaikeasta masennusjaksosta nouseminen noin. Ihan ilman mitään hoitoa, syytä, oivalluksia. Yhtäkkiä vaan heräsin yksi aamu, eikä sitä tavanomaista kammottavaa ahdistusta ja halua kuolla ollutkaan, vaan ihan rauhallinen olo. Olin ollut tosiaan vuosia jatkuvassa jännityksen ja kauhunomaisen ahdistuksen tilassa, joten se tuntui ihan epänormaalilta. Epäilin hetken jopa, että olenkohan sittenkin kuollut, ja kuolemanjälkeinen elämä on totta, koska oli niin outoa etei tuntunut "miltään". Ja olin ollut syömättä taaas päiväkaupalla kun paniikkikohtaukset ei antaneet periksi poistua kotoa ja masennuksen takia oikeastaan halusinkin vaan kuolla sinne sänkyyni, joten miksi edes yrittää.
Ja mulla tämä ei ollut tilapäinen. Tuosta on jo 15 vuotta aikaa, eikä masennus tai paniikkihäiriö ole palanneet. En minä toki heti tuona ekana päivänä ilman ahdistusta ollut täydessä toimintaterässä, kyllä siinä meni kuukausia taas palata normaaliin elämään ja tottua tekemään asioita, mutta siitä hetkestä asti tiesin, että minä nousen täältä.
Minun mielen ongelmat tuntuivat tulleen ilman mitään syytä, eikä terapiassakaan oikein löytynyt mitään käsiteltävää paitsi ne päällä olevat ongelmat itse ja niiden kanssa pärjääminen, ja ne sitten lähtivätkin pois ilman mitään syytä,. Omituista, mutta näinkin se voi mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa mielenkiintoisia kokemuksia. Taidan olla turruttamisvaiheessa edelleen, pakoilen isoja päätöksiä koska en varsinaisesti halua niitä. Sen sijaan syön roskaa enkä liiku. Ei ole mitään takeita siitä, että elämä helpottuisi riuhtaisun jälkeen Ehkä täytyy odotella tuollaista selkeyden hetkeä. Miten sinne pääsisi.
Hieno juttu, että olet saanut voimaa mennä eteenpäin! Toivon että itsekin löytäisin sen energiasysäyksen päästä ulos tästä sumusta, jossa olen joku 4-5kk elänyt.
Minulla lähti masennus pois rukoilessani Jeesusta ensimmäisen kerran elämässäni Tuli vain heti sellainen iloinen, kevyt olo. Olin niin onnellinen, että itkin onnesta. Siitä lähtien olen ollut suuri Jeesus-fani.
Jumalaan olin uskonut jo aiemmin, mutta silloin heräsi uskoni kunnolla Jeesukseen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kävi myös parin vuoden keskivaikeasta/vaikeasta masennusjaksosta nouseminen noin. Ihan ilman mitään hoitoa, syytä, oivalluksia. Yhtäkkiä vaan heräsin yksi aamu, eikä sitä tavanomaista kammottavaa ahdistusta ja halua kuolla ollutkaan, vaan ihan rauhallinen olo. Olin ollut tosiaan vuosia jatkuvassa jännityksen ja kauhunomaisen ahdistuksen tilassa, joten se tuntui ihan epänormaalilta. Epäilin hetken jopa, että olenkohan sittenkin kuollut, ja kuolemanjälkeinen elämä on totta, koska oli niin outoa etei tuntunut "miltään". Ja olin ollut syömättä taaas päiväkaupalla kun paniikkikohtaukset ei antaneet periksi poistua kotoa ja masennuksen takia oikeastaan halusinkin vaan kuolla sinne sänkyyni, joten miksi edes yrittää.
Ja mulla tämä ei ollut tilapäinen. Tuosta on jo 15 vuotta aikaa, eikä masennus tai paniikkihäiriö ole palanneet. En minä toki heti tuona ekana päivänä ilman ahdistusta ollut täydessä toimintaterässä, kyllä siinä meni kuukausia taas palata normaaliin elämään ja tottua tekemään asioita, mutta siitä hetkestä asti tiesin, että minä nousen täältä.
Minun mielen ongelmat tuntuivat tulleen ilman mitään syytä, eikä terapiassakaan oikein löytynyt mitään käsiteltävää paitsi ne päällä olevat ongelmat itse ja niiden kanssa pärjääminen, ja ne sitten lähtivätkin pois ilman mitään syytä,. Omituista, mutta näinkin se voi mennä.
Todella mielenkiintoista kyllä. Hyvä, ettei tuo ole enää uusiutunut.
Itsellä on kyllä aika paljon kaikenlaista käsiteltävää ollut mutta en ole saanut siihen vielä juuri apua esimeriksi terapiaa. Minulla oli myös vastaavanlainen tunne ilman paniikkikohtauksia. Se oli jotain niin kamalaa ja tuntui ikuisuudelta, että kyllä siinä oli ihan valmis lähtemään tästä elämästä.
Olen vain niin ällistynyt, ne itsetuhoiset ajatukset vaan katosivat suunnilleen yhtenä aamuna.
Ei minulla ole muille oikein mitään neuvoja antaa vaikka tekisi mieli jotain konkreettista kertoa teille, jotka kärsitte tällä hetkellä masennuksesta tms. Voisin kuitenkin ehkä sanoa, että kuunnelkaa itseänne ja antakaa vain asioiden olla kuten ne ovat. Minulle on meditointi ollut kai yhtenä osana tässä, en ole siitäkään varma. Ehkä jokaisen täytyy joskus käydä raskaimpia vaiheita läpi, kuten sanotaan, että joskus nämä ovat aikoja kuin kerros kerrokselta kuorittaisiin (se sipuli vertaus) ja pääsee lähemmäksi omaa ydintään sitä kautta. Tämäkin arvailua.
Välillä mietin sitä simulaatioteoriaakin, hah. On tämä niin ihmeellistä joskus. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli puhuminen ja asioiden tunnustaminen, niiden kanssa "näkyväksi tuleminen" auttoi vapautumaan salailun kahleista,jolloin elämän voima sai vallan?!
Salailu ja tosiasioiden peittely, kulissielämä ja kaikki "sievistely" vie vain hmisilrä hirveästi voimia!
Jokainen meistä kohtaa oikeasti vaikeuksia, osa on niiden kanssa sinut ja jakaa niitä ystävilleen ja pääsee eteenpäin, osa taas kantaa yksin sitä taakkaa ja esittää vähän jotain muuta, ja ehkä siten estävät muutoksen tapahtumista.
Puhujaa rakkaat ihmiset, se auttaa.
Aika oli kypsä :) Onnea sinulle, ap!
Itse vielä odotan tuota vaihetta pitkän, pitkän raskaan jakson (vuosikymmenen) jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mania?
Jos olisin maanisessa tilassa, edes hypomaniassa voisin kuvitella, että silloin vasta menisinkin vauhdikkaasti mistään mitään välittämättä. Käyttäisin runsaasti päihteitä, tuhlaisin rahaa holtittomasti, olisi holtitonta seksuaalikäyttäytymistä jne. Sellaista ei kyllä ole ollenkaan.
Kyllähän minä olen iloinen ja nauravainen mutta tasainen kuitenkin. Mitään maniaa en kyllä kohdallani havaitse. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla kävi niin, että traumaattisen jakson jälkeen sain elämääni ystävän, jonka kuvittelin auttavan ja tukevan. Toki olin itsekin apuna ja tukena hänelle. Sitten päivänä eräänä, sekunnissa oli kuin olisin törmännyt tiiliseinään, pohja ei kuvaa tätä niin hyvin, koska tähän liittyy tuo toinen ihminen niin tiiviisti. Siinä meidän suhteessa tapahtui sellainen käänne, että tajusin, että jos tästä nyt astun eteen päin samaa tietä, oma elämäni jää ihan jalkoihin ja tuhoutuu vielä pahemmin kuin tähän asti.
Olin ihan palasina viikon tai kaksi. Hädin tuskin söin. Olin levoton ja itkin, mutta toisaalta aloin tuntea itseni taas näkyväksi ja energia alkoi palata.
Aloin syödä terveellisesti, liikkua enemmän, vetäydyin yksinäisyyteen kokoamaan itseäni ja saamaan oman voimani takaisin. Voiman, joka oli valunut ensin useampaan traumaan ja sitten tähän "ystävään" ilman että olin saanut vastaavaa määrää menetettyä voimaa takaisin häneltä. Aloin järjestää elämääni, joka oli ollut pysähdyksissä. Aloin hymyillä ja tuntea oloni onnelliseksi.
Olin kuvitellut, että ystäväni on minulle hyvää seuraa, että olemme kiintyneet toisiimme ja arkijutuissa että mieltä painavissa asioissa toistemme tukena. Olin kai arvioinut ihan väärin tilanteen ja se oli ollut kokonaisuutena kuluttavaa. Ystävä myös toimi ikään kuin olisin ollut ikuisesti se traumassa vellova surkimus, kun itsellä oli ajatus, että haluan nousta suosta sopivalla hetkellä ajan kanssa takaisin hyvään elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko joku muu yllättäen onnistunut muuttamaan suuntaa?
En nyt sanoisi, että se tapahtui ihan yllättäen, mutta kuitenkin aikalailla kerralla. Olin siis ollut koko elämäni teinistä asti masentunut ja lopulta nelikymppisenä vaan sain tarpeekseni. Kai se johtui siitä, että olin vaan lopultakin saavuttanut sen pohjan ja menettänyt lähes kaiken. Vanhempanikin kuolivat parin vuoden sisällä molemmat, se varsinkin käynnisti minussa jotakin. Ymmärsin, että olen nyt ihan OIKEASTI yksin, mulla ei ole enää KETÄÄN, mutta olen kuitenkin vielä ainakin fyysisesti terve.
Eli mulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa, joko jatkan kuten ennenkin ja tuhoan myös fyysisen terveyteni, tai alan nyt ryhdistäytyä ja saan ehkä elää vanhana vähän paremmin kuin sillä menolla eläisin. Ja se vaan lähti siitä. Pienistä asioista. Yksi asia johti toiseen, vähän samalla tavalla kuin masennuksessakin yksi asia johti toiseen, mutta negatiivisesti. Siis mä tein todella pieniä muutoksia silloin alussa, aloin esimerkiksi kiinnittämään huomiota asunnon sisustukseen ja viihtyisyyteen, vaikkei mua koskaan ole pätkääkään kiinnostanut mitkään sisustushommelit. Tein sen silti, pitkin hampain. Näin jälkeenpäin ajatellen sillä varmaan oli aika isokin vaikutus sen suhteen, että alkoi asunnon lisäksi kiinnostaa myös enemmän oma ulkonäkö. Opettelin huolehtimaan siitä enemmän. No sitten se taas johti siihen, että ihmiset alkoivat huomioida minua paremmin ja se taas johti parempaan itsetuntoon jne jne jne.
Mä en todellakaan väitä, että "otat vain itseäsi niskasta kiinni" niin asiat hoituu, koska yritin näitä asioita tuhansia kertoja aiemminkin, eikä auttanut. Mutta jossain vaiheessa vaan olin tarpeeksi kypsä ja kyrpiintynyt kaikkeen. Ja silloin se onnistui. Sen oikean hetken kun voisi vain taikoa kaikkien masentuneiden elämään, mutta kun ei se mene niin.
Mitähän ilmiöitä tarkoitat? Individualismia vai?