Sanotaan, että ihmisen perusluonne ei muutu mihinkään

Tunnen itseni kokolailla eri ihmiseksi nyt viidenkympin ylitettyäni, kuin nuorempana. Tänään töissä havahduin siihen, että nuorempana heitin keskusteluun usein jonkin muidenkin mielestä hauskan sukkeluuden. Nykyään en mitään sinne päinkään. Minusta on tullut sellainen totinen, asiapitoinen kuuntelija, joka nöyrästi tekee mitä ylemmät sanoo. Toisaalta muiden mielipiteillä minusta ei ole enää mitään merkitystä. Itsetuntoni ei ole kiinni niistä, kunhan ei nyt ihan vasten kasvo jani niitä lausumaan. Tässä vain jotain häivähdyksiä. Pohdin tätä paljon, enkä tiedä, onko muutos hyvä vai huono. Kaipaan ajoittain sitä temperamentisempaa ja hiukan ärsyttävää vanhaa minää.
Onko muita huomanneet luonteensa muuttuneen? Voisiko kyseessä olla esim. varhainen dementia?