Lue keskustelun säännöt.
Onko kumppanin masennusta jaksettava vai saako suhteesta lähteä?
11.03.2023 |
Jos omat voimat ei riitä eikä oma kantti kestä. Vaikka kuinka hoetaan että niin ylä- ja alamäissä ollaan toistensa tukena niin onko masennuksen ruma todellisuus todella syy jättää toinen? Jos omille harteille kasaantuu niin paljon lokaa ja vastuuta, eikä väsyneenä ole pystynyt edes käyttäytymään toiselle niinkuin masentunut toivoisi tukea saavan. Kyllä, malttini olen monet kerrat menettänyt ja käyttäytynyt rumasti. Koen että, kumppani ei ansaitse minua vaikeimmassa elämäntilanteessaan, kun en osaa olla tukena kuten kuuluisi. Jokainen meistä joutuu kuitenkin kantamaan huolen itsestään ja omasta hyvinvoinnista.
Kommentit (47)
Meillä kävi sillä tavalla, että minä masennuin monen syyn summana, mutta sen aikainen suhdekriisi syvensi sitä itsetuhoisuuteen saakka.
Olin aikaisemmin elämässäni ollut masentunut kerran ja olin ollut vuosia jo sen osalta remissiossa. Elämässäni tapahtui uusia isoja muutoksia, fyysistä sairastelua, työelämän haasteet ja epäonnistumiset, yhteen muutto ja sen osalta suhde kriisiytyikin kun olin jo valmiiksi uupunut. Molemmat oltiin uuden edessä yhdessä asuessamme ja mulla kävi melko samalla tavalla kuin tuolla aikaisempi kirjoitti, että oli ottanut miellyttäjän roolin ja kulkenut toisen mielen mukaan. Tässä vaiheessa omaa toipumista olisi auttanut tutut arkirutiinit ja harrastukset, onnistumisen kokemukset mutta exän kanssa alkoi aivan kertaheitolla hiertää ja kuvio syveni syventymistään.
Masennuin vaikeiden ja raakojen riitojen myötä vielä pahemmin, suhde meni ihan lukkoon ja mies muuttui siinä missä minäkin. Oli vain kaunis muisto se riidaton, arvostava suhde. Se jona näin monen vuoden ajan exän ja suhteemme, oli todella elämäni rakkaus näin kymmenen vuotta jälkikäteen ajateltuna edelleen. Minun uupumus ja yhteenmuutto nosti esille varmasti molempien sisimmät haavat ja rumat puolet, joita oli vaikea unohtaa. Tulin masennuksen syvimpään aikaan jätetyksi. Se oli palvelus suhteen päättymiselle jonka molemmat olimme sotkeneet. Edelleen mietin ensimmäistä viittä vuotta yhdessä olleena ennen oman yhteisen talon hankintaa haikeudella. Se ihminen oli kaikki ja samalla myös niin epätäydellinen raakuudessaan ja huonolla käytöksellään. Takaisin en anellut päästä, kun jätti. Päätin elää yksin ja täysillä, enkä ottanut enää sen jälkeen miellyttämisen roolia. Voin nykyisin hyvin. 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmin ajattelin että ei tietenkään vaan pitää auttaa ja tukea. Nyt sanoisin kokemuksesta viisastuneena, että lähde.
Masentunut masennuttaa sen toisenkin enemmin tai myöhemmin. Sitten teitä on kaksi ja jos vieläon lapsia niin kiva sitten lasten olla kahden masentuneen kanssa. Masentuvat itsekin.
Masennus kestää vielä vuosikausia niin ei helposti parane. Ainahan voitte palata yhteen JOS toinen para ee.
ei oikein voida ap tarkemmin autella jos et vastaa
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi sillä tavalla, että minä masennuin monen syyn summana, mutta sen aikainen suhdekriisi syvensi sitä itsetuhoisuuteen saakka.
Olin aikaisemmin elämässäni ollut masentunut kerran ja olin ollut vuosia jo sen osalta remissiossa. Elämässäni tapahtui uusia isoja muutoksia, fyysistä sairastelua, työelämän haasteet ja epäonnistumiset, yhteen muutto ja sen osalta suhde kriisiytyikin kun olin jo valmiiksi uupunut. Molemmat oltiin uuden edessä yhdessä asuessamme ja mulla kävi melko samalla tavalla kuin tuolla aikaisempi kirjoitti, että oli ottanut miellyttäjän roolin ja kulkenut toisen mielen mukaan. Tässä vaiheessa omaa toipumista olisi auttanut tutut arkirutiinit ja harrastukset, onnistumisen kokemukset mutta exän kanssa alkoi aivan kertaheitolla hiertää ja kuvio syveni syventymistään.
Masennuin vaikeiden ja raakojen riitojen myötä vielä pahemmin, suhde meni ihan lukkoon ja mies muuttui siinä missä minäkin. Oli vain kaunis muisto se riidaton, arvostava suhde. Se jona näin monen vuoden ajan exän ja suhteemme, oli todella elämäni rakkaus näin kymmenen vuotta jälkikäteen ajateltuna edelleen. Minun uupumus ja yhteenmuutto nosti esille varmasti molempien sisimmät haavat ja rumat puolet, joita oli vaikea unohtaa. Tulin masennuksen syvimpään aikaan jätetyksi. Se oli palvelus suhteen päättymiselle jonka molemmat olimme sotkeneet. Edelleen mietin ensimmäistä viittä vuotta yhdessä olleena ennen oman yhteisen talon hankintaa haikeudella. Se ihminen oli kaikki ja samalla myös niin epätäydellinen raakuudessaan ja huonolla käytöksellään. Takaisin en anellut päästä, kun jätti. Päätin elää yksin ja täysillä, enkä ottanut enää sen jälkeen miellyttämisen roolia. Voin nykyisin hyvin. 😊
Huomio kiinnittyi tuohon riidttomuuten, kun vältellykään ei ole hyväksi. Mutta monen kiltin ja herkän ihmisen kompastuskivi on usein ollut se miellyttämisen halu, haluaa likkaakin antaa toisille hyvää vaikka itseä kohdeltaisiin tosi huonosti. Pelätään elämän muutoksia, sitä ettei kelpakaan muille. Ensin pitää oikeasti elää yksin onnellisesti, tuntien omat rajat olla itsensä kanssa kunnossa, rakastaa itseään että osaa parisuhteessakin sitten kritiikkien ja haasteiden edessä toimia tarpeen vaatimien ratkaisujen mukaisesti. Joskus tue päättyy erilleen ja toisinaan haasteet kohdataan yhdessä ja autetaan parhaimmillaan toisimme omissa kehityshaasteissamme. Jos niin ei ole ja ei pidä puoliaan suhteissa niin kuka siellä hyvin voi.
Mitä mieltä masentunut on erosta? Tuli mieleen, että se voisi olla helpotus hänellekin. Ehkä te molemmat nyt olette pysyneet yhdessä vain siksi että "niin kuuluu tehdä", jos on yhteinen lapsikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ensin katsoa peiliin. Ettet vain itse ole syypää kumppanin masennukseen. Nimittäin kumppani voi masentua myös jos olet energia syöppö ja kumppanisi joutuu elämään vain sinun ehdoilla.
Katso että teidän elämä on tasan vertaista ja mieti mitä kumppanisi haluaa suhteelta, jos et ota toista huomioon niin masennus on taattu
Kiitos tästä viestistä, meillä on tämä tilanne. Muutin kumppanin perässä toiselle paikkakunnalle, olen ollut täällä monta vuotta enkä viihdy ollenkaan. Kotipaikkakunnaltani ei löydy asuntoja enkä oikein tiedä mitä tekisin. Olen alkanut masentua pahasti. Kumppani ei halua muuttaa minnekään, hänen mielestään ongelmani on täysin älytön ja joutava.
Alkoholismi on sairaus, samoin masennus. Niin alkoholistin kuin kroonisesti masentuneen rinnalla on todella raskas elää. Alholismia sairastavan puolisoa kehotetaan jättämään puolisoa asap, mutta masennusta sairastavaa ei monen mielestä saisi jättää. Vaikka molemmissa tilanteissa oma elämä voi ajautua täysi umpikujaan.
En usko, että monikaan jättää masentunutta "heti". Toista on ehkä tuettu ja autettu jo vuosia. Kun puolison masennus kroonistuu, käy helposti niin, että parisuhde vaan loppuu. Vuosien "hoivasuhteen" jälkeen parisuhteesta ei ole mitään jäljellä. Vaihtoehtona voi olla, että molemmat kuihtuvat tai edes toinen pelastuu. Kyllä lähtisin, jos näyttäisi siltä, että toivo paranemisesta on mennyt