Mikä avuksi tyhjään ja masentuneeseen oloon?

Jokaiselle on kumppani jossain,jos kerran sellaista haluaa. Ei se sieltä kotoa löydy. Ravintolat ja tanssipaikat on niitä paikkoja, joista yleensä löydetään seuraa. Siellä on tunnelma viritetty juuri siihen sopivaksi, että ihmisten on helpompi lähestyä toista ihmistä. Se on jopa normaalia ja odotettua.Yksi siideri nassuun ja menoks.

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle on kumppani jossain,jos kerran sellaista haluaa. Ei se sieltä kotoa löydy. Ravintolat ja tanssipaikat on niitä paikkoja, joista yleensä löydetään seuraa. Siellä on tunnelma viritetty juuri siihen sopivaksi, että ihmisten on helpompi lähestyä toista ihmistä. Se on jopa normaalia ja odotettua.Yksi siideri nassuun ja menoks.

Olet ihan oikeassa, ei se sieltä kotoa löydy. Mutta tiedätkö, ainakin näin naisena, joka ei voi käyttää alkoholia on aika iso kynnys mennä yksin ravintolaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle on kumppani jossain,jos kerran sellaista haluaa. Ei se sieltä kotoa löydy. Ravintolat ja tanssipaikat on niitä paikkoja, joista yleensä löydetään seuraa. Siellä on tunnelma viritetty juuri siihen sopivaksi, että ihmisten on helpompi lähestyä toista ihmistä. Se on jopa normaalia ja odotettua.Yksi siideri nassuun ja menoks.

Ravintoloista ja tanssipaikoista löytyy sellaisille sopivaa seuraa, jotka tykkäävät ravintoloista ja tanssimisesta.

Itse tiedän, että noista paikoista ei koskaan löytyisi itselleni sopivaa seuraa

Kunnon kiimainen nainti saa jokaisen heräämään eloon. Silloin tuntee olevansa elossa.

Naintikaveria etsimään typykät!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle on kumppani jossain,jos kerran sellaista haluaa. Ei se sieltä kotoa löydy. Ravintolat ja tanssipaikat on niitä paikkoja, joista yleensä löydetään seuraa. Siellä on tunnelma viritetty juuri siihen sopivaksi, että ihmisten on helpompi lähestyä toista ihmistä. Se on jopa normaalia ja odotettua.Yksi siideri nassuun ja menoks.

Ravintoloista ja tanssipaikoista löytyy sellaisille sopivaa seuraa, jotka tykkäävät ravintoloista ja tanssimisesta.

Itse tiedän, että noista paikoista ei koskaan löytyisi itselleni sopivaa seuraa

Juurikin tuollaisten väärien uskomusten ja oletusten vuoksi jää yksin. Voin sanoa kokemuksesta, että sieltä löytyy myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat vain etsimässä seuraa/kumppania. Olen löytänyt mieheni ravintolasta, emmekä harrasta kumpaakaan. Se loppui siihen kun löysimme toisemme.

Ehkä sinä et oikeasti halua löytääkään ketään, ainakaan tarpeeksi paljon. Muuten kääntäisit kivet ja kannotkin hänet löytääksesi. Oikea halu saa liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle on kumppani jossain,jos kerran sellaista haluaa. Ei se sieltä kotoa löydy. Ravintolat ja tanssipaikat on niitä paikkoja, joista yleensä löydetään seuraa. Siellä on tunnelma viritetty juuri siihen sopivaksi, että ihmisten on helpompi lähestyä toista ihmistä. Se on jopa normaalia ja odotettua.Yksi siideri nassuun ja menoks.

Ravintoloista ja tanssipaikoista löytyy sellaisille sopivaa seuraa, jotka tykkäävät ravintoloista ja tanssimisesta.

Itse tiedän, että noista paikoista ei koskaan löytyisi itselleni sopivaa seuraa

Juurikin tuollaisten väärien uskomusten ja oletusten vuoksi jää yksin. Voin sanoa kokemuksesta, että sieltä löytyy myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat vain etsimässä seuraa/kumppania. Olen löytänyt mieheni ravintolasta, emmekä harrasta kumpaakaan. Se loppui siihen kun löysimme toisemme.

Ehkä sinä et oikeasti halua löytääkään ketään, ainakaan tarpeeksi paljon. Muuten kääntäisit kivet ja kannotkin hänet löytääksesi. Oikea halu saa liikkeelle.

Jos halu on vain "löytää kumppani" niin varmasti sieltä "kumppanin löytää". Mutta itselleni omanlaiseni kumppani ei käy ravintoloissa tai tanssimassa, koska en itsekkään kävisi siellä tai etsisi sieltä seuraa. Minunlaiseni ihmiset, jotka haluavat seurustella omanlaistensa kanssa eivät koskaan kävisi tanssimassa tai ravintoloissa.

Ja mistä sinä tiedät mitä olen tehnyt kumppanin löytämiseksi? Tarkoittaako se, että kun ei käy tanssimassa tai ravintoloissa, niin ei tee yhtään mitään?

En jaksa lukea koko ketjua mutta ala kävellä. Paljon. Kuulokkeisiin lempimusiikkia tai joku kirja. Kävely ja luonto pumppaa susta pois kuonahormonit. Kaksi viikkoa ja voit paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikunta.

Terveellinen ruoka.

Uni.

Kiitollisuus kaikesta hyvästä. 

Mistä hyvästä?

Jos ei mitään muusta, niin siitä että asuu maassa missä on edes jonkunlainen sosiaaliturva. Ehkä jopa katto pään päällä? Tai töitä? Kukaan ei tänään pommita sun taloa? Ehkä on jopa puhtaita vaatteita? Ulkona paistaa aurinko. Kävi kävelyllä. Ehkä oli jopa varaa ostaa ruokaa jne.

Mulla ainakaan ei ole edes omaa kotia eikä yllättäen siitä johtuen töitäkään. Muuta teekään kun kävelen päivät pitkät. Eipä paljoa kiitollisuutta tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma täällä, sama ikä. Tyhjä, surullinen ja yksinäinen olo. Ystäviä on vaikea löytää eikä synny muuta kuin pinnallisia tuttavuuksia. Oon jäänyt elämässä jo niin paljosta paitsi ettei tiedä voiko mitään enää korjata. Aineellisesti asiat on hyvin: käyn töissä ja on lämmin koti, ruokaa. Mut riittääkö se? Vapaa-aika kuluu yksin. Jostain joskus haaveilin, en muista enää mistä. Lähinnä toivoisi kuulumista elämään ja ihmisten pariin. Ystäviä, kumppania, perhettä. Ihan mahdottomia saada.

Jatkan vielä että musta on todella pelottavaa että näin voi syrjäytyä lähes kaikesta, jos saan työssäkäyvänä puhua itsestäni syrjäytyneenä. Että miten voi jäädä kaikkien verkostojen ulkopuolelle ilman omia ihmisiä, omaa laumaa, omaa yhteisöä. Että kukaan ei kaipaa eikä tarvitse eikä ketään kiinnosta eikä itse saa antaa muille mitään. Tunnen meneväni ihmisenä ihan hukkaan ja alkanut myös epäillä ettei mulla olekaan mitään antaa, mitään kiinnostavaa kenellekään. Ehkä vaan olen turha? Olen pelkkä työntekijä ja veronmaksaja. 

Lopeta ensin itsesääli ja uhriutuminen! Ketään ei tulla kotoa hakemaan. Lähde itse ulos , hanki  ryhmätoimintaharrastuksia, missä tapaat muita ihmisiä. Myös vapaaehtoistyö ihmisten/ eläinten parissa lisää onnistumisen elämyksiä ja antaa tarkoitusta elämälle. Tsemppiä!

Ennen kuin alkaa jakaa innolla ota itseäsi niskasta kiinni -ohjeita kannattaisi pysähtyä hetkeksi vetämään henkeä ja miettimään että ihmisillä voi olla takanaan melkoisia ihmissuhdepettymyksiä ja kuulumattomuutta, joita ei ratkota kansalaisopiston kursseille menemällä. Tuossakin sanottiin että tuttavuudet ovat jääneet pinnallisiksi. Masennus ja luovuttaminen ei synny hetkessä ja ihminen tarvitsee positiivisia ja vahvistavia kokemuksia, myös sitä että välillä itse saa eikä vaan anna (viittaan suositukseen vapaaehtoistyöstä joka toistuu kaikissa keskusteluissa). Mikään kurssi tai vapaaehtoistyö ei korvaa läheisiä ihmissuhteita ja perhettä, jos ihminen haaveilee niistä. Jos on aina jäänyt (tai jopa jätetty) kaikesta ulkopuolelle kynnys lähteä hakemaan uutta pettymystä voi olla jo liian korkea ylitettäväksi. Miksipä vaivautua hakeutumaan tilanteeseen jossa tulee taas torjutuksi, kun tyhjän saa pyytämättäkin.

Tämä kommentti on todella hyvin kirjoitettu. Olen itsekin paininut yksinäisyyden kanssa yli vuosikymmenen. Mikään määrä itsensä kehittämistä, kursseilla käymistä, uusien harrastusten aloittamista tai vapaaehtoistyön kokeilemista ei ole auttanut minua löytämään puolisoa. Luovuttaisin, jos en olisi niin jääräpäinen. Keinot vain alkavat loppua, eikä kukaan halua auttaa.

Nostetaan tämä yöksi etusivulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma täällä, sama ikä. Tyhjä, surullinen ja yksinäinen olo. Ystäviä on vaikea löytää eikä synny muuta kuin pinnallisia tuttavuuksia. Oon jäänyt elämässä jo niin paljosta paitsi ettei tiedä voiko mitään enää korjata. Aineellisesti asiat on hyvin: käyn töissä ja on lämmin koti, ruokaa. Mut riittääkö se? Vapaa-aika kuluu yksin. Jostain joskus haaveilin, en muista enää mistä. Lähinnä toivoisi kuulumista elämään ja ihmisten pariin. Ystäviä, kumppania, perhettä. Ihan mahdottomia saada.

Jatkan vielä että musta on todella pelottavaa että näin voi syrjäytyä lähes kaikesta, jos saan työssäkäyvänä puhua itsestäni syrjäytyneenä. Että miten voi jäädä kaikkien verkostojen ulkopuolelle ilman omia ihmisiä, omaa laumaa, omaa yhteisöä. Että kukaan ei kaipaa eikä tarvitse eikä ketään kiinnosta eikä itse saa antaa muille mitään. Tunnen meneväni ihmisenä ihan hukkaan ja alkanut myös epäillä ettei mulla olekaan mitään antaa, mitään kiinnostavaa kenellekään. Ehkä vaan olen turha? Olen pelkkä työntekijä ja veronmaksaja. 

Lopeta ensin itsesääli ja uhriutuminen! Ketään ei tulla kotoa hakemaan. Lähde itse ulos , hanki  ryhmätoimintaharrastuksia, missä tapaat muita ihmisiä. Myös vapaaehtoistyö ihmisten/ eläinten parissa lisää onnistumisen elämyksiä ja antaa tarkoitusta elämälle. Tsemppiä!

Ennen kuin alkaa jakaa innolla ota itseäsi niskasta kiinni -ohjeita kannattaisi pysähtyä hetkeksi vetämään henkeä ja miettimään että ihmisillä voi olla takanaan melkoisia ihmissuhdepettymyksiä ja kuulumattomuutta, joita ei ratkota kansalaisopiston kursseille menemällä. Tuossakin sanottiin että tuttavuudet ovat jääneet pinnallisiksi. Masennus ja luovuttaminen ei synny hetkessä ja ihminen tarvitsee positiivisia ja vahvistavia kokemuksia, myös sitä että välillä itse saa eikä vaan anna (viittaan suositukseen vapaaehtoistyöstä joka toistuu kaikissa keskusteluissa). Mikään kurssi tai vapaaehtoistyö ei korvaa läheisiä ihmissuhteita ja perhettä, jos ihminen haaveilee niistä. Jos on aina jäänyt (tai jopa jätetty) kaikesta ulkopuolelle kynnys lähteä hakemaan uutta pettymystä voi olla jo liian korkea ylitettäväksi. Miksipä vaivautua hakeutumaan tilanteeseen jossa tulee taas torjutuksi, kun tyhjän saa pyytämättäkin.

Tämä kommentti on todella hyvin kirjoitettu. Olen itsekin paininut yksinäisyyden kanssa yli vuosikymmenen. Mikään määrä itsensä kehittämistä, kursseilla käymistä, uusien harrastusten aloittamista tai vapaaehtoistyön kokeilemista ei ole auttanut minua löytämään puolisoa. Luovuttaisin, jos en olisi niin jääräpäinen. Keinot vain alkavat loppua, eikä kukaan halua auttaa.

Miten ketään edes pystyisi auttamaan puolison löytämisessä? Kokeile ensitreffit alttarilla -ohjelmaa. Ei siinäkään kovin montaa pysyvää suhdetta ole syntynyt, mutta ainakin on yritetty auttaa.

Lukekaa kirjoja. Kaikista mahdollisista ja mahdottomista elämäntilanteista on lukemattomia tarinoita.

Antaa perspektiiviä ja näkökulmia. Ja lohduttaakin.

Palstailee täällä, auttaa monia jossakin ongelmassa joka heillä on elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma täällä, sama ikä. Tyhjä, surullinen ja yksinäinen olo. Ystäviä on vaikea löytää eikä synny muuta kuin pinnallisia tuttavuuksia. Oon jäänyt elämässä jo niin paljosta paitsi ettei tiedä voiko mitään enää korjata. Aineellisesti asiat on hyvin: käyn töissä ja on lämmin koti, ruokaa. Mut riittääkö se? Vapaa-aika kuluu yksin. Jostain joskus haaveilin, en muista enää mistä. Lähinnä toivoisi kuulumista elämään ja ihmisten pariin. Ystäviä, kumppania, perhettä. Ihan mahdottomia saada.

Jatkan vielä että musta on todella pelottavaa että näin voi syrjäytyä lähes kaikesta, jos saan työssäkäyvänä puhua itsestäni syrjäytyneenä. Että miten voi jäädä kaikkien verkostojen ulkopuolelle ilman omia ihmisiä, omaa laumaa, omaa yhteisöä. Että kukaan ei kaipaa eikä tarvitse eikä ketään kiinnosta eikä itse saa antaa muille mitään. Tunnen meneväni ihmisenä ihan hukkaan ja alkanut myös epäillä ettei mulla olekaan mitään antaa, mitään kiinnostavaa kenellekään. Ehkä vaan olen turha? Olen pelkkä työntekijä ja veronmaksaja. 

Lopeta ensin itsesääli ja uhriutuminen! Ketään ei tulla kotoa hakemaan. Lähde itse ulos , hanki  ryhmätoimintaharrastuksia, missä tapaat muita ihmisiä. Myös vapaaehtoistyö ihmisten/ eläinten parissa lisää onnistumisen elämyksiä ja antaa tarkoitusta elämälle. Tsemppiä!

Ennen kuin alkaa jakaa innolla ota itseäsi niskasta kiinni -ohjeita kannattaisi pysähtyä hetkeksi vetämään henkeä ja miettimään että ihmisillä voi olla takanaan melkoisia ihmissuhdepettymyksiä ja kuulumattomuutta, joita ei ratkota kansalaisopiston kursseille menemällä. Tuossakin sanottiin että tuttavuudet ovat jääneet pinnallisiksi. Masennus ja luovuttaminen ei synny hetkessä ja ihminen tarvitsee positiivisia ja vahvistavia kokemuksia, myös sitä että välillä itse saa eikä vaan anna (viittaan suositukseen vapaaehtoistyöstä joka toistuu kaikissa keskusteluissa). Mikään kurssi tai vapaaehtoistyö ei korvaa läheisiä ihmissuhteita ja perhettä, jos ihminen haaveilee niistä. Jos on aina jäänyt (tai jopa jätetty) kaikesta ulkopuolelle kynnys lähteä hakemaan uutta pettymystä voi olla jo liian korkea ylitettäväksi. Miksipä vaivautua hakeutumaan tilanteeseen jossa tulee taas torjutuksi, kun tyhjän saa pyytämättäkin.

Tämä kommentti on todella hyvin kirjoitettu. Olen itsekin paininut yksinäisyyden kanssa yli vuosikymmenen. Mikään määrä itsensä kehittämistä, kursseilla käymistä, uusien harrastusten aloittamista tai vapaaehtoistyön kokeilemista ei ole auttanut minua löytämään puolisoa. Luovuttaisin, jos en olisi niin jääräpäinen. Keinot vain alkavat loppua, eikä kukaan halua auttaa.

Miten ketään edes pystyisi auttamaan puolison löytämisessä? Kokeile ensitreffit alttarilla -ohjelmaa. Ei siinäkään kovin montaa pysyvää suhdetta ole syntynyt, mutta ainakin on yritetty auttaa.

Voisi kysyä ystäviltään ja tuttaviltaan kiinnostaisiko heitä, tai tuntisivatko he sopivia ehdokkaita. Voisi kutsua mukaan illanviettoihin ja tapahtumiin, joihin ei pääse ilman kutsua, ja joissa voisi tavata sopivia ehdokkaita. Voisi auttaa ottamaan kuvia ja kirjoittamaan vetoavan seuranhakuilmoituksen, vaikka se ei usein toimikaan. Voisi yleisesti levittää sanaa hyvästä ehdokkaasta. Voisi olla tukena, kun tilanne ahdistaa.

Paljonkin voisi tehdä, jos oikeasti haluaisi. Harvassa vain ovat ne ystävät, jotka oikeasti haluavat auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma täällä, sama ikä. Tyhjä, surullinen ja yksinäinen olo. Ystäviä on vaikea löytää eikä synny muuta kuin pinnallisia tuttavuuksia. Oon jäänyt elämässä jo niin paljosta paitsi ettei tiedä voiko mitään enää korjata. Aineellisesti asiat on hyvin: käyn töissä ja on lämmin koti, ruokaa. Mut riittääkö se? Vapaa-aika kuluu yksin. Jostain joskus haaveilin, en muista enää mistä. Lähinnä toivoisi kuulumista elämään ja ihmisten pariin. Ystäviä, kumppania, perhettä. Ihan mahdottomia saada.

Jatkan vielä että musta on todella pelottavaa että näin voi syrjäytyä lähes kaikesta, jos saan työssäkäyvänä puhua itsestäni syrjäytyneenä. Että miten voi jäädä kaikkien verkostojen ulkopuolelle ilman omia ihmisiä, omaa laumaa, omaa yhteisöä. Että kukaan ei kaipaa eikä tarvitse eikä ketään kiinnosta eikä itse saa antaa muille mitään. Tunnen meneväni ihmisenä ihan hukkaan ja alkanut myös epäillä ettei mulla olekaan mitään antaa, mitään kiinnostavaa kenellekään. Ehkä vaan olen turha? Olen pelkkä työntekijä ja veronmaksaja. 

Lopeta ensin itsesääli ja uhriutuminen! Ketään ei tulla kotoa hakemaan. Lähde itse ulos , hanki  ryhmätoimintaharrastuksia, missä tapaat muita ihmisiä. Myös vapaaehtoistyö ihmisten/ eläinten parissa lisää onnistumisen elämyksiä ja antaa tarkoitusta elämälle. Tsemppiä!

Ennen kuin alkaa jakaa innolla ota itseäsi niskasta kiinni -ohjeita kannattaisi pysähtyä hetkeksi vetämään henkeä ja miettimään että ihmisillä voi olla takanaan melkoisia ihmissuhdepettymyksiä ja kuulumattomuutta, joita ei ratkota kansalaisopiston kursseille menemällä. Tuossakin sanottiin että tuttavuudet ovat jääneet pinnallisiksi. Masennus ja luovuttaminen ei synny hetkessä ja ihminen tarvitsee positiivisia ja vahvistavia kokemuksia, myös sitä että välillä itse saa eikä vaan anna (viittaan suositukseen vapaaehtoistyöstä joka toistuu kaikissa keskusteluissa). Mikään kurssi tai vapaaehtoistyö ei korvaa läheisiä ihmissuhteita ja perhettä, jos ihminen haaveilee niistä. Jos on aina jäänyt (tai jopa jätetty) kaikesta ulkopuolelle kynnys lähteä hakemaan uutta pettymystä voi olla jo liian korkea ylitettäväksi. Miksipä vaivautua hakeutumaan tilanteeseen jossa tulee taas torjutuksi, kun tyhjän saa pyytämättäkin.

Tämä kommentti on todella hyvin kirjoitettu. Olen itsekin paininut yksinäisyyden kanssa yli vuosikymmenen. Mikään määrä itsensä kehittämistä, kursseilla käymistä, uusien harrastusten aloittamista tai vapaaehtoistyön kokeilemista ei ole auttanut minua löytämään puolisoa. Luovuttaisin, jos en olisi niin jääräpäinen. Keinot vain alkavat loppua, eikä kukaan halua auttaa.

Miten ketään edes pystyisi auttamaan puolison löytämisessä? Kokeile ensitreffit alttarilla -ohjelmaa. Ei siinäkään kovin montaa pysyvää suhdetta ole syntynyt, mutta ainakin on yritetty auttaa.

Voisi kysyä ystäviltään ja tuttaviltaan kiinnostaisiko heitä, tai tuntisivatko he sopivia ehdokkaita. Voisi kutsua mukaan illanviettoihin ja tapahtumiin, joihin ei pääse ilman kutsua, ja joissa voisi tavata sopivia ehdokkaita. Voisi auttaa ottamaan kuvia ja kirjoittamaan vetoavan seuranhakuilmoituksen, vaikka se ei usein toimikaan. Voisi yleisesti levittää sanaa hyvästä ehdokkaasta. Voisi olla tukena, kun tilanne ahdistaa.

Paljonkin voisi tehdä, jos oikeasti haluaisi. Harvassa vain ovat ne ystävät, jotka oikeasti haluavat auttaa.

Ei todellakaan auta ilmoittautua johonkin tosi-tv ohjelmaan!

Vierailija kirjoitti:

Palstailee täällä, auttaa monia jossakin ongelmassa joka heillä on elämässään.

Mitä apua täältä voi saada? Minulle tulee vain huono olo joka kerta.

Lähde säännöllisesti kävelylle metsään, puistoon, rannallle ja tee siitä päivittäinen rutiini. Sitten hakeudut harrastukseen, jossa näet muita ihmisiä.

Luonnossa liikkuminen ja kiitollisuusharjoitukset

Voi ei, kun luen näitä joitain "neuvoja" ja kommentteja, en yhtään ihmettele, miksi niin moni on jäänyt yksinäiseksi. On sinkkuja, jotka jäävät ystäväpiirin yksinäiseksi ja parisuhteessa yksinäisiä jne. 

Teiltä suurelta osalta todellakin puuttuu täysin kyky empatiaan, kyky ymmärtää toisen ihmisen kokemat asiat, erityisesti ongelmat ja haasteet. 

Kokemuksesta olen huomannut, että se ystävän tilanne tajutaan  vasta sitten kun se sama tilanne sattuu kolahtamaan omalle kohdalle. Harvassa on ne ihanat ihmiset joilla on tämä hieno empatian kyky ja se on todella harmi.

Pyydänkin, miettikää hetki sitä ystävää, joka vaikuttaa yksinäiseltä, yritähän joskus asettua sellaisen asemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma täällä, sama ikä. Tyhjä, surullinen ja yksinäinen olo. Ystäviä on vaikea löytää eikä synny muuta kuin pinnallisia tuttavuuksia. Oon jäänyt elämässä jo niin paljosta paitsi ettei tiedä voiko mitään enää korjata. Aineellisesti asiat on hyvin: käyn töissä ja on lämmin koti, ruokaa. Mut riittääkö se? Vapaa-aika kuluu yksin. Jostain joskus haaveilin, en muista enää mistä. Lähinnä toivoisi kuulumista elämään ja ihmisten pariin. Ystäviä, kumppania, perhettä. Ihan mahdottomia saada.

Jatkan vielä että musta on todella pelottavaa että näin voi syrjäytyä lähes kaikesta, jos saan työssäkäyvänä puhua itsestäni syrjäytyneenä. Että miten voi jäädä kaikkien verkostojen ulkopuolelle ilman omia ihmisiä, omaa laumaa, omaa yhteisöä. Että kukaan ei kaipaa eikä tarvitse eikä ketään kiinnosta eikä itse saa antaa muille mitään. Tunnen meneväni ihmisenä ihan hukkaan ja alkanut myös epäillä ettei mulla olekaan mitään antaa, mitään kiinnostavaa kenellekään. Ehkä vaan olen turha? Olen pelkkä työntekijä ja veronmaksaja. 

Lopeta ensin itsesääli ja uhriutuminen! Ketään ei tulla kotoa hakemaan. Lähde itse ulos , hanki  ryhmätoimintaharrastuksia, missä tapaat muita ihmisiä. Myös vapaaehtoistyö ihmisten/ eläinten parissa lisää onnistumisen elämyksiä ja antaa tarkoitusta elämälle. Tsemppiä!

Ennen kuin alkaa jakaa innolla ota itseäsi niskasta kiinni -ohjeita kannattaisi pysähtyä hetkeksi vetämään henkeä ja miettimään että ihmisillä voi olla takanaan melkoisia ihmissuhdepettymyksiä ja kuulumattomuutta, joita ei ratkota kansalaisopiston kursseille menemällä. Tuossakin sanottiin että tuttavuudet ovat jääneet pinnallisiksi. Masennus ja luovuttaminen ei synny hetkessä ja ihminen tarvitsee positiivisia ja vahvistavia kokemuksia, myös sitä että välillä itse saa eikä vaan anna (viittaan suositukseen vapaaehtoistyöstä joka toistuu kaikissa keskusteluissa). Mikään kurssi tai vapaaehtoistyö ei korvaa läheisiä ihmissuhteita ja perhettä, jos ihminen haaveilee niistä. Jos on aina jäänyt (tai jopa jätetty) kaikesta ulkopuolelle kynnys lähteä hakemaan uutta pettymystä voi olla jo liian korkea ylitettäväksi. Miksipä vaivautua hakeutumaan tilanteeseen jossa tulee taas torjutuksi, kun tyhjän saa pyytämättäkin.

Tämä kommentti on todella hyvin kirjoitettu. Olen itsekin paininut yksinäisyyden kanssa yli vuosikymmenen. Mikään määrä itsensä kehittämistä, kursseilla käymistä, uusien harrastusten aloittamista tai vapaaehtoistyön kokeilemista ei ole auttanut minua löytämään puolisoa. Luovuttaisin, jos en olisi niin jääräpäinen. Keinot vain alkavat loppua, eikä kukaan halua auttaa.

Miten ketään edes pystyisi auttamaan puolison löytämisessä? Kokeile ensitreffit alttarilla -ohjelmaa. Ei siinäkään kovin montaa pysyvää suhdetta ole syntynyt, mutta ainakin on yritetty auttaa.

Voisi kysyä ystäviltään ja tuttaviltaan kiinnostaisiko heitä, tai tuntisivatko he sopivia ehdokkaita. Voisi kutsua mukaan illanviettoihin ja tapahtumiin, joihin ei pääse ilman kutsua, ja joissa voisi tavata sopivia ehdokkaita. Voisi auttaa ottamaan kuvia ja kirjoittamaan vetoavan seuranhakuilmoituksen, vaikka se ei usein toimikaan. Voisi yleisesti levittää sanaa hyvästä ehdokkaasta. Voisi olla tukena, kun tilanne ahdistaa.

Paljonkin voisi tehdä, jos oikeasti haluaisi. Harvassa vain ovat ne ystävät, jotka oikeasti haluavat auttaa.

Hyvät neuvot sinulla, mutta mitä tehdä kun niitä ystäviä ei tosiaan ole montaa ja niilläkin omat parisuhteet, perheet ja menot. Olen huomannut, että näihin ei sinkku ystävä enää mahdukaan mukaan. Pidetään yhteyttä What'sAppilla ja jos oikein hyvä tuuri niin nähdään vaikka ABC:llä kahvilla!